Scania Suomi: Ajoneuvodata paljasti säästökohteita03.06.2024 11.55
Kun ajoneuvosta kerättävän datan yhdistää talouslukuihin, voi löytää yllättäviäkin säästökohteita. Näin kävi kuljetusyrittäjä Juhana Riiheläiselle, joka otti käyttöön Scanian kontrollipaketin ja Diffon ohjelman. Nurmijärveläiset pikkulinnut vielä nukkuivat, kun kuljetusyrittäjä Juhana Riiheläinen käynnisti Scania R730:n huhtikuisena aamuyönä. Oli aika lähteä hakemaan viljakuormaa. Samalla kun V8:n männät takoivat ensimmäiset iskunsa, konepellin uumenissa heräsi telematiikka lukuisine antureineen. Ulkoa päin Kuljetus Riiheläinen Oy:n yhdeksänakselinen täysperävaunuyhdistelmä näytti perinteiseltä maaseudun ajoihin sopivalta yhdistelmältä, mutta se sisälsi poikkeuksellisen laajan kattauksen uusinta digitaalista kaluston- ja taloudenhallintaa: Scanian kontrollipaketin ja Diffon. "Osa asiakkaistani haluaa tietää todelliset reittikohtaiset päästöt, enää eivät riitä vain paperilla tehdyt arviot. Tämä oli yksi syy, minkä takia otin käyttöön sekä Scanian kontrollipaketin että Diffon", Juhana kertoo. Reissu alkaa, kun Juhana hipaisee sormellaan ohjaamon tabletin näytöllä olevaa Ajo-kuvaketta Diffon sovelluksessa. Scanian kontrollipaketti kertoo jopa 80 parametrin avulla tietoja auton suorituskyvystä sekä kuljettajan ajotavan taloudellisuudesta. Nyt päästään katsomaan, miten tekniikka toimii käytännössä. Datan paljastamaaJuhana ajaa kohti Loimaata, josta haetaan tyypillinen lasti: Viljaa sen verran kuin yhdistelmän 76 tonnin kokonaispainot sallivat. "Kerran eräs asiakas pohdiskeli, että olisiko kyydissä ollut enemmän tavaraa. Kontrollipaketin tiedoista nähtiin, ettei ollut", Juhana sanoo. Scanian Kontrollipaketti kertoo ajon aikaisen keskipainon, mutta jatkossa saadaan ilmajousitteisissa ajoneuvoissa akselikohtainenkin paino. Näin kertoo Scania FMS-palvelujen tuotepäällikkö Lasse Lampinen. Diffo puolestaan kertoo Juhanan ajaman reitin kustannukset, päästöt ja kannattavuustiedot saman tien. Tuloslaskelmaa ei tarvitse odotella. "Kuljettajissa voi olla yllättäviä eroja. Eräässä yrityksessä huomattiin, että viisi kuljettajaa kävi samassa paikassa lastaamassa, mutta yksi heistä oli jatkuvasti 20 minuuttia nopeampi. Ihmeteltiin, että miten hän sen tekee. Kävi ilmi, että muut kuljettajat kiersivät ison rakennuksen, mutta nopea kuljettaja oli löytänyt sisäkautta oikoreitin. Kun tämä tieto jaettiin muille, saatiin tuntuvia säästöjä", Diffon yksi kehittäjistä, Diffo Solutions Oy:n toimitusjohtaja Timo Pernu kertoo. Pelkkien numeroiden tuijottamista Scanian kontrollipaketin käyttö ei ole: "Visuaalinen arviointi ja ajovihjeet kannustavat parempaan ajotapaan.", lisää Lampinen. Helppo käyttääSamaan aikaan Kuljetus Riiheläisen muut kolme Scaniaa ovat liikkeellä ja näiden ajoneuvojen tiedot näkyvät yhtäläisesti ohjelmista. "Kuljettajat oppivat nopeasti Diffon käytön, vanhinkin heistä. Ohjelma on käyttäjäystävällinen", Juhana kertoo. Se ei ole sattumaa, sillä entinen kuorma-autoilija Pernu halusi Diffosta nimenomaan kuljettajille helppokäyttöisen. Monet muut ohjelmat sisältävät mahdollisuuden liittää mukaan esimerkiksi työkoneita, mutta Diffo on kehitetty kumipyöräkuljetuksiin ja rahdinajoon. Loimaalla Juhana hipaisee Diffon näytöltä Lastaus-kuvaketta, ottaa kyytiin ruista ja kääntää auton keulan kohti järvenpääläistä myllyä. Säästöjä löytyiJokelan kohdalla Juhana hidastaa, päästää jalankulkijat suojatien yli. "Tämäkin jarrutus näkyy koneelta. Samoin tyhjäkäynti. Erään kuljettajan kohdalla huomasin Kontrollipaketin kautta paljon turhaa tyhjäkäyntiä, jota saatiin vähennettyä, samoin polttoaineenkulutusta." Kerran eräs kuljettaja kertoi olleensa myöhässä, koska lastaus oli viivästynyt. Koneelta kuitenkin nähtiin, että kuljettaja oli itse lähtenyt reissuun tunnin myöhässä. Perillä Järvenpäässä Juhana käy ilmoittautumassa ensin toimistolla ja peruuttaa sen jälkeen sujuvasti kapeaan purkupaikkaan. Vilja suhisee alas perävaunusta siiloon, rukiin tuoksu leijailee auton ympärillä. Tästä satsista on tarkoitus tehdä myllyssä jauhoa. Juhana on kuin legendaarisesta "Rekkamies"-laulusta: ruis pitää tämän miehen tiellä. Tosin sen tekevät myös muut viljakuormat, lannoitekuljetukset, rakennustarvikkeiden ajot ja oikeastaan mitkä vain lastit, jotka kyytiin sopivat. Paperityöt helpottuivatOhjaamossa Diffo-tabletti odottaa pärekorin ja kahvitermoksen päällä. Kun Juhana on kuitannut siihen purun tehdyksi, on aika suunnata kohti kotia. Juhanan työpäivät venyvät helposti 10-15 tunnin mittaisiksi ja ajon jälkeen odottavat paperityöt. Diffo on helpottanut niitä, sillä ohjelma laskee valmiiksi kuljettajien TESin mukaiset palkat, ilta- ja ylityölisät. Se laskisi myös arvion tulevan keikan kuluista, mutta tätä ominaisuutta Juhana ei ole vielä käyttänyt. Sen sijaan häntä kiinnostaa Diffon uusi päivitys, johon on tulossa kuljetusten suunnittelua. Sen kautta kuljettajille voi lähettää myös ajomääräyksiä. |