Mikkelissä käynnistellään vesijettien valmistusta

14.11.2023 10.45
vivaelectricjets1.jpg

Viva Electric Jets sähkökäyttöisten vesijettien tuotannon kerrotaan käynnistyvän vuodenvaihteessa Mikkelissä.

Jettien valmistuksesta vastaavan Snowsus Oy:n toimitusjohtaja Timo Kronqvistin mukaan vesijetin tuotekehitys on ollut varsin nopeatempoista ja hankkeen taustalla on useita yhteistyökumppaneita.

”Alun perin yhtiö kehitti patentoitua jousiratkaisua. Siinä vaiheessa homma ei kuitenkaan vielä lähtenyt lentoon. Sitten luin lehdestä Henrik Kärkkäisestä, joka oli rakentanut vesijettiä olohuoneessaan ja toinen lehtijuttu kertoi vesijetin käyttöönotosta. Mietin, kun oma projekti oli loppumassa, että tässä olisi uudenlaisen yhteistyön mahdollisuus.”

Yhteys Kärkkäiseen löytyi, miehet tapasivat kahden viikon kuluttua ja nyt Kärkkäinen on yrityksessä osakkaana ja parhaillaan muuttamassa Mikkeliin.

Ensimmäinen sähkövesijetin prototyyppi oli valmiina kesällä 2022.

”Heinä-elokuussa sitä testailtiin. Se oli hieno peli, joka oli tehty vanhaan runkoon. Tajusimme kuitenkin, ettei olemassa olevien polttomoottorijettien runko toimi, vaan laite pitää suunnitella kokonaan uudelleen.”

Tässä vaiheessa yhteistyökumppaniverkostoon liittyi Parexo Oy.

”Saimme teknologiaosaamista siitä, miten laitteen paino saadaan jakautumaan oikein ja että vedenvastus jää mahdollisimman pieneksi.”

Tuotekehitys vauhdikkaasti liikkeelle

Sähköistetyn vesijetin kehitystyötä jatkettiin vauhdikkaasti tänä vuonna. Maaliskuussa tuli ely-keskuksesta päätös kehitysprojektin rahoituksesta.

”Aloimme suunnitella laitetta uudelta pohjalta. Kesäkuussa saimme osakkaaksi ja pääsuunnittelijaksi valtamerilaivojen suunnittelun ja optimoinnin huippuosaajan, Tapio Seppälän, joka on nopeuttanut suunnitteluprosessiamme. Mukaan lähti myös Jaakko Kivioja, jolla on paljon kokemusta veneiden suunnittelusta.”

Jetti sai uuden ulkomuodon, jossa sen keulasta tuli nouseva.

”Jetti on nyt teknisiltä ominaisuuksiltaan maailmanluokkaa ja ulkomuodoltaan hieman ärjyn näköinen. Varsinainen prototyyppi valmistuu vuodenvaihteeseen mennessä ja sitä päästään esittelemään Düsseldorfin messuilla.”

Tiimi ratkaisee menestyksen

Viva Electric Jets on vuokrannut Mikkelistä toimitilaa Kiinteistökehitys Naistinki Oy:ltä marraskuusta alkaen.

”Meillä on nyt oma tila, jossa voimme alkaa kasata protoa. Testaus sujuu kätevästi, kun hallin vieressä on järvi.”

Yrityksen brändilähettiläänä toimii Formula 1 -kuljettajana menestynyt Mika Salo, joka on myös mukana yrityksessä sijoittajana.

”Hän tulee Mikkeliin koeajovaiheessa testaamaan myyntiin tulevaa laitetta.”

Yrityksen myynnistä ja markkinoinnista vastaa visuaalisuutta tutkinut ja siitä väitöskirjan tehnyt Altti Näsi, jolla on kokemusta myös startup-yrittäjyydestä ja elämysmatkailusta.

Timo Kronqvistillä itsellään on noin 35 vuoden kokemus johtotehtävistä teollisuudessa ja kansainvälisessä liiketoimintaympäristössä. Vuosien varrella hänelle on kertynyt laaja yhteistyöverkosto, johon kuuluu myös sijoittajia.

”Olen oivaltanut, että onnistumiseen tarvitaan taitoa, näkemystä ja toimiva tiimi, jolla on paljon erilaista osaamista.”

Kronqvist on tyytyväinen kertoessaan sähköisten vesijettien ympärille kuin luonnostaan muodostuneesta ydintiimistä. Hän luottaa siihen, että yrityksellä on omasta takaa ydinresurssit ja tarvittaessa lisäresursseja voi vaikka vuokrata Mikkeliin muodostumassa olevasta sähköisen liikkumisen klusterista.

”Yhteistyömahdollisuuksia löytyy varmasti myös komponenttien hankinnasta ja laitteiden testauksesta.”

Mikkeli luo alustaa uusille innovaatioille

Timo Kronqvist on ollut perustamassa noin kahtakymmentä yritystä ja ollut mukana noin viidessäkymmenessä. Hän liittyi mukaan Startup Lions -yhteisöön vuonna 2016.

”Mikkelin kehitysyhtiön Marjo Niittuaho-Nastolin on tuttu jo niiltä ajoilta. Marjon rooli on ollut keskeinen, kun mietimme Mikkeliin sijoittumista. Mielestäni Mikkelissä on nyt hyvät ainekset saada sähköisen liikkumisen klusteri toimimaan. Pidän hyvänä Piilaakson mallia, että saman alan ihmiset tekevät yhdessä töitä ja välillä osaajat voivat tehdä töitä toiseen yritykseen. On hyvä, että oman alan osaamista on saatavilla nurkan takaa, pystytään keskustelemaan vaikka sähköakkujen kestosta ja volttimäärästä koska vain.”

Mikkeliin rakentumassa olevaa sähköisen liikkumisen klusteria hän pitää valtakunnallisestikin ainutlaatuisena.

”Koko maasta ei löydy vastaavaa rakennetta, että samalla paikkakunnalla olisi sähköiseen liikkumiseen keskittyvä klusteri ja rahasto. Marjo on ollut tämän asian kanssa hyvin aktiivinen yritysten suuntaan, mikä on ollut ensiarvoisen tärkeää.”

Etelä-Savon pääomarahastoa hän pitää houkuttelevana rahoitusmahdollisuutena startup-yrityksen näkökulmasta.

”Aloittavan startup-yrityksen on haastavaa saada rahoitusta aloittavalle yritykselle. Olemme keränneet itse 300 000 euroa yritykselle, mutta aina se on haastavaa. Pääomarahaston tyyppinen toimija voi helpottaa ensimmäisten eurojen löytämistä, mikä on iso, iso asia tällaisille projekteille.”

22.12.2023 13.00Mikkeliläiselle korjuuyrittäjä Olli-Pekka Vauhkoselle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi
21.12.2023 9.00Arup valittu osaksi Metsä Groupin Isoon-Britanniaan kaavaillun uuden pehmopaperitehtaan suunnittelutiimiä
20.12.2023 11.48Volvo Trucksin lobbaustilaisuus kiinnosti viranomaisia
20.12.2023 9.01A. Ahlström Oy hankkii enemmistöosuuden Metsäkonepalvelu Oy:stä
19.12.2023 18.00Vantaalaiselle metsäkoneenkuljettaja Jare Kalatielle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi
19.12.2023 12.35Uusi Bridgestone Ecopia ENLITEN -valikoima kaukokuljetuksiin
19.12.2023 12.31Kia ja Mitsubishi saavat uuden jälleenmyyjän Porvoossa
19.12.2023 11.00Euroopan unionin 12. pakotepaketti laajentaa entisestään EU:n Venäjälle kohdistamia vienti- ja tuontipakotteita
19.12.2023 8.22Terhi tuo markkinoille uuden venemallin
18.12.2023 16.01Hyviä uutisia! Jouluspesiaali tulee taas - varaa joulutervehdyksesi nyt
18.12.2023 14.44Juha Nevalainen, Scania: 25 vuotta hyvää henkeä organisaatioon ja käytettävyyden kasvua asiakkaille
18.12.2023 11.00Suomen Hyötytuulen Alajoki-Peuralinnan tuulipuiston tuotannollinen koekäyttö aloitettu
18.12.2023 7.30Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä väheni vuoden 2023 kolmannella neljänneksellä
17.12.2023 13.00Puutavaran autokuljetuksessa merkittävä potentiaali vähentää tyhjäkäyntiaikoja
17.12.2023 10.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 3,6 % vuodessa
15.12.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 15.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.12.2023 17.00SKAL: Teiden talvihoitoon panostettava - ratkaisuja ennakoinnilla ja valvonnalla
15.12.2023 9.59Sähkö- ja hybridiautojen kierrätystä herätellään Suomessa
15.12.2023 8.00Vuoden Auto Suomessa 2024 on Hyundai Kona
14.12.2023 16.00Traktorimönkijät nuorten suosiossa - suosio näkyy myös onnettomuustilastoissa
14.12.2023 14.04Suomi sai EU:lta merkittävän rahoituksen ilmastoratkaisuja vauhdittavalle hankkeelle
14.12.2023 10.00Valmet toimittaa automaatio- ja laadunhallintajärjestelmät Union Paper Mills -yhtiölle Dubaihin
14.12.2023 8.00SKAL: Logistiikkaselvitys antaa päättäjille selvän viestin - tarvitaan ohjelma logistisen kilpailukyvyn vahvistamiseksi
13.12.2023 13.52Helsinki ymmällään autojen päästöjen vähentämisen toimenpiteistä - pyytää ehdotuksia asukkailta
13.12.2023 13.34Maatalaousmaan peruskuivatustoimintaan saatavilla investointitukea
13.12.2023 12.54Stora Enso hakee Itä-Suomen ensimmäistä Harvesting Partner -korjuukumppania Lieksaan
13.12.2023 12.12Volkswagen lanseeraa nykyisten Transporter 6.1:n ja Caravelle 6.1:n seuraajat vuonna 2025 - Ennakkomyynti käynnistyy huomenna Saksassa
13.12.2023 10.21Iveco Crossway -linja-autoja Norjaan
12.12.2023 12.00Stora Enso sitoutuu hiilidioksidipäästöissään nettonollaan
12.12.2023 10.00Talvinen sää on vauhdittanut joulukuusten hankintaa
11.12.2023 17.04Keslan muutosneuvottelut päätökseen - henkilöstö lomautusuhan alla
11.12.2023 12.44Ponssen 20 000. metsäkone Norjaan
11.12.2023 9.42Uutta tietoa sähkökemiallisista reaktioista
11.12.2023 9.30Taiteilijat vetoavat metsien lisäsuojelun puolesta
11.12.2023 9.13Wetteri ostaa Suvanto Trucks Oy:n ja rakentaa valtakunnallisen käytettyjen kuorma-autojen myyntiverkoston
11.12.2023 9.00Ford E-Transit Custom sai Suomen hinnat
11.12.2023 8.45Kuljetuskustannukset kuriin vuokrakalustolla
10.12.2023 16.00AMMATTILEHTI TESTAA: Milwaukee M18 Fuel FHS20 "Hatchet" akkuoksasaha
10.12.2023 10.00Fixus yhteistyössä Top Gear Suomi -ohjelman kanssa
10.12.2023 9.00Teollisuuden uudet tilaukset vähenivät vuoden 2023 lokakuussa 15,6 % vuodentakaisesta
09.12.2023 15.00Leijonakeula vakuuttanut hakkeen kuljetuksissa
09.12.2023 9.25Ponssen tuotantohenkilöstö lomautusuhan alla
08.12.2023 20.00KATSO TÄSTÄ 8.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
07.12.2023 15.08Urakointi J-P Heikkilä Oy:lle uusi puutavara-auto
07.12.2023 11.30Piitsonsuolle palannut runsaasti suolajeja ennallistamisen tuloksena
07.12.2023 10.04UPM Timber investoi Korkeakosken sahan modernisointiin
07.12.2023 9.45Kemin biotuotetehdas etenee kohti täyden kapasiteetin tuotantoa
07.12.2023 8.00Ivecon jakelu- ja vähittäismyyntitoimintojen siirto Pohjoismaissa ruotsalaisomistukseen etenee
06.12.2023 16.00Teollisuuden myydyn tuotannon arvo 104,5 miljardia euroa vuonna 2022
06.12.2023 14.50Bruks 1006.3 RT: Laatuhaketta suurella volyymilla
05.12.2023 11.22Konkurssien määrä huolestuttavassa kasvussa
05.12.2023 9.34Valtatien 3 parantaminen Lempäälän ja Pirkkalan välillä - Kaikille avoin työpaja Lempäälän Sääksjärven koululla 13.12.
05.12.2023 9.00Kehittyneet paikkatietoanalyysit parantavat suometsien hoidon ilmastokestävyyttä
05.12.2023 9.00Wärtsilä kasvattaa metanolimoottorien tarjontaa neljällä uutuudella
04.12.2023 15.00Scania Suomen talousjohtajaksi Jussi Korkeamäki
04.12.2023 14.00Taivalkoskelaiselle puutavara-autonkuljettaja Juha Parviaiselle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi
04.12.2023 10.28Metsähallituksen muutosneuvottelut päätökseen - 43 tehtävää päättyy
04.12.2023 9.30Suomen metsäkeskus irtisanoo 50 ja määräaikaistaa 30 työntekijää
04.12.2023 8.55Kaukaan Voiman sivutuotteena syntyvä tuhka kelpaa nyt metsälannoitteeksi
03.12.2023 12.00Lasse Puhakka: Puunajo vaatii Sisua
03.12.2023 11.00Metsän digitaalinen kaksonen vyöryy luokkahuoneeseen - uuden teknologian avulla opetetaan monimuotoisempaa metsänhoitoa
02.12.2023 13.00Maatori Oy laajentaa omistuspohjaansa
01.12.2023 20.00KATSO TÄSTÄ 1.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.12.2023 9.17Kirjanpainajien parveilua havaittiin vielä syksyllä eteläisessä Suomessa
01.12.2023 8.00Ruotsi sallii pitkät yhdistelmät
30.11.2023 13.00Keski- ja suuripäästöisten ajoneuvojen verotus kevenee 2025
30.11.2023 12.12Metsästäjäliitto tukee riista- ja kalakerhojen järjestäjiä avustushakemuksilla
30.11.2023 10.30Kansainvälistyminen: Aina voi muuttaa suuntaa, jos kokeilu ei toimi
30.11.2023 8.12VR asettaa vuoden 2024 aikana myyntiin yhteensä noin kymmenen liikennekelpoista dieselveturia
29.11.2023 15.01Kaukolämmön toimitusvarmuus talvikaudella 99,99 %
29.11.2023 11.22Scania Suomen vaihtoautokeskus muutti Kouvolaan
29.11.2023 11.13Äänekosken biotuotetehtaalla kuolemantapaus
29.11.2023 11.04Täysin uusi kolmannen sukupolven Dacia Duster nostaa ominaisuudet, tilat ja varustelun entistä korkeammalle tasolle
29.11.2023 9.40Avesco Used Day 2023 nyt perjantaina 1.12. Keravalla - lähde edullisille konekaupoille
29.11.2023 9.30INFRA ry: Vaihtelevat kelit ja jälkeen jäänyt väyläinfra vaarantavat talviliikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta
29.11.2023 8.00Ruotsin pääministeri mukana SSAB:n pohjoismaisen tuotantojärjestelmän uudistuksen käynnistyksessä
28.11.2023 13.00Kiinteistönhoito-Keskiviikko 29.11.2023 klo 10-14 huomenna Helsingin Tattarisuolla
28.11.2023 12.17Uudet teknologiat monimuotoistavat metsänhoidon opetuksen
28.11.2023 12.12Ponsse varautuu tuotannon sopeutukseen - lomautusuhka koskee koko tuotantoa
28.11.2023 12.07Metsäpalvelu Nygård aloitti Stora Enson puunhankinnassa Harvesting Partner -korjuukumppanina
28.11.2023 8.32Uudet kaukokartoitusmenetelmät mahdollistavat kirjanpainajatuhojen ennakoinnin ja seurannan
28.11.2023 8.22Tutkimus: Sekametsien parempi elinvoimaisuus ja tuhonkestävyys edesauttavat puuntuotoksen säilymistä
27.11.2023 20.00Urakoitsijoiden kanssa kehitetyt kotimaiset polttoainesäiliöt
27.11.2023 17.33Autonomiset kuorma-autot: MAN voitti "Truck Innovation Award 2024" -palkinnon
27.11.2023 10.00NYT KANNATTAA MARKKINOIDA - tehdään yrityksellenne tehokas paketti talven Ammattilehteen
27.11.2023 9.11Kertopuu-tehtaan peruskivi muurattiin Äänekoskella perjantaina
27.11.2023 9.01Kolmannen sukupolven Tiguanin myynti käynnistyi
26.11.2023 12.00Sampo HR46x - Harvennushakkuiden kotimainen tehokone
26.11.2023 7.00Tapio Korpeinen valittiin Metsäteollisuus ry:n uudeksi puheenjohtajaksi
25.11.2023 15.00Kuljetusliike A. Nieminen Ky, Loppi: Puutavarakuljetusta neljässä polvessa
25.11.2023Lokomo-nostureiden tarina kansien väliin
24.11.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 24.11. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
24.11.2023Teollisuuden tuottajahinnat laskivat vuoden 2023 lokakuussa 8,1 % vuoden takaisesta
24.11.2023Myyrämäärissä suurta maantieteellistä vaihtelua
23.11.2023 9.15Renault Trucks Master uudistui täydellisesti
23.11.2023 8.38Volvo Trucks on voittanut Vuoden kuorma-auto 2024 -palkinnon Volvo FH Electric -mallillaan
23.11.2023 8.00Aimo annos realismia paransi Euroopan parlamentin kantaa Pakkaus- ja pakkausjäteasetuksessa
22.11.2023 9.45Hallitseva nuorten maailmanmestari Niko Anttola mukaan Ponssen tiimiin
22.11.2023 9.00Toyota Vaihtokonepäivä torstaina Korsossa - tarjolla käytetyt trukit erikoishinnoin
22.11.2023 9.00Renault Masterin neljäs sukupolvi julkistettu - ensi kesäksi Suomen markkinoille

Näytä lisää »