VR mukaan Ruotsin kaukojunaliikenteeseen

30.05.2024 12.33

vr_group.png

VR:n yritysosto koskien ruotsalaisen MTRX:n kaukoliikennetoimintaa on saatu päätökseen tänään 30.5.2024. Liikennöinti jatkuu Tukholma-Göteborg välillä ja kaikki MTRX:n noin 130 työntekijää tulevat osaksi VR:n kaukoliikenteen liiketoimintaa.

MTR Nordic:in ruotsalaisen tytäryhtiön MTR Express (Sweden) AB:n (MTRX) markkinaehtoista kaukoliikennetoimintaa koskeva kauppa julkistettiin helmikuussa ja sille on saatu Ruotsin kilpailuviranomaisen hyväksyntä. MTRX:n integraatio osaksi VR:n kaukoliikennetoimintaa käynnistyy välittömästi ja syksyllä Tukholma–Göteborg-väliä liikennöivät VR:n brändi-ilmeen mukaiset junat.

Markkinaehtoisen kaukoliikenteen markkina Ruotsissa on noin tuplasti Suomen kokoinen ja raideliikenteen liikennemuoto-osuus kaikesta matkustajaliikenteestä jopa kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Uskon, että tämä yritysosto mahdollistaa meille kannattavan kasvun kilpaillulla markkinalla, jossa asiakaskokemus on kilpailuetu. MTRX on palkittu ruotsalaisessa laatuindeksissä parhaasta asiakaskokemuksesta jo kahdeksan vuoden ajan, ja yhtiö on saanut tunnustusta myös innovatiivisuudestaan – haluamme jatkaa tätä hienoa kehitystä. VR tuo mukanaan vahvan toimialaosaamisensa ja kokemuksensa – yhdessä pääsemme kehittämään moderneja digitaalisia asiakaspalvelukanavia ja ravintolakonsepteja Ruotsin markkinalle. Toivotan MTRX:n henkilöstön tervetulleeksi VR:ään luomaan yhdessä entistä parempia palveluja ja matkustuselämyksiä pohjoismaalaisille junamatkustajille,” sanoo VR:n toimitusjohtaja Elisa Markula.

VR tähtää yrityskaupalla strategiansa mukaiseen kannattavaan kasvuun ja valmistautuu kiristyvään raideliikennekilpailuun Suomessa hakemalla kokemusta Ruotsin kilpaillulta kaukoliikennemarkkinalta. Yrityskaupan uskotaan vahvistavan myös VR:n ostoliikennetoiminnan kilpailukykyä Ruotsissa sekä näkyvän myös suomalaisille matkustajille parempina palveluina ja entistä laadukkaampana joukkoliikenteenä.

MTRX on toiminut Tukholman ja Göteborgin välillä markkinaehtoisessa open access-kaukoliikenteessä vuodesta 2015 alkaen. Yhtiö operoi kuudella Stadler FLIRT -junalla 126 vuoroa viikossa, mikä vastaa yli kolmannesta kaikista junavuoroista reitillä. MTRX:n liikevaihto vuonna 2022 oli noin 350 MSEK.

07.02.2025 22.00KATSO TÄSTÄ 7.2. LÄHETYS! Laajasti mielenkiintoista kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
07.02.2025 13.10Merikuljetukset hiipuivat vuonna 2024 - vienti kärsi eniten
07.02.2025 12.22Retrorekkojen kevätralli valtaa Lahden
06.02.2025 14.40Ponsse juhlistaa 55-vuotista taivaltaan - 21 000. metsäkone luovutettu asiakkaalle
06.02.2025 12.40Metsä Groupin vertailukelpoinen liiketulos 203 miljoonaa euroa vuonna 2024
06.02.2025 12.30Mercedes-Benzin Drive Pilot tuo ehdollisen autonomisen ajon Saksaan
04.02.2025 14.11Volkswagenin ainutlaatuinen 7-paikkainen tila-auto Multivan nyt myös ladattavan hybridin ja nelivedon yhdistelmänä
04.02.2025 11.00Metsäyhtiöiden luontoa koskeva vastuullisuusraportointi monipuolistuu
04.02.2025 10.00Kuljetusyrittäjät: Asemien saavutettavuus ratkaisee eniten polttoainejakelijan valinnassa
03.02.2025 17.12Itä-Suomen maanteiden korjaus- ja päällystystöihin varattu 55 miljoonaa vuodelle 2025

Siirry arkistoon »