Metsähallituksen puuta kuljetetaan nyt biokaasuautolla

14.06.2022 9:33

metsahallitus-biokaasuauto-2.jpg

Metsähallitus aloittaa jätteillä ja teollisuuden sivuvirroilla tuotetun biokaasun käytön puutavarakuljetuksissaan. Uudella polttoaineella on jopa 90 % vähemmän elinkaaren kasvihuonepäästöjä verrattuna fossiilisiin polttoaineisiin. Kyseessä on ensimmäinen nesteytetyllä biokaasulla (LBG) toimiva täysperävaunullinen puutavarayhdistelmä Euroopassa.

”Kaiken keskiössä on vastuullinen toiminta. Lupauksenamme on kehittää ratkaisuja, joilla siirrymme fossiilitaloudesta biotalouteen ja vaadimme yhä vähäpäästöisempää teknologiaa. Biokaasuauto on osa tätä palettia, jolla haemme ratkaisuja”, Metsähallituksen asiakkuusjohtaja Heikki Kääriäinen kertoo.

Oulun seudulla liikkuva auto aloitti liikennöinnin kesäkuun alussa. Yrittäjänä toimii Kuljetusliike Eskola.

”Ensimmäisten päivien perusteella tämä on ollut positiivinen kokemus, ja auto on toiminut todella hyvin. Halusimme lähteä mukaan, sillä päästöjen vähentäminen koskee myös meidän alaamme. Pitää uudistua, ettei jää kehityksen jalkoihin”, toteaa Kuljetusliike Eskolan yrittäjä Pasi Eskola.  

Suurin jarru uusiutuvien polttoaineiden käyttöönotolle on ollut hitaasti kasvanut tankkausverkosto. Biokaasua on tällä hetkellä saatavilla yhdestä tankkauspisteestä Oulussa. Hyvällä ajojärjestelyiden ja tienvarsivarastojen suunnittelulla tämä ei kuitenkaan aiheuta suurta ongelmaa. 

metsahallitus-biokaasuauto-1.jpg

Biokaasuauto saa energialähteensä kotimaisista jätteistä, kuten biojätteestä ja lannasta, sekä teollisuuden sivuvirroista. Tällä hetkellä biokaasun tuotantopotentiaalista on Gasumin mukaan hyödynnetty Suomessa vain noin 4 %*. Biokaasulaitoksissa tuotettavan biokaasun potentiaaliseksi määräksi on arvioitu noin 10 TWh vuodessa. 

Biokaasu on täysin uusiutuva raaka-aine, ja sen elinkaaren aikaiset kasvihuonekaasupäästöt ovat jopa 90 prosenttia pienemmät** kuin fossiilisten polttoaineiden, ja lisäksi se tuottaa merkittävästi vähemmän pienhiukkasia ja typen oksideja. 

”Biokaasu on yksi markkinoiden ympäristöystävällisimmistä polttoaineista. Päästöjen lisäksi meitä kiinnostavat mm. tankkausinfrastruktuuri sekä biokaasun taloudellisuus ja soveltuvuus puukuljetuksiin. Uskomme, että biokaasun käyttö tulee olemaan myös kustannustehokas ratkaisu”, Metsähallituksen kehityspäällikkö Jouni Karjalainen kertoo. 

Puunkorjuu ja kuljetus ovat Metsähallituksen isoimmat päästölähteiden aiheuttajat. Ilmasto-ohjelmaansa liittyen Metsähallitus on kehittänyt ja kokeillut ilmastoystävällisiä kuljetuksia ja korjuumenetelmiä yhdessä kumppaniensa kanssa. Esimerkiksi vuonna 2021 puutavarakuljetuksissa alettiin käyttää uusiutuvaa dieseliä, ja lisäksi on tehty kokeiluja ja tutkimusta isojen puutavara-autojen (HCT) ja pitkien junakuljetusten (LHT) parissa. Biokaasun käyttöä kuljetuksissa tutkitaan yhdessä Itä-Suomen yliopiston ja Metsätehon kanssa. 

06.07.2022 15:00Hakevuori osti Hakevelhot - volyymi kasvaa ja toimitusvarmuus paranee
06.07.2022 14:10Laatulaakerit konealan toimijoille toimittaa LaoBan - nopeasti ja luotettavasti
06.07.2022 13:05Volvo Trucks parantaa kaupunkikuorma-autojensa ajettavuutta ja tehokkuutta
06.07.2022 11:10Energiaa hiekka-akusta - Suomalainen keksintö kokeilusta käytäntöön
06.07.2022 10:30Uusien autojen ensirekisteröinnit huomattavalla takamatkalla viime vuodesta
05.07.2022 18:11Puunkorjuu ja kaukokuljetus -tilasto 2021 julkaistu
05.07.2022 14:22Kymen Nostokone sulautui osaksi Sjöman Helsingin Nosturit Oy:tä
05.07.2022 13:00Sisu Auton kehitysohjelma etenee - sotilasajoneuvotuotanto vahvistuu - Akseli Mylläri toimitusjohtajaksi
05.07.2022 9:00HUOMIO YRITYKSET! Vielä ehtii videolla mukaan tämän viikon Hyviä uutisia! lähetykseen...
05.07.2022 9:00Metsäkaupoilla vahvistetaan metsäalueiden suojelua Jyväskylän Jääskelässä

Siirry arkistoon »