Kansainvälinen logistiikan ja kuljetuksen suurtapahtuma Helsingissä

27.02.2015 1.02

logistiikkakuljetus15_705x400.jpg

Logistiikka- ja kuljetusala kokoontuu Suomen suurimmille Logistiikka-Kuljetus -messuille 11.-13.6.2015 Messukeskukseen Helsinkiin. 

Kaikki messujen osa-alueet; kuljetus, sisälogistiikka ja logistiikkapalvelujen tarjoajat, ovat messuilla mukana kattavasti. Uutena tuotekokonaisuutena on älylogistiikka. Logistiikka-Kuljetus -messuille osallistuu yli 250 yritystä. Messukeskuksen viisi hallia ja ulkoalueet ovat tapahtuman käytössä.

Kaikki merkittävimmät kuorma- ja pakettiautomerkit osallistuvat messuille mm. Volvo, DAF, MAN, Scania, Mercedes-Benz, Renault ja Iveco sekä suomalainen Sisu.  Mukana ovat myös keskeisimmät suomalaiset perävaunu- ja päällirakennevalmistajat mm. Fokor, Jyki, ja Vak. Perävaunuja ja päällirakenteita esittelee 40 yritystä. Trukkien maahantuojat ovat lähteneet mukaan messuille isosti ja kaikki merkittävimmät trukkimerkit mm Konecranes, Toyota ja Kalmar ovat nähtävissä messuilla. Halliin rakennetaan myös koeajoalue trukeille. 

Logistiikkapalveluja messulla esittelevät kotimaiset ja kansainväliset toimijat.  

Messukeskus hyvien kulkuyhteyksien päässä

Messukeskukseen Helsinkiin pääsee kätevästi kaikilla julkisissa kulkuneuvoilla. Laivat tulevat Helsingin keskustaan, josta pääsee Messukeskukseen raitiovaunuilla 7A, 7B ja 9 tai junalla. Kaikki junat pysähtyvät Pasilan asemalla, josta on 300 metriä Messukeskukseen. Helsinki-Vantaan lentoasemalta on noin 20 minuutin matka linja-autolla tai taksilla Messukeskukseen. 

Yhteistyössä alan toimijoiden kanssa
 
Logistiikka-Kuljetus -messut järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 11.-13.6.2015 nyt 10. kertaa. Messukeskus järjestää tapahtuman Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n ja Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n toimeksiannosta yhteistyössä Autotuojien ja Teknologiateollisuuden Perävaunut ja päällirakenteet -toimialaryhmän kanssa.  

Messut ovat avoinna: to-pe 11. -12.6.2015 klo 10-18 ja la 13.6.2015 klo 9-16.

Kävijärekisteröinti avattu alan ammattilaisille

Alan ammattilaiset voivat rekisteröityä messuille veloituksetta ennakkoon www.logexpo.fi ja tulostaa sisäänpääsyyn oikeuttavan rintakortin. Rekisteröityminen on mahdollista myös tapahtuman aikana Messukeskuksen sisäänkäynneillä.

08.03.2015 15.00Liikenneviraston jäänmurtaja myydään Arctia Icebreaking Oy:lle
08.03.2015 10.00Kokemukset HCT-testiyhdistelmistä ovat hyvät
08.03.2015 9.45PRT - Puurakentamisen laatumerkki
08.03.2015 9.10Kansanedustajaehdokas Ruut Sjöblom: Häpeä leimaa yhä lamavelallisia
08.03.2015 9.08Puu - luonnollinen osa jokapäiväistä elämäämme
08.03.2015 8.09Sahateollisuus ja kestävä kehitys
07.03.2015 21.05Suomen puolustusministeri Carl Haglund vieraili Logsetillä
07.03.2015 14.00SKAL vaaleissa: Maantielogistiikasta kilpailukykyä
07.03.2015 13.30Arvovieraita UPM Lappeenrannan biojalostamolla
07.03.2015 13.00Kivirock.fi - maarakennus- ja kaivosalan ammattimedia
07.03.2015 10.00Orpe Kuljetuksen "SUPERJUNISSA" terminaalitoimintapäivitetyt puutavarapankot.
07.03.2015 3.01Satoja kuvia maanteitten "SUPERJUNISTA" .
06.03.2015 20.10Varovaisuus nyt teillä tarpeen - leuto talvi on vaurioittanut päällysteitä
06.03.2015 20.00Puukauppa kävi normaaliin tahtiin - katse tulevassa kasvussa
06.03.2015 19.00Stora Enso nimittää johtokuntaansa kaksi uutta jäsentä
06.03.2015 16.49Eduskunta hyväksyi ilmastolain
06.03.2015 12.35Ulkoministeri Tuomiojan kiitokset Rovaniemen Arktisen keskuksen johtajalle
06.03.2015 3.16Finpro valtion omistamaksi yhtiöksi
06.03.2015 1.50Millä keinoilla Suomen vientiä nostetaan?
06.03.2015 0.07Katso tästä video Euroopan suurimman puutavarayhdistelmän testiajosta.
05.03.2015 22.00Metsäkonevalmistaja Profipro Oy etsii varaosamyyjää
05.03.2015 21.20Suomalaisella osaamisella parempia tuotteita ja palveluja talvikunnossapitoon ja liikenneturvallisuuteen
05.03.2015 15.37Valtio tukee metsätaloutta 48,82 miljoonalla eurolla
05.03.2015 15.24Paperiset rekisteröintitodistukset jäävät historiaan
05.03.2015 14.44Vaelluskalojen nousu- ja lisääntymismahdollisuuksia parannetaan Kymijoella
05.03.2015 12.34Alkolukkojen käyttöä tulisi lisätä sekä ajo-oikeuden ehtona että vakiovarusteena autoissa
05.03.2015 10.45Suomenkin edistettävä polttolaitosten tekniikkaa
05.03.2015 9.17Erämatkailun raha virtaa ruuhka-Suomesta itään ja pohjoiseen
05.03.2015Suomalaisella osaamisella parempia tuotteita ja palveluja talvikunnossapitoon ja liikenneturvallisuuteen
04.03.2015 20.45Energiapuuta uhkaa kova byrokratia
04.03.2015 12.15Ulkoministeri Erkki Tuomioja osallistuu Brysselissä arktiseen dialogiin
04.03.2015 12.10AVOIMET OVET 4.-6.3.2015! Raskone Airport - ajoneuvohuoltoa kellon ympäri - Raskone avasi Vantaalle 24 h palvelevan hyötyajoneuvokorjaamon
04.03.2015 9.35UPM:n puun talvikorjuu pelaa täysillä
04.03.2015 9.07Maantielogistiikasta kilpailukykyä
04.03.2015 6.45UPM Biopolttoaineet on voittanut Vuoden kaupallinen laitossarjan WBM Bio Business 2015 -kilpailussa.
04.03.2015 5.45Metsäteollisuudesta tulossa tulevaisuuden ala
04.03.2015 1.00Vastuuton metsänhoidon organisointi aiheutta miljoonaluokan tappiot
04.03.2015 0.07Kalastuslakiesitys parantaa säätelyä, kunhan kalastusviranomaisen resurssit turvataan
03.03.2015 22.32Virolaiset ovat yritysmyönteisempiä kuin suomalaiset
03.03.2015 21.00Männyn taimien juuristovauriot voidaan mitata juuria rikkomatta
03.03.2015 19.49UPM Kaukaan sellutehdas
03.03.2015 17.30Uutta sisältöä ja ilmoituskanava sahapuolelle: Metsäalan Ammattilehdessä jatkossa Sahateollisuus -teema
03.03.2015 16.00DAF myyntiin uutta voimaa Keski-Pohjanmaalle
03.03.2015 12.36Jaguar XE malliston ennakkohinnat
03.03.2015 12.26Lapin ammattiopiston opiskelijoille mielekästä työelämäkokemusta Metsähallituksessa
03.03.2015 8.45TTS tuo pohjalaismaakuntiin vahvaa autoalan koulutusosaamista
03.03.2015 7.45Ympäristöministeriö mukaan vauhdittamaan Yllätetään yhteiskunta -ideoiden monistamista
03.03.2015 7.35Kongan Konepaja Oy on Mäntyharjulla toimiva raskaaseen ajoneuvokalustoon erikoistunut yritys
03.03.2015 5.45Älykäs liikenteenhallinta lisää tieturvallisuutta
02.03.2015 20.20Päivitä vanha puutavaravaakasi!
02.03.2015 20.10Teboil D-päivä Huittisissa 4.3. ja Forssassa 5.3.
02.03.2015 17.35Suomella kirittävää uusiutuvan energian edistämisessä
02.03.2015 17.29Harvinaisen lauha helmikuu päätti harvinaisen lauhan talven
02.03.2015 16.26Trafin ajoneuvotietojen avoin data laajenee - aineiston hyödyntämisestä hyviä kokemuksia
02.03.2015 14.45Puutavarayhdistelmän aerodynamiikan muutostarpeet ja mahdollisuudet.cc
02.03.2015 14.16Tieverkon korjausvelka on tikittävä aikapommi
02.03.2015 10.30Energiapuusta Enemmän - bioenergialiiketoimintaa kehitetään Etelä-Savossa
02.03.2015 1.29Metsätehon Tiedote 1/2015: Terminaaliin perustuvien energiapuuketjujen tehostaminen.
01.03.2015 20.22Tiemaksut tarvitaan - SKAL kannattaa ministeri Risikon esitystä
01.03.2015 19.00Metsä Groupin vuosikatsaus vuodelta 2014 julkaistu - lue tästä!
01.03.2015 17.18Bioenergia ry - Luonnonenergiaa Suomesta
01.03.2015 16.30Ulkomaanliikenteen aluksiin painolastiveden käsittelylaitteet 2016 lähtien
01.03.2015 16.05Tehostetut menetelmät pienentäneet turvetuotannon vesistöpäästöjä
01.03.2015 12.30Stora Enso tukee vastuullisesti hiihdon MM-kisoja Ruotsin Falunissa
28.02.2015 18.55Mercedes-Maybach Pullman: valtiomiestason edustusauto
28.02.2015 18.21Wetteri Power Oy:n Volvo kuljettajakoulutukset keväällä 2015
28.02.2015 18.15Tilaa käyttöösi Puunkorjuu käynnissä -varoitusmerkki
28.02.2015 18.10Metsäkonepalvelu Oy tukemassa Jämsänkosken Ilvestä myös kaudella 2015
28.02.2015 17.00Puun hintataso säilyi muuttumattomana vuonna 2014 mutta puukauppa väheni edellisvuodesta
28.02.2015 15.38Terminator XXL ARCTIC nostokoukkusarjat nyt tuotannossa ja toimituksissa.
28.02.2015 13.30Tiemaksut tarvitaan - SKAL kannattaa ministeri Risikon esitystä
28.02.2015 10.55TÄNÄÄN TARJOUKSEN VIIMEINEN PÄIVÄ! Wexman -talvivaatepakettien tarjous päättyy 28.2.
28.02.2015 10.00Suomalainen sisu saa oman juhlarahan 6.3.2015. Suomalainen sisu ikuistetaan juhlarahaan
28.02.2015 8.00Volvo FL 4×4 - Hoitaa homman kelillä kuin kelillä
27.02.2015 20.03QTeam ja RengasCenter yhteistyöhön
27.02.2015 18.20Sisu miehet ja pojat - Sisu Auto onnittelee
27.02.2015 15.30Tapio Ingervo Logsetin toimitusjohtajaksi
27.02.2015 15.22SKAL:n tuore opas selventää liikenneluvan tarvetta tavaraliikenteessä
27.02.2015 15.06Tutkimuksen ja kehittämisen verokannustin toimii
27.02.2015 14.55Suomalaiset: Tältä näyttää tulevaisuuden puheli
27.02.2015 10.50Einari Kuppi 2015 pelataan huomenna - lauantaina 28.2. Kuopiossa Niiralan montussa
27.02.2015 9.41Scania tempaa ilmastakin polttoainesäästöjä
27.02.2015 8.26Metsäliitto Osuuskunnan osallistuminen Metsä Boardin osakeantiin
27.02.2015 8.10Kauppalehti : - Metsä Boardilta 100 miljoonan euron osakeanti
27.02.2015 4.04Kuluttajien luottamus vahvistui - arviot inflaatiosta laskivat
27.02.2015 1.02Kansainvälinen logistiikan ja kuljetuksen suurtapahtuma Helsingissä
26.02.2015 19.00Uusi Renault Trucks T HIGH kiertää Suomea ahkerasti vuoden 2015 aikana
26.02.2015 16.00If it ain´t broke, don´t fix it - johtopäätöksiä työrauhajärjestelmän uudistamisesta
26.02.2015 15.50PARLAMENTIN PÄÄTÖS NOSTAISI PÄÄSTÖOIKEUKSIEN HINTAA
26.02.2015 15.00Ulkomaanliikenteen aluksiin painolastiveden käsittelylaitteet 2016 lähtien
26.02.2015 13.19Metsien roskaaminen huolestuttaa Metsähallitusta
26.02.2015 12.02Vapaavuori: Komission ehdotus energiaunionista keskittyy olennaiseen
26.02.2015 11.58Vapaaehtoisessa METSO-ohjelmassa uusi suojeluennätys
26.02.2015 11.35VR Groupille vahva tulos - 100 miljoonan euron osinko valtiolle
26.02.2015 0.07VTT:n partneriksi EU-hankkeisiin
25.02.2015 15.34Ensimmäinen Logset TH85 -harvesteripää toimitettu Chileen
25.02.2015 10.48Varmista harvesterisi tuottavuus ja mittatarkkuus - tilaa laadukkaat varaosat Metsäkonehuolto Kähköseltä
25.02.2015 10.46Ruotsalaiset metsäkonevalmistajat Eco Log ja Gremo aloittamassa myyntiyhteistyön Etelä-Ruotsin alueella ja Saksassa
25.02.2015 10.45EU parlamentin päätös nostaisi päästöoikeuksien hintaa
25.02.2015 9.20Eschlböck Biber -suurtehohakkurit ja Salo-Machinery mukana alan messuilla ympäri Eurooppaa vuoden 2015 aikana

Näytä lisää »