Rengasvalmistaja Continental juhlii 150-vuotisjuhlavuottaan

17.08.2021 15.55

1908_AbnehmbareFelge3.jpg

Virstanpylväitä: ensimmäinen kulutuspinnallinen rengas, ensimmäinen irrotettava vanne, ensimmäinen sisäkumiton rengas, ensimmäinen talvirengas sekä ensimmäinen traktorin paineilmarengas.

Vuonna 1871 perustettu Continental juhlii yhtiön 150-vuotisjuhlavuotta. Perustamisestaan lähtien Continental on kehittänyt uraauurtavia kestäviä teknologioita ja palveluita edistämään ihmisten ja tavaroiden liikkuvuutta. Pienestä hannoverilaistehtaasta on kehittynyt yksi autoteollisuuden globaaleista toimijoista, joka toimii nyt 58 maassa ja markkina-alueella.

Continental on vanhin itsenäinen rengasvalmistaja ja alallaan myös yksi maailman suurimmista. Viimeisten 150 vuoden aikana yhtiö on määrittänyt rengasteollisuuden standardit edelläkäyvällä innovatiivisuudellaan. Kerta toisensa jälkeen Continentalin insinöörit ovat keksintöineen mahdollistaneet renkaiden kehittymisen turvallisemmiksi, tehokkaammiksi ja kestävämmiksi.

Continentalin rengaskehitystyön virstanpylväisiin kuuluvat ensimmäinen kulutuspinnallinen rengas, ensimmäinen irrotettavalla vanteella varustettu rengas, maailman ensimmäisen sisäkumittoman renkaan patentti ja ”maastorengas”, joka oli samalla ensimmäinen varsinainen talvirengas. Samoin kaikkien aikojen ensimmäinen traktorin paineilmarengas tuli aikanaan Continentalin tehtaalta.

Myöhemmin meriitteihin lisättiin ensimmäinen vierintävastukseltaan optimoitu rengas sekä ensimmäinen tuotantoon päässyt rengas, jonka kulutuspinta on valmistettu voikukkakumista. Continental on myös yksi alan digitalisaation pioneereista.

Jo 1999 rengasvalmistaja osoitti, että kuljettajan apujärjestelmien tarvitsemat tiedot voidaan kerätä entistä tarkemmin ja nopeammin käyttämällä rengasta tietolähteenä. Näin syntyi älykäs rengas. Samaan aikaan Continental on yhdistänyt renkaansa ja niiden anturit pilveen tarjoten asiakkailleen täysin uusia, älykkäitä digitaalisia rengasratkaisuja ja -palveluja.

”Renkaat ovat intohimomme. Tekninen huippuosaamisemme on tuottanut turvallisuutta, luotettavuutta ja kestävyyttä jo 150 vuotta. Olemme tästä ylpeitä”, Continental AG:n rengasliiketoiminta-alueen johtaja ja johtoryhmän jäsen Christian Kötz kertoo.

”Monet nykypäivän rengasteknologian standardeista ovat lähtöisin Continentalilta. Kerta toisensa jälkeen olemme siirtäneet mahdollisen rajoja. Tavoitteenamme on tuottaa koko tuotevalikoimamme yksinomaan kestävän kehityksen mukaisista materiaaleista ilmastoneutraalisti vuoteen 2050 mennessä.”

Ilmapalloista kulutuspinnallisiin renkaisiin

Continentalin juuret ulottuvat pitkälle: 8.10.1871 perustettiin Continental-Caoutchouc und Gutta-Percha Compagnie. Yrityksen tuotevalikoimaan kuului aluksi erilaisia kumituotteita, kuten lelupalloja, kumimattoja, telojen päällysteitä, kumikankaita ja ilmapalloja sekä vaunujen ja polkupyörien umpirenkaita.

Kun polkupyörän maailmanvalloitus vuonna 1892 alkoi irtopyörien ja jalkajarrun ansiosta, Continental oli ensimmäinen saksalainen yritys, joka valmisti polkupyörän paineilmarenkaita, ja pian pneumatiikka oli kaikkien huulilla.

Hieman myöhemmin, vuonna 1898, alkoi myös autojen paineilmarenkaiden tuotanto. Ensimmäiset paineilmarenkaat olivat kulutuspinnattomia ja niillä oli suhteellisen rajalliset ajo-ominaisuudet tämän päivän vaatimuksiin verrattuna varsinkin märillä ja talvisilla teillä. Kaikki rengasvalmistajat etsivät ratkaisuja tuotteidensa luistoherkkyyteen, kunnes Continental esitteli maailman ensimmäisen auton kulutuspinnallisen renkaan 1904.

Teollistuminen tuottaa uusia keksintöjä

Liikkumisen tarpeiden kehittyminen ja teollistumisen voittokulku vaativat rengastuotteita yhä uusiin käyttökohteisiin. Turvallisuuden lisäksi huomiota kiinnitettiin mukavuuteen. Vuonna 1908 Continentalin insinöörit aiheuttivat maailmanlaajuisen sensaation kehittämällä irrotettavan vanteen, joka teki pyörän ja renkaan asennuksesta paljon helpompaa.

Continental juhlisti 50-vuotista taivaltaan ensimmäisenä saksalaisena yhtiönä, joka toi markkinoille hyötyajoneuvojen suuret renkaat. Vuonna 1928 alettiin ensi kertaa valmistaa renkaita maataloustraktoreihin ja vetolaitteisiin. Maataloustraktorin T2-rengas olikin Euroopan ensimmäinen maatalouteen kehitetty paineilmarengas.

Teollisuudessa Continental mullisti umpirenkaiden segmentin kehittämällä renkaat, joita käytettiin erityisesti trukeissa, lentoasemien ajoneuvoissa ja muissa raskaan teollisuuden sovelluksissa. Vuonna 1932 esitelty suuri menestys, ContiSuperElastic-umpikumirengas, tuotti tämän luokan renkaille CSE-lyhenteen, joka on edelleen teollisuudessa käytössä.

Synteettisestä kumista ensimmäiseen talvirenkaaseen

Toinen virstanpylväs 1900-luvun teollisuuden historiassa on ensimmäinen synteettisestä kumista valmistettu rengas, joka valmistui Continentalin tehdashallissa 1936. Sotavuosien pula-ajan seurauksena rengasvalmistaja aloitti ensimmäisen tutkimussarjansa kumin valmistamiseksi venäläisistä voikukista. Projekti käynnistettiin onnistuneesti uudelleen 2011. Polkupyörän Urban Taraxagum -rengas on Continentalin ensimmäinen sarjatuotantona voikukkakumista valmistettu rengas.

Vuonna 1943 Continental jätti sisäkumittoman renkaan patenttihakemuksen. Keksintö paransi merkittävästi renkaiden vierintävastusta. Siitä tuli yleinen tekninen normi sodan jälkeisenä aikana ja on sitä edelleenkin.

Continental mahdollisti myös ensimmäisenä erityisen turvallisen ajon talvella 1934 sen ”maastorengasmallilla”, joka oli ensimmäinen lumelle suunniteltu rengas ja siten ensimmäinen talvirengas. Vuonna 1953 Continental ylitti lumisen St. Gotthardin solan Sveitsissä M+S-renkaillaan (mud+snow eli muta+lumi) läpäisten menestyksekkäästi historian ensimmäinen talvirengastestin.

Laadun takeena testaaminen myös ääriolosuhteissa

Ennen kuin Continentalin uusi rengas tuodaan markkinoille, sen on läpäistävä merkittävä määrä testejä, olipa kyseessä henkilöauton, kuorma-auton tai erikoisrenkaiden tekniset innovaatiot. Kaikkiaan uutuusrenkailla ajetaan vuositasolla 25 miljoonaa testikilometriä ennen varsinaisen tuotannon aloittamista.

Valtavaan kilometrimäärään on perusteensa, sillä se on hannoverilaisen rengasvalmistajan tuotelaadun perusta kaikissa käyttötarkoituksissa – myös äärimmäisissä olosuhteissa. Vuonna 2003 Continental oli ainoa tuotannossa olevien renkaiden toimittaja, jonka ContiSportContact Vmax -renkaan suurin sallittu nopeus oli 360 km/h. Vuonna 2007 ContiSportContact Vmax oli ensimmäinen rengas, joka pääsi Guinnessin ennätystenkirjaan ja oli tunnettujen kilpatallien ykkösvalinta lukuisissa kilpailuissa.

Renkaiden ja kaikkien mahdollisten olosuhteiden testausta varten yhtiöllä on testauslaitoksia eri puolilla maailmaa. Hannoverin lähelle avattiin 1967 kaikkien Continentalin rengastestauskeskusten prototyyppi ja esikuva Contidrom. Jo 1968 ensimmäinen elektronisesti ohjattu kuljettajaton auto lähti Contidromin radalle lehdistön ja yleisön hämmästykseksi. Continental on kehittänyt tätä tekniikkaa edelleen ja käyttää sitä nyt kaikissa renkaiden kestävyystesteissä Uvalden testauslaitoksessa Texasissa.

Vuonna 2012 Automated Indoor Braking Analyser (AIBA) otettiin Contidromissa virallisesti käyttöön. Tämä ainutlaatuinen järjestelmä mahdollistaa renkaiden jarrutustehon testaamisen eri tienpinnoilla ympäri vuoden säästä riippumatta ja täysin automaattisesti miehittämättömillä ajoneuvoilla.

Tulevaisuudessa renkaita testataan myös uudenlaisella dynaamisella ajosimulaattorilla, mutta myös ammattitestikuljettajia tarvitaan realististen ajoskenaarioiden ajamiseen virtuaalisesti. Mitä enemmän testiajoja tehdään ajosimulaattorissa oikeiden teiden sijaan, sitä vähemmän testirenkaita tarvitsee valmistaa. Investointi uuteen testausteknologiaan edistää Continentalin laajamittaista vastuullisuustyötä.

Ympäristö, talous ja turvallisuus kohtaavat

Continental on sitoutunut parantamaan rengas- ja autoteollisuuden kestävyyttä 70-luvun alkupuolelta lähtien. Vuoden 1973 öljykriisin vaikutukset antoivat sysäyksen tutkimushankkeelle, jonka tarkoituksena oli kehittää vierintävastukseltaan optimoituja renkaita. Tästä projektista saadut oivallukset johtivat lopulta ennennäkemättömän tuotteen esittelyyn 1993.

Ensimmäistä kertaa ContiEcoContact-sarjan renkaat yhdistivät ympäristöhyödyt ja taloudelliset näkökohdat erinomaisiin ajo- ja turvallisuusominaisuuksiin. Sittemmin Continental on vastannut suuriin haasteisiin, kuten raaka-aineiden rajallisuuteen sekä tarpeeseen vähentää CO2-päästöjä. Kestävä kehitys on ollut olennainen osa Continentalin yhtiöstrategiaa jo vuosia. Toimenpiteiden painopiste on ilmastotoimissa, vähäpäästöisessä liikkumisessa, kiertotaloudessa ja vastuullisissa toimitusketjuissa koko arvoketjussa.

Vuonna 1903 Hannoverin lähelle Seelzeen perustettiin laitos kumijätteen jälleenkäsittelyyn ja kierrätykseen. Vuonna 2013 Continental avasi ainutlaatuisen ContiLifeCycle-tehtaan Hannoverin Stöckeniin. Sen toiminta kuorma- ja linja-auton renkaiden jälleenkäsittelyssä ja erityisesti teollisen mittakaavan kumin kierrätyslaitoksena tarkoittaa jälleen alan uraauurtavaa toimintaa.

Continentalin tavoitteena on tehdä tulevaisuuden renkaista entistäkin energiatehokkaampia ja ympäristöystävällisempiä tuotannon, käytön ja kierrätettävyyden näkökulmasta. Tavoitteen saavuttamiseksi yhtiö investoi järjestelmällisesti uusien teknologioiden, vaihtoehtoisten materiaalien ja ympäristöystävällisten tuotantoprosessien tutkimukseen ja kehitykseen. Rengasvalmistaja siirtyy esimerkiksi rengastuotannossaan täysin kestävästi tuotettuihin materiaaleihin vuoteen 2050 mennessä.

Anturitekniikka ja digitalisaatio lisäävät innovaatioita

Continental on yksi rengasalan digitalisaation pioneereista. Jo 1999 rengasvalmistaja osoitti, että kuljettajan apujärjestelmien tarvitsemat tiedot voitaisiin kerätä entistä tarkemmin ja nopeammin käyttäen rengasta tietolähteenä. Näin syntyi älykäs rengas.

Sittemmin Continental on kehittänyt renkaiden digitalisaatiota siten, että se pystyy tuottamaan täysin uusia palveluita kalustoille ja loppuasiakkaille. Vuodesta 2010 Continental on niputtanut kaikki kuljetusalan asiakkaiden palvelut Conti360° Fleet Services -brändin alle. Se tarjoaa suosituksia ja neuvoja juuri oikeiden renkaiden valintaan sekä oikeaan asennukseen, ja auttaa nopeasti rengasrikon sattuessa. Lisäksi se seuraa koko kaluston renkaita säännöllisesti ja raportoi niistä, minkä ansiosta kuljetusyritykset saavat erittäin ammattitaitoista ja monipuolista rengaspalvelua.

Yhtiö jatkaa Continentalin premium-renkaiden älykkäiden, digitaalisten ratkaisujen ekosysteemin laajentamista. Yhtenä maailman suurimmista liikkumisen mahdollistavan alan elektroniikan, anturijärjestelmien ja ohjelmistojen toimittajana tämä on Continentalille ratkaiseva kilpailuetu.

Continentalin kyky mahdollistaa renkaan kommunikointi muiden turvallisuuteen liittyvien komponenttien kanssa keskeisenä ajoneuvojärjestelmän osana johti vuosituhannen alkupuolella uraauurtavan hankkeeseen: 30 metrin jarrutusmatkaan. Kaikkien järjestelmien yhteensovittaminen tuotti ajoneuvon, joka pysähtyi täysjarrutuksessa jo 30 metrissä 100 km/h:n nopeudesta. Tuolloin keskimääräinen jarrutusmatka oli vielä 36 ja 40 metrin välillä. Tämä lyhensi jarrutusmatkaa siis jopa 25 prosenttia.

Tie innovatiivisena edelläkävijänä jatkuu

Nykyisin Continentalin renkaat ja anturit on yhdistetty suoraan pilveen, mikä tarjoaa kokonaan uusia liiketoimintamalleja. Mittauspisteiden suuren määrän ansiosta Continentalin kuljetusalan asiakkaat voivat tarkistaa renkaittensa kunnon milloin tahansa yhtiön kehittämien algoritmien avulla. Tämä tarkoittaa sitä, että renkaita voidaan huoltaa tarpeen mukaan eikä ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä, mikä on huomattavasti tehokkaampaa.

Kuljetusliikkeet hyötyvät näin korjauksista johtuvien seisokkien minimoimisen, turvallisuuden parantumisen, alempien kokonaiskustannusten, paremman energiatehokkuuden ja yleisesti tehokkaamman toiminnan muodossa. Vuonna 2020 Continental on nostanut alan vaatimustasoa esittelemällä onnistuneen pilottihankkeensa, jossa kulutuspintaa voidaan valvoa erittäin tarkasti algoritmeja ja ajoneuvon telemetriatietoja hyödyntäen.

Tulevaisuudessa Continental jatkaa rengasteknologioiden innovatiivisena edelläkävijänä henkilöautojen, kuorma-autojen ja erikoisrenkaiden premium-tuotevalikoimallaan. Continentalin vuonna 2020 esitellyssä uudessa strategiaohjelmassa yhtiö kuvasi polkuaan uudelle vuosikymmenelle. Vision 2030 -strategiaohjelman painopisteenä on organisaation ja liiketoiminnan johdonmukainen asiakaslähtöisyys. Lisäksi rengasvalmistajan tavoitteena on jatkossakin kasvaa kannattavasti ja erottua kilpailijoistaan nopeasti muuttuvassa markkinaympäristössä vastuullisuuden ja digitaalisten ratkaisujen alalla.

04.09.2021 20.00Liity Ammattilehden YouTube-kanavan tilaajaksi - tarjolla mielenkiintoisia alan videoita ja Hyviä uutisia! lähetys joka viikko
04.09.2021 14.44Lakiesitys sähköisten tietullijärjestelmien yhteentoimivuudesta eduskunnalle
04.09.2021 14.22Energia- ja liikenneveroja maksettiin 4,5 prosenttia vähemmän vuonna 2019
03.09.2021 23.25KATSO TÄSTÄ 3.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
03.09.2021 19.00Metsä Fibren Rauman sahan rakennustyömaan kuulumisia elokuussa
03.09.2021 11.35Polestarin mallisto laajenee edullisempaan suuntaan
03.09.2021 11.24Dacia tekee paluun tila-autoluokkaan
03.09.2021 8.22Kemira investoi ASA-liimojen tuotantoon Kiinassa
02.09.2021 15.33Citroen ë-Jumpy on täyssähköpakettiautojen markkinajohtaja
02.09.2021 12.30Dacia Duster on uudistunut ja sen saa jatkossa myös automaattivaihteistolla
02.09.2021 10.10Kierrätyslannoitteita valmistava Ecolan Yaran omistukseen
02.09.2021 10.00Nokian CT -perävaunurenkaan kantavuus paranee entisestään
01.09.2021 14.20Ivecon korjaamotoiminnot Espoossa uudelle toimijalle
01.09.2021 12.01Hyötyautojen ensirekisteröinnit vahvassa kasvussa - Raskaiden kuorma-autojen rekisteröinnit liki tuplaantuivat elokuussa
01.09.2021 10.44Scania Suomi ja Lasten Klinikoiden Kummit ry vierailevat Teemu-nallen kanssa päiväkodeissa kertomassa liikenneturvallisuudesta
01.09.2021 9.22Dafo Brand Ab on ostanut Turvata Oy Ab:n
01.09.2021 8.11Uusi työkonealan verkkokoulutus opastaa päästöjen vähentämiseen
31.08.2021 18.11Ylä-Lapin riekkokanta lähellä pitkän aikavälin keskiarvoa
31.08.2021 14.55Valmetin toimittama OptiConcept M -kartonkikone käynnistettiin onnistuneesti Klabinin Puma-projektissa Brasiliassa
31.08.2021 8.00Terminaalihaketuksen osuuden kasvu jatkui
31.08.2021 7.55Neste tuo ensimmäisenä Suomeen liikennepolttoaineiden päästöjä seuraavan palvelun yrityksille
30.08.2021 16.22Rautelle noin 18 miljoonan euron sahalaitetilaukset Venäjälle
30.08.2021 15.22Renault Arkana - kohtuuhintainen katumaasturi
30.08.2021 13.40Mersun C-sarjalaisesta All-Terrain-
30.08.2021 13.33Taksiliikenteen palveluiden hinnoitteluun ja hintojen esittämistapaan tarkennuksia 1.9.2021 alkaen
30.08.2021 9.00Parempaa vaneria tekoälyn avulla
30.08.2021 8.45Tero Eskelinen Volvo Truck Center Jyväskylän huoltopäällikkö
30.08.2021 8.33Kuivuus kuritti myös kypsyvää puolukkaa - sadosta tulossa silti hyvä
30.08.2021 7.33HUOMIO! Nyt kannattaa markkinoida - lähde mukaan ilmoituksella syksyn Metsäalan Ammattilehteen
29.08.2021 16.33AMMATTILEHTI KOEAJAA: Citroen e-Jumpy ja Peugeot e-Expert - ranskalainen menestyskonsepti
29.08.2021 13.11Kuljetus- ja konealan yrityksille räätälöidyt leasing-palvelut
28.08.2021 18.00Tervetuloa Wihurin Konepajapäiville Vantaalle ensi keskiviikkona ja torstaina 1.-2.9.2021
28.08.2021 16.45PONSSE Express tarjoaa metsäkonetarvikkeet perille toimitettuna
28.08.2021 12.2092-tonninen HCT-auto tekee ilmastotekoja ja pelastaa maailmaa joka kuormalla
27.08.2021 23.44KATSO TÄSTÄ 27.8. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
27.08.2021 11.22Suomen ensimmäinen Volvo Trucksin sähkökuorma-auto luovutettiin Storemen Logistics Oy:lle
26.08.2021 17.04Kasvuun kansainvälisillä markkinoilla - ELY-keskuksen valmennusohjelma Lapin pk-yrityksille
26.08.2021 13.37Sveitsiläiselle asiakkaalle luovutettu 20 Renault Trucks täyssähkökuorma-autoa
25.08.2021 15.35Mercedes-Benz esitteli toisen sukupolven Citanin
25.08.2021 12.23Täyssähköisen Peugeot e-Rifter tila-auton ennakkomyynti on alkanut
25.08.2021 8.00Unicarriers nestekaasutrukkimallisto uudistuu
24.08.2021 15.22Sampo metsäkoneiden työnäytös Isojoella huomenna keskiviikkona 25.8.
24.08.2021 15.00Metsäalan toimijat kohtaavat syyskuussa Kalajoella Proforest-tapahtumassa
24.08.2021 13.55Nimitykset: Harri Sinokki Volvo Trucks Center Kuopion huoltopäälliköksi
24.08.2021 13.00Ford E-Transit testikäyttöön asiakkaille
24.08.2021 11.20Ponssen innovatiiviset ratkaisut rinnetyöskentelyyn - osallistu 25.8. webinaariin
23.08.2021 11.11Renault Trucks ja Kuljetus Ilpo Niemi Oy sopimukseen yhteensä neljän täyssähkökuorma-auton tilauksesta - Ensimmäiset autot liikenteeseen jo tänä syksynä
23.08.2021 9.00Etätyö näkyy käytettyjen tietokoneiden kaupan kasvuna
23.08.2021 8.22Gasum valtionhallinnon alusten LNG-polttoaineen puitesopimustoimittajaksi
22.08.2021 15.44Tieliikenteessä kuoli 24 ihmistä heinäkuussa
22.08.2021 9.00Sää suosinut turvetuotantoa - kasvu- ja kuiviketurvetta saadaan riittävästi
21.08.2021 2.00KATSO TÄSTÄ 20.8. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
19.08.2021 13.34Ponssen 17 000. metsäkone valmistui
19.08.2021 8.31SSAB: ensimmäiset erät fossiilivapaata terästä toimitusvalmiina
18.08.2021 14.27Leatherman tuo uuden mallin monitoimityökalujen sarjaan
18.08.2021 11.09Puunhalausviikon vinkit puiden kunnon seurantaan - Halaa puuta, arvosta lähiympäristöäsi!
17.08.2021 17.00PUU 2021 Uutuustuotekilpailun voittajaksi valittiin Konecranes Liftrucks:in uusi sähkötrukki E-VER
17.08.2021 15.55Rengasvalmistaja Continental juhlii 150-vuotisjuhlavuottaan
17.08.2021 8.09Myrskytuhot vaikuttavat metsästäjien liikkumiseen
16.08.2021 12.00Kiillon uudet puhdistuspyyhkeet poistavat hankalimmatkin tahrat tehokkaasti
16.08.2021 9.33TTS käynnistää metsäalan toimijoille suunnatun johtajakoulutuksen
13.08.2021 11.00Valmet päivittää talteenottokattilan Lee & Man Pulp Manufacturing Limitedin Chongqingin tehtaalle Kiinassa
12.08.2021 11.33Biolan rakentaa uuden biokuitulaitoksen Euraan
11.08.2021 11.33Kesän kuivat ja lämpimät säät ovat suosineet turvetuotantoa
11.08.2021 10.55BMW iX3 uudistuu - M Sport -paketti vakiona
11.08.2021 10.44ELY-Keskus: Kotikaivon veden laatu kannattaa tutkituttaa säännöllisesti
11.08.2021 10.00Mutterinväännin-uutuus Chicago Pneumaticilta - CP86-sarja parantaa tuottavuutta uudella älykkäällä teknologialla
10.08.2021 14.40Pirkanmaalla metsähakkeen käyttö lähes ennallaan
10.08.2021 12.52WWF vaatii valtion luonnonmetsien suojelemista lailla
10.08.2021 11.30Nokian Hakka Truck Trailer - uusi perävaunurengas vaativimpiin kuljetuksiin
10.08.2021 9.15Ponssen puolivuosikatsaus - Tilauskanta ja tulos vahvistui
10.08.2021 8.54OSRAM-rengaskompressorit Kahan valikoimaan
10.08.2021 8.35Valmisteilla valtakunnallinen varautumissuunnitelma laaja-alaisten kirjanpainajatuhojen varalta
09.08.2021 15.31Täyssähköinen Renault Trucks D Wide Z.E. nyt myös matalalla ohjaamolla
09.08.2021 12.00Pk-barometri: Pk-yritysten tulevaisuus näyttää valoisalta
09.08.2021 11.51Kyrön saha valmistautuu vuosihuoltoseisokkiin
09.08.2021 8.00Hirvieläinten pyyntiluvat myönnetty tulevalle metsästyskaudelle
08.08.2021 15.43Sisu -yleistelat otettu hyvin vastaan metsäkoneurakoitsijoiden keskuudessa
08.08.2021 12.13Hiabin Mika Liinanotko: Puutavaranosturikauppa hyvällä tasolla
08.08.2021 8.00Tule mukaan ja vaikuta - liikenneturvallisuusstrategian sidosryhmätilaisuus verkkolähetyksenä tiistaina 10.8.2021 kello 13-15
07.08.2021 16.22Jukka Perämäki moottorisahauksen Suomen mestariksi Lustossa
07.08.2021 12.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Bentley Flying Spur V8 - Vaikuttava kaikilla tasoilla
06.08.2021 22.12KATSO TÄSTÄ 6.8. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
06.08.2021 16.11Reijo Pentinmäki Oy: Metsähakkeen urakointi turvetoimintojen korvaajaksi
06.08.2021 13.22Raportti: Rakentamisen määrässä ja arvossa kasvua kolmannella vuosineljänneksellä
05.08.2021 14.55Metsäkonehuolto Kähkönen - Vihreiden koneiden huoltoa Nakkilassa vuosikymmenten kokemuksella
05.08.2021 12.33Pitkäaikaiset helteet ovat vauhdittaneet kirjanpainajien ensimmäisen sukupolven kehittymään ennätysnopeasti
05.08.2021 9.09Kodinkoneiden kauppa käy vilkkaana
05.08.2021 9.00Metsästyskausi käynnistyy 10.8.2021
04.08.2021 12.40Hyötyautokauppa jatkaa kasvuaan Euroopassa - Ensirekisteröinnit kasvussa kaikissa ajonevuoluokissa
04.08.2021 11.55Metsäkoneteloissa oltava vaihtoehtoja erilaisiin korjuuolosuhteisiin
04.08.2021 11.00Uusiutuvan energian direktiivin päivitys bioenergia-alan kiikarissa
03.08.2021 15.04OOO Ponssen toimitusjohtaja Jaakko Laurila: Venäjän metsäteollisuus vahvassa nosteessa
03.08.2021 14.01Nokian Renkaat Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2021: Volyymit ja tulos kasvoivat vahvasti
03.08.2021 11.00Kesla Oyj puolivuosikatsaus: Saadut tilaukset ja tilauskanta nousivat ennätyksellisen korkealle tasolle
03.08.2021 10.20Meijjänperän Rekkatapahtuma Pyhäjärvellä 6.-7.8. - lähde mukaan mukavaan tapahtumaan
03.08.2021 9.07Nyt Terminatoreita hetitoimituksiin - ja edullisesti !!!
02.08.2021 17.25Varustaudu syksyn savotoille Iggesundin harvesterivarusteilla
02.08.2021 13.22Jari Vesala VAK:n myyntipäälliköksi
02.08.2021 11.00Kuorma-autojen ensirekisteröinnit hyvässä nosteessa

Näytä lisää »