Pajero nostettiin Japanin autoteollisuuden Hall of Fameen

08.02.2024 11.22

mitsubishi-pajero-viisiovisena-80-luvun-puolivalissa.3.jpg

Ensimmäisen sukupolven Mitsubishi Pajero on valittu Japanin autoteollisuuden Hall of Fameen. Legendaarinen maastoauto esiteltiin vuonna 1982.

Pajeron vahvuuksia olivat tullessaan sen neliveto-ominaisuudet ja henkilöautomainen ajettavuus. Auto saavutti miljoonien asiakkaiden luottamuksen vuosikymmenten aikana. Sillä oli myös merkittävä rooli nelivetoisten autojen suosion kasvattamisessa niin kotimaassa kuin kansainvälisillä markkinoillakin.

Mitsubishi Pajeroa valmistettiin yhteensä 3,25 miljoona kappaletta neljän sukupolven aikana. Mallin tuotanto päättyi vuonna 2021. Suomeen ensimmäiset Pajerot ennättivät vuonna 1983. Viimeiset, suosituksi vetoautoksi nousseet Pajerot rekisteröitiin Suomessa vuonna 2019. Suomen Pajero-kanta on yhä yli 2600 kappaletta.

Pajeroa vietiin vuosikymmenten saatossa yli 170 maahan. Sen kotimaassa Japanissa Pajerosta valmistettiin kotimarkkinoille suunniteltuja erikoismalleja. Sellaisia olivat esimerkiksi kei-car luokkaan sijoittuva Pajero Mini (1994), Pajero Junior (1995) sekä Pajero iO (1998). Myös Suomessa on saatu nauttia Pajeron juhlamallista. Kun Suomi ja Mitsubishi-juhlivat 70-vuotisjuhlaa vuonna 1987, tuotiin maahan erä paremmin varusteltuja Pajero EXE Finlandia -autoja.

Pajero niitti mainetta myös autourheilussa. Mitsubishi osallistui Pajerolla yhteen maailman vaativimpaan autokilpailuun Dakar-ralliin peräti 26 kertaa saavuttaen yhteensä 12 kokonaiskilpailuvoittoa mukaan lukien seitsemän peräkkäistä ykköstilaa. Moottoriurheilusta saatua kokemusta hyödynnettiin lisäämään Pajeron ja muiden tuotantomallien vetovoimaa. Sen nelivetoteknologia, kestävyys ja luotettavuus muodostavat tänäkin päivänä Mitsubishi-mallien menestyksen perustan.

26.02.2024 9.12Täydellisesti uudistunut Dacia Duster ehtii kesäksi Suomeen
25.02.2024 12.00Lämmöksi Oy: Lämpöä metsästä kokonaispalveluna
24.02.2024 13.13Tavaraa määränpäähän kuljetettaessa tulisi välttää takaisinpäin kuljetusta
24.02.2024 12.00Metsäkoneilla riittää töitä - kalusto siirtyy tyylikkäästi
23.02.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 23.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.02.2024 17.12Kuopion Savilahden robottibussin nimeksi Välkky
23.02.2024 15.00Kainuuseen lähes 1000 hehtaaria uusia luonnonsuojelualueita
23.02.2024 9.00Metsänomistajat ja teollisuus voivat saada enemmän arvoa puumassan sisältämistä arvokkaista piilevistä ainesosista
22.02.2024 12.30Ammattilehti koeajaa: Ford Transit Custom AWD - vihdoinkin neliveto!
22.02.2024 9.03Kuitu- ja energiapuun hinnat nousivat ennätyskorkeiksi vuonna 2023

Siirry arkistoon »