Laajakaistainvestointien rahoituksen haku aukeaa 19.9.2023

15.09.2023 11:49

Talo_lieksassa.jpg

Laajakaistainvestointien rahoituksen haku EU-rahoituskaudelle 2023–27 alkaa Hyrrä-asiointipalvelussa. Rahoitusta myönnetään ELY-keskuksista, ja haku on mahdollista aikaisintaan 19.9. Tarkemman haun aloitusajan omalla alueellasi saat tietoosi seuraamalla ELY-keskuksen tiedotusta. EU:n maaseuturahoituksella tuetaan kyläverkkojen rakentamista sellaisille alueille, joille huippunopeita tietoliikenneyhteyksiä ei markkinaehtoisesti rakennu.

Kyläverkolla tarkoitetaan tilaajayhteysverkon rakentamista tarvittavine yhteysverkkoineen kylään tai kyläryhmiin. Kyläverkkohankkeella ei voida rakentaa pitkiä runkoverkkoja, joten se edellyttää valmista ja kapasiteetiltaan riittävää runkoverkkoa tai yhteistyötä runkoverkkoa rakentavien hankkeiden tai toimijoiden kanssa.

Maaseudun laajakaistainvestointeihin on rahoituskaudelle varattu noin 53 miljoonaa euroa.

- Uskomme kysynnän olevan suurta ja hankkeet kannattaakin suunnitella hyvin, jotta ne pärjäävät valintamenettelyssä ja saavat rahoitusta, sanoo erityisasiantuntija Merja Pahkasalo Ruokavirastosta.

Tuen ehtona on, että rakennettavan verkon tulee taata 1 Gbit/s nopeudella toimiva yhteys. Kyläverkko jää tuensaajan omistukseen ja tuensaaja sitoutuu pitämään verkon käytössä tuen ehtojen mukaisesti.

Rahoitusta laajakaistainvestointeihin voivat saada yksityis- ja julkisoikeudelliset yhteisöt, esimerkiksi kyläyhdistykset tai muut yhdistykset, kunnat, osuuskunnat ja paikallisoperaattorit.

Tukea voi saada korkeintaan 65 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista, ja se maksetaan jälkikäteen. Osa hankkeen rahoituksesta voi olla talkootyötä.

Laajakaistainvestointeja rahoitetaan EU:n maaseuturahastosta ja kansallisista varoista. Tukea haetaan Hyrrä-asiointipalvelussa ja sen hakemisessa neuvovat alueelliset ELY-keskukset.

Lisätietoja tuenhakijalle:

Laajakaistahankkeet

ELY-keskukset: yhteystiedot

Hyrrä-asiointipalvelu

02.10.2023 14:01Agri-INNO-palkinnosta (10 000 e) kisaa neljä innovaatiota
02.10.2023 13:20Skenaario: Jatkuvapeitteiseen kasvatukseen siirtyminen ojitetuissa korpikuusikoissa lisäisi Suomen ilmastohyötyjä verrattuna avohakkuuseen
02.10.2023 13:01Liikenteen erillisverokertymä kasvoi noin 4,7 miljardiin euroon ? Kuorma-autoja rekisteröitiin syyskuussa poikkeuksellisen vähän
02.10.2023 9:23Tukes löysi puutteita aggregattien merkinnöissä ja käyttöohjeissa, yksi pois markkinoilta
02.10.2023 9:06Auton varaosien tilaus EU:n ulkopuolelta vaikeutuu - jatkossa päästötiedot raportoitava EU-komissiolle
02.10.2023 9:00BMW:ltä uusi R GS. - enemmän kuutioita, tehoa ja hintaa
02.10.2023 8:31Tampereelle kaksi Scania G 410 kaasuautoa
29.09.2023 23:55KATSO TÄSTÄ 29.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
29.09.2023 20:55LUE TÄSTÄ! Syksyn suuri Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - lähes 150-sivua alan asiaa
29.09.2023 8:45Taloustutkimus: Volvo on Suomen arvostetuin autobrändi jo kolmatta vuotta peräkkäin

Siirry arkistoon »