Kansainvälistyminen: Aina voi muuttaa suuntaa, jos kokeilu ei toimi

30.11.2023 10.30

Kansainvälistymisessä ei kannata liikaa ujostella, vaan lähteä rohkeasti kokeilemaan, kannustaa leppävirtalaisen perheyrityksen toimitusjohtaja.
 
-Alussa olimme lämpöpumppujen myyntiyhtiö ja siitä vähitellen omaan teolliseen tuotantoon. Tällä hetkellä toimintamme keskittyy lämpöpumppuihin, kaukolämpölaitteisiin ja varaajiin ja meillä on tytäryhtiöt sekä Ruotsissa että Puolassa, kuvailee Leppävirralla toimivan Gebwell Oy:n toimitusjohtaja Janne Rahunen yhtiön taivalta vuodesta 2005 tähän päivään.
 
Puolan markkinat otettiin haltuun jo yhtiön alkutaipaleella, koska yhtiön perustajalla Timo Hulkkosella oli hyvät kokemukset Puolasta.
 
-Emme yhtään ujostelleet, kun sopivat yhteistyökumppanit löytyivät. Alussa toimimme myyntiyhtiönä ja vähitellen laajennettiin myös omaan tuotantoon. Viime vuonna meille valmistui oma tehdas Gdyniaan.

Gebwell on hyödyntänyt ELY-yhteistyötä monenlaisiin projekteihin muun muassa tuotannon kehittämisessä. Rahusen mukaan tärkeintä on kuitenkin riittävä oma tulovirta, joka mahdollistaa jatkokehittämisen.

-Elyn tukien avulla on pystytty kehittämään tuotannon nopeutta ja laatua sellaiselle tasolle, että voidaan laajentua kansainvälisille markkinoille. Oma tulovirta on kuitenkin avain kaikessa kehityksessä.

Innovaatio ovat osaavat ihmiset

Kysymykseen tärkeimmästä innovaatiosta Rahusella on perusteltu vastaus, joka hieman yllättää.

-Innovaatiomme on se, että on löydetty oikeat ihmiset oikeille paikoille. Olemme onnistuneet saamaan kovan luokan osaajia. Totta kai tuotteet pitää olla kunnossa ja tekeminen tehokasta ja kilpailukykyistä, mutta yksilöiden innovaatioiden varassa menestytään.

Viimeisimmäksi Gebwell on hyödyntänyt Team Finlandia markkinatutkimuksen tekemiseen. Suunnitelmissa on laajentua Keski-Eurooppaan. Kohdemaat ovat vielä auki.

-Suunnitelmissa on jatkossakin hyödyntää Team Finlandia. Tämä on porukkapeliä, kun Suomesta hyökkäillään maailmalle. Me savolaiset tykätään nauttia ja syötellä, mutta mikään ei selviä, ennen kuin lähtee tekemään. Aina on ollut yllätyksiä, mutta pitää vain mennä ja tehdä ja ottaa takapakkia tarvittaessa. Elämää ei voi kokea kuin elämällä.

Teksti Sanna-Liisa Kiiskinen

26.02.2024 10.15Renault jo seitsemännen kerran The Car of the Year voittaja
26.02.2024 9.12Täydellisesti uudistunut Dacia Duster ehtii kesäksi Suomeen
25.02.2024 12.00Lämmöksi Oy: Lämpöä metsästä kokonaispalveluna
24.02.2024 13.13Tavaraa määränpäähän kuljetettaessa tulisi välttää takaisinpäin kuljetusta
24.02.2024 12.00Metsäkoneilla riittää töitä - kalusto siirtyy tyylikkäästi
23.02.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 23.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.02.2024 17.12Kuopion Savilahden robottibussin nimeksi Välkky
23.02.2024 15.00Kainuuseen lähes 1000 hehtaaria uusia luonnonsuojelualueita
23.02.2024 9.00Metsänomistajat ja teollisuus voivat saada enemmän arvoa puumassan sisältämistä arvokkaista piilevistä ainesosista
22.02.2024 12.30Ammattilehti koeajaa: Ford Transit Custom AWD - vihdoinkin neliveto!

Siirry arkistoon »