Porojen talvilaitumet arvioitu: Laidunmetsät muuttuneet ja pirstoutuneet, jäkälät vähentyneet, sammalet ja varvut lisääntyneet15.05.2019 10.55
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuosina 2016−2018 toteuttama porolaiduninventointi osoittaa, että talvilaitumien väheneminen, heikkeneminen ja pirstoutuminen ovat edelleen jatkuneet. Tämä johtuu suurelta osin poronhoidon, metsätalouden ja laajenevan maankäytön erillis- ja yhteisvaikutuksista. Jäkäliköiden heikkenemiseen vaikuttaa todennäköisesti yhä enemmän myös ilmastonmuutos. Inventoinnin perusteella havumetsäalueen yhtenäisimmät ja laadultaan parhaat varttuneiden ja vanhojen metsien jäkälä- ja luppolaitumet sijaitsevat Metsä-Lapin laajoilla suojelualueilla. Laadultaan heikoimmat talvilaitumet sijaitsevat poronhoitoalueen etelä- ja keskiosissa, jossa metsien rakennetta hallitsevat hakkuualueet, taimikot ja nuoret kasvatusmetsät (kuvat 1, 2 ja 3). Poronhoitoalueen etelä- ja keskiosan 33 paliskunnassa muu maankäyttö kuten asutus, matkailu, maanviljely, kaivokset, turvetuotantoalueet ja tiestö sekä niitä ympäröivät häiriöalueet kattavat jo yli 25 prosenttia laidunten kokonaisalasta (kuva 4). Pohjoisen tunturi- ja erämaapaliskunnissa muun maankäytön vaikutus laitumiin on vielä verrattain pientä. Jäkäläbiomassa vähentynyt kolmanneksella Kahdessakymmenessä pohjoisimmassa paliskunnassa sijaitsevilla pysyvillä koealoilla jäkäläbiomassat ovat vähentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimäärin 30 prosenttia (kuva 5). Samaan aikaan varpujen ja sammalten määrät ovat lisääntyneet merkittävästi (kuva 6). Kuluneimmat jäkäliköt sijaitsevat Tunturi-Lapin ja Keski-Lapin paliskunnissa, joissa ei ole selvää laidunkiertoa talvi- ja kesälaidunten välillä. Jäkäläbiomassat ovat kuitenkin hieman nousseet neljässä tunturipaliskunnassa, joista kahdessa tilastollisesti merkitsevästi. Suurimmat jäkäläbiomassat löytyvät edelleen Metsä-Lapin paliskuntien vain talvilaidunkäytössä olevilta laidunalueilta, jotka sijaitsevat suojelualueilla. ─ Tilastoanalyysien perusteella koealojen jäkäläbiomassoihin vaikuttavat selvimmin laidunnuksen vuodenaikainen ajoittuminen, porotiheydet ja metsätalouden aiheuttamat muutokset metsien rakenteessa ja vanhojen metsien määrissä. Myös maankäytön laajuus ja todennäköisesti ilmastonmuutos selittävät kasvillisuusmuutoksia, kertoo Luken erikoistutkija Jouko Kumpula. Talvilaidunten tilan parantaminen edellyttäisi monipuolisia toimenpiteitä poronhoidossa, metsien käsittelyssä ja maankäytön suunnittelussa Talvilaidunten nykytilan ja käytettävyyden parantaminen edellyttäisi kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia porolaidunten hoitosuunnitelmia. Poronhoidossa paliskuntien laidunkiertojärjestelmien kehittäminen sekä poromäärien säätelyn tarpeet ja mahdollisuudet tulisi huomioida. Metsätaloudessa suojelualueiden ulkopuolella olevien poronhoidolle tärkeiden, luonnontilaisten vanhojen metsien säästäminen tai varovainen käsittely säilyttäisi poronhoidolle tärkeitä laidunmetsiä. Metsän peitteisyyttä ja monipuolista ikärakennetta ylläpitävien jatkuvan kasvatuksen metsänkäsittelymenetelmien kehittäminen ja laajempi käyttöönotto todennäköisesti parantaisivat laidunmetsien tilaa kattavammin. Maankäytön suunnittelussa rauhallisten laidunalueiden säilyttäminen mahdollisimman vähällä uudella maankäytöllä turvaisi poronhoidolle suotuisaa laidunympäristöä. Kuvat 1-7 (pdf) ovat poimintoja laidunraportista, numerointi ei vastaa raportin numerointia. Taustatietoa inventoinnista ja poronhoitoalueesta– Karttaan on merkitty Suomen kasvimaantieteellinen aluejako Pohjois-Suomen osalta, esimerkiksi Metsä-Lapin sijainti. Tämän lisäksi siinä on saamelaisten kotiseutualueen, erityisesti poronhoitoon tarkoitetun alueen (kaksikymmentä pohjoisinta paliskuntaa) ja poronhoitoalueen etelärajat. - Talvilaitumet: Havumetsäalueella parhaita talvilaitumia ovat laajat ja yhtenäiset varttuneet ja vanhat mänty- ja kuusimetsät, joissa on runsaimmin maajäkäliä ja puissa kasvavia luppojäkäliä. Tunturialueella jäkäläiset kuivat ja karut tunturikoivikot ja -kankaat ovat tärkein talvilaidunvara. - Paliskuntien talvilaitumet kartoitettiin satelliittikuvien avulla. Maankäyttömuotojen ja infrastruktuurin peitto- ja häiriöalueet selvitettiinpaikkatietoaineistojen ja maankäytön vaikutuksia porojen laiduntamiseen käsittelevän tutkimustiedon avulla. - Poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnassa jäkälälaidunten kuntoa ja kunnon muutoksia tutkittiin vertailemalla 2005–2008 ja 2016–2018 inventoitujen pysyvien koealojen (618 kpl) kasvillisuusmittauksia. Laidunmetsien rakennetta ja luppolaidunten määrien muutoksia selvitettiin vertailemalla 1995–1996 ja 2016–2018 laidunluokituksia. Laidunluokitusten luotettavuus ja koealojen edustavuus osoittautuivat testattaessa hyväksi. - Porolaiduninventoinnin tavoite on selvittää laitumien määrää, laatua ja käytettävyyttä sekä niissä tapahtuneita muutoksia kymmenen vuoden välein. Tietoa käytetään päätettäessä suurimmasta sallitusta eloporomäärästä (maa- ja metsätalousministeriö) sekä ympäristön tilan muutosten seurannassa, maankäytön suunnittelussa ja tutkimuksessa. - Poronhoitoalue kattaa yhden kolmanneksen Suomen pinta-alasta. Valtio omistaa poronhoitoalueen maa-alasta noin 64 prosenttia ja suojelualueiden osuus on noin 28 prosenttia. - Poronhoitoalue jakautuu 54 paliskuntaan. Kaksikymmentä pohjoisinta paliskuntaa muodostaa erityisesti poronhoitoon tarkoitetun alueen ja näistä 13 ovat myös saamelaispaliskuntia (kuva 7). |
