AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 70C21H A8 - Päivitetty kantavuuskuningas

14.03.2020 16.00

daily12.jpg

Nyt jo muutaman vuoden ikään ehtinyt neljännen sukupolven Iveco Daily päivittyi tälle vuodelle. Merkittävimmät uudistukset tehtiin tekniikkaan ja ohjaamopuolelle sekä auton keulailmeeseen, jota nuorennettiin nyt ensimmäistä kertaa.

(kuva yllä: Iveco Dailyn mallipäivityksessä merkittävimmät uudistukset tehtiin tekniikkaan ja ohjaamopuolelle sekä auton keulailmeeseen, jota nuorennettiin nyt ensimmäistä kertaa. Tehokkaat led-ajovalot saa nyt lisähinnasta.)

Koeajoimme Daily-malliston kantavuuskuninkaan eli kuorma-autoksi rekisteröitävän 7,2-tonnisen alustamallin. Fokor kevytkorilla ja DHollandia takalaitanostimella päällerakennetun auton kantavuudeksi ilmoitetaan lähes 3,2 tonnia.

Iveco Daily -malliston historia ulottuu 40 vuoden ajalle. Tuona aikana Daily on vakiinnuttanut asemansa Euroopan suurikokoisten pakettiautojen markkinoilla. Onnistuneesta mallistosta kertoo myös korimallisukupolvien pitkäikäisyys. Ensimmäinen Daily esiteltiin 1978 ja toinen 1990. Kolmannen, vuonna 2006 markkinoille tuodun ja vuoteen 2014 asti valmistetun Daily-sukupolven autoja näkee yhä päivittäin katukuvassa. Nykyinen korimalli tuotiin markkinoille sopivasti Euro 6 päästötason tekniikkaan siirtymisen yhteydessä vuonna 2014. Toki Dailya on päivitelty ajoittain myös korimalliuudistusten välissäkin. Nyt koeajettava Iveco Daily 70C21H A8 -kuorma-auto sisältää valmistajan tuoreimmat, tänä vuonna Dailyyn tuodut uudistukset ja päivitykset. 

Iveco Daily tavara-automalliston joustavuudesta kertoo pitkälti se että mallia on saatavana yhteensä yli 8000 eri tehdasmallivaihtoehtona, mistä epäilemättä löytyy sopiva vaihtoehto lähes kaikkiin ajateltavissa oleviin työtehtäviin. Uudistuksen jälkeen sekä umpi- että alustamallivaihtoehdot pysyvät pitkälti entisellään.

daily2.jpg

(kuva: Uusi monitoimiohjauspyörä on pienennetty painos Iveco S-Wayn vastaavasta. Italialaiset taitavat muotoilun ja ergonomian. Uusi mittaristo on merkittävästi edeltäjäänsä selkeämpi ja monipuolisempi.)

Kantavuutta ja vaihtoehtoja

Perinteitä noudattaen Daily on yhä mallista riippumatta taka- tai nelivetoinen. Pakettiautomallien tavoin myös kuorma-autovaihtoehtoja tarjotaan sekä umpikorilla että alustamallina, tavallisella tai miehistöohjaamolla varustettuna. Daily alustakuorma-auton voimanlähteenä hyödynnetään nelisylinteristä, tilavuudeltaan 3 litran Euro 6 d -päästötason dieselmoottoria, jota on saatavana Suomessa 180- tai 210 hv teholla. Pakettiautomallia saa myös 2,3 litran Euro 6 step d -päästötasolle yltävänä vaihtoehtona sekä biokaasukoneella. Sekä paketti- että kuorma-autovaihtoehtojen vaihteistovalikoima sisältää 6-vaihteisen manuaalin ja 8-vaihteisen Hi-Matic -automaattivaihteiston. 

- New Daily on segmenttinsä ensimmäinen ajoneuvo, joka noudattaa Euro 6D / Temp -päästöstandardeja, mikä tuo kestävyyden yhdessä suuremman tehon ja polttoainetalouden kanssa asiakkaiden kannattavuuden eduksi, kertoo Iveco Finland Oy:n markkinointipäällikkö Raimo Haavikko.

Kuorma-autojen suurimmat kokonaispainot ovat 5.2, 6.0 tai 7.0 tonnia. Muutaman sadan euron lisähinnasta 7-tonnisen kokonaispainon voi korottaa 7.2 tonniin. Sellainen on valittu myös nyt esiteltävään autoon 

- Syy miksi asia on näin, johtaa juurensa monissa Euroopan maissa käytössä oleviin tienkäyttömaksuihin, Haavikko toteaa.

daily9.jpg(kuva: Kuorma-autoalustaan saa yhä edellisen sukupolven sivupeileillä, missä on markkinoiden paras näkymä.)

Pakettiautoissa kokonaispainovaihtoehtoja on kaksi 3.3 ja 3.5 tonnia.

Paripyörillä varustettu ohjaamoalusta on saatavilla jopa 6190 mm runkopituudella, jolloin akseliväli on 5100 mm. Suurin kantavuus Daily kuorma-autossa on 4900 kg, mikä saavutetaan lyhyimmällä eli 3316 mm runko- pituudella. Nyt koeajettavan auton runkopituus on 5340 mm ja akseliväli 4350 mm. Forssalaisen Fokorin valmistaman, 1000 kg nostavalla Dhollandia takalaitanostimella täydennetyn, kevytkorin ulkomitat ovat: pituus 5300 mm, leveys 2350 mm ja sisäkorkeus 2200 mm. Tukevasta päällerakenteesta huolimatta Dailyn kirkkaasti valaistulle ja runsain kuormankiinnitysmahdollisuuksin täydennetylle rahtiosastolle saa sovittaa jopa 3180 kg edestä kuormaa.

Pakettiautovariantissa kantavuuslukemat jäävät tuhannen kilon alapuolelle. Lisäksi kuormakori on kapeampi ja takalaitanostin nostaa tonnin asemesta 750 kilon kuormat.

Keula ja konttori uusiksi

Päivitetyn Dailyn ulkoisiin tuntomerkkeihin lukeutuu uusi etumaski ja ajovalot, jotka saa nyt lisähinnasta myös tehokkaina LED-vaihtoehtoina. Ledeille löytyy Suomessa järkiperusteet. Sellaiset on valittu myös nyt koeajettavaan ”pullakori-Dailyyn”.

daily6.jpg(kuva: Kojelaudassa on nyt kaksi uutta katkaisijaa, toinen city-ohjaukselle ja toinen elektroniselle vetopitoavustimelle.)

Konttoripuolen uutuuksiin lukeutuvat täysin uusi ohjauspyörä ja mittaristo sekä lisähinnasta tarjottava sähköinen käsijarru. Sen käyttökytkin on nostettu kojelautaan, mikä mahdollistaa vaikkapa ympäri kääntyvän ”kapteenin-istuimen” asentamisen esimerkiksi retkeilyautoon. Lisäksi seisontajarru voidaan ohjelmoida kytkeytymään joko manuaalisesti tai automaattisesti. 

Ajoavustimet tähän päivään

Uudistunut Daily sisältää täydellisen valikoiman edistyksellisiä kuljettajaa avustavia apujärjestelmiä. Näistä hyvinä esimerkkeinä uusi hätäjarrutusjärjestelmä ja City Brake PRO, mitkä estävät törmäyksiä alle 50 km/h nopeuksilla ja lieventävät törmäyksiä suuremmilla nopeuksilla. 

daily5.jpg(kuva: Dailyyn on asennettu Fokorilla korkealaatuinen Brigade peruutuskamerajärjestelmä erillisellä näytöllä. Vaihtoehtoisesti kameran voi kytkeä myös auton multimedialaitteeseen.)

Uusi Queue Assist eli jonoavustin puolestaan auttaa kuljettajaa seuraamalla eteenpäin kulkevaa ajoneuvoa hitaasti liikkuvissa jonoissa ja pysähdyksissä. Lisäksi yhdessä adaptiivisen eli mukautuvan vakionopeudensäätimen kanssa jonoavustin ylläpitää asetettua nopeutta ja turvaetäisyyttä eri ajonopeuksilla, kun taas ProActive Lane Keeping Assist eli PALK -avustiin estää auton tahatonta ajautumista ulos kaistasta aktiivisen ohjauksen avulla. Asiallisesti toimivan kaistallapitoavustimen terävyyden ja herkkyyden säätö sujuu näppärästi ajotietokoneen kautta.

Iveco-uutuuksiin lukeutuu myös sivutuuliavustin, joka auttaa kuljettajaa pitämään ajoneuvon vakaana kaistalla.

Tekniikkapuolen uudistuksista puhuttaessa ei voida jättää mainitsematta uutta sähköistä ja erityisellä City-toiminnolla täydennettyä ohjaustehostinta, joka on kaikin puolin onnistunut. City-toiminto kytkettynä, joka toimii alle 40 km/h nopeuksilla, Dailyn ohjausvaste kevenee noin kolmannekseen vakioasetuksesta.

daily4.jpg(kuva: Nyt myös Dailyyn saa sähköisen seisontajarrun.)

Valinnaiset LED-ajovalot paljastivat koeajossa nopeasti etunsa; led-valoilla on merkittävästi parempi ja terävämpi säde, kuin perinteisillä halogeenivaloilla. Myös kuorma-auton ohjaamon molempiin ylänurkkiin viedyt äärivalot ovat nyt led-tekniikkaa. 

New Daily auttaa kuljettajaa myös haastavissa ajo-olosuhteissa, kuten Hill Descent Controlin -alamäkiavustimen ja kojelaudan napista kytkettävän Traction Plusin, joka pitää tiukasti kiinni liukkailla pinnoilla, kuten hiekalla, mudassa tai lumessa. 

Lisäpitoa havittelevalle on tarjolla valinnaisvarusteiden puolella taka-akselin lukko. Ja isommilla rahtiautoilla ajaville löytyy samalta listalta hydraulinen hidastin. Asiallisen, joskin hinnakkaan lisävarusteen toiminnasta otimme tuntumaa taannoin Daily linja-autokoeajon myötä. 

Digtalisaatio

Liitettävyys maksimoi käyttöajan ja avaa uusien palveluiden maailman.

New Daily -yhteys tuo ajoneuvon suoraan kosketukseen Ivecon ohjaamoon, joka tarjoaa reaaliaikaisia tietoja. Näin valmistajan asiantuntijat voivat maksimoida ajoneuvon käyttöajan tekemällä ennakoivaa diagnostiikkaa ja ottamalla ennaltaehkäiseviä toimia, suunnittelemalla huolto- ja huoltotoimenpiteitä tehokkaasti huoltopisteen käyntien määrän optimoimiseksi. Lisäksi innovatiivinen etätukipalvelu mahdollistaa tietokannan muutosten, diagnostisten istuntojen ja jopa ohjelmistopäivitysten tekemisen etänä, välttäen pysähdyksiä huoltopisteelle.

Uudessa mittaristossa on TFT -korkearesoluutioinen värinäyttö, joka tarjoaa erittäin käyttäjäystävällisen, intuitiivisen käyttöliittymän kaikkien ajoneuvon keskeisten asetusten ja toimintojen kanssa.

Uudessa Hi-Connect -tieto- ja viihdejärjestelmässä on puheentunnistus, ja 7-tuumainen näyttö, Suomessa yhä tarpeeton DAB -radio, takakameran näyttö ja navigointijärjestelmä sekä Ivecon ajotyylin arviointijärjestelmä, mikä tarjoaa reaaliaikaisia neuvoja kuljettajalle.

Multimediajärjestelmä pelaa musiikin osalta odotetusti. Etäyhteydet kytketään käyttöön asiakaskohtaisesti, joten niiden toimivuus jää nyt valmistajan sanan varaan. 

Uuden Dailyn huoltoväli on jopa 60.000 km, mikä enteilee kohtuullisia omistamiseen liittyviä kustannuksia.

Kevyiden kuorma-autojen kysyntä lisääntyy

Kokonaispainoltaan alle 10 -tonnisten kuorma-autojen markkinat ovat olleet viimeisien vuosien aikana varsin haasteelliset. Taustalla vaatimus ammattipätevyydestä ja monille aloille sopimattomat ajoaikasäädökset, mitkä ovat kääntäneet monien asiakkaiden päät pakettiautojen puoleen. 

Ivecon markkinointipäällikkö Raimo Haavikko sanoo kevyiden kuorma-autojen myyntimäärien kääntyneen pienoiseen kasvuun. 

- Monissa yrityksissä on huomattu että laillisissa rajoissa toimittaessa pakettiauton pienempi kantavuus ei välttämättä sittenkään riitä, vaan on palattava takaisin kuorma-autoon.

Katsaus Ivecon hinnastoon paljastaa Daily paketti- ja kuorma-auton hintaeron marginaaliseksi.

- Pakettiauton hintaan lisätään autovero, joka tasaa hintaeron. Suuremman kantavuuden lisäksi kuorma-autovariantin kuormakori on leveämpi ja siinä on tehokkaampi takalaitanosturi, Haavikko toteaa lopuksi.

daily8.jpg

(kuva: Dhollandia takalaitanostimen käyttö sujuu näppärästi kauko-ohjaimesta käsin.)

daily7.jpg

(kuva: Fokorin kevytkori edustaa tinkimätöntä laatua. Korin mitat ovat: pituus 5300 mm, leveys 2350 mm ja sisäkorkeus 2200 mm.)

 
10.05.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 10.5. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
10.05.2024 9.00Liikennevakuuttamisen uusi laki voimaan 1.6. - Lakimuutos koskee tuhansia yksityiskäytössä olevia erilaisia liikkumisvälineitä
10.05.2024 8.00Wetteri on allekirjoittanut sopimuksen SANY-maansiirtokoneiden maahantuonnista ja jälleenmyynnistä
09.05.2024 10.00Dronekausi alkaa - muista lennättämisen pelisäännöt
08.05.2024 16.00Teknologiateollisuuden heikko kysyntä ja tilauskertymä vaikeuttavat yhä talouskasvua
08.05.2024 13.02Lohien perimän tutkimuksessa paljastui, että kalastuksen painottuminen esimerkiksi alkukesään voi muuttaa lohikantojen lisääntymisikää ja keskikokoa
08.05.2024 9.34Omakotiliitto: Sähkön siirtomaksussa lähes kymmenkertaisia eroja
07.05.2024 16.33Iisalmen lentokentän tarveselvitys: Ylä-Savon teollisuus tarvitsee hyvän saavutettavuuden
07.05.2024 15.33Kuljetusalan ammattilaisten Vistema-päivä järjestetään Vantaalla torstaina 16. toukokuuta
07.05.2024 10.00NT Works tarjoaa laadukasta hakkuriterien teroituspalvelua
07.05.2024 9.55Uudistava metsätalous etenee vauhdilla - 40 prosenttia puukaupoista Metsä Group Plus -hoitomallilla helmi?huhtikuussa
07.05.2024 9.14Sähköautot: Alankomaissa, Ranskassa ja Saksassa - on lähes kaksi kolmasosaa kaikista EU:n julkisista latauspisteistä.
07.05.2024 9.00IVECOn uudet turvajärjestelmät pelastavat henkiä
06.05.2024 11.00Traktoreiden rengas- ja vannemuutoksia selkeytetään
06.05.2024 10.00Kolmen miljoonan (CO2e) konferenssi kokoaa Seinäjoelle yhteen maankäyttösektorin ilmasto-osaamisen asiantuntijat ja tulevaisuuden tekijät
06.05.2024 8.00Ponssen henkilöstövähennykset ennakoitua pienemmät
03.05.2024 21.07KATSO TÄSTÄ 3.5. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.05.2024 11.00HydroShop Vantaan uuden hydrauliikan erikoisliikkeen avajaiset keskiviikkona 15. toukokuuta - lähde mukaan!
03.05.2024 10.00Scanialta huikea perjantain korkotarjous!
02.05.2024 11.27Paketti-, kuorma-autojen ja linja-autojen rekisteröinnit kasvoivat huhtikuussa - henkilöautopuoli syöksykierteessä
02.05.2024 11.20EU:n hyötyajoneuvomarkkinoiden rekisteröinnit vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä - Pakettiautot kasvussa, kuorma-autot laskussa
02.05.2024 10.33Metsäteollisuuden tuotannossa pientä piristymistä
02.05.2024 10.11Raskone ostaa Asennustyö M Ahlqvist Oy:n osakekannan ja vahvistaa raskaan kuljetuskaluston huolto- ja korjauspalveluitaan Varsinais-Suomessa
02.05.2024 9.44Renaultilta täysin uusi Symbioz-perheauto
01.05.2024 12.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
30.04.2024 12.10LUE TÄSTÄ! Järkälemäinen Kivirock lehti 1/2024 on ilmestynyt - lähes 250 sivua maarakennus, kaivos ja kuljetusalan asiaa
30.04.2024 9.00EU-vaalikampanjassa korostetaan äänestämisen merkitystä demokratian suojelemiseksi
30.04.2024 8.09MAN TGE päivittyy uudelle tasolle
29.04.2024 18.26Jeep aloitti Grand Cherokeen myynnin Suomessa
29.04.2024 12.12Sähköautot: K-Latauksen verkosto kasvaa yli sadalla uuden sukupolven suurteholatauspisteellä
29.04.2024 10.18Yamahalta uusi sähkökäyttöinen "koppimönkkäri" tieliikenteeseen
29.04.2024 10.00Metsänomistajat voivat hakea Metsäkeskuksesta tukea ammattilaisen laatimaan suometsän hoitosuunnitelmaan
28.04.2024 12.00Hakatun puun kokonaismäärä pieneni vuonna 2023 - energiapuuta korjattiin ennätyksellisen paljon
28.04.2024 9.00Suomessa runsaasti hankkeita hiilidioksidin talteenottoon - nyt panostettava myös kuljetusmahdollisuuksiin
27.04.2024 13.11Energiahuollon ympäristötuet vähenivät merkittävästi vuonna 2022
26.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 26.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
26.04.2024 9.00SKALin hallitus: Suomi ei saa tinkiä TEN-T-ydinverkosta
25.04.2024 11.09Mercedes-Benz G-sarjan sähköversiot saivat Suomen hinnat
24.04.2024 22.00Uusi standardi puunkorjuuseen - tuottavuutta ja työn iloa John Deere H-sarjan metsäkoneilla
24.04.2024 10.22Metsä Group ilmoittaa laajentavansa järeysrunkohinnan käytön kaikkiin hakkuutapoihin
24.04.2024 9.20SSAB:n osavuosikatsaus: Erikoislujat teräkset vakaat muutoin heikoilla markkinoilla
24.04.2024 8.00Nordic Bioproducts Group avasi Lappeenrantaan tehtaan, joka tuottaa innovatiivisia biomateriaaleja uudella teknologialla
24.04.2024 7.00Gasum rakentaa kaasutankkausaseman Raumalle
23.04.2024 11.11Trelleborg esittelee viimeisimmät rengasinnovaatiot Intermat Construction Fair -messuilla Pariisissa, Ranskassa 24.-27. huhtikuuta
23.04.2024 9.10Ponssen osavuosikatsaus Q1/2024 - Vuoden ensimmäinen neljännes oli haastava
23.04.2024 8.51Maanmittauslaitoksen ilmakuvaus- ja laserkeilauskausi käynnistyi - Taivaalla viipyilevä kone kuvaa rakennukset ja tiet
22.04.2024 12.00Metsätuhot vuonna 2023 -raportti: Kirjanpainajan aiheuttama kuusikuolleisuus kolminkertaistunut
22.04.2024 9.55Traficomin katsastuksen vikatilastot julkaistu - miltei joka viides sähköauto hylättiin
22.04.2024 9.09Kohlerilta uusi HVO generaattori teollisuuskäyttöön
22.04.2024 8.55MAN käynnistää autonomisen kuorma-auton koeajot liikenteessä
21.04.2024 12.00Uusiutuvan dieselin käyttö raidekuljetuksissa pienentää WISA-vanerien hiilidioksidipäästöjä neljänneksen
21.04.2024 9.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
20.04.2024 17.00JENZ - synonyymi hakkurille on myös murskain
19.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ MAAMESS 2024 -LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille
16.04.2024 7.00Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia helppo parantaa
15.04.2024 9.22Turvalasin rikkoutuminen metsäkoneessa johtuu usein onnettomuudesta
15.04.2024 8.00Teollisuustuotanto väheni helmikuussa 2024 edellisestä kuukaudesta mutta kasvoi edellisestä vuodesta - kasvua metsäteollisuudessa
14.04.2024 11.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
13.04.2024 10.00SKALin Kujala: Kehysriihestä kasvua panostuksilla väyliin
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
11.04.2024 10.00SSAB ja Manitou Group sopimukseen fossiilivapaan teräksen toimituksista
11.04.2024 8.00Metsä Groupin ja CollectiveCrunchin tekoälysovellus voitti kansainvälisen innovaatiokilpailun
10.04.2024 13.00SKAL selvitti: kuorma-autojen päästövähennyslaitteiden toimintavarmuus huonoa - neljällä viidestä ongelmia
10.04.2024 10.00John Deere Forestry Oy on tehnyt aiesopimuksen fossiilivapaan teräksen toimituksesta SSAB:n kanssa
10.04.2024 8.00Metsä Group aloittaa puukuidusta valmistettujen Muoto?-pakkauksien uuden kehitysvaiheen
09.04.2024 14.55HydSupply hakee osaajia palvelukseensa - katso tästä lisätietoja...
09.04.2024 13.12Man aloittaa vetypolttomoottorikuorma-autojen asiakastoimitukset
08.04.2024 10.55Puuenergian käyttö kasvussa Pirkanmaalla
08.04.2024 10.50Männyn kukinnasta odotettavissa runsasta
08.04.2024 7.50Neste ja Lotte Chemical aloittavat uusiutuviin kemikaaleihin ja muoveihin liittyvän yhteistyön
07.04.2024 12.00Laadukkaat traktorimönkijät vaativaan ammattikäyttöön
06.04.2024 14.00Vermeer tarjoaa monitoimikoneet energiapuulle
06.04.2024 9.00Maailmantalouden tilanne supisti metsäteollisuuden ulkomaankauppaa vuonna 2023
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
05.04.2024 14.00Mersun museoikään ehtinyt G-sarja uudistuu jälleen - Tarjolla myös sähköisellä voimalinjalla
05.04.2024 13.13Tilastokeskus: Uusien sähköautojen osuus pudonnut selvästi aiemmasta
05.04.2024 9.00Nimitykset: Vesa Karjalainen palvelutuotemyyjäksi Volvo Truck Center Tampereelle ja Lahteen
04.04.2024 11.19Aluehallintoviraston ympäristöasioiden lupapalvelussa uusia karttatoimintoja
04.04.2024 11.11Logistiikkaselvitys: Kanta-Häme merkittävä tavaraliikenteen välittäjämaakunta
04.04.2024 10.33Tervetuloa Renault Trucks Diamond Tour -koeajokiertueelle 9.4.-3.5.2024
04.04.2024 10.10Metsäalalla investoidaan - nyt kannattaa markkinoida!
04.04.2024 10.00Hedin aloittaa Corveten maahantuojana Suomessa
04.04.2024 7.33Valmet toimittaa höyryturbiiniautomaation jätteenkierrätyslaitokselle Itävaltaan
04.04.2024 7.00Vantaan Energia valinnut AFRYn suunnittelemaan maailman suurinta lämmön kausivarastoa ja johtamaan hankkeen rakentamista
03.04.2024 17.11Ponssen toimintamalli uudistuu
03.04.2024 16.40Metsä Fibre aloittaa neuvottelut lomautuksista Kemin biotuotetehtaalla
03.04.2024 15.00Jarno Hietasaari on nimitetty Volvo-kuorma-automyyjäksi Wetteri Powerille
03.04.2024 14.23Fogmaker Finland Oy vahvistaa myyntitiimiään

Näytä lisää »