Pankkojen ja tolppian liukuesteet ovat suuri turvallisuusetu.

04.02.2016 14.25

Tarkkaavainen nopeasti reagoiva ammattkuljettaja, Volvon jarruavustajat ja Terminator –pankkojen liukuesteet. Nämä kolme asiaa pelastivat kolmion takaa täydessä lastissa olleen puutavarayhdistelmän alle tulleen nuoren autoilijan hengen Pohjois-Pohjanmaalla viime kesän lopussa.

Pekka Inkala Oy ajaa puuta Oulun alapuolella pääasiassa UPM:n Pietarsaaren tehtaalle. Autona on vuonna 2013 hankittu kolmiakselinen Volvo ja vuodenvaihteessa yritys hankki uuden viisiakselisen Jyki –perävaunun. Koko yhdistelmä on varusteltu Terminator XXL –pankoilla.
- Hankimme ensimmäiset Terminatorit kärryymme vuonna 2012 ja siitä asti olemme niitä käyttäneet. Kuormatilan eteen tehty kehitystyö näkyy pankoissa ja nyt kokonaiskuormalakimuutosten jälkeen hyöty niillä ajettaessa on ollut iso, kertoo Pekka Inkala.
Iso kuormatila ja kevyet, kestävät pankot eivät ole kuitenkaan Inkalan mielestä Terminatoreiden paras ominaisuus.
- Pankkojen liukuesteet ovat suuri turvallisuusetu. Tolpissa oleva liukuestepinta ja pankkorunkojen rautahampaat ovat asioita, jotka pitäisi löytyä automaattisesti jokaisesta pankkomallista. Nuo tekijät pitävät nipun paikallaan kovissakin rysäyksissä.

Hengenlähtö senteistä kiinni

Kovasta rysäyksestä yrityksessä on yrityksessä omakohtaista kokemusta viime kesän lopulta. Yrityksen kuljettaja oli tuttuun tapaan viemässä täyttä puukuormaa Pietarsaaren tehtaalle kun kolmion takaa ilmestyi eteen henkilöauto.
- Auto tuli suoraan yhdistelmän eteen ja hätääntynyt henkilöauton kuski tilanteen huomatessaan pysähtyi keskelle oikeaa kaistaa. Volvon jarruavustajat (Emergency Braking System) reagoivat nopeasti ja yhdistelmä teki täysjarrutuksen 80 kilometrin tuntivauhdista, kertoo Inkala.
Henkilöauto oli sen verran lähellä että törmäystä ei voinut mitenkään estää. Kuljettajan nopea reagointi kuitenkin säästi lopulta suurella todennäköisyydellä ihmishengen.
- Kuljettaja ehti väistää poliisiraportin mukaan noin 50 senttiä oikealle ennen törmäystä. Tämä mitta osoittautui vastapuolen osalta erittäin tärkeäksi, sillä kuorma-auton nokka osui suoraan kuljettajan penkin taakse. Törmäys oli niin kova että auto katkesi keskipalkin kohdalta kahtia ja auton takaosa romuttui täysin.
Hengenlähtö oli siis millimetreistä kiinni.
- Todellakin, kuljettaja jäi onneksi auton etuosaan, törmäys vei mukaan kuljettajan penkin selkänojan, mutta kuin ihmeen kaupalla kuski selvisi mustelmilla ja lyhyellä sairaalakäynnillä.
Inkala itsekään ei ollut uskoa tilanteessa käynyttä onnea todeksi.
- Kun kuljettaja soitti ja kertoi tapahtuneesta, olin täysin varma että henkilövahinkoja on tullut. Osaava ammattikuljettaja, toimivat lisälaitteet ja liukuesteet pankoissa säästivät isommilta vahingoilta, kiittelee Inkala.

Liukuesteet pitivät niput paikallaan

Kun tilanne onnettumuuspaikalla rauhoittui, oli aika tutkia vahinkoja tarkemmin. Terminator –pankkojen liukesteiden tuoma lisäturvallisuustekijä huomioitiin nopeasti.
- Vaikka yhdistelmä oli täydessä kuormassa ja juuri tehnyt täyden hätäjarrutuksen 80 km/h nopeudestä törmäten samalla henkilöautoon, oli noin 16 tonnin painoiset puutavaraniput pysyneet lähes liikkumatta paikallaan. Tämä kaikki oli pankkojen tolppien liukuesteiden sekä runkojen rautahampaiden ansiota. Ainoastaan kärryn ensimmäinen pankko oli hieman kallistunut eteen painon takia, mutta se oikeni saman tien kun kuorma purettiin.
Lähtiessään liikkumaan ja purkautumaan niput olisivat voineet tehdä todella pahaa jälkeä vilkaasti liikennöidyllä maantiellä.
- Mieti, minkälaista tuohoa ne liikkeelle lähtiessään olisivat voineet aiheuttaa. Jo pelkästään niiden raakapaino on 16 tonnia niin kuinka moninkertainen se on tuollaisen törmäyksen voimasta? Terminatoreiden liukuesteet olivat yksi tärkeä turvallisuustekijä edellä mainittujen lisäksi tässä onnettomuudessa. Mielestäni nuo pitäisivät olla vakiona kaikissa pankoissa.
- Meidän osalta ainakin nämä tuotteet ja laitteet ovat maksaneet itsensä moninkertaisesti takaisin. Jos yksikin ihmishenki pystytään säästämään, olemme siitä kiitollisia. Turvallisuus on aina ykkösasia, päättää Inkala.

10.02.2016 11.07Viranomaiset opastavat turvalliseen vesillä liikkumiseen Venemessuilla 2016
10.02.2016 9.55Taloussanomat : Kiinalaisfirma aikoo investoida miljardin Kemiin - suunnitteilla biojalostamo
10.02.2016 7.02Liukkaankelin pankkovaurioitoimituksiin varauduttu tehokkaasti.
10.02.2016 0.07"Haamumetsän" ostaminen oli karmivan helppoa - Metsähallituksen tontti- ja metsätilakauppoja tehdään nyt myös sähköisesti
09.02.2016 20.00Cargotec Oyj:n nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan ehdotus hallituksen kokoonpanoksi ja palkkioiksi
09.02.2016 18.10UPM saanut Ärjänsaaren hakkuut päätökseen
09.02.2016 11.30Keväällä kaksi uutta BURGER KING® -ravintolaa
09.02.2016 1.00Tervetuloa Närhi Lappeenrannan avajaisiin huomenna tiistaina 9.2.2016
09.02.2016 0.01Hiab-innovaatiot esittelyssä Bauma 2016 -messuilla
08.02.2016 18.33Ponssen perustajan, Einari Vidgrénin, elämänkerta
08.02.2016 13.00FINN_topo -näyttely esittelee uusimman teknologian ja puun käytön mahdollisuuksia rakentamisessa
08.02.2016 12.12Tutkimus: Suomalaiset toivovat maaseudun pysyvän elinvoimaisena myös tulevaisuudessa
08.02.2016 10.12Leivonmäen kansallispuistossa odotetaan vilkasta retkeilyvuotta
08.02.2016 7.09Energia 2016 -messut kokoaa energia-alan toimijat Tampereen energiaviikolle
08.02.2016 1.30MP 16 -messuilla tyytyväistä hyrinää - tapahtumassa lähes 60 600 kävijää
08.02.2016 1.00Retrorekat kokoontuvat Rekkakukkoon Hollolassa 7.5.2016
07.02.2016 12.01Valmet toimittaa neljännen pehmopaperilinjan Fine Hygienic Holdingille Abu Dhabiin
07.02.2016 11.10Uusi tukkilajittelulinja tehostaa koko UPM Seikun sahan tuotantoa
07.02.2016 10.55Stora Enson viimeisen neljänneksen ja koko vuoden tulos 2015
07.02.2016 10.17Puutavarayhdistelmän sivuttaisvakavuuslaskelmat .
07.02.2016 1.03Nordic Welding Expo - hitsauksen, liittämisen ja leikkaamisen ammattimessut
06.02.2016 19.12Uutta tietoa Suomen historiasta - Metsähallituksen suurhanke päättyi
06.02.2016 13.00Työllisyysmäärärahat jaettiin ELY-keskuksille
06.02.2016 11.11Metsätalousinsinöörikoulutus vastaa työelämän haasteisiin
06.02.2016 9.38Työvoimapoliittisella aikuiskoulutuksella nopeasti ja edullisesti osaavaa työvoimaa
06.02.2016 9.27Metsäteollisuudessa kesätyö- ja harjoittelupaikkoja 4600 nuorelle
06.02.2016 7.53Koneistuttaja - palvelu yrittäjille ja urakanantajille
06.02.2016 5.55Murroksesta menestykseen - kohti uutta työkulttuuria
06.02.2016 2.39Opiskelijasta metsäammattilaiseksi ? ammattiin kasvattamisen haaste alan koulutukselle
05.02.2016 15.19Suomi hakee useille liikennehankkeille EU:n rahoitustukea
05.02.2016 15.15Viktoria Karsberg SSAB:n ulkoisen viestinnän johtajaksi
05.02.2016 15.11Scania juhlii 125-vuotista taivaltaan
05.02.2016 15.10Metsätalousinsinöörikoulutus vastaa työelämän haasteisiin
05.02.2016 14.10Ensimmäinen John Deere 1910G -kuormatraktori toimitettiin asiakkaalle Ruotsiiin
05.02.2016 10.40Puutavarayhdistelmien nippujen sidonnassa kaksi pankkotyyppiä on selvästi ylitse muiden.
05.02.2016 10.06Ajankohtaistiedote Seitsemisen talviretkipäivistä 6.-7.2.2016
05.02.2016 9.50Liikennekäytöstäpoisto onnistuu myös kaksipyöräisille
05.02.2016 9.10Yksityismetsien puukauppa käy vilkkaana
05.02.2016 9.00Metsäteollisuudessa kesätyö- ja harjoittelupaikkoja 4600 nuorelle
05.02.2016 7.20Uusi SENNEBOGEN 870 E -sarja Green Hybrid -energian talteenotolla
05.02.2016 4.22Metsäteollisuus ry: Puukauppa käynnistyi vilkkaasti
05.02.2016 1.45Tammikuussa 2016 ensirekisteröitiin 11 788 uutta henkilöautoa
05.02.2016 1.06Terminator XXL "protopankkosarja " vuodelta 2008.
04.02.2016 16.10Äänestä suosikkisi Urho Kekkosen kansallispuiston uudenlaisen taukotuvan nimeksi
04.02.2016 14.55Metsäkeskuksen henkilöstövähennykset painottuvat pohjoiseen ja hankehallintoon
04.02.2016 14.30Tilaa teräketjut edullisesti ja saha soi iloisesti talvileimikoilla
04.02.2016 14.25Pankkojen ja tolppian liukuesteet ovat suuri turvallisuusetu.
04.02.2016 12.00Volvo mainetutkimuksen ykkönen
04.02.2016 10.33Selätä talvikelit, ihastele vanhoja automobiileja: Nokian Hakkapeliitan 80-vuotistaivalta kunnioitetaan viikonloppuna Talwiajossa Keuruulla
04.02.2016 10.10Kalmar toimittaa 27 konttilukkia Maher Terminals LLC:lle New Jerseyssä Yhdysvalloissa
04.02.2016 9.30Yaran investoinneilla ja tehtaiden täystuotannolla positiivinen vaikutus työllisyyteen
04.02.2016 9.00Ensiaskeleet kohti vähähiilistä yhteiskuntaa otettu - maraton vielä edessä
04.02.2016 8.00Napapiirin retkeilyalueella Rovaniemellä entistä enemmän retkeilijöitä
04.02.2016 6.45Ajankohtaista Uudeltamaalta: Suomalaiset autoteollisuuden digitaalisen murroksen arkkitehteina
04.02.2016 6.20Puunkuormaajamestari 2016 -kiertue tulossa - lisätietoja saadaan helmikuun puolivälissä
04.02.2016 6.20Raskone Yölinja aukesi 1.2.2016 Jyväskylään
04.02.2016 5.03Ajokortin kaksoiskappaleen tilaus onnistuu nyt netissä
04.02.2016 4.43Useiden tavoitteiden metsä - uusi alue-ekologinen tarkastelu takaa parhaan lopputuloksen!
04.02.2016 2.44Kunnioitetaan ekopisteitä ja pidetään ne siistinä
04.02.2016 1.23Aurora Aanaar - Siidan uusi revontuliesitys ensi-iltaan
04.02.2016 1.00Tiedote: MP-messut starttaa ajokauden perjantaina
03.02.2016 20.10Konehallit lämpimiksi - Airrex-lämmittimet saapuivat Metsätyön valikoimiin
03.02.2016 20.05Mercedes-Benz tähti syttyi Autotalon katolla Helsingin Kampissa
03.02.2016 20.00Stora Enson Inkeroisten kartonkikoneelle uutta kalanteriteknologiaa Valmetilta
03.02.2016 19.00Metsä Groupin vuoden 2015 liiketulos ilman kertaluonteisia eriä 537 miljoonaa euroa
03.02.2016 15.00Vapaaehtoinen metsiensuojelu myötätuulessa kunnissa ja seurakunnissa
03.02.2016 9.55Tammikuun ensirekisteröintitilastot - kuorma-autojen rekisteröintimäärä kasvoi viime vuodesta
03.02.2016 9.20Pohjoismaat ja Viro tiivistävät yhteistyötään liikenteen digitalisaatiossa
03.02.2016 9.10Komatsu Forestin metsäkonehuollon uusi yhteistyökumppani PJ-Kone Oy - talo touhua täynnä
03.02.2016 9.05Suomen Latu: Metsähallituslakia pitää muuttaa
03.02.2016 8.10Urbaani puuvaja: kuvia puuvajoista HSY:n FB:ssa 1.-12.2.
03.02.2016 8.005G:stä digitalouden selkäranka - Suomeen maailman houkuttelevin 5G-ympäristö
03.02.2016 2.20Kauppalehti: Keitele Forest suunnittelee puunkäytön tuplaamista
03.02.2016 2.10Kivihiilen kulutus alimmillaan yli kolmeen vuosikymmeneen vuonna 2015
02.02.2016 17.10Itä-Suomen yliopisto, Oulun yliopisto ja Luonnonvarakeskus yhteistyöhön Tekesin rahoittamassa puunsuojauksen tutkimuksessa
02.02.2016 17.05Valmet toimittaa korkeasakeuksisen valkaisujärjestelmän Rottnerosin sellutehtaalle Ruotsiin
02.02.2016 16.10Osavuosikatsaus Q4/2015: UPM:llä vahva viimeinen neljännes 2015, kasvuhankkeet tuottivat tulosta
02.02.2016 12.00Suomalainen Metsävisa kansainvälistyy
02.02.2016 10.15Liukastellaanko Suomen teillä pian heikoilla ja väärillä renkailla?
02.02.2016 9.10Kaskipuu investoi uuteen ikkunatehtaaseen - Suomeen lisää 170-200 työpaikkaa
02.02.2016 9.00Jalakselle kenkätilaus Puolustusvoimilta
02.02.2016 8.30TTS-Tredu -yhteistyöllä uusia metsäkoneenkuljettajia Etelä-Suomeen
02.02.2016 8.07Honkarakenteen hirsirakentamiselle myönnettiin ISO-sertifikaatit ensimmäisenä Suomessa
01.02.2016 17.22Tankkausetuja ammattiliikenteen Teboil D-automaateilla
01.02.2016 17.07Huonot ajokelit sotkevat jälleen aamuliikennettä tiistaina ja keskiviikkona
01.02.2016 15.15Maailmanluokan arktinen älyliikenteen ekosysteemi Tunturi-Lappiin
01.02.2016 14.05Yli miljardi ihmistä saa elantonsa kosteikoilta
01.02.2016 13.33Kimmo Västi on nimitetty piiripäälliköksi John Deere Forestry Oy:n uuteen Etelä-Pohjanmaan myyntipiiriin
01.02.2016 13.10Partiolaisten järjestämälle suurleirille 17 000 osallistujaa
01.02.2016 13.00Kalmar suunnittelee Tampereen toimintojen uudelleenjärjestämistä ja yhteistyön syventämistä kiinalaisen yhteisyrityksensä kanssa
01.02.2016 12.17Metsähallituksen alue-ekologinen tarkastelu uudistuu
01.02.2016 12.00Image Wear täydentää osaamistaan ostamalla sairaalaneulososaaja MediWen liiketoiminnan
01.02.2016 11.09Puhtaasti biotalouteen liikkeelle
01.02.2016 8.40Bruttokansantuote supistui 0,7 prosenttia vuonna 2014
01.02.2016 3.10KATSO VIDEO! Uusi Eschlböck Biber Power Truck TUROX autohakkuri tositoimissa
31.01.2016 13.00Yrittäjä: Optimoi aikasi - tutustu tästä tehokkaisiin ratkaisuihin mitkä helpottavat arkeasi
31.01.2016 11.10Japanilainen Kyudai Rinsan päivitti kalustoaan uudella KESLA -nosturilla
31.01.2016 11.00Valmet toimittaa savukaasujen rikinpoistojärjestelmän CIECH Soda Polskalle Puolaan
31.01.2016 8.07Metsäopetuksen avoimet ovet Evolla 6.2.
31.01.2016 1.50Ongelmia hydrauliikassa? Ota yhteyttä Koneosapalvelun hydrauliikkahuoltoon

Näytä lisää »