Raskaan liikenteen kalusto kehittyy kovaa vauhtia, mutta ohjaamossa istuu edelleen ihminen. Uudet käyttövoimat ja älykkäämmät järjestelmät muuttavat työn tekemistä, mutta pitkän päivän jälkeen yksi asia pysyy ennallaan: kuskinkin pitää saada välillä pää pois töistä.

Työpäivä ei lopu siihen, että moottori sammuu

Ammattikuljettajan työ vaatii jatkuvaa tarkkaavaisuutta. Liikenne elää ympärillä eikä aikataulu aina jousta, joten päivän aikana voi tulla vastaan tilanteita, joita ei aamulla osannut ennakoida. Kun auto lopulta jää parkkiin, pää ei välttämättä vaihda vapaa-ajalle yhtä nopeasti.

Siksi työpäivän jälkeen tarvitaan jotain, mikä katkaisee ajatukset kunnolla. Joku lähtee ulos, ja toinen uppoutuu omiin harrastuksiinsa. Jos oma tapa nollata pää löytyy urheilusta, illalla voi kiinnostaa enemmän se, mistä näkyy koripalloa tänään TV:ssä, kuin se, mitä huomisen ensimmäisellä keikalla on vastassa.

Tarkoitus ei ole löytää kaikille samaa palautumisreseptiä. Olennaisempaa on, että työ jää edes hetkeksi sinne minne kuuluukin, eli työpaikalle. Pitkän päivän jälkeen se ei aina tapahdu napista painamalla, varsinkaan jos mielessä pyörii vielä seuraavan aamun lähtö tai jokin kesken jäänyt asia.

Kalusto muuttuu ympärillä kovaa vauhtia

Kuljetusalalla muutos näkyy tällä hetkellä ehkä selvimmin siinä, millaisella kalustolla töitä tehdään. Diesel pitää edelleen pintansa, mutta rinnalle tulee uusia käyttövoimia, ja samalla kuljettajakin joutuu opettelemaan uusia toimintatapoja.

Olemme aiemmin seuranneet esimerkiksi biokaasun käyttöä puutavarakuljetuksissa Lapissa, missä uusi käyttövoima pääsee hieman kovempaan testiin kuin lyhyellä kaupunkilenkillä. Pitkät etäisyydet ja pohjoisen talviolosuhteet kertovat aika nopeasti, toimiiko ratkaisu myös oikeassa elämässä, kun olosuhteet ovat kovat eikä olla mukavassa laboratoriossa.

Uusi tekniikka voi helpottaa työtä, mutta samalla ohjaamoon tulee enemmän seurattavaa. Auto kertoo kuljettajalle koko ajan tarkemmin omasta toiminnastaan, ja erilaiset järjestelmät osallistuvat ajamiseen aiempaa aktiivisemmin. Kuljettajan tehtävä ei silti katoa mihinkään.

Samalla muuttuu sekin, mitä ammattitaito nykyään oikeastaan tarkoittaa. Enää ei riitä, että tuntee auton käyttäytymisen vanhasta tottumuksesta, vaan uuden kaluston ominaisuudet pitää oikeasti opetella. Hyvä järjestelmä helpottaa hommia vasta silloin, kun kuljettaja tietää, mitä se tekee ja milloin siihen voi luottaa. Ja milloin ehkä ei.

Pääkin tarvitsee palautumisaikaa

Vapaa viikonloppu tuntuu pitkän työviikon jälkeen hyvältä, mutta koko viikon kuormitusta ei kannata yrittää kuitata vasta lauantaina.

Työterveyslaitos muistuttaa työstä palautumisen olevan päivittäinen asia. Työstä pitäisi pystyä irrottautumaan myös tavallisena arki-iltana, ja työpäivän aikana pidetyillä tauoilla on oma merkityksensä. Palautumista ei voi kerätä varastoon odottamaan kiireisempää viikkoa.

Kuljettajan työssä tällä on vielä tavallista konkreettisempi merkitys. Jos päivä kuluu ratin takana, vireystila vaikuttaa suoraan siihen, miten tarkasti ympäristöä pystyy seuraamaan. Päivän viimeiset kilometrit pitäisi kuitenkin ajaa sillä samalla päällä kuin ensimmäisetkin.

Palautuminen ei siis ole vain vapaa-ajan mukavuuskysymys. Se ratkaisee myös sen, millaisessa kunnossa kuljettaja palaa seuraavana päivänä takaisin rattiin.

Tekniikka auttaa, mutta kuskia tarvitaan edelleen

Nykyaikainen raskas kalusto osaa jo asioita, jotka olisivat muutama vuosikymmen sitten kuulostaneet melkoiselta tieteiselokuvalta. Auto pystyy varoittamaan vaarasta ja helpottamaan ajamista. Samalla se kertoo kuljettajalle entistä tarkemmin, mitä pinnan alla tapahtuu.

Silti vastuu ei katoa kojelaudan syövereihin.

Kuljettajan pitää osata käyttää uusia järjestelmiä ja tunnistaa myös se hetki, jolloin tekniikka ei toimikaan odotetulla tavalla. Mitä enemmän kalusto kehittyy, sitä selvemmäksi käy, ettei kuljettajan omaa vireyttä voi päivittää uudella ohjelmistoversiolla.

Auton voi tankata tai ladata uudelleen kesken päivän. Ihmisen kohdalla homma toimii vähän hitaammin. Kaiken uuden tekniikan keskellä ohjaamossa pyörii edelleen se kaikkein vanhanaikaisin käyttöjärjestelmä: ihminen.