Kuljetus Szepaniak ja Toplift: Kolme vuosikymmentä yhteistyötä

07.10.2018 17:11

toplift1.jpg

Szepaniak-yhtiöt on 70-luvun alussa perustettu joutsenolainen perhekonserni, joka tarjoaa materiaalinkäsittely- ja logistiikkapalveluja erityisesti mekaaniselle ja kemialliselle metsäteollisuudelle sekä energialaitoksille. Kuljetus Szepaniak Oy, yksi konserniin viidestä osakeyhtiöstä, on tehnyt Topliftin kanssa tiivistä yhteistyötä lähes 30 vuoden ajan.

(kuva yllä: Tällä hetkellä Kuljetus Szepaniakin käytössä on 20 Topliftin rakentamaa kuljetusvaunua ja 15 koria. Koko yhteisen historian aikana Toplift on toimittanut Szepaniakille noin 30 vaunua ja koreja vielä tätä enemmän.)

Konsernin toimitusjohtaja Pekka Szepaniak muistelee, että yhteistyö käynnistyi Topliftin edeltäjän JOKA:n kanssa 80-luvulla. Kun Toplift Finland aloitti toimintansa vuonna 1992, Kuljetus Szepaniak siirtyi sen asiakkaaksi.

- Olemme olleet aika yksiavioisia. Viimeisten 15 vuoden aikana olemme hankkineet kaikkien kappaletavara-autojemme ja massatavara-autojemme perävaunut ja päälirakenteet Topliftiltä. Käytössämme on lähinnä ketjupurkavia sekä päältäpurkavia vaunu- ja koriratkaisuja. Ainoastaan puutavaravaunumme olemme hankkineet muualta, koska Toplift ei niitä valmista, Szepaniak kertoo.

toplift32.jpg

(kuva: Szepaniak-yhtiöiden toimitusjohtaja Pekka Szepaniak.)

Merkittävä toimija Etelä-Karjalassa

Kuljetus Szepaniak on Etelä-Karjalan alueella merkittävä metsä- ja betoniteollisuuden kuljettaja. Yritys tekee sopimuskuljetuksia myös oman maakunnan ulkopuolella, esimerkiksi Keski-Suomessa. Vuosittain yritys kuljettaa noin 400 000 km3 pyöreää puuta, 3 milj. im3 irtotavaraa, kuten haketta, purua ja kuorta, sekä 15 000 m3 betonia. Tämän lisäksi Kuljetus Szepaniakin kokonaisuudessaan omistama Joutsenon Rahti Oy kuljettaa noin 550 000 m3 turvetta.

- Kuljetamme mekaanisen ja kemiallisen metsäteollisuuden tuotteita esimerkiksi UPM Kymmenelle, Metsä Groupille ja Stora Ensolle. Lisäksi kuljetamme polttohaketta ja turvetta Vapolle. Tällä hetkellä käytössämme on 20 Topliftin rakentamaa kuljetusvaunua ja 15 koria. Koko yhteisen historiamme aikana Toplift on toimittanut meille noin 30 vaunua ja koreja vielä tätä enemmän, Szepaniak laskee.

Paikallisuus tärkeä arvo

Szepaniak pitää Topliftin paikallisuutta jo sinällään merkittävänä arvona. Toimipisteiden fyysinen läheisyys tuo myös konkreettista hyötyä, sillä kalustoon liittyvät takuuasiat sekä huollot ja korjaukset voidaan hoitaa nopeasti.

- Huolloista osan ulkoistamme Topliftille, osan teemme itse. Korjaukset ja vauriokorjaukset teetämme Topliftillä ja hankimme heiltä myös varaosat ja katsastuspalvelun, Szepaniak summaa.

Vaikka kumppaniyrityksen toimipisteen läheinen sijainti on tärkeä juttu, se ei missään nimessä ole ainoa valintakriteeri.

- Toimittajamme pitää pystyä tarjoamaan innovatiivisia ratkaisuja, sen toiminnan pitää olla joustavaa sekä luotettavaa ja toimitusvarmuudenkin tulee olla kunnossa. Tietysti myös hinnan ja laadun on kuljettava käsi kädessä, Szepaniak luettelee valintakriteerejä.

Jättirekkoja Joutsenon tehdasalueelle

Szepaniakin mielestä maantiekuljetuksissa käytettävän kaluston tärkeimmät ominaisuudet ovat toimintavarmuus ja kestävyys. Perävaunun pitää kestää 10 vuotta ja korin vähintään 6-7 vuotta. Ratkaisujen tulee olla sellaisia, että niitä voidaan hyödyntää useamman vetoauton parina. Szepaniakin mielestä Toplift on onnistunut tässä hyvin.

- Emme halua maantiekuljetuksiin käytettäviin kapellivaunuihin ja ketjupurkaviin vaunuihin juurikaan räätälöintejä. Kestävyys ja toimivuus ovat meille tärkeimmät kriteerit. Ideoimme Topliftin kanssa kuitenkin koko ajan pieniä työtä tehostavia ja helpottavia uudistuksia vaunuihin. Esimerkiksi turpeen ajoon hankimme pari uutta vaunua, joiden pohjaan ja seiniin asennettiin muovikalvopinnoite. Se vähensi liikkeellelähtöpaineita 25 prosentilla. Samalla lastaus- ja purkutyöhön tarvittavaa vääntömomenttia voitiin laskea ja energiankulutus pieneni, Szepaniak sanoo.

Kuljetus Szepaniakilla on käytössään myös täysin yrityksen tarpeisiin räätälöityjä kuljetusratkaisuja. Niitä ei kuitenkaan käytetä tieliikenteessä:

- Joutsenossa, Stora Enson ja Metsä-Botnian suljetulla tehdasalueella käytämme Topliftin kehittämiä puoliperävaunuratkaisuja, joilla pystymme siirtämään 80-100 kuutiota puuta kerrallaan. Vaunun leveys on 3,2, pituus 15 ja korkeus 4,6 metriä. Näillä autoilla kuljetamme rankoja 600-700 metrin matkan laivoista tehtaalle.

Yhteistyön sujuvuus tärkeää

Szepaniakin ja Topliftin yhteistyö on hioutunut pitkän yhteiselon seurauksena erittäin toimivaksi. Esimerkiksi uuden perävaunun tai korin suunnitteluun osallistuu aina 3-4 henkilöä molemmista yrityksistä. Myös loppukäyttäjä eli kuljettaja on suunnittelussa mukana, jotta mukaan saadaan kokemusta kaluston käytöstä.

- Mietimme ensimmäiseen suunnittelupalaveriin alustavat kriteerimme, jotka käydään sitten Topliftin kanssa lävitse. Kun Toplift on tehnyt alustavan lay-outin tuotteesta, myös yksi kuljettajistamme osallistuu suunnitelman arviointiin. Kun Toplift on tehnyt toiveidemme pohjalta lopullisen suunnitelman, pohdimme vielä yhdessä hankinnan taloudellista kannattavuutta. Suunnitteluun kuluu aikaa kuukauden verran ja valmistusvaiheeseen muutamia kuukausia. Vielä tuotantovaiheessakin meillä on mahdollisuus tehdä kokonaisuuteen pieniä muutoksia, Szepaniak kertoo.

Kaikki lähtee kemiasta

Pekka Szepaniak pitää tärkeänä, että pitkissä yhteistyösuhteissa osapuolten väliset henkilökemiat istuvat yhteen. Hänen mielestään toiminta Topliftin kanssa on ollut alusta lähtien kitkatonta. Luottamussuhde on muotoutunut vahvaksi ja vuorovaikutus on avointa. Siksi yhteistyötä on matkan varrella tehty useammallakin saralla; yrityksillä on ollut välillä jopa yhteistä toimistohenkilökuntaa.

- Jari Ikonen sekä Riitta-Liisa ja Taisto Ikäheimonen ovat toimineet päälirakennebisneksessä kauan ja he hallitsevat alan hyvin. Topliftin yritystoimintaa on kehitetty taloudelliset näkökohdat huomioiden ja investoinnit esimerkiksi toimitiloihin ovat olleet järkeviä. Näin yritystoimintaan on saatu jatkuvuutta, pitkään perheyrityksen kanssa työskennellyt Szepaniak analysoi.

www.toplift.fi

03.09.2021 23:25KATSO TÄSTÄ 3.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
03.09.2021 19:00Metsä Fibren Rauman sahan rakennustyömaan kuulumisia elokuussa
03.09.2021 11:35Polestarin mallisto laajenee edullisempaan suuntaan
03.09.2021 11:24Dacia tekee paluun tila-autoluokkaan
03.09.2021 8:22Kemira investoi ASA-liimojen tuotantoon Kiinassa
02.09.2021 15:33Citroen ë-Jumpy on täyssähköpakettiautojen markkinajohtaja
02.09.2021 12:30Dacia Duster on uudistunut ja sen saa jatkossa myös automaattivaihteistolla
02.09.2021 10:10Kierrätyslannoitteita valmistava Ecolan Yaran omistukseen
02.09.2021 10:00Nokian CT -perävaunurenkaan kantavuus paranee entisestään
01.09.2021 14:20Ivecon korjaamotoiminnot Espoossa uudelle toimijalle
01.09.2021 12:01Hyötyautojen ensirekisteröinnit vahvassa kasvussa - Raskaiden kuorma-autojen rekisteröinnit liki tuplaantuivat elokuussa
01.09.2021 10:44Scania Suomi ja Lasten Klinikoiden Kummit ry vierailevat Teemu-nallen kanssa päiväkodeissa kertomassa liikenneturvallisuudesta
01.09.2021 9:22Dafo Brand Ab on ostanut Turvata Oy Ab:n
01.09.2021 8:11Uusi työkonealan verkkokoulutus opastaa päästöjen vähentämiseen
31.08.2021 18:11Ylä-Lapin riekkokanta lähellä pitkän aikavälin keskiarvoa
31.08.2021 14:55Valmetin toimittama OptiConcept M -kartonkikone käynnistettiin onnistuneesti Klabinin Puma-projektissa Brasiliassa
31.08.2021 8:00Terminaalihaketuksen osuuden kasvu jatkui
31.08.2021 7:55Neste tuo ensimmäisenä Suomeen liikennepolttoaineiden päästöjä seuraavan palvelun yrityksille
30.08.2021 16:22Rautelle noin 18 miljoonan euron sahalaitetilaukset Venäjälle
30.08.2021 15:22Renault Arkana - kohtuuhintainen katumaasturi
30.08.2021 13:40Mersun C-sarjalaisesta All-Terrain-
30.08.2021 13:33Taksiliikenteen palveluiden hinnoitteluun ja hintojen esittämistapaan tarkennuksia 1.9.2021 alkaen
30.08.2021 9:00Parempaa vaneria tekoälyn avulla
30.08.2021 8:45Tero Eskelinen Volvo Truck Center Jyväskylän huoltopäällikkö
30.08.2021 8:33Kuivuus kuritti myös kypsyvää puolukkaa - sadosta tulossa silti hyvä
30.08.2021 7:33HUOMIO! Nyt kannattaa markkinoida - lähde mukaan ilmoituksella syksyn Metsäalan Ammattilehteen
29.08.2021 16:33AMMATTILEHTI KOEAJAA: Citroen e-Jumpy ja Peugeot e-Expert - ranskalainen menestyskonsepti
29.08.2021 13:11Kuljetus- ja konealan yrityksille räätälöidyt leasing-palvelut
28.08.2021 18:00Tervetuloa Wihurin Konepajapäiville Vantaalle ensi keskiviikkona ja torstaina 1.-2.9.2021
28.08.2021 16:45PONSSE Express tarjoaa metsäkonetarvikkeet perille toimitettuna
28.08.2021 12:2092-tonninen HCT-auto tekee ilmastotekoja ja pelastaa maailmaa joka kuormalla
27.08.2021 23:44KATSO TÄSTÄ 27.8. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
27.08.2021 11:22Suomen ensimmäinen Volvo Trucksin sähkökuorma-auto luovutettiin Storemen Logistics Oy:lle
26.08.2021 17:04Kasvuun kansainvälisillä markkinoilla - ELY-keskuksen valmennusohjelma Lapin pk-yrityksille
26.08.2021 13:37Sveitsiläiselle asiakkaalle luovutettu 20 Renault Trucks täyssähkökuorma-autoa
25.08.2021 15:35Mercedes-Benz esitteli toisen sukupolven Citanin
25.08.2021 12:23Täyssähköisen Peugeot e-Rifter tila-auton ennakkomyynti on alkanut
25.08.2021 8:00Unicarriers nestekaasutrukkimallisto uudistuu
24.08.2021 15:22Sampo metsäkoneiden työnäytös Isojoella huomenna keskiviikkona 25.8.
24.08.2021 15:00Metsäalan toimijat kohtaavat syyskuussa Kalajoella Proforest-tapahtumassa
24.08.2021 13:55Nimitykset: Harri Sinokki Volvo Trucks Center Kuopion huoltopäälliköksi
24.08.2021 13:00Ford E-Transit testikäyttöön asiakkaille
24.08.2021 11:20Ponssen innovatiiviset ratkaisut rinnetyöskentelyyn - osallistu 25.8. webinaariin
23.08.2021 11:11Renault Trucks ja Kuljetus Ilpo Niemi Oy sopimukseen yhteensä neljän täyssähkökuorma-auton tilauksesta - Ensimmäiset autot liikenteeseen jo tänä syksynä
23.08.2021 9:00Etätyö näkyy käytettyjen tietokoneiden kaupan kasvuna
23.08.2021 8:22Gasum valtionhallinnon alusten LNG-polttoaineen puitesopimustoimittajaksi
22.08.2021 15:44Tieliikenteessä kuoli 24 ihmistä heinäkuussa
22.08.2021 9:00Sää suosinut turvetuotantoa - kasvu- ja kuiviketurvetta saadaan riittävästi
21.08.2021 2:00KATSO TÄSTÄ 20.8. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
19.08.2021 13:34Ponssen 17 000. metsäkone valmistui
19.08.2021 8:31SSAB: ensimmäiset erät fossiilivapaata terästä toimitusvalmiina
18.08.2021 14:27Leatherman tuo uuden mallin monitoimityökalujen sarjaan
18.08.2021 11:09Puunhalausviikon vinkit puiden kunnon seurantaan - Halaa puuta, arvosta lähiympäristöäsi!
17.08.2021 17:00PUU 2021 Uutuustuotekilpailun voittajaksi valittiin Konecranes Liftrucks:in uusi sähkötrukki E-VER
17.08.2021 15:55Rengasvalmistaja Continental juhlii 150-vuotisjuhlavuottaan
17.08.2021 8:09Myrskytuhot vaikuttavat metsästäjien liikkumiseen
16.08.2021 12:00Kiillon uudet puhdistuspyyhkeet poistavat hankalimmatkin tahrat tehokkaasti
16.08.2021 9:33TTS käynnistää metsäalan toimijoille suunnatun johtajakoulutuksen
13.08.2021 11:00Valmet päivittää talteenottokattilan Lee & Man Pulp Manufacturing Limitedin Chongqingin tehtaalle Kiinassa
12.08.2021 11:33Biolan rakentaa uuden biokuitulaitoksen Euraan
11.08.2021 11:33Kesän kuivat ja lämpimät säät ovat suosineet turvetuotantoa
11.08.2021 10:55BMW iX3 uudistuu - M Sport -paketti vakiona
11.08.2021 10:44ELY-Keskus: Kotikaivon veden laatu kannattaa tutkituttaa säännöllisesti
11.08.2021 10:00Mutterinväännin-uutuus Chicago Pneumaticilta - CP86-sarja parantaa tuottavuutta uudella älykkäällä teknologialla
10.08.2021 14:40Pirkanmaalla metsähakkeen käyttö lähes ennallaan
10.08.2021 12:52WWF vaatii valtion luonnonmetsien suojelemista lailla
10.08.2021 11:30Nokian Hakka Truck Trailer - uusi perävaunurengas vaativimpiin kuljetuksiin
10.08.2021 9:15Ponssen puolivuosikatsaus - Tilauskanta ja tulos vahvistui
10.08.2021 8:54OSRAM-rengaskompressorit Kahan valikoimaan
10.08.2021 8:35Valmisteilla valtakunnallinen varautumissuunnitelma laaja-alaisten kirjanpainajatuhojen varalta
09.08.2021 15:31Täyssähköinen Renault Trucks D Wide Z.E. nyt myös matalalla ohjaamolla
09.08.2021 12:00Pk-barometri: Pk-yritysten tulevaisuus näyttää valoisalta
09.08.2021 11:51Kyrön saha valmistautuu vuosihuoltoseisokkiin
09.08.2021 8:00Hirvieläinten pyyntiluvat myönnetty tulevalle metsästyskaudelle
08.08.2021 15:43Sisu -yleistelat otettu hyvin vastaan metsäkoneurakoitsijoiden keskuudessa
08.08.2021 12:13Hiabin Mika Liinanotko: Puutavaranosturikauppa hyvällä tasolla
08.08.2021 8:00Tule mukaan ja vaikuta - liikenneturvallisuusstrategian sidosryhmätilaisuus verkkolähetyksenä tiistaina 10.8.2021 kello 13-15
07.08.2021 16:22Jukka Perämäki moottorisahauksen Suomen mestariksi Lustossa
07.08.2021 12:00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Bentley Flying Spur V8 - Vaikuttava kaikilla tasoilla
06.08.2021 22:12KATSO TÄSTÄ 6.8. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
06.08.2021 16:11Reijo Pentinmäki Oy: Metsähakkeen urakointi turvetoimintojen korvaajaksi
06.08.2021 13:22Raportti: Rakentamisen määrässä ja arvossa kasvua kolmannella vuosineljänneksellä
05.08.2021 14:55Metsäkonehuolto Kähkönen - Vihreiden koneiden huoltoa Nakkilassa vuosikymmenten kokemuksella
05.08.2021 12:33Pitkäaikaiset helteet ovat vauhdittaneet kirjanpainajien ensimmäisen sukupolven kehittymään ennätysnopeasti
05.08.2021 9:09Kodinkoneiden kauppa käy vilkkaana
05.08.2021 9:00Metsästyskausi käynnistyy 10.8.2021
04.08.2021 12:40Hyötyautokauppa jatkaa kasvuaan Euroopassa - Ensirekisteröinnit kasvussa kaikissa ajonevuoluokissa
04.08.2021 11:55Metsäkoneteloissa oltava vaihtoehtoja erilaisiin korjuuolosuhteisiin
04.08.2021 11:00Uusiutuvan energian direktiivin päivitys bioenergia-alan kiikarissa
03.08.2021 15:04OOO Ponssen toimitusjohtaja Jaakko Laurila: Venäjän metsäteollisuus vahvassa nosteessa
03.08.2021 14:01Nokian Renkaat Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2021: Volyymit ja tulos kasvoivat vahvasti
03.08.2021 11:00Kesla Oyj puolivuosikatsaus: Saadut tilaukset ja tilauskanta nousivat ennätyksellisen korkealle tasolle
03.08.2021 10:20Meijjänperän Rekkatapahtuma Pyhäjärvellä 6.-7.8. - lähde mukaan mukavaan tapahtumaan
03.08.2021 9:07Nyt Terminatoreita hetitoimituksiin - ja edullisesti !!!
02.08.2021 17:25Varustaudu syksyn savotoille Iggesundin harvesterivarusteilla
02.08.2021 13:22Jari Vesala VAK:n myyntipäälliköksi
02.08.2021 11:00Kuorma-autojen ensirekisteröinnit hyvässä nosteessa
02.08.2021 9:11Sveitsissä kokeillaan vetykäyttöisiä kuorma-autoja jakelukäytössä
01.08.2021 15:11AMMATTILEHTI KOEAJAA: RAM 1500 TRX - Peto on irti!
31.07.2021 16:00Pro Silva S3: Tehokone rannikon harvennuksille

Näytä lisää »