Suomen villisikakanta kaventuu entisestään

14.02.2024 10.24

Suomen villisikakannan kokoarvio (jäävä kanta) kunkin vuoden lopussa. Alueellisesti eniten villisikoja tavataan edellisvuosien tapaan Kaakkois-Suomessa ja itäisellä Uudellamaalla, mutta yksittäisiä tihentymiä havaitaan myös muualla Länsi- ja Etelä-Suomessa.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuottaman kanta-arvion mukaan villisikakanta on edelleen pienentynyt Suomessa. Tammikuussa 2024 kannan keskimääräinen koko oli runsaat 2 000 villisikaa.

Suomessa oli tammikuun 2024 alussa keskimäärin 2 011 villisikaa (mediaani). Kanta-arvion 90 prosentin todennäköisyysväli on 1 576–2 660 yksilöä. Alueellisesti eniten villisikoja tavataan edellisvuosien tapaan Kaakkois-Suomessa ja itäisellä Uudellamaalla, mutta yksittäisiä tihentymiä havaitaan myös muualla Länsi- ja Etelä-Suomessa.

"Tämän vuoden kanta-arvio kertoo edelleen pienenevästä villisikakannasta. Kanta on pienentynyt kolmena peräkkäisenä vuonna. Nyt kannan keskimääräinen koko on noin 1 000 yksilöä pienempi kuin mitä se oli kannan kasvun huippuvuonna 2020”, toteaa erikoistutkija Mervi Kunnasranta Lukesta.

”Villisikakantaa maassamme säätelee metsästyksen ohella erityisesti ilmasto. Villisika on alun perin eteläinen laji ja talvien ankaruus rajoittaa sen leviämistä pohjoiseen. Pari viime talvea on ollut kylmiä ja runsaslumisia, mikä on osaltaan voinut vaikuttaa kannan pienenemiseen", Kunnasranta jatkaa. 

Keskeisimpiä tietolähteitä runsauden ja levinneisyyden arvioinnissa ovat metsästäjien hirvenmetsästyksen yhteydessä tuottama arvio alueensa villisikojen runsaudesta, tieto saalismääristä sekä kirjallisuuteen perustuva tieto villisian lisääntyvyydestä ja kuolleisuudesta. Tietoa villisikakannan koosta ja levinneisyydestä tarvitaan erityisesti kannanhoitoon ja eläintautiriskien arviointiin, joista afrikkalainen sikarutto (ASF) on merkittävin.

Kuva: Villisian levinneisyys ja runsaus hirvenmetsästäjien arvioihin perustuen vuodesta 2020 lähtien. Alueellisesti eniten villisikoja tavataan edellisvuosien tapaan Kaakkois-Suomessa ja itäisellä Uudellamaalla, mutta yksittäisiä tihentymiä havaitaan myös muualla Länsi- ja Etelä-Suomessa.

Kuva: Villisian levinneisyys ja runsaus hirvenmetsästäjien arvioihin perustuen vuodesta 2020 lähtien

23.04.2025 10.30Ruotsiin Euroopan edistyksellisin testausympäristö palosuojatuille puutuotteille
23.04.2025 10.20Valmet aloitti vuoden vahvasti - tilaukset kasvoivat ja strategiauudistus etenee
23.04.2025 9.10Ponssen osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2025 - metsäkonemarkkina piristyi hieman vuoden ensimmäisellä neljänneksellä
23.04.2025 8.00Hyviä uutisia! Tulossa nyt perjantaina Mansen Mörinät -erikoislähetys - lähde mukaan!
22.04.2025 17.05Volkswagen LT täyttää 50 vuotta - ergonomian edelläkävijä juhlii pyöreitä
22.04.2025 12.22Uusi smart #5 asettaa uuden mittapuun - Suomen hinnat alkavat 45000 eurosta
22.04.2025 8.00Turvemaiden kuusikko voi palautua poimintahakkuusta odotettua nopeammin
21.04.2025 11.00Stora Enson metsätalouden vesiohjelma Suomessa etenee
18.04.2025 23.00KATSO TÄSTÄ 18.4. LÄHETYS! Pääsiäisviikon maarakennus, kuljetus ja metsäalan uutisia
17.04.2025 15.00Sahateollisuuden raportti: Hakkuurajoituksista miljardimenetykset - Suomi ei saavuta ilmastotavoitteita ilman kovaa hintaa metsätaloudelle

Siirry arkistoon »