Sähköautot: täyssähköinen jäteauto tositoimiin Helsingin kantakaupungissa

29.11.2022 10:42

Helsingin seudun ympäristöpalveluiden täyssähköinen Scania-jäteauto on aloittanut päivittäiset jäteastiatyhjennykset Helsingin kantakaupungissa. Auto on ollut kokeilussa loppuvuoden aikana ja sen tavoitteena on tyhjentää jäteastiat mahdollisimman vähä-äänisesti ja ympäristöystävällisesti. Sen ansiosta myös kuljetustoiminnan hiukkaspäästöt pienenevät. Jos auto saavuttaa sille asetetut tavoitteet ja pärjää Suomen haastavissa keleissä, sähkökäyttöisten jäteautojen käyttö saattaa hyvinkin yleistyä.

HSY:n upouusi sähköinen jäteauto on aloittanut päivittäisen tyhjennystoimintansa Helsingin kantakaupungissa. Syksyn aikana jatkuneen testaus- ja kehitystyön tulokset ovat olleet rohkaisevia. Kokeiluun osallistuneet kuljettajat ovat olleet suorastaan innoissaan auton ominaisuuksista. Hipihiljaa liikkuva, ilveksen kuvalla koristeltu auto liikkuu arkisin Helsingin kantakaupungissa ja sen ympäristössä.

- Tätä päivää olemme odottaneet pitkään. Aloitimme suunnittelun yhdessä Teknologian tutkimuskeskuksen VTT:n kanssa jo vuonna 2017. Testaamme jäteauton toimivuutta vuoden verran ja katsomme, miten paljon etuja siinä on dieselkäyttöisiin verrattuna, kertoo HSY:n käyttöpäällikkö Juho Nuutinen.

Raskaan kuljetuskaluston sähköistäminen on nykyisellä akkuteknologialla haastavaa. Ilves-auton vakituinen tyhjennystoiminta haluttiinkin aloittaa vasta, kun jatkuva toimivuus saatiin kestävälle tasolle.

- Pikkupakkasellakin auton akkuvaraus on ollut kahdeksan tunnin ajovuoron jälkeen yhä jopa 66 prosenttia, joten välilatauksille ei ole edes ollut kesken päivän tarvetta. Olemme myös saaneet keräyskapasiteetin pysymään normaalilla tasolla eli auto kykenee keräämään 8–10 tonnia jätettä kerrallaan, Nuutinen iloitsee.

Työpäivän päätteeksi Ilves-auto saatellaan latautumaan seuraavaa päivää varten. Aluksi se tyhjentää kiinteistöjen sekajäteastioita, mutta myöhemmin reviiriä ja toimenkuvaa voidaan laajentaa. 

- Testaamme autoa talven yli, jotta näemme, kuinka se kestää pakkaset, lumimyrskyt ja muut haastavat kelit. Jatkosta päätämme koeajan jälkeen. Projektin keskeisiä tavoitteita ovat jätteenkeräyksen meluhaittojen sekä lähipäästöjen, kuten pakokaasun ja pienhiukkasten, minimointi, Nuutinen toteaa.

Täyssähköinen jäteauto vähentää keräyksen melua kahdella tapaa: auton liikkuminen sekä jäteastian nosto ja tyhjentäminen ovat hiljaisempia kuin nykyisillä jäteautoilla. Keräyksen melutasoon vaikuttavat myös jäteastioiden ominaisuudet ja työskentelytavat. 

Täyssähköauton käytöstä ei juurikaan synny välittömiä pakokaasu- ja pienhiukkaspäästöjä, joten sen käyttö vaikuttaa positiivisesti ilmanlaatuun. Tämä on erityisen tärkeää Helsingin kantakaupungin kapeilla kaduilla, joilla liikenteestä aiheutuvien hiukkaspäästöjen vaikutus hengitysilman laatuun on erityisen voimakas.

HYS_Scania_jussi_moilanen.png

Kuva: Jussi Moilanen / HSY

Sähköisen jäteauton tekniset tiedot

  • Huippunopeus 85 km/h
  • Ajomoottorin teho 350 kW
  • Akuston kapasiteetti 280 kWh
  • Laturien tehot 44 kW (AC), 150 kW (DC)
  • Maksimihyötykuorma 9430 kg
27.01.2023 21:00KATSO TÄSTÄ 27.1. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsäkone-, maarakennus- ja kuljetusalan tuoreet kuulumiset
27.01.2023 10:36Kalatalous: Suomen silakkasaalis oli edelleen niukka - rannikolta saatiin hyvin ahventa ja muikkua
27.01.2023 10:00Nimitykset: Rami Keinänen GLi Express Oy:n toimitusjohtajaksi
26.01.2023 14:09Tulevaisuuden biokiertotalous arvostaa raaka-aineita ja tähtää niiden kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen
26.01.2023 10:12Sähköautot: Suomalaisia latausratkaisuja Eurooppaan ja Afrikkaan
25.01.2023 14:37Nicola ja Allison yhteistyöhön
24.01.2023 18:00FPT Industrialin 13-litrainen vetypolttomoottori valjastettu kaupalliseen käyttöön
24.01.2023 16:00Savonlinnalaiselle hakkuukoneenkuljettaja Mikko Honkaselle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi
24.01.2023 10:09Vanhuuseläkkeelle siirtyminen myöhentynyt merkittävästi aikaisemmasta
24.01.2023 9:31Tilastot: Teollisuuspuun kauppa - joulukuu 2022

Siirry arkistoon »