Päivi Suutari MM Kotkamillsin toimitusjohtajaksi

09.09.2021 11:00

paivi_suutari-.png

MM (Mayr-Melnhof) -konserni on nimittänyt MM Kotkamillsin uudeksi toimitusjohtajaksi Päivi Suutarin (58, DI). Hän aloittaa tehtävässään 1.10.2021.

Päivi Suutarilla on yli 30 vuoden kokemus kartonki- ja pakkaustoimialoilta (Stora Enso, Huhtamaki). Hänellä on laaja kansainvälinen kokemus yritysten ja ihmisten johtamisesta Euroopassa ja Aasiassa. Kotkamillsin kehitysjohtajaksi hän tuli vuonna 2019, ja hänellä on ollut keskeinen rooli yrityksen kehitys- ja innovaatiotoiminnan kehittämisessä.

”Minulla on ilo ilmoittaa Päivi Suutarin nimityksestä MM Kotkamillsin toimitusjohtajaksi”, sanoo MM-konsernin toimitusjohtaja Peter Oswald. “Hän on kokenut johtaja, jolla on kokemusta integraatiotilanteista kansainvälisissä tehtävissä. Hänen tehtävänsä on nyt yhdessä MM-konsernin kanssa luoda strategia, jolla konserni voi ottaa johtavan aseman ensikuitukartonkimarkkinoilla sekä mahdollistaa laminaattipaperin ja sahatavaran valmistuksen menestyksekkään jatkamisen.”  

”MM-Kotkamillsin toimitusjohtajan tehtäviin siirtyminen tässä yrityksen käännekohdassa on suuri kunnia”, sanoo Päivi Suutari. ”Sekä MM-konsernin muissa yksiköissä että MM Kotkamillsissä on erinomaista osaamista ja hyvässä kunnossa olevat tuotantolaitokset. Konsernin tuotevalikoiman ja henkilökunnan osaamisen yhdistäminen luo hyvän pohjan käynnissä olevien investointien ja innovaatioiden toteuttamiselle sekä strategian suuntaamiselle, samalla varmistaen, että yrityksen taloudellinen asema säilyy vahvana.”

Päivi Suutarin edeltäjä MM Kotkamillsin kartonkiliiketoiminnan visionääri, toimitusjohtaja Markku Hämäläinen jättää yrityksen hyvillä mielin.

”Pitkien ponnistelujen jälkeen löysimme MM-konsernin ja totesimme, että siinä on paras mahdollinen isäntä tälle uudelle Kotkamillsille. He ovat tuoneet yritykseen lisää vahvuutta ja kehitysmahdollisuuksia. Paras asia Kotkamillsissä ja syy, miksi olemme päässeet tavoitteisiimme näin hyvin, on henkilöstömme. Kotkamillsissä on mahtava tiimi, parhaat mahdolliset paperin ja kartongin tekijät ja sahaihmiset. Haluankin kiittää koko henkilöstöä tästä hienosta kuusi vuotta kestäneestä matkasta ja toivottaa kaikille hyvää jatkoa. Päivin johdolla MM-konsernin kanssa varmistetaan tämän menestystarinan jatkuminen myös tulevaisuudessa.”

20.09.2021 16:11Tehokkaassa STIHL HT 135 -oksasahassa on nyt uusi, entistä kevyempi kulmavaihde
20.09.2021 9:45Juupajoen Koskitien läpikulkuyhteys suljetaan liikenteeltä tietyön ajaksi
20.09.2021 8:22Valmet toimittaa ulkopakkauskartonkikonelinjan Kipas Kagıtille Turkkiin
19.09.2021 11:00Uusi puun varastointiopas valmistunut - tutustu tästä
19.09.2021 8:57Junavaunupankot ja Terminatorit palvelevat toisiaan
18.09.2021 12:33Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä kasvoi vuoden 2021 toisella neljänneksellä
17.09.2021 23:11KATSO TÄSTÄ 17.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
17.09.2021 10:12Ford tuo kevythybridivoimansiirron pienten pakettiautojen luokkaan
16.09.2021 17:00Metsä Group suunnittelee uuden kertopuu-tehtaan rakentamista Äänekoskelle
16.09.2021 12:21Ponsse webinaari harvennusratkaisuista 29.9. ilmoittaudu mukaan

Siirry arkistoon »