Autovalmistajien ja asiakkaiden näkemyserot autoilun suuntaviivoista näkyy uusien autojen kaupassa

01.02.2024 10.49

Kevytauto.jpg

Autoalan Tiedotuskeskus: Tammikuussa rekisteröitiin 6 589 uutta henkilöautoa, mikä on 8,2 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammikuussa. Myös pakettiautoja ensirekisteröintiin viime vuoden tammikuuta vähemmän. Uusia pakettiautoja ensirekisteröitiin 785, joka jää 8,2 prosenttia viime vuoden tammikuun lukemista. Viime vuonna uusien autojen asiakastilaukset jäivät talouden heikon kehityksen, korkotason kasvun ja inflaation vaikutuksesta pitkän aikavälin tasoaan alemmas. Alkuvuoden rekisteröintien odotetaankin jäävän viime vuoden lukemia pienemmiksi.

Kevään aikana uusien autojen kysynnän ennakoidaan jo hieman elpyvän viime vuosien matalasuhdanteesta, sillä talouden taantumasta odotetaan lyhytaikaista ja autojen rahoitukseen heijastuva korkokanta on kääntymässä laskuun. Myös Tilastokeskuksen keräämät tiedot kuluttajien luottamuksesta ovat alkuvuonna olleet hieman viime vuotta valoisampia ja auton ostoaikeet aiempia kuukausia yleisempiä.

Kuorma-autoja ensirekisteröitiin tammikuussa yhteensä 366, joka on 7,3 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammikuussa. Yli 16 tonnin painoluokan kuorma-autoja rekisteröitiin tammikuussa 282, joka on 1,7 prosenttia vähemmän kuin viime tammikuussa. Raskaiden kuorma-autojen rekisteröintimäärä on tästä huolimatta suuri, sillä se ylittää pitkän aikavälin tammikuun keskiarvon noin 7 prosentilla. Keskiraskaita 6–16 tonnin kuorma-autoja rekisteröitiin tammikuussa 23, joka on 9,5 prosenttia viime vuotta suurempi. Kevyitä alle 6 tonnin kuorma-autoja rekisteröitiin 61, joka on 30 prosenttia viime tammikuuta vähemmän.

Linja-autoja ensirekisteröitiin tammikuussa yhteensä 29, joista 22 oli kokonaismassaltaan pieniä alle 8 tonnin linja-autoja. Linja-autoja rekisteröitiin selvästi enemmän kuin viime vuoden tammikuussa, jolloin kilpiin meni 17 uutta linja-autoa.

Käytettyjen autojen kauppa jatkuu vilkkaana

Käytettyjen autojen kaupan hyvä vire jatkui tammikuussa. Autoliikkeissä käytettyjen henkilöautojen kauppaa käytiin noin 8 prosenttia viime vuoden tammikuuta vilkkaammin. Käytettyjen autojen hinnat ovat viime vuoden aikana hieman laskeneet, mikä on osaltaan lisännyt kiinnostusta auton vaihtoon. Jos mukaan lasketaan myös kotitalouksien välinen autokauppa ja muiden yritysten autokauppa, käytettyjen autojen kauppa oli noin 2 prosentin kasvussa viime vuoden tammikuuhun nähden.

Autoliikkeiden tammikuussa myymistä vaihtoautoista yhteensä 57 prosenttia oli bensiiniautoja ja noin 29 prosenttia dieselautoja. Ladattavien hybridien osuus oli noin 10 prosenttia ja täyssähköautojen noin 4 prosenttia.

Sähköistymisen kasvu hidastumassa

Täyssähköautojen osuus uusien autojen rekisteröinneistä jäi tammikuussa viime vuoden lukemia pienemmäksi, noin 24 prosenttiin. Viime vuonna hieman yli kolmannes ensirekisteröidyistä autoista oli täyssähköautoja. Viime vuonna rekisteröitiin poikkeuksellisen paljon täyssähköautoja, sillä tilauskannassa oli paljon jo aiemmin tilattuja sähköautoja, joiden tuotantoa komponenttipula hidasti. Viime vuonna kilpiin päätyi paljon tilauskannassa olleita sähköautoja, joille oli haettu kotitalouksille suunnattua 2 000 euron hankintakannustetta. Täyssähköisten henkilöautojen hankintatuen hakuaika päättyi vuoden 2022 lopussa.

Täyssähköautojen rekisteröintien ennakoidaan tänä vuonna kasvavan viime vuotta maltillisemmin, sillä sähköautojen osuus uusien autojen tilauksista ei viime vuonna kasvanut samaan tahtiin kuin osuus rekisteröinneistä”, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Vuoteen 2024 lähdetään viime vuotta ohuemmalla tilauskannalla, mutta uusien autojen kysynnän odotetaan kevään kuluessa elpyvän. Autokauppaa piristävät uusien autojen lyhentyneet toimitusajat, jotka ovat myös ladattavilla autoilla palanneet pitkittyneen komponenttipulan jäljiltä normaaleiksi.

16.07.2024 17.11Ranska liittyi EU:n metsäisten jäsenvaltioiden ryhmään
16.07.2024 13.19Keski-Suomeen lähes 3000 hirven- ja noin 1200 valkohäntäpeuran pyyntilupaa
16.07.2024 9.44Komatsu Forestin digitaalisesta ratkaisusta MaxiFleetistä tulee Smart Forestry
16.07.2024 8.22Valmet toimittaa kolmannen Advantage DCT 200 -pehmopaperituotantolinjan Velvet CAREn paperitehtaalle Puolaan
16.07.2024 8.00Konkurssiin haettujen yritysten määrä kesäkuussa edelleen kasvussa, palvelualoilla suurin konkurssiriski
15.07.2024 8.00Kesäkuun sateet paransivat mustikan satonäkymiä, puolukasta hyvä sato koko maahan
15.07.2024 7.33Inflaatio 1,3 % kesäkuussa 2024
15.07.2024 7.00Stora Enso on allekirjoittanut 435 miljoonan euron rahoitussopimuksen Euroopan investointipankin kanssa
14.07.2024 12.00Albach Diamant 2000: Nopealiikkeinen suurtehohakkuri
13.07.2024 11.00Teollisuustuotanto kasvoi toukokuussa 2024 edellisestä kuukaudesta mutta laski edellisestä vuodesta

Siirry arkistoon »