Suomen Metsäyhdistys julkaisi pamfletin talousmetsän monimuotoisuudesta

Suomen Metsäyhdistyksen Viljellen ja varjellen -kirjassa kerrotaan, miksi talousmetsien luonnonhoito on tehokas tapa turvata monimuotoisuutta.

Viljellen ja varjellen -pamfletin kirjoittanut kasvitieteilijä ja tietokirjailija Seppo Vuokkovakuuttaa, että metsäluonnon hoidolla on suuri merkitys metsien monimuotoisuudelle. Metsäammattilaiset ja metsänomistajat hoitavat metsäluontoa rutiininomaisesti osana arkista työtään. Niin kauan kuin metsätalous perustuu kotimaisiin puulajeihin, suurin osa metsälajeista on turvassa.

”Metsäluonnon hoito kytkeytyy tavanomaisiin metsänhoitotoimiin, joten se vaikuttaa hyvin laajalla alueella, kaikkialla missä metsäammattilaiset työtään tekevät. Lisäksi keino on nopea. Jos metsä suojellaan, sinne syntyy lahopuuta hitaasti, vain puiden luonnollisten kuolemien kautta, mutta luonnonhoidossa lahopuuta tehdään tässä ja nyt, sahalla ja kirveellä”, Vuokko sanoo.

Tehokkaimpia luonnonhoitokeinoja ovat päätehakkuiden yhteydessä jätetyt säästöpuut. Niitä alettiin jättää 1990-luvun lopussa metsäsertifioinnin myötä, siis metsänomistajien vapaaehtoisin päätöksin ja heidän kustannuksellaan. Uhanalaistutkijoiden mukaan säästöpuut ovat suurin yksittäinen syy sille, että metsälajien uhanalaisuus ei ole viime kymmenen vuoden aikana heikentynyt.

Vuokon kirjoittama pamfletti on laaja-alainen sukellus suomalaisen metsän ihmeisiin. Metsästä löytyy monimuotoisuutta yllättävistäkin paikoista.

”Monimuotoisuuskeskustelussa korostetaan usein poikkeuksia, kaikenlaisia harvinaisuuksia, joilla toki on sijansa. Silti kannattaisi muistaa, että harvinaisuudet eivät koskaan ole kovin hyviä esimerkkejä edustamaan kokonaisuuksia”, sanoo Vuokko.

”Esimerkiksi havupuiden seuralaislajit eivät ole yhtään sen vähäarvoisempia kuin haavankaan, ne vain eivät ole harvinaisia”, Vuokko sanoo ja korostaa, että vaikka eräiden lehtipuiden katoaminen Suomen metsistä olisi todella vakava asia, esimerkiksi kuusen katoaminen olisi suorastaan katastrofaalista.

Vuokko korostaa myös, että monien metsälajien uhanalaisuuden syy ei ole tässä päivässä, vaan sotaa edeltävässä ajassa, jolloin metsäluonto oli todella kurjassa tilassa.

”Maatalousympäristöt saattoivat tuolloin kukoistaa, mutta metsää se ei koskenut”, Vuokko sanoo. Sotien jälkeinen metsätalous on monin tavoin parantanut metsäluonnon tilaa, mutta varsinaisesti luonnonhoitoon havahduttiin vasta 1990-luvun loppupuolella. Sillä on jo nyt saavutettu paljon, mutta parempaa tulee kaiken aikaa.

”Uusia keinoja etsitään tutkimukseen pohjautuen jatkuvasti ja niitä myös löydetään ja otetaan käyttöön, uusimpana nyt jo harvennushakkuidenkin yhteydessä jätettävät säästöpuut eli tekopökkelöt”, Vuokko sanoo.

Kirjan kuvituksesta vastaa luontokuvaaja Jorma Peiponen. Se on saanut rahoitusta Metsämiesten Säätiöltä ja Marjatta ja Eino Kollin Säätiöltä. Kirjasta julkaistaan myöhemmin kesäkuussa englanninkielinen verkkoversio.

Viljellen ja varjellen – metsätalous ja monimuotoisuus on tilattavissa ja ladattavissa Suomen Metsäyhdistyksen verkkosivuilta.