Tammi

Metsätammi eli tammi on pyökkikasveihin kuuluva puu. Luontainen levinneisyysalue käsittää suurimman osan Eurooppaa. Suomessa se on Varsinais-Suomen maakuntakasvi.^.Levinneisyys ja ominaisuudet

Metsätammen levinneisyysalue käsittää suurimman osan Euroopasta Vähään-Aasiaan ja Kaukasukselle saakka. Se puuttuu pohjoisimmista osista ja muun muassa suurimmasta osasta Pyreneiden niemimaata. Suomessa metsätammi kasvaa niin sanotulla tammivyöhykkeellä eli lounaisimmassa osassa maata ja etelärannikolla ja se luetaan jaloihin lehtipuihin. Se on myös Suomen ainoa luontainen tammilaji. Istutettuna puistopuuna tammea kasvaa Keski-Suomea myöten.

Tammi saattaa elää hyvin vanhaksi, vanhimmat yksilöt ovat yli 1 000-vuotiaita. Se voi kasvaa Keski- ja Länsi-Euroopassa 40 metrin pituiseksi ja useita metrejä paksuksi jättiläiseksi. Suomessa se kasvaa 10–20 metrin, poikkeuksellisesti jopa 30 metrin pituiseksi.

Puu on talveksi lehtensä pudottava, Metsätammen ruskaväri on pääosin keltainen, tai vaatimattoman kellanruskea. Ruskeat, kuolleet lehdet pysyvät nuorissa puissa usein kevääseen saakka, mutta Suurilla puilla ne tuntuvat varisevan herkemmin. Lehdet ovat tyypillisen mutkalaitaiset, kiiltävät, sitkeät, ja "kovat". Lehdet levenevät tyvestä kärkeen voimakkaammin kuin toisella eurooppalaisella tammella, talvitammella. Puu kukkii melko myöhään keväällä ja muodostaa siemenensä terhoina, joilla on ravintotaloudellista merkitystä. Tammi tulee myös lehteen melko myöhään, joten sen läheisyys antaakin tällöin hyvän, ilmavan kasvualustan kevätkukkijoille, kuten vuokoille, käenrieskoille, imiköille, kevätesikolle ja kiurunkannuksille.

Ennen vanhaan terhoja syötettiin sioille, eikä niiden kaupallinen kerääminen ole vieläkään jokamiehen oikeus. Luontaisesti tammea levittävät muun muassa oravat, närhet, pähkinähakit sekä myyrät ja hiiret. Nämä kaikki keräävät varastoja maahan, ja niihin unohtuneista terhoista saattaa keväällä versota tammen taimi. Näiden apujoukkojen ansiosta tammet leviäisivät olosuhteiden salliessa melko tehokkaastikin myös tammivyöhykkeestä pohjoiseen, mutta siellä ankarat talvet, kilpailun heikkous muita puulajeja vastaan ja kasvukauden lyhyt kesto rajoittavat levittäytymistä. Tammenterhot ovat kypsiä eteläisen Suomen oloissa syyskuun lopulla, samaan aikaan ruskan kanssa. Tammenterhot ovat hyviä pyyhekumeja kun niistä ottaa kuoren pois ja kuivaa ne.

Noin 500 hyönteislajia on tammesta tavalla tai toisella riippuvaisia. 39 lajia näistä on uhanalaista, monet niistä ovat riippuvaisia nimenomaan lahosta tammipuusta. Tammen koloissa pesivät monet lintulajit, muun muassa lehtopöllö, uuttukyyhky, telkkä, naakka, sini- ja talitiainen, kirjosieppo, kottarainen ja käenpiika.

Tammella on paljon juurisieniä. Näistä ehkä makoisimpia ovat tryffelit, joita kasvaa erittäin harvinaisina myös Etelä-Suomessa. Komein tammien rungoilla kasvavista käävistä on sen sijaan Suomen alueella uhanalainen häränkieli, jonka tunnistaa hehkuvan punaisesta väristään, ja tämä kääpä tuntuukin tunnusteltaessa kielimäiseltä. Häränkieli kasvaa mieluiten vanhojen lahojen tammien rungoilla.

Suomen tammet

Tammi kasvaa Suomessa mieluiten runsasravinteisessa metsässä, se tosin tulee toimeen myös laihassakin maaperässä, mutta parhaiten tammi menestyy runsasravinteisessa, savensekaisessa lehtomaassa. Muista jalopuista poiketen tammi ei ole vaatelias maaperänsä suhteen, ja se menestyy jopa savimailla, jossa vain harvat puulajit viihtyvät. Turvemaita tammi sen sijaan karttaa.

Tammi on eräänlainen muinaisjäänne Suomessa ajalta, jolloin oli selvästi lämpimämpää kuin nyt. Tämä jääkauden jälkeinen lämpökausi oli Suomessa 7 000 vuotta sitten. Tällöin tammi pystyi etelästä leviämään Suomeen, ja sitä onkin kasvanut jopa Oulun korkeudella. Sittemmin ilmaston taas viiletessä, ja kuusen vallatessa alaa, sen elinmahdollisuudet Suomessa ovat kaventuneet vain maan eteläosiin. Suomessa luonnonvarainen tammi tulee hyötymään ilmaston lämpenemisestä ja kostumisesta, ja se voi ehkä levitä entistä pohjoisemmaksi. Jo nyt Etelä-Suomen tammien uudistumisen kerrotaan parantuneen.

Suomen paksuin tammi lienee Piikkiön Lyydikkälässä kasvava hyvin huonokuntoinen puu, joka on rinnan korkeudelta mitattuna lähes 8 metriä ympärysmitaltaan. Sen arvioidaan olevan noin 1 000–1 200 vuotta vanha. Suomen suurin eli kiintotilavuudeltaan järein puu lienee Kemiössä kasvava jättitammi, jonka ympärysmitta rinnan korkeudelta on 6½ metriä ja korkeus 28 metriä. Turun Ruissalossa kasvaa tammea 312 hehtaarin alalla ja vanhimpien tammien arvioidaan olevan 400-vuotiaita, noin sadalla hehtaarilla tammi on valtapuuna. Ruissalo on ehkä Suomen tunnetuin luontaisesti kasvanut tammisto, muita lähes yhtä edustavia tammistoja ovat Naantalin Tamminiemen luonnonsuojelualue ja Paraisten Lenholm. Pääkaupunkiseudulla on myös tammilehtoja, Vantaalla 2, Espoossa 5, mutta Helsingissä ei ainuttakaan. Yhteensä suojeltuja tammilehtoja on Suomessa noin 80-100 kappaletta, joista lähes kaikki joko Varsinais-Suomessa, tai Ahvenanmaalla. Pohjoisimmat luontaiset tammistot kasvavat Rauman seudulla ja itäisimmät Porvoossa. Kaikki suuret ja keskikokoiset tammet ovat Ahvenanmaalla rauhoitettuja, ja muuallakin Suomessa kaikki suuret maisemallisesti merkittävät vanhat yksilöt. Eteläsuomalaiset ovat pitkään siirtäneet luonnonvaraista tammea puutarhoihinsa, ja se onkin suosittu piha- ja puistopuu. Etelä-Suomessa tammet kasvavat puistoissa ja pihoilla suuriksi, mutta Pohjois-Suomessa ne jäävät usein pieniksi pensaiksi ja paleltuvat helposti kuoliaaksi. Tammimetsiköitä on Suomessa kuitenkin harvassa ja enimmäkseen metsätammea tavataankin luonnossa löyhinä pieninä ryhminä siellä täällä, tosin monissa paikoissa ne muodostavat kunnon metsiköitäkin. Esiintymillä voi olla montakin kymmentä kilometriä välimatkaa, vaikka närhien ja oravien voisi olettaa levittävän tammea Suomessa tehokkaasti.

Suomen etelärannikon tammivyöhyke

Tammivyöhyke on toinen alue Suomessa, jota ei lueta kuuluvaksi taigaan. Toisen ääripään muodostavat tunturilapin tunturikoivikot. Tammivyöhykkeellä kasvillisuus on jo liian rehevää ja eteläisiä piirteitä täynnä, jotta se voitaisiin sijoitaa taiga-tittelin alle. Tästä huolimatta Suomen tammivyöhykkeen metsät ovat voimakkaasti havupuuvaltaisia, joten se voidaan Suomen osalta lukea vielä havumetsäalueeseen, vaikkei se olekaan enää varsinaista pohjoista boreaalista taigaa. Suomen tammivyöhyke on tammen esiintymisen äärialuetta, ja saanut siitä nimensä.

Mitä lähemmäs rannikkoa saavutaan Suomen tammivyöhykkeellä, sitä runsaammaksi tammikin tulee, myös lounaaseen mennessä tammi yleistyy. Tammivyöhyke on parhaimmillaan noin 30 km leveä kaistale, joka kulkee Suomen etelärannikkoa myöten. Lounais-Suomessa tämä kaistale kääntyy rannikon suuntaisesti loivasti pohjoiseen ulottuen Raumalle asti. Tammivyöhyke on toiselta nimeltään hemiboreaalinen vyöhyke, mikä on havu- ja lehtimetsien vaihettumisaluetta. Tammivyöhykkeellä ilmasto on muuta Suomea mereisempi ja meren läheisyys vaikuttaa voimakkaasti alueen ilmastoon, esimerkiksi kevät tulee alueelle hieman sisämaata aikaisemmin ja talvi myöhemmin. Tammen lisäksi vain pääasiassa tammivyöhykkeelle asettuneita lajeja ovat saarni, keltavuokko, isokäenrieska, vuorijalava, pähkinäpensas, ja pystykiurunkannus. Nämä melko vaateliaat lajit menestyvät luonnossa heikosti tammivyöhykkeen pohjoispuolella, tosin yksittäisiä esiintymiä tavataan Tampereenalueen lehtokeskuksessa asti. Myös karaistuneemmista jaloista lehtipuista metsävaahtera ja metsälehmus ovat selvästi runsaampia tammivyöhykkeellä kuin pohjoisempana. Tammivyöhykkeen puusto ei ensi vilkaisulla eroa ihmeemmin muunkaan Etelä-Suomen kangasmetsistä, mutta siellä lehtoja on paljon runsaammin kuin muualla Suomessa, ja näissä lehdoissa myös nämä tiukasti tammivyöhykkeelle sidonnaiset lajit kasvavat. Tammivyöhykkeen alueella kuivat mäntyvaltaiset kankaat ovat muuta Suomea harvalukuisempia, mutta niitäkin löytyy. Tavallisin metsätyyppi on kuitenkin kuusivaltainen tuore kangas, tai lehtomainen (kuusivaltainen myös) tuore kangas, lehdotkin ovat yleisiä (näissä kasvaa yleensä myös kuusta). Myös lähes kaikki Suomen harvalukuiset jalopuulehdot kasvavat tammivyöhykkeellä, mutta komeita lehmuslehtoja löytyy jopa Pohjois-Savon saarilta saakka.

Tammen menestyminen Suomen luonnossa

Tammen menestyminen Suomen luonnossa on heikentynyt viimeisten tuhansien vuosien aikana ilmaston viilenemisen takia, jota seurasi kuusen tunkeutuminen tammen levinneisyysalueelle. Myös pelkkä ilmaston viileneminen pakotti tammen vetäytymään etelämmäksi. Tällä hetkellä on menossa vaihe, missä kuusi on levittäytymässä viimeisiinkin Suomen etelärannikon jalopuulehtoihin, sillä jalopuita suosiva laidunnus on loppunut.Tammi tarvitseekin nyt kipeästi ihmisen apua Suomessa, jos sen tahdotaan säilyvän meillä. Ilmastonmuutoksen seurauksena tammi saattaa ensi vuosisadalla levitä Oulun korkeudelle.Jos kuusi häviäisi Suomen tammivyöhykkeeltä, ei tammi olisi siellä enää niin ahtaalla, ja se todennäköisesti yleistyisi selvästi. Etelämpänä Euroopassa kuusi ei ole tammille uhka, sillä siellä on liian lämmintä kuusen täydelliselle hyvinvoinnille ja runsaalle esiintymiselle. Suomessa tammi kasvaa pohjoisrajoillaan ja tarvitsee ihmisen apua menestyäkseen kilpailussa esimerkiksi kuusta vastaan, tammimetsiä ei pitäisikään Suomessa rauhoittaa suojelualueiksi, vaan luonnonhoitoalueiksi, joita hoidetaan tammien ehdoilla. Tammen levinneisyydelle eteläisen rajan antaa tammen tarve viileään lepokauteen, joka ei täyty enää Euroopan eteläpuolella. Suomessa tammen pahin uhka ihmisen ja kuusen jälkeen ovat keväthallat, jotka vaurioittavat erityisesti nuoria tammen taimia.

Käyttö

Metsätammea käytetään kovan puuaineksensa vuoksi paljon huonekalu- ja koristepuuna sekä parkettina. Puuaines on väriltään ruskeaa. Hyvin kasvanut järeä tammitukki on arvotavaraa, ja sitä voi saada Suomen eteläosassa noin 150 vuodessa. Ilmastonmuutoksen voimistuessa nyt perustettavat tammimetsät saattavat tuottaa arvopuuta jo alle sadassa vuodessa. Tammen viljelystä on tullut hyviä kokemuksia Etelä-Suomessa, ja sitä voidaan suositella puulajiksi minne vain, sillä tammi menestyy niin savikoilla kuin rehevillä hiekkakankaillakin. Vain turvemailla se ei viihdy. Erityisesti tammen sopiminen puulajiksi savimaille on lisännyt sen viljelyä Etelä-Suomessa, ainoa ehto on ettei vesi jää seisomaan tammen juurille. Esimerkiksi pellonmetsityksessä loivat savikkorinteet ovat ihanteellisia kasvupaikkoja tammelle. Monille Etelä-Suomen metsänhoitajille savimaalle perustettavan metsän viljeltävät puulajit saattavat aiheuttaa joskus päänvaivaa. Tammi on kuitenkin yksi varteenotettava vaihtoehto. Tammen viljelyssä on onnistuttu hyvin jopa Elimäellä saakka, mutta parhaiten viljely kannattaa lähinnä Pori-Hamina linjan eteläpuolella, tällöin saadaan usein parasta tammitukkia.

Tammi luo ympärilleen hyvin kauniin, ilmavan ja valoisan ympäristön. Tammi houkuttelee ympärilleen hyvin kauniin ja monipuolisen eläin-ja kasvilajiston, tämän vuoksi sen käyttöä voisikin lisätä hoidettujen virkistyskäyttöön tarkoitettujen kaupunkimetsien puuna.

Tammi mytologiassa

Tammella on Euroopassa ikivanhat perinteet kansansaduissa ja -tarinoissa sekä mytologiassa. Sitä on pidetty kautta aikain voimallisena puuna uskonnoissa, joissa se tunnettiin mahtavimpien jumalien asumuksena. Skandinaviassa sitä pidettiin ukkospuuna, joka edusti ukkosen jumala Thoria. Kreikassa tammi oli omistettu antiikin uskon ukkosen jumalalle Zeukselle, jonka uskottiin syntyneen tammen juurella. Muinaisille ihmisille tammi symboloi hedelmällisyyttä, viisautta ja hyvää onnea. Euroopan druidien kerrotaan polttaneen ikuisia tammitulia. Tämä tarkoitti rituaalia, jossa kyläläiset sytyttivät joka vuosi tulisijansa uudelleen tammen pyhistä liekeistä, joiden uskottiin turvaavan kodin taloutta.Suomessa tammi on aina ollut sen verran harvalukuinen puu, ettei siihen juuri liity vanhoja kansanuskomuksia tai mystiikkaa. Kalevalassa puhutaan Isosta tammesta, maailmanpuusta.