Tuulilasin kunto on tärkeä osa liikenneturvallisuutta18.02.2024 15.00
Koulujen hiihtolomakausi käynnistyy ensi viikolla Etelä-Suomesta ja moni perhe suuntaa autolla hiihtolomaliikenteeseen. Tuulilasin eheys ja puhtaus on tärkeää liikenneturvallisuuden kannalta monesta syystä. Jos lasissa on halkeamia, naarmuja tai se on likainen, vääristää se kuljettajan näkyvyyttä ja tekee vaikeaksi havaita muita tiellä liikkujia, kuten autoja, jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. Tuulilasi on myös osa auton rakenteellista eheyttä. Säröillä oleva tai halkeamien heikentämä tuulilasi voi kolaritilanteessa vähentää auton turvallisuutta. Viallinen tuulilasi voi vaikuttaa paitsi kameraan perustuvien turvalaitteiden toimintaan, myös turvatyynyn toimintaan ja näin heikentää autossa matkustavan suojaa onnettomuustilanteessa. Onnettomuustietoinstituutin tilastojen mukaan tuulilasin puutteellinen kunto tai likaisuus tai häikäisyn mahdollisuus esiintyi yhteensä joka kolmannessa henkilö- tai pakettiautolla ajetussa kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa vuosina 2013–2022. "Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat ovat toistuvasti esittäneet tiedotuksen lisäämistä ajoneuvoon ja sen kuntoon liittyvistä riskitekijöistä. Tuulilasin kunto on yksi tärkeä osa liikenneturvallisuutta'", Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty toteaa. Autoilijoille tarjolla ilmaisia tuulilasin kuntotarkastuksia jälleen pääsiäisenä Autoalan opiskelijat tekevät, nyt jo seitsemättä kertaa, palveluna autoilijoille ilmaisia tuulilasin kuntotarkastuksia pääsiäisviikonlopun liikenteessä. Kuntotarkastuksia tarjotaan kiirastorstaina 28.3., pitkäperjantaina 29.3. ja pääsiäismaanantaina 1.4.2024 klo 12-18 seuraavilla ABC-asemilla: Hämeenlinna -> ABC Tiiriö Kirkkaasti Turvallisin -tuulilasikampanja on Autoalan Keskusliiton, Saint-Gobainin, Autoliiton, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ja Onnettomuustietoinstituutin (OTI) yhteinen liikenneturvallisuuskampanja. Kampanjalla lisätään autoilijoiden tietoisuutta tuulilasin kunnossapidon tärkeydestä. Tuulilasitarkastuksilla kerätään hyödyllistä seurantatietoa liikenteessä olevien autojen tuulilasien kunnosta. |