Nykyään oma arki on jo aivan toisenlaista, ja työ on vuosien varrella vienyt ihan eri suuntaan. Vaikka moni asia muuttui myöhemmin osaksi omaa uraa iGaming alalla, ajatukset palaavat välillä yhä niihin vuosiin, kun tein polttopuita yrittäjänä ja vain 25 kesäisenä. Se oli vaihe, joka opetti työnteosta, yrittämisestä ja elämästä enemmän kuin silloin tajusin.

Aloitin pienesti, ilman isoa kalustoa tai sen kummempia suunnitelmia. Ensimmäinen vuosi mentiin pitkälti moottorisahalla ja kirveellä, toinen vuosi jo halkomakoneella ja kolmantena vuonna tekeminen kasvoi aivan eri mittakaavaan kunnon klapikoneen kanssa. Kolmeen vuoteen mahtui raskaita päiviä, paljon oppimista ja aika konkreettinen kuva siitä, mitä yrittäminen käytännössä on, kun homma rakennetaan pienestä lähtökohdasta.

Ensimmäinen vuosi oli suoraa käsityötä

Ensimmäinen vuosi meni käytännössä moottorisahalla ja kirveellä. Sinä aikana tuli tehtyä noin 50 kuutiota polttopuuta. Se ei ehkä paperilla kuulosta isolta määrältä, mutta kun lähes kaikki tehdään käsin, kyllä sen huomaa.

Työ oli aika yksinkertaista ainakin teoriassa. Puut nurin, pätkiksi, halki, siirtoa, pinoamista ja taas sama uudestaan. Eikä pidä unohtaa kuivattamista ja puiden peittelyä ilman että ne homehtuu. Siinä se oli pohtimista. Käytännössä siinä oppi nopeasti, ettei polttopuu synny hetkessä. Jokainen vaihe vei aikaa, ja varsinkin alussa oma tekeminen oli vielä sen verran hakemista, että työ eteni hitaammin kuin olisi ehkä toivonut.

Ensimmäinen vuosi opetti ennen kaikkea kestävyyttä. Ei pelkästään fyysisesti vaan myös henkisesti. Kun työ on raskasta ja eteneminen tuntuu välillä hitaalta, ei auta muu kuin jatkaa. Helmikuun valoisat päivät on käytettävä viimeistä minuuttia myöten ja joskus on turvauduttava otsavaloon, etta saa hommat tehtyä ennen mahdollista lumisadetta.

Siinä näki aika nopeasti, onko oma pää tällaiseen hommaan sopiva vai ei.

Halkomakone toi toiseen vuoteen aivan eri tahdin

Toisena vuonna käyttöön tuli halkomakone, ja sen vaikutus oli kyllä iso. Työ muuttui heti järkevämmäksi, nopeammaksi ja hallitummaksi. Samalla koko tekemiseen tuli aivan eri rytmi. Vuoden aikana määrää kertyi noin 150 mottia, eli kasvua tuli selvästi ensimmäiseen vuoteen verrattuna.

Samalla muuttui myös oma tapa katsoa koko hommaa. En enää ajatellut tätä vain yksittäisinä työpäivinä, vaan aloin hahmottaa paremmin koko kokonaisuutta. Oli mietittävä, miten puut kuivuvat, missä niitä säilytetään, miten toimitukset hoidetaan ja missä kohtaa omaa aikaa menee turhaan. Juuri tässä vaiheessa alkoi kunnolla ymmärtää, ettei polttopuuyrittäjyys ole pelkkää fyysistä tekemistä, vaan myös jatkuvaa käytännön ongelmanratkaisua.

Oikea klapikone nosti tekemisen uudelle tasolle

Kolmantena vuonna käytössä oli Pilkemaster 36 Evo, ja siinä kohtaa työ nousi taas uudelle tasolle. Toki vuokrasin konetta aina kun tarvitsin, mutta vuoden aikana tuli tehtyä noin 300 mottia, mikä oli jo aivan eri mittakaavan tekemistä kuin ensimmäisen vuoden käsityöt.

Tuossa vaiheessa huomasi kunnolla, miten paljon väliä hyvällä koneella oikeasti on. Ei työ siitä kevyeksi muuttunut kun tukkisakset edelleen liimattuna käteen, mutta tekeminen muuttui selvästi sujuvammaksi.

Ei mennyt enää kaikki energia pelkkään selviytymiseen, vaan hommaa pystyi tekemään järkevämmin. Samalla näki myös sen, että kun määrät kasvavat, pienetkin turhat vaiheet alkavat ärsyttää heti. Jos joku menee pieleen, se tuntuu koko päivän tekemisessä. Siksi koneiden pitää toimia, työjärjestyksen pitää olla kunnossa ja omien rutiinienkin täytyy jo löytyä.

Polttopuuala opetti kunnioittamaan koko prosessia

Moni näkee valmiin klapikasan tai kuorman asiakkaan pihassa, mutta sitä ennen tapahtuu paljon. Polttopuuyrittäjyydessä ei ollut kyse vain puiden pilkkomisesta, vaan mukana olivat myös raaka-aineen hankinta, sääolosuhteet, kuivatus, säilytys, koneiden huolto, kuljetukset ja aikataulut. Jos joku osa kokonaisuudesta ei toiminut, se vaikutti heti kaikkeen muuhun. Samalla oppi arvostamaan laatua ihan eri tavalla, koska ei riitä, että puuta on paljon, jos se ei ole kunnolla tehtyä tai kuivunutta. Asiakkaalle lopputulos on se, mikä ratkaisee.

Ala vaihtui, mutta tekemisen asenne jäi

Vaikka oma tie vei myöhemmin kokonaan toisenlaisiin töihin, polttopuuyrittäjyyden opit jäivät kyllä mukaan. Siellä oppi työntekoa, pitkäjänteisyyttä ja aika käytännönläheistä realismia.

Polttopuuhommissa ei oikein voinut selittää asioita paremmiksi kuin ne olivat. Jos työ ei edennyt, sen näki heti. Jos koneissa oli vikaa, se tuntui heti. Ja jos oma tahti ei riittänyt, sekään ei jäänyt epäselväksi. Siinä mielessä ala oli aika rehellinen.

Ehkä juuri siksi noista vuosista jäi sellainen tekemisen asenne, josta on ollut hyötyä myöhemminkin. Vaikka työympäristö ja toimiala vaihtuivat, perusasiat eivät oikeastaan muuttuneet. Työ pitää silti tehdä, ongelmat ratkaista ja hommaa kehittää pala palalta. Myöhemmin sama ajattelutapa siirtyi myös täysin eri maailmaan nettikasinoiden kansainvälisessä ympäristössä.

Mitä noista vuosista lopulta jäi käteen

Kun nyt mietin tuota aikaa, siitä jää ennen kaikkea rehellinen kuva. Se ei ollut helppoa eikä mitenkään hohdokasta, mutta opettavaista se oli. Moottorisahasta ja kirveestä alkanut tekeminen kasvoi vuosi vuodelta, ja samalla kasvoi myös oma ymmärrys työstä, yrittämisestä ja siitä, miten moni asia rakentuu hitaasti mutta varmasti. Polttopuuyrittäjyys oli raskas vaihe, mutta samalla tärkeä vaihe, ja ehkä juuri siksi sitä muistelee edelleen enemmän kuin hyvällä.