Kasvatuskokeiden hoitotoimenpiteitä ja uuden kokeen perustamistöitä Solbölen tutkimusmetsässä

10.02.2024 11.00

kasvatusmetsa.jpg

Luonnonvarakeskuksen (Luken) tutkimusmetsässä Raaseporin Solbölessä tehdään helmikuussa hoitotoimenpiteitä metsäntutkimuksen koealoilla.

(kuva: Nuoria lehtikuusia Solbölen tutkimusmetsässä vuonna 2004. Kuva: Erkki Oksanen)

Lehtikuusi- ja vuorijalavakokeella tehdään ensiharvennus ja jatkuvan kasvatuksen kokeelta poistetaan tuulenkaatoja. Lisäksi hakataan kaksi nuorta, noin 25-vuotiasta pihtakuusikoemetsikköä, joihin on iskenyt sienitauti. Toimenpiteellä ehkäistään sienitaudin leviämistä ulkomaisten puulajien kokeelta muualle metsään. 

”Ulkomaisten puulajien kokeiden tarkoituksena on testata ulkomaisten lajien menestymistä Suomen oloissa, sillä lajit herättävät kiinnostusta viherrakentamisessa ja toisaalta ilmastonmuutokseen sopeutumisen kannalta. Kokeemme on osoittanut, että pihtakuuset ovat herkkiä tuhonaiheuttajille, mikä on arvokas tieto. Huonosti menestyvien tai tautiherkkien lajien viljelyä ei ole mielekästä edistää”, sanoo pihtakuusikokeesta vastaava erikoistutkija Katri Himanen Lukesta. 

Helmikuun hakkuissa Solbölessä kaadetaan myös kuusikko ja lopetettu ulkomaisten puulajien koe. Tilalle perustetaan uusi koe, jolle tullaan istuttamaan mäntyä, pyökkiä, metsälehmusta ja Euroopan lehtikuusta. Hehtaarin laajuisella koealueella on tarkoitus tutkia muun muassa monimuotoisuuden edistämistä ja sopeuttamista ilmastonmuutokseen. Koe on osa 26 kokeen eurooppalaista koesarjaa, joka toteutetaan EU-rahoitteisessa OptFORESTS-hankkeessa. Suomen osuuden vastuututkijana toimii erikoistutkija Egbert Beuker Lukesta.

Hakkuut alkavat 13.2. tai myöhemmin samalla viikolla. Metsähallitus hoitaa ja käsittelee tutkimusmetsiä Luken hoitosuunnitelmien mukaisesti. Hakkuiden toteutus perustuu Luken määrittämiin tutkimusmetsien metsänkäsittelylinjoihin ja kunkin tutkimuksen edellytyksiin. 

11.10.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 11.10. LÄHETYS! Laajasti maarakennus, kuljetus ja metsäalan asiaa
11.10.2024 13.33Lauttaliikenteen palvelutasoa ja kuljetuskapasiteettia lisätään Järvi-Suomessa - Lossien kantavuus kasvaa 90 tonniin
11.10.2024 0.03Kotimaisen koivuvenerituotannon lopettaminen uhkaa 370 työpaikkaa Suolahdessa
10.10.2024 21.00VAIKUTA NYT: Suomen parhainta raakapuun tehdasvastaanottoa etsitään - äänestää ehdit 15.10. saakka
10.10.2024 13.38Renaultin raskaisiin kuorma-autoihin luvassa päivityksiä mallivuodelle 2025
10.10.2024 9.35Puukaupan vilkastuminen nostaa kantohintoja
10.10.2024 9.25Metsäteollisuustuotteiden kysyntä elpymässä
10.10.2024 9.18Metsähakkeen käyttö ja hinnat nousussa
10.10.2024 8.00Nimityksiä Metsä Groupin liiketoiminta-alueiden johtoryhmissä
09.10.2024 8.00MAN palkitsee uusia sähkö kuorma-auto-asiakkaita kattavalla palvelupaketilla

Siirry arkistoon »