METO ry: Puunhankintaan tarvitaan lisää väkeä

15.02.2019 8.55

 METO.png

METO ry: Puunhankintaan tarvitaan lisää väkeä, metsäalan organisaatioita on madallettu liikaa

- Perinteisesti kaksi on lähtenyt eläkkeelle ja yksi on otettu taloon tilalle. Nyt raja on tullut vastaan.

Näin toteaa METO – Metsäalan Asiantuntijat ry:n puheenjohtaja Stefan Borgman. Hän on huolissaan metsäasiantuntijoiden jaksamisesta. Metsäala on aina ollut tehokas, mutta liiallinen tehostaminen on kääntynyt alalle haitaksi ja heikkoudeksi.

- Metsäasiantuntijat tekevät tunnollisina ylipitkää päivää, vaikka työmäärä ja vaadittu osaaminen on noussut koko ajan. Ohjeellinen viikkotyöaika on 40 tuntia, mikä ei riitä nykyisten työtehtävien hoitamiseen. Ylitöitä ei yleensä korvata, mikä tarkoittaa tuntipalkan alennusmyyntiä. Emme hyväksy työn halpuuttamista, sanoo Borgman.

Metsäasiantuntijoiden jaksaminen on koetuksella. On aika tarkastella alan johtamista.

- Työnantaja vastaa lain mukaan työturvallisuudesta. Siihen kuuluu oikein mitoitettu työ, joka ei kuormita liiaksi. Jos puunostajan ostotavoitteet on asetettu niin korkealle, ettei niitä ole edes mahdollista saavuttaa, niin miten tuetaan henkilön työhyvinvointia, kysyy Borgman.

Borgmanin mukaan ensimmäinen askel on palkata lisää väkeä. Metsäasiantuntijoista leijonanosa eläköityy tulevan kuuden vuoden aikana.

- Tulee myös tarkistaa metsäalan johtamisosaaminen ja sen laatu. Sekä selvittää esimiehelle annetut valtuudet ja todelliset vaikutusmahdollisuudet alaistensa työmäärään ja työhyvinvointiin.  

- Metsäalalta vaaditaan laatua. Meidän metsäammattilaisten tulee tehdä työmme jatkossa aiempaa paremmin. Mutta meitä tulee myös olla jatkossa paljon nykyistä enemmän, päättää Borgman.

27.02.2019 17.00Kela-taksien käyttö ja taksimatkan hinta lähes ennallaan kilpailutuksen jälkeen
27.02.2019 13.12Scania: Hybridikuorma-autoa kokeillaan hiljaisissa yökuljetuksissa
27.02.2019 9.02Audin uudet ladattavat hybridimallit Q5, A6, A7 ja A8
26.02.2019 20.11AMMATTILEHTI KOEAJAA: Mercedes-Benz Sprinter 314 FWD keskipitkä A2 - Etuveto, jo oli aikakin!
26.02.2019 20.01Suomussalmen Honkisaaren jäätie riittävän vahva - metsätyöt alkaneet
26.02.2019 16.41Valmet vahvistaa vakaan liiketoiminnan osuuttaan
26.02.2019 16.15Suomen ensimmäinen biokaasulla kulkeva Volvo FH LBG 460 maidonkeräysauto Valiolle
26.02.2019 13.24Ensimmäinen HT Enercon Nokka-kuormain luovutettiin asiakkaalle
26.02.2019 8.22EU-parlamentti: automaattinen hätäjarrutus pakolliseksi kaikkiin autoihin
26.02.2019 7.01Ikivanhat maahan hautautuneet kosteikot täydentävät hiilenkiertomalleja
25.02.2019 21.09Eschlböck Victor: Uuden ajan superhakkuri
25.02.2019 16.11Komatsu Forest Oy saattoi loppuun markkinoinnin muutostyönsä Baltiassa: Liettuassa aloittaa uusi jälleenmyyjä
25.02.2019 11.07Sam Rosenblad Volvo Truck Center Raaseporin huoltopäälliköksi
25.02.2019 8.15Uusi IceContact 3 tarjoaa entistä paremman turvallisuuden talvikeleillä
25.02.2019 8.00DAF:n jälleenmyyntiverkosto laajenee Suomessa
24.02.2019 20.01Hakealan yrittäjä ja vaikuttaja Tommi Lahti: Metsähakkeen kysyntä kasvaa talvisin - kausivaihtelujen tasaaminen yksi haasteista
24.02.2019 10.11Emil on todellinen kuningasjätkä - ikää 97 vuotta ja joka päivä ajokoneen puikoissa!
24.02.2019 8.11Valmet toimittaa uuden puunkäsittelylinjan Metsä Groupin Joutsenon sellutehtaalle
23.02.2019 19.01Maija Pohjankivi on puunkuormauksen tuplamestari - Naiset pärjää puunajossakin
23.02.2019 15.01Ammattilehden Facebook sivuilla jo yli 7100 tykkääjää - määrä hurjassa kasvussa!
23.02.2019 11.33Metsäteiden kääntymispaikkojen ja liittymien mitoitukset tarkistettu
23.02.2019 9.11Metsänomistaja 2020 -tutkimus selvittää, millainen metsänomistaja olet
22.02.2019 11.11Volvo Cars ottaa suuren askeleen sähköistämisessä uusilla hybridivoimansiirroilla
21.02.2019 16.11Keuruun Tonttumäen alueelle avattiin Etelä-Suomen ensimmäinen vapaan kelkkailun alue
21.02.2019 11.39VR Group Tehokkuutta pohjoisen raakapuukuljetuksiin - Vectron vetää suuremmat puukuormat
21.02.2019 8.33Nanosellu puhdistaa vedestä haitta-aineita - suomalaistutkijoiden keksintö johti patentteihin
20.02.2019 18.33Metsätyön Hämeenlinnan toimipiste palvelee urakoitsijoita ammattitaidolla
20.02.2019 17.00Pyhäjärvellä monipuoliset mahdollisuudet kiertotalouskentässä
20.02.2019 15.09Ruukki Construction Piristeel Oy:n enemmistöomistajaksi
20.02.2019 14.00Datan kulutus kasvoi voimakkaasti erityisesti matkapuhelinkäytössä
20.02.2019 8.55Volvo Trucks pyrkii nopeuttamaan ympäristöystävällisemmän kuljetuksen kehitystä
20.02.2019 8.11Talvinen Suomi tummuu: lumen sulaminen aikaistuu ja sulamiskausi pitenee
19.02.2019 19.44Valmet toimittaa lajinvaihtouusinnan Shangrao City Lulin Paperille Kiinaan
19.02.2019 19.11Dieselpolttoaineen lisäaineesta selvää hyötyä kuorma-autoissa ja työkoneissa
19.02.2019 16.33Ensimmäiset sähköiset Volvo-kuorma-autot toimitettu asiakkaille
19.02.2019 15.01Lujat alumiinivanteet raskaisiin kuljetuksiin ja haastaviin käyttöolosuhteisiin
19.02.2019 10.10Tilinpäätös 2018: Ponsse jatkoi kasvuaan
19.02.2019 7.25John Deere Forestryn kiertue jatkuu 20.-21.2. Pomarkussa - työnäytöksessä uusi 8-pyöräinen 1010G
18.02.2019 18.11Edistykselliset V-Kran puutavaranosturit järkevään hintaan
18.02.2019 15.01UPM ja TTS Työtehoseura kouluttavat yhdessä uusia puutavara-autonkuljettajia
18.02.2019 10.00Suomalaisen kuljetusalan edelläkävijä Scania Suomi täyttää 70 vuotta
18.02.2019 8.10Maankäytön nielujen ja päästöjen tietopohjaa on vahvistettava - nykyiset mallit tuottavat hyvin erilaisia ennusteita
17.02.2019 16.44AMMATTILEHTI KOEAJAA: Mitsubishi L 200 Club Cab 2.4 Di-D Magnum - Perinteet kunniaan
17.02.2019 15.55LUE TÄSTÄ! Mercedes-Benz Transport kuljetusalan erikoislehti tarjoaa mielenkiintoisia artikkeleita
17.02.2019 14.11Nisula N5 - harvennusten uusi 6-pyöräinen tehokone
17.02.2019 12.22Scania Suomi juhlii 70-vuotista taivaltaan - tervetuloa kakkukahveille Scanian toimipisteisiin huomenna maanantaina 18.2.
17.02.2019 8.11Ammattilehden Facebook sivuilla jo yli 7000 tykkääjää - määrä huimassa kasvussa!
16.02.2019 19.00Energialaitoksissa käytettävästä puusta alle 2 % on järeää puuta
16.02.2019 9.44Metsistä ja soilta tulevaa vesistökuormitusta arvioidaan uudelleen
16.02.2019 8.10ammattilehti.fi sivuston kävijämäärät ovat edelleen tasaisessa kasvussa.
15.02.2019 12.21Onko XXBoxx puutavara-auton lavapohja turhake vai oliko se ennenaikainen..?
15.02.2019 12.00Vähälä Yhtiöille uusia ympäristöystävällisiä kalustoratkaisuja
15.02.2019 10.00FCA ja PSA jatkavat ja syventävät Sevel yhteistyötä - Opel uusi tulokas
15.02.2019 9.21BMW tuo M-versiot X3- ja X4-malleista
15.02.2019 9.15Nokian Renkaat valittu jälleen vastuullisimpien yritysten joukkoon
15.02.2019 9.02Metsistä ja soilta tulevaa vesistökuormitusta arvioidaan uudelleen
15.02.2019 8.57Metsä Group toteuttaa kestävän metsänhoidon esittelykohteen Lohjan Kirkniemeen
15.02.2019 8.55METO ry: Puunhankintaan tarvitaan lisää väkeä
14.02.2019 19.44Pitäviä talvirengasuutuuksia Bridgestonelta: NORDIC-DRIVE 001 ja RW-DRIVE 001
14.02.2019 19.33Myydään hyvä 5-akselinen MST puutavaravaunu vuosimallia 2014 - heti ajoon!
14.02.2019 14.44Kasvatushakkuiden korjuujälki parani edellisvuodesta
14.02.2019 12.01Ilmastoviisaus itää maakunnissa
14.02.2019 8.55Uutta tekniikkaa metsässä: Ensimmäinen hybridipuuauto Stora Enson puukuljetuksiin
13.02.2019 19.11Metsäkoneyrittäjä Hans Gummerus: "Koneiden uusi teknologia tehostaa puunkorjuuta"
13.02.2019 13.50Kyber-opas maatiloille ilmestynyt
13.02.2019 13.45Puutuoteteollisuus ry: Puutuotealan ja puurakentamisen nykyinen koulutustarjonta riittämätöntä
13.02.2019 13.33Metsätietojen harmonisointi etenee Euroopassa: Yhteisiä käytäntöjä 20 maahan Luonnonvarakeskuksen johtamassa hankkeessa
13.02.2019 12.15Vanteiden säännöllinen huolto säilyttää ajoneuvon turvallisuuden ja tyylikkään ulkonäön
13.02.2019 12.00Mielenosoittajat vaativat Metsähallituksen tulostavoitteen kohtuullistamista
13.02.2019 10.26SSAB:n Galfan-pinnoite - paras pitkäaikaisissa korroosiotesteissä
13.02.2019 9.26Metsähallitus etsii kumppaneita retkeilyrakenteiden ylläpitoon
13.02.2019 9.09Tukholmaan nousee älykäs puurakennus
13.02.2019 8.21Parlamentti vahvistaa EU:n katastrofiapuvalmiuksia
13.02.2019 8.12PRH poistaa kaupparekisteristä osakeyhtiöitä ja osuuskuntia, jos tilinpäätöstä ei ilmoiteta 27.5.2019 mennessä
12.02.2019 14.44BMW:n teknologian lippulaiva talvitesteissä
12.02.2019 14.30Suomalaiset tunnollisia talvirenkaiden käyttäjiä
12.02.2019 14.20Muutoksia Koskitukin organisaatioon
12.02.2019 14.10Rekisterissä olevista veneistä valtaosa moottoriveneitä
12.02.2019 13.14Continentalista sähkömaastoautojen Extreme E -kilpasarjan perustajakumppani
12.02.2019 10.53Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevista nuorista aikuisista enemmistö vähintään toisen asteen tutkinnon suorittaneita
12.02.2019 9.09Ympäristöystävällistä logistiikkaa MAN eTruck-kuorma-autolla
12.02.2019 9.00Energiapuun kauppa vilkastui vuonna 2018
12.02.2019 8.55Turun kehätien parannushanke käyntiin puuston poistolla
11.02.2019 17.01IBC-kärkiohjaus on saatavana nyt myös päätehakkuiden John Deere 1470G -harvesteriin
11.02.2019 14.45Sampo saapui isompien koneiden kentälle - uusi vaihtoehto otettu hyvin vastaan
11.02.2019 13.24Fuso Canter kunnostautuu puunhoitotehtävissä Skotlannissa
11.02.2019 13.23Metsä Group tarjoaa omistajajäsenille kesäharvennuksiin 70 %:n ennakkorahoituksen
11.02.2019 13.15Mercedes-Benz kuorma-autojen ensirekisteröinnit viime vuoden tahdissa
11.02.2019 10.00Jani Kortelainen on nimitetty KOME Oy:n toimitusjohtajaksi
11.02.2019 9.46Suomalaiset suosivat käytettyjä autoja
11.02.2019 9.23Subarulta e-BOXER
10.02.2019 16.22Pitkä 5-akselinen ritiläauto tuo tehokkuutta metsäkoneiden siirtoihin
10.02.2019 15.01Osallistu talvikisaan Ammattilehden Facebook sivuilla - voita laadukas Komatsu Forest tuotepaketti
10.02.2019 11.44Metsähallitus palkitsee kaivinkonemuokkaus- ja puunkorjuuyrittäjiään - 500 000 euroa laatupalkkioihin
10.02.2019 9.55Muista seurata Ammattilehti.fi YouTube -kanavaa: Tarjolla mielenkiintoisia kuljetus- ja konealan videoita
10.02.2019 9.11Ministeri Berner tapasi WIPO:n pääjohtaja Gurryn
10.02.2019 9.00Ammattilehden Facebook sivuilla jo yli 6800 tykkääjää - määrä huimassa kasvussa!
09.02.2019 20.01Ylisuuresta mäntytukista arvokasta sydänpuuta teollisuudelle ja vientiin
09.02.2019 17.00Ammattilehti.fi myös Instagramissa - tarjolla alan kuvia ja videoita päivittäin!
09.02.2019 16.01Energiatehokkuuden rooli nousussa sekä kone- että autoyrityksissä

Näytä lisää »