Magneettimäki legendaarinen osuus vanhaa Jäämerentietä Uruspäällä, Kaunispään tunturin pohjoispuolella on nimetty Tiehallituksen toimesta tiemuseokohteeksi vuonna 1992. Miksiköhän?

12.07.2013 0.07

Petsamon, Suomelle Tarton rauhansopimuksessa 1920 liitetyn alueen liikennöinti tapahtui lähes yksinomaan 5 metrin levyistä II -luokan sorapintaista maantietä pitkin, joka kulki Rovaniemeltä entisen Kyrön kylän (nyk. Ivalo) kautta Nellimiin, sieltä edelleen Paatsjoen rantoja seuraillen Könkäänjärven kautta Salmijärvelle, mistä poikkesi Yläluostarille yli tunturivyöhykkeen jatkaakseen vielä Petsamojoen vartta lähes kolmen peninkulman verran. Liinahamariin saakka tie valmistui lopullisesti vuonna 1931. Tämä, jo 1912 rakentamaan aloitettu Jäämeren tien nimellä tunnettu tie oli aikanaan varsin merkittävä ja vilkas matkailureitti, jota 30-luvun vilkkaimpina aikoina liikennöi säännöllisesti jopa viisikin postiautovuoroa päivässä. Petsamon kievareissa, majataloissa ja hotelleissa kirjattiin yöpymisvuorokausia 12 500 vuodessa ennen toisen maailmansodan puhkeamista.

Majataloja Jäämeren tien varrella oli kaikkiaan 12 Ivalo, Könkäänjärvi, Mustola, Virtaniemi, Nautsi, Höyhenjärvi, Pitkäjärvi, Salmijärvi, Kuvernöörin-koski, Haukilampi, Yläluostari ja Liinahamari. Vuonna 1940, välirauhan aikana, Jäämeren tie nousi arvoon arvaamattomaan mahdollistaessaan Suomen ainoan ja koko Euroopassakin harvinaisen, jatkuvasti avoimen syvänmeren sataman, Liinahamarin, liittämisen maantie- ja rautatieyhteyksimme. Petsamon tavarakuljetuksia varten perustettiin Suomen valtiovallan toimesta keväällä 1940 Oy Pohjolan Liikenne Ab, jonka eri puolilta Suomea keräämä kalusto oli suurimmillaan maaliskuun lopussa 1941. Tuolloin käytössä oli yhtäaikaisesti 1573 kuorma-autoa, joista yhtiön omia 516 kpl, sekä noin 1000 perävaunua. Kaikkiaan Petsamon rahtirallissa oli käytössä n. 2500 autoa, pääosin ajamassa Rovaniemi - Liinahamari -väliä, jonka pituus oli yhteensä 531 km.

Urakka-ajoon kutsutut autoilijat käyttivät järjestäytymistään (mm. Lapin Autoilijayhdistys) hyväkseen työnantajansa kanssa ehdoista ja korvauksista neuvotellessaan. Neuvottelutarvetta aiheuttivat mm. lastaus- ja purkausjärjestelyt, kuljetusmatkalla kadonneiden tavaroiden korvaamiset, ajotaksat, teiden kunnossapito, vakuutukset sekä liikenneturvallisuus. Jäämeren tie oli monella tavalla hyvin merkittävä työllistäjä, sillä erilaisissa liikenteen hoidon tehtävissä oli n. 3000 henkilöä, lastauksissa ja purkutöissä n. 2000, tienhoidossa n. 4000 ja huoltotehtävissä n. 1000, eli siis yhteensä lähes 10 000 henkilöä sai siitä elatuksensa. Ruotsalaisetkin tarvitsivat kipeästi yhteyttä Jäämerelle omien satamiensa toimintakyvyn lamaannuttua Saksan suorittamaan Tanskan ja Norjan miehitykseen.

Pohjolan Liikenteen hallituksen puheenjohtaja Paavo Tavela teki kesäkuussa -40 Ruotsissa sopimuksen, jonka mukaan Ruotsi toimitti 100 kpl Volvo kuorma-autoja perävaunuineen vastineeksi oikeudestaan liikennöidä Petsamon tiellä. Ruotsalaisten ensimmäinen kuljetustapahtuma oli 40:llä kuorma-autolla hoidettu Amerikkalaisten J9-hävittäjäkoneiden siirto puulaatikoihin pakattuina Liinahamarin satamaan ankkuroidusta höyryalus Mathilda Tordénista Haaparantaan. Enimmillään ruotsalaisautoja oli liikenteessä heinäkuussa 1940 401 kpl. Pohjolan Liikenteen kanssa ruotsalaisyhtiö tasasi kuljetuksia myöhemmässä vaiheessa tonni tonnia vastaan -periaatteella, riippuen kumman autoissa oli kulloinkin kapasiteettia tiettyyn suuntaan.

Tilien rahallinen selvitys tehtiin vasta sodan jälkeen valuuttasäännöstelyn päätyttyä. Saksan armeijan kuljetustarpeita hoidettiin myös Jäämeren tietä käyttäen, osaksi suomalaisen yhtiön, osaksi saksalaisten omien, enimmillään 1140 auton avulla. Tähän ajoon osallistui myös ruotsalaisia kuljettajia merkittävässä määrin. Vuoden 1940 kesällä Petsamon tiellä liikennöi myös kymmenen Norjalaista autoa suorittaen elintarvikekuljetuksia Pohjois-Norjaan. Suomen ja Neuvostoliiton välisen uuden sodan uhatessa siirrettiin kuljetuksia Liinahamarin sataman sijasta myös Norjan Kirkkoniemeen.


Imatran Voima Osakeyhtiön Paatsjoen varrella sijaitseva Jäniskosken voimalaitos vaati myös jatkuvia kuljetuksia, milloin muuntajia, pylväitä, kuparilankaa,eristeitä, tai muita tarvikkeita. Myös nämä kuljetukset tapahtuivat Jäämeren tietä pitkin. Petsamon alueen öljy- ja polttoainehuoltoa hoidettiin ainakin 1940 perustetun Oy Petko Ab:n toimesta. Nimi tulee sanoista Petsamo kol. Yhtiön tarkoituksena oli harjoittaa hiili- ja öljykauppaa sekä siihen liittyvää korviketeollisuutta. Petko rakensi puuhiiltämöitä sekä pilke- ja tervatehtaita. Tervatehtailta saatu kantoterva toimitettiin öljytehtaalle. Siitä tislattiin tervaöljyä ja edelleen vaseliinia, jota käytettiin vähemmän vaativiin voitelukohteisiin. Petkon eri tehtaiden tuotanto oli puolet koko maan tuotannosta.

Magneettimäen nimityksen alkuperästä tuntuu perimätiedossakin liikkuvan useampia eri versioita; Erään version mukaan tietyssä kohdassa maaston muoto saa aikaan optisen harhan, jolloin vaikuttaa siltä, kuin auton vauhti kiihtyisi mentäessä mäkeä ylöspäin. Todellisuudessa kuitenkin ollaan alamäessä, mutta siinäpä aihetta selitykselle, että tunturin kätkemät suuret malmimäärät aiheuttavat niin voimakkaan magneettisen vetovoiman, että metallinen autokin menee itsellään mäen ylös!


Toisen version mukaan syytettiin samaa magneettisuutta muuten niin tehokkaiksi koettujen autojen puhdin loppumisesta tässä näennäisesti pienehkössä mäessä. Tosiasiassa mäki sisältää lähes kahden kilometrin matkan jatkuvaa nousua, joka vielä loppuvaiheessaan jyrkkenee.Veteraanikuorma-autojen seuran vuonna 1990, Petsamon liikenteen aloittamisen 50-vuotisjuhlan kunniaksi järjestämän Jäämeren ajon aikana teki mukana ollut radiotoimittaja Veli Kärkkäinen aloitteen eksottisen magneettimäen hakemisesta museotieksi. Tehdyn aloitteen perusteella Veteraanikuorma-autojen seura päättikin vuosikokouksessaan, että asia esitetään tiehallitukselle.

Vuonna 1992 esitys sitten jätettiinkin Lapin Tiepiirille, jonka jälkeen Tielaitoksen pääjohtajan, Jouko Loikkasen ystävällisellä myötävaikutuksella museotiepäätös syntyi ennätysajassa. Museotie -esityksellään, kuten em. Jäämeren tien ajon järjestämiselläkin, seura haluaa osoittaa kunnioitustaan niille liikenteen ammattilaisille, jotka uhrautuvaisuudellaan ja osaamisellaan mahdollistivat Suomen ja Ruotsin elinkeinoelämän ja tavaranvaihdon jatkuvuuden vaaran vuosina 1940-41. Tähän yhtyvät myös yhteistyökumppanimme Suomen Kuorma-autoliitto ry ja ruotsalainen Svenska Åkeriförbundet, jotka avustavat osaltaan merkittävästi seuraamme kunnollisen muistomerkin hankkimisessa ja pystyttämisessä Magneettimäen tien varrelle syyskuun 11. pnä 1993.


Muistomerkki on valmistettu Kurun harmaasta graniitista taiteilija Mauno Honkasen suunnitelman mukaan ja se kuljetettiin Rovaniemelle rautateitse, sekä sieltä edelleen Magneettimäelle kuorma-autolla, joka on ollut mukana Petsamon liikenteessä. Siis juuri kuten kuljetukset vuosina 1940-41! Muistomerkin ympäristön pengerryksissä ja porrastusten tukemisessa käytetään alkuperäisen Jäämerentien tarpeisiin louhittuja kivipilareita, jotka ovat säilyneet Tielaitoksen varastoimina näihin päiviin saakka. Tielaitoksen Lapin tiepiiri on juuri aloittanut Magneettimäen museotien varrelle levähdysalueen rakentamisen, joka valmistuttuaan tarjoaa muistomerkille poikkeaville matkailijoille mahdollisuuden pysähtyä muistelemaan tai tutustumaan alueen mielenkiintoiseen historiaan. Paikan historiasta ja matkailupalveluista tullaan kertomaan mm. alueelle pystytettävillä monikielisillä informaatiotauluilla, joihin sisältyvät myös sekä historialliset, että nykyiset kartat.

Laavutyyppinen tulipaikka ja kirkasvetinen luonnonlähde kruunaavat varmasti vaativankin matkailijan tarpeet. Myöhemmässä vaiheessa suunnitelma sisältää myös vanhan kievarialueen kunnostamisen rakennuksineen. Metsäntutkimuslaitos osallistuu hankkeeseen tiealueen ulkopuolisten osien rakentamisessa ja hoitamisessa. Magneettimäen museotien ja autoilijaveteraanien muistomerkin löytää pohjoiseen matkaava valtatie 4:n varrelta Inarin kunnasta, Saariselän matkailukeskuksesta n. 6 km pohjoiseen. Autoilla ajaminen tälle n. 3 km:n mittaiselle museotielle tapahtuu ainoastaan sen pohjoisen puoleisesta päästä, koska Uruspään laelle on vaikeata saada aikaan turvallista liittymää.

Talviaikana museotietä pitkin kulkee moottorikelkkareitti.

Lähdeluettelo:

  • Seppo J Partanen: Magneettimäestä matkailukaupungiksi, Suomen Matkailuliitto 1992
  • Timo Herranen: Petsamosta Hankoon, Pohjolan Liikenteen 50 vuotta
  • Aaro Aitamäki: Lapin Soratiesavotta, Veteraanikuorma-autojen seura 1990
  • Erik Björklund: Petsamotrafiken, Svenska Åkeriförbundet 1985
  • E Kärri: Imatran Voima Oy Kuusikymmentä öljytippaa, Union Oy 1991.

artikkeli : vetku.fi

22.08.2022 9.00Kalmar sai kuudennen peräkkäisen tilauksen ekotehokkaista hybridikonttilukeista Port of Virginialta
19.08.2022 21.20KATSO TÄSTÄ VIIKON 33/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan tuoreet kuulumiset
18.08.2022 12.33Valmet investoi puristinhuopatuotantoon
18.08.2022 9.29Henkilöautot: Alfa Romeo Tonale - Piristävä uutuus
17.08.2022 15.59Nimitykset: Kaj Landgärds nimitetty vaihtoautomyyjäksi Vantaan Volvo Truck Centerille
17.08.2022 11.35Valmet Automotive toimittaa Ponssen EV-1 ajokoneen akustot
17.08.2022 10.30Ponsselta teknologialanseeraus: Sähkökäyttöinen metsäkone
17.08.2022 10.00Laserskannauksella tasaisempaa laatua sahausprosessiin
16.08.2022 17.05World Crane Championship nosturinkäytön Suomen mestaruus Imatralle
16.08.2022 13.04Teleyhtiöt vaikeuttavat liittymäsopimusten päättymispäivän tarkastusta lainvastaisesti
16.08.2022 11.44Scanian Superkiertue 2022 käyntiin 22.8. Nurmijärveltä
15.08.2022 15.40Vesienhoidon avustushaut käynnistyvät lokakuun 18 päivä
15.08.2022 12.38Sähköautot: Mersun sähköisen tila-auton myynti vauhtiin - Luovutukset käyntiin 2023
12.08.2022 23.00KATSO TÄSTÄ! Ammattilehden Hyviä uutisia! erikoislähetys Power Truck Showsta
11.08.2022 15.40Tehoreservin tarjouskilpailutus käyntiin - reservillä turvataan sähkön toimitusvarmuutta
10.08.2022 19.15Yamaha mönkijöille uudet väritykset ensi vuodeksi ja uusi Limited Edition -malli
09.08.2022 13.10Milwaukeelta uusi kannettava 18V kompressori vaativiin kuljetusalan huoltotöihin
09.08.2022 13.00Uusi asetus kieltää maadoittamattomien pistorasioiden lisäämisen vanhoihin rakennuksiin
09.08.2022 10.00Ponssen puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2022
08.08.2022 15.55Sähköautot: Renault Kangoo E-Tech electricin ennakkomyynti vauhtiin Suomessa
08.08.2022 8.20Taloyhtiöiden on siirryttävä sähköiseen huoneistotietojärjestelmään vuoden 2023 loppuun mennessä
05.08.2022 21.50KATSO TÄSTÄ VIIKON 31/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan tuoreet kuulumiset
05.08.2022 17.33Kantokäsittelyaineiden saatavuus parantunut: juurikäävän torjuntaa koskevat pysyvät säännökset jälleen voimaan 15.8. alkaen
05.08.2022 14.20Walki Group vauhdittaa kasvuaan ostamalla kotimaiset joustopakkausvalmistajat Westpakin ja Flexipackin
05.08.2022 11.00Kalmar ja Yilport vahvistavat pitkäjänteistä yhteistyötään merkittävällä uudella mobiililaiteratkaisutilauksella
04.08.2022 9.00Poliisi yhdenmukaistaa ampuma-aselupakäytäntöjä
03.08.2022 18.00Energiapuun korjuunäytös Kangasniemellä ensi viikon perjantaina 12. elokuuta - lähde paikanpäälle katsomaan!
03.08.2022 16.00World Crane Championship Suomen mestaruus 2022 ratkeaa Power Truck Show:ssa
03.08.2022 10.55Daimler Truck kiihdyttää kuorma-automallistonsa sähköistämistä
03.08.2022 8.00Metsäteollisuus: Kartonki jatkaa kasvua, muutoin metsäteollisuuden tuotantomäärissä laskua
02.08.2022 11.32Tietyöt: Kauselan eritasoliitymän ramppi Raision suunnasta Hämeentielle suljetaan 3.- 4.8. väliseksi yöksi
01.08.2022 11.30Autojen ensirekisteröinnit vähenivät jälleen heinäkuussa
01.08.2022 11.00Finnair aloittaa viikoittaiset lennot Helsingistä Kiinaan
31.07.2022 16.00Puhdasta lämpöä lähienergiasta - hakekattilat Honkajoelta
31.07.2022 11.00Metsä Groupin vuoden 2022 tammi-kesäkuun vertailukelpoinen liiketulos 574 miljoonaa euroa
30.07.2022 10.11Puukuljetusten tilannekuvaa seurataan kuukausittain
30.07.2022 9.00Vuonna 2021 pienriistasaalista saatiin hieman edellisvuotta vähemmän
29.07.2022 19.00KATSO TÄSTÄ VIIKON 30/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan tuoreet kuulumiset
28.07.2022 17.00Teräsyhtiö SSAB ennätystulokseen kaikilla liiketoiminta-alueillaan
28.07.2022 9.33Suurten TEN-T-liikenneverkon hankkeiden luvitukselle enimmäiskesto ja muutoksia maanteiden luokittelua koskevaan päätöksentekoon - lakiluonnokset lausunnoille
28.07.2022 8.00Kirjanpainajamäärät selvässä kasvussa alkukesästä - ensimmäinen sukupolvi on kehittynyt nopeasti
26.07.2022 10.04Valmet Automotive sopimukseen Mercedes-AMG GT Coupé -mallin valmistuksesta Ukissa
26.07.2022 8.00Moviter Equipamentos S.A. - John Deere Forestryn uusi jälleenmyyjä Portugalissa
25.07.2022 14.00Ponssen ja Savonia ammattikorkeakoulun yhteinen koulutusohjelma tuo työelämän osaksi opintoja
25.07.2022 11.00Neste mukana luomassa EU:n vihreän vedyn arvoketjua - Porvoon jalostamon vetyhankkeille Euroopan komissiolta IPCEI-status
25.07.2022 9.00Teollisuuden tuottajahinnat nousivat vuoden 2022 kesäkuussa 33,9 % vuoden takaisesta
24.07.2022 17.00UPM puolivuosikatsaus 2022: UPM teki Q2-ennätystuloksen: katteiden hallinta onnistui poikkeuksellisissa olosuhteissa
24.07.2022 15.25O.K. Auto tarjoaa Toyota Hilux ja TruckMasters OX lava-autot urakointiyrityksille
22.07.2022 20.30KATSO TÄSTÄ VIIKON 29/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! messukooste Interforst 2022 -tapahtumasta Münchenistä
22.07.2022 8.00Tieliikenteessä kuoli 14 ihmistä kesäkuussa 2022
20.07.2022 13.30Cargotecin puolivuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2022: Ennätyksellinen vuosineljännes
20.07.2022 10.00Mercedes me Charge-palvelu uudistuu - kaikki lataukset yhdellä laskulla vakiohinnalla
20.07.2022 9.00FIA ETRC: Mäkinen ajoi ehjät neljä lähtöä Saksan Nürburgringillä
20.07.2022 8.00Heinäkuun sateet varmistivat hyvän mustikkavuoden
19.07.2022 11.00Hiab on saanut merkittävän MOFFETT-ajoneuvotrukkien uusintatilauksen
18.07.2022 7.55Sähkö- ja kaasukäyttöisten paketti- ja kuorma-autojen hankintatukiohjelmia ehdotetaan pidennettäviksi - lausuntoja pyydetään 7.8. mennessä
18.07.2022 7.44UPM:n vaelluskala­ohjelma etenee - seuraavaksi kunnostetaan Sotkamon Sapsokoski ja Jämsän Arvajankoski
17.07.2022 16.55Valmet toimittaa uuden paalauslinjan ja hiutalekuivauksen uusinnan MM FollaCellin sellutehtaalle Norjaan
17.07.2022 13.33Tornion- ja Simojoen nousulohimäärät keskimääräisellä tasolla
17.07.2022 11.00Puukauppojen kilpailutus kasvaa Kuutiossa
16.07.2022 12.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 2022-mallisto - Dailylla parempiin päiviin
15.07.2022 22.00KATSO TÄSTÄ VIIKON 28/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! messukooste Tawastia Truck Weekendistä
15.07.2022 18.00Energiapuunteko kannattavaksi Risupedolla
15.07.2022 11.00Bioenergia ry: Teollisuusvaliokunta vei parlamentin kantaa uusiutuvan energian direktiivin uudistuksesta oikeaan suuntaan
14.07.2022 12.22Tulossa Hyviä uutisia! erikoislähetys Tawastia Truck Weekendistä - haluaako yrityksenne mukaan..?
14.07.2022 11.00Emma Mäkinen Mad-Croc Ivecolla Saksan EM-klassikkokilpailuun
14.07.2022 10.43Euroopan parlamentin teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta hyväksyi 13.7.2022 näkemyksensä Uusiutuvan energian direktiivin päivityksestä
14.07.2022 10.00Sähköautot: Hyundai on esitellyt täysin uuden IONIQ 6 -täyssähköauton
14.07.2022 10.00Stora Enso ja Tetra Pak tutkivat mahdollista nestekartonkipakkausten kierrätysratkaisua Benelux-maissa edistääkseen paperipohjaisten pakkausratkaisujen kiertotaloutta
14.07.2022 9.00Kalmar siirtää raskaisiin nostureihin liittyvät immateriaalioikeudet RIC:lle Kiinaan
13.07.2022 17.33AMMATTILEHTI KOEAJAA: Aikuistunut Renault Trafic
13.07.2022 10.00Riistakolmioiden kesälaskenta lähestyy
13.07.2022 9.22Eko-Okna valitsi MOFFETT-ajoneuvotrukit Euroopan kuljetuksiinsa
12.07.2022 18.00Euroopan metsäkonealan ykköstapahtuma Interforst 2022 järjestetään 17.-20. heinäkuuta Münchenissä - lähde mukaan!
12.07.2022 8.00Suomi sai EU-rahoitusta liikennehankkeille ennätykselliset 80,78 miljoonaa euroa
11.07.2022 18.00Varsinaiseen kauppalaivastoon kuului 674 alusta kesäkuussa 2022
11.07.2022 10.30Puukaupassa elettiin kiriviikkoja ennen lomakautta
11.07.2022 10.22Uusi Amarok esitelty - Suomeen aikaisintaan 2023
11.07.2022 8.05VTT ja Itä-Suomen yliopisto saivat mittavan EU-rahoituksen teollisuusmuovien kierrätyksen ja uusien käyttökohteiden kehittämiseen
10.07.2022 12.00JP Roller - kotimainen toimiva nosturiohjaamon suojaverho
10.07.2022 11.00Luvanvaraiseen liikenteeseen vuokratun kuorma-auton rekisterimerkinnät kuntoon
08.07.2022 20.00KATSO TÄSTÄ VIIKON 27/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, metsä- ja maarakennusalan kuulumiset
08.07.2022 9.00Teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat vuoden 2022 toukokuussa 10,9 % vuodentakaisesta
07.07.2022 15.55Sähköautot: DAF CF Electric Euroopan haastavimmassa vuoristosolassa
07.07.2022 10.01Volvo Trucks esittelee tiensä nollapäästöihin ja nolla onnettomuuksiin IAA:ssa
07.07.2022 9.00Kulotuskoulu kulotti Tornatorin kohteella Ruokolahdella
06.07.2022 15.00Hakevuori osti Hakevelhot - volyymi kasvaa ja toimitusvarmuus paranee
06.07.2022 14.10Laatulaakerit konealan toimijoille toimittaa LaoBan - nopeasti ja luotettavasti
06.07.2022 13.05Volvo Trucks parantaa kaupunkikuorma-autojensa ajettavuutta ja tehokkuutta
06.07.2022 11.10Energiaa hiekka-akusta - Suomalainen keksintö kokeilusta käytäntöön
06.07.2022 10.30Uusien autojen ensirekisteröinnit huomattavalla takamatkalla viime vuodesta
05.07.2022 18.11Puunkorjuu ja kaukokuljetus -tilasto 2021 julkaistu
05.07.2022 14.22Kymen Nostokone sulautui osaksi Sjöman Helsingin Nosturit Oy:tä
05.07.2022 13.00Sisu Auton kehitysohjelma etenee - sotilasajoneuvotuotanto vahvistuu - Akseli Mylläri toimitusjohtajaksi
05.07.2022 9.00HUOMIO YRITYKSET! Vielä ehtii videolla mukaan tämän viikon Hyviä uutisia! lähetykseen...
05.07.2022 9.00Metsäkaupoilla vahvistetaan metsäalueiden suojelua Jyväskylän Jääskelässä
04.07.2022 17.00Viiden vuoden hyvillä kokemuksilla päädyttiin samaan metsäkonemerkkiin
04.07.2022 16.45Lassila & Tikanojan ja Neovan energiapuuliiketoiminnat yhdistyivät - toiminta jatkuu nimellä Laania Oy
04.07.2022 13.21Maatalouden huoltovarmuutta turvataan lisätuilla
04.07.2022 11.00Euroopan ensimmäiset Tadano GR-1000EX-4 nosturit Havatorille

Näytä lisää »