EU-vaalikampanjassa korostetaan äänestämisen merkitystä demokratian suojelemiseksi

30.04.2024 9.00

Euroopan parlamentti käynnisti maanantaina kesäkuun EU-vaalien tiedotuskampanjansa, jossa muistutetaan äänestämisen ja toimivan demokratian merkityksestä.

Kesäkuun EU-vaaleissa 6.–9.6. yli 370 miljoonalla ihmisellä 27 jäsenmaassa on oikeus äänestää. Parlamentti käynnistää viestintästrategiansa toisen vaiheen, jossa EU-kansalaisille jaetaan tietoa ja heitä kannustetaan äänestämään.

Suomessa varsinainen vaalipäivä on 9.6.2004. Ennakkoäänestys järjestetään kotimaassa 29.5.–4.6.2024 ja ulkomailla 29.5.–1.6.2024.

Kampanjassa korostetaan demokratian merkitystä ja sen tunnuslauseena on: ”Käytä ääntäsi, tai muut päättävät puolestasi”. Monipuoliseen kampanjaan sisältyy mm. mediatapahtumia, erilaisten yhteisöjen ja kumppanien osallistumista sekä niitä koskevia aloitteita sekä koulutusta.

Neljän minuutin mittaisella ”Käytä ääntäsi” -videolla nähdään, kun vanhukset eri EU-maista kertovat seuraaville sukupolville kokemuksistaan ja demokratian merkityksestä. Heidän puheenvuoroissaan korostuu, ettei demokratiaa ja siihen liittyviä oikeuksia saa pitää itsestäänselvyytenä.

Euroopan parlamentin puhemies Roberta Metsola sanoi:

”Euroopan unionin demokratia on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Äänesi päättää Euroopan suunnan seuraavaksi viideksi vuodeksi. Se määrittää, millaisessa Euroopassa haluamme elää”.

”Älä anna toisten päättää puolestasi. Äänestä 9. kesäkuuta 2024. Jokainen ääni on tärkeä.”

Yhteinen vastuu

Euroopan unioni kohtaa muuttuvia haasteita. Kesäkuussa pidettävien vaalien lähestyessä Euroopan parlamentti vahvistaa olevansa sitoutunut edistämään vuoropuhelua, yhtenäisyyttä ja aktiivista kansalaisuutta. ”Käytä ääntäsi, tai muut päättävät puolestasi” on vahva muistutus siitä, että demokratia on arvokas perintö, jota kaikkien täytyy vaalia ja puolustaa.

”Demokratia on yhteinen vastuumme – ei tiettyä poliittista aatetta tai aihetta kohtaan – vaan toisiamme kohtaan”, totesi Euroopan parlamentin tiedottaja Jaume Duch. ”Eurooppalainen demokratia yhdistää meitä enemmän kuin uskommekaan: yli valtionrajojen, poliittisten näkemyserojen ja sukupolvien. Näinä vastakkainasettelun aikoina tämän voi helposti unohtaa. Kampanjamme tarkoituksena on muistuttaa siitä, mikä meitä yhdistää.”

Kampanjaan kuuluvassa videossa tarkastellaan lähemmin monien sellaisten Euroopan maiden kirjavaa historiaa, jotka ovat kokeneet aseellisia konflikteja tai yksilönvapauden rajoituksia, sekä sitä, kuinka epävakaa demokratia on, jos sitä ei ylläpidetä aktiivisesti.

Kiinnostus EU-vaaleja kohtaan nousussa

Vuoden 2019 EU-vaaleissa kaikkiaan yli puolet (50,6%) äänioikeutetuista kävi äänestämässä. Euroopan parlamentti teki keväällä 2024 Eurobarometri-kyselytutkimuksen, johon osallistui yli 26 000 vastaajaa kaikista EU:n jäsenmaista. Siitä ilmeni, että 60 % eurooppalaisista on kiinnostunut kesäkuussa pidettävistä vaaleista. Tämä on 11 prosenttiyksikköä enemmän kuin keväällä 2019 (kolme kuukautta ennen edellisiä EU‑vaaleja). Lisäksi 71 % vastaajista sanoi, että he todennäköisesti äänestävät. Määrä on 10 prosenttiyksikköä enemmän kuin viime kerralla.

Suomalaisista vuoden 2019 EU-vaaleissa äänesti 40,8 % kaikista äänioikeutetuista (ulkosuomalaiset mukaan lukien). Keväällä 2024 toteutetun Eurobarometri-tutkimuksen mukaan 64 % suomalaisvastaajista on kiinnostunut EU-vaaleista, mikä on 20 prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisten EU-vaalien alla keväällä 2019. Suomalaisista 79 prosenttia puolestaan sanoi samaisessa kyselyssä, että he äänestäisivät todennäköisesti EU-vaaleissa, jos ne pidettäisiin ensi viikolla. Lukema on 18 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden 2019 EU-vaalien alla.

Lisäksi kysely osoitti myös, että neljä viidestä eurooppalaisesta on sitä mieltä, että ”Äänestäminen on tärkeää, jotta demokratia pysyy vahvana” (81%) ja että ”Äänestäminen on tärkeää, jotta varmistetaan parempi tulevaisuus tuleville sukupolville” (84%).

Yli kahdeksan kymmenestä eurooppalaisesta (81%) katsoo, että äänestäminen on entistä tärkeämpää nykyisen geopoliittisen tilanteen vuoksi. Suomalaisvastaajista tätä mieltä on 94 prosenttia.

Video ”Käytä ääntäsi” on katsottavissa kaikissa jäsenmaissa 29. huhtikuuta 2024 alkaen.

Lisätietoa

24.05.2024 23.00KATSO TÄSTÄ 24.5. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.05.2024 15.00Volvo Truck & Bus Center Turku on täyden palvelun raskaan kaluston huoltokorjaamo
23.05.2024 9.09Volvo tuomassa markkinoille vetykäyttöisiä kuorma-autoja
23.05.2024 7.00Jyväskyläläiset pitävät lähimetsien hoitoa tärkeänä
22.05.2024 14.22Ivecolle huolto ja myynti Kotkaan
22.05.2024 10.45Vaikea suhdannetilanne näkyi alkuvuonna teknisen kaupan myyntiluvuissa
22.05.2024 10.34Kia Sorento uudistuu
22.05.2024 10.10ACEA: Uusien autojen rekisteröinnit vahvassa kasvussa huhtikuussa EU:n alueella
21.05.2024 18.00Ponssen tehdas korvaa nestekaasun biokaasulla
21.05.2024 14.11Vuoden 2024 Puuteollisuusyritys on Punkaharjun Puutaito Oy

Siirry arkistoon »