Metsäteollisuuden tuotanto supistui kolmannella vuosineljänneksellä

06.11.2015 19:00

paperia.jpg

Metsäteollisuuden tuotanto supistui kolmannella vuosineljänneksellä, kertoo Metsäteollisuus ry:n tiedote 6.11.2015.

Ainoastaan kartongin tuotanto pysyi heinä–syyskuussa vakaana. Tammikuun alusta alkaen sellun ja kartongin tuotanto on kasvanut, mutta sahatavaran ja paperin tuotanto vastaavasti pienentyi kolmen ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Vaikka alan investoinnit ovat samaan aikaan kääntyneet kasvuun, kustannuspaineet säilyvät kovina. Siksi yritysten kustannuskilpailukykyä pitää parantaa.

Tuotanto supistui kolmannella vuosineljänneksellä koko metsäteollisuudessa lukuun ottamatta kartonkia. Sen tuotanto säilyi yhtä suurena kuin vuoden 2014 heinä–syyskuussa eli 720 000 tonnissa. Havusahatavaraa tuotettiin 2,4 miljoonaa kuutiometriä, joka jää viime vuoden kolmannen neljänneksen tuotannosta kolme prosenttia. Sellun tuotanto oli niin ikään kolme prosenttia vuoden 2014 heinä–syyskuuta pienempi ja jäi näin 1,7 miljoonaan tonniin. Paperin tuotanto taas pieneni neljä prosenttia 1,8 miljoonaan tonniin.

”Suomen kustannuskilpailukykyä pitää tukea toimilla, jotka purevat nopeasti. Lisäksi tulevien vuosien palkkaratkaisujen täytyy olla maltillisia. Jäykät työehtosopimukset käytännössä estävät tuottavuuden ja kilpailukyvyn parantamisen paikallisesti”, sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.

Tammikuun alusta alkaen sellun tuotanto on kasvanut prosentin ja kartongin kolme prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Havusahatavaran tuotanto sen sijaan pienentyi tammi–syyskuussa neljä prosenttia ja paperin tuotanto kolme prosenttia.

Jaatisen mukaan alan myönteiset uutiset sekoittuvat kustannuspaineisiin ja toimintaympäristön haasteisiin.

”Koska alan investoinnit ovat kääntyneet kasvuun, päättäjien täytyy kiinnittää entistä enemmän huomiota biotalouden mahdollisuuksiin. Puu pitäisi saada liikkeelle kannustamalla metsänomistajia aktiivisuuteen. Lisäksi koulutetun työvoiman saatavuudesta tulee huolehtia. Myös päästökauppakompensaatio on otettava käyttöön täysimääräisenä”, Jaatinen toteaa.

Lakko rumensi syyskuun lukuja

Paperin ja kartongin tuotanto pieneni syyskuussa 10,8 prosenttia verrattuna vuoden 2014 vastaavaan ajanjaksoon. Tuotanto jäi syyskuussa 780 000 tonniin, mihin on syynä erityisesti Metsäteollisuus ry:n jäsenyrityksiä rasittanut poliittinen lakko.

Paperiliiton ja Puuliiton irtiotto maksoi yrityksille arviolta 42 miljoonaa euroa. Metsäteollisuudessa oli 18.9. lakossa liittojen päätöksellä 80 prosenttia työntekijöistä, kun taas teknologiateollisuudessa lakkoon meni alle 10 prosenttia työntekijöistä.

”Kilpailijamaissa hallituksen toimintaan kohdistuvat lakot eivät ole mahdollisia. Koska toimitusvarmuus on keskeinen kilpailutekijä, Suomen maine koki jälleen kolauksen. Työrauhajärjestelmän uudistaminen on välttämätöntä. Poliittiset ja laittomat lakot ovat Suomessa valtiovallan erityisessä suojeluksessa”, Jaatinen muistuttaa.

Metsäteollisuus ry, tiedote

12.07.2016 9:10Suomen tulli sijoittui neljänneksi Maailmanpankin tutkimuksessa
12.07.2016 8:55Työnantajilla ja työntekijöillä poikkeavat näkemykset tulevaisuuden työstä, työnantajista sekä työntekijöiden ominaisuuksista ja taidoista
12.07.2016 0:10Pelastaako metsien biotalous Suomen?
11.07.2016 18:44Ajoneuvon omistajanvaihdos hoituu varmenteella - rekisteröintitodistuksen ilmoitusosaa ei enää tarvita
11.07.2016 10:13Kromin kiiltoa kaupungin täydeltä - Big Wheels valtaa Pieksämäen
11.07.2016 9:53Metsähallituksen hakkuukoneetkin lomailevat kesällä
11.07.2016 9:33MacGregor sai lastiluukkujen lisätilauksen japanilaiseen konttilaivasarjaan
11.07.2016 8:56SaaristoTroikka kuljettaa tehokkaasti puuta.
11.07.2016 8:08Sade keskeytti Nitro Nationalsin sunnuntain - Upeaa taistoa eri SM-sarjoissa ympäri Suomen ja Viron
11.07.2016 4:44Suomalaiset luottavat eniten kotimaisiin yksityisessä omistuksessa oleviin yrityksiin
11.07.2016 0:50Irtotolppainen pankko "syö" kuormasta.
10.07.2016 14:07NYT SE TAPAHTUU! Scania esittelee uuden sukupolven kuorma-automalliston
10.07.2016 13:30Taksitaksat nousevat 1,2 %
10.07.2016 13:14Liikenneverkon yhtenäisyys turvataan maakuntauudistuksessa
10.07.2016 13:00Nesteytettyä maakaasua toimitettiin ensimmäistä kertaa laivalla Suomeen Porin LNG-tuontiterminaaliin
10.07.2016 12:55Maantieliikenteen kabotaasimuutos voimaan 1. elokuuta
10.07.2016 12:10New Stralis: esitaistelija TCO2:n puolesta
10.07.2016 11:22Koeaja Palfinger Epsilon puutavaranosturi uusilla ominaisuuksilla kesäkiertueella 30.6.-23.7. kymmenellä paikkakunnalla
10.07.2016 10:10Runkokorkeudet autossa,- apurungossa ja - pankossa ovat ratkaisevassa roolissa auton tuottavuudessa ja turvallisuudessa.
10.07.2016 8:00Uudet VAHVA-kahmarimallit kuormatraktoreihin
10.07.2016 4:22Katso tästä Puunkuormaajamestari 2016 finalistit!
10.07.2016 1:00Teminator XXL 8.8 CE pinotavarapankko on kaikilta ominaisuuksiltaan aivan omassa lujuus.- laatu - ja tuottoluokassaan.
10.07.2016 0:07Uudella Tomtom Via-navigaattorilla voi myös vastata puheluun.
09.07.2016 17:02Valmet toimittaa automaatioteknologiaa Sabah Electricity -yhtiön voimalaitokselle Malesiaan
09.07.2016 17:01Teollisuustuotanto kasvoi toukokuussa prosentin vuoden takaisesta
09.07.2016 13:55Perusasiat mielessä NATO-keskustelussa
09.07.2016 11:00Hiabin uudet LOGLIFT 140Z- ja 150Z-puutavaranosturit ja niiden uudet toiminnot esittelyssä KWF-messuilla
09.07.2016 10:23Rajoitettuna eränä myytävien Jeepin 75-vuotisjuhlavuoden erikoismallien myynti Suomessa on alkanut.
09.07.2016 10:16Miksi puita poistetaan teiden varsilta?
09.07.2016 9:59Poliisin tehovalvonta tietyömaalla Kuopiossa: Kahdessa päivässä 243 ylinopeutta!
09.07.2016 6:27Lapista avataan uusi kansainvälinen lentoreitti - Lapin lentoliikenteen reittikartta kasvaa taas.
09.07.2016 6:10Viennin arvo laski 8% - sahatavaran vienti kasvoi.
09.07.2016 6:00Uusia tuulia Fordin Transit-mallistoon
09.07.2016 5:40Ammattikuljettajille suunniteltu navigaattori
09.07.2016 4:38FHRA EM-osakilpailu Nitro Nationals Alastarolla 7.-10.7.2016 - Ammattilehti.fi mukana Top Fuel -luokan Antti Horton nitro dragsterin vauhdissa!
08.07.2016 15:34Valtionmetsien metsäpaloja tähystettiin torneista ennen kulolentoja
08.07.2016 11:36Maantien 627 parannustyöt vilkkaimmillaan heinä-syyskuussa - vaikutuksia liikenteeseen
08.07.2016 11:11Yhä useampi hankkii vaihtoehtoisella käyttövoimalla toimivan henkilöauton
08.07.2016 9:33Suomalais-venäläisten suhteiden näkymät, SuomiAreena 15.7.
08.07.2016 9:25Metsien käytön kasvumahdollisuus yhteinen porkkana markkinatoimijoille
08.07.2016 4:36Suomen metsäkeskukselle lisävaroja Kemera-päätöksiin
08.07.2016 0:09Huippuvalikoima viisiakselisia puuvaunuja "heti"toimituksiin.
07.07.2016 14:22Metsäteollisuus ry: Metsien käytön kasvumahdollisuus yhteinen porkkana markkinatoimijoille
07.07.2016 11:00Kalmar saattaa päätökseen yhteistoimintaneuvottelut Lidhultissa, Ruotsissa
07.07.2016 9:00Moottoriveneiden ensirekisteröinnit laskussa - vesiskootterien suosio sen sijaan kasvoi
07.07.2016 8:38Ensiviikon ensiesittelyssä kevytrakenteinen Scania esimerkillisellä "jätti"kuormatilalla.
07.07.2016 8:05Jupiteria kiertävistä hiukkasista osa ajaa väärään suuntaan
07.07.2016 5:55Kansainväliset vieraat mukaan jahtiin
07.07.2016 5:15Ajankohtaista Uudeltamaalta: Puukuituinen kassi voi korvata muovikassin
07.07.2016 2:22Kiistellyt design-asunnot Kakolanmäen vankilarakennuksessa auki elokuussa
07.07.2016 1:55Koneistusosaaja Komas ostaa kaksi Fortacon yksikköä - "Näin syntyy Suomeen maailmanluokan alihankintakumppani"
06.07.2016 18:00Rynkeby-pyöräilytapahtuma polkaistiin tänään käyntiin Jyväskylän Kauppakadulta klo 13.00 - metsäkoneyrittäjät polkee hyvällä asialla
06.07.2016 16:50Vimekille ennätystilaus metsäkoneista - vastaa kolmen vuoden kokonaisvolyymiä
06.07.2016 15:00Liikenneturva: väsymys vaanii kesäliikenteessä
06.07.2016 14:10Iskulle 4,5 miljoonan euron tilaus Norjasta
06.07.2016 8:16Pidä Lappi Siistinä ry talkoilee Urho Kekkosen kansallispuistoon uutta reittiviitoitusta
06.07.2016 4:14Metsähanhen metsästyskieltoa jatketaan koko maassa, merihanhen metsästyskielto sisämaahan
05.07.2016 19:55Puutavaran mittausmenetelmien osuudet 2015 -tilasto on julkaistu
05.07.2016 19:30Metsäkoneenkäytön SM-kilpailut 2.9.2016 Jämsässä - ilmoittaudu mukaan!
05.07.2016 19:00Valmet toimittaa biomassaa käyttävän kattilalaitoksen Segezhan sellu- ja paperitehtaalle Venäjälle
05.07.2016 18:30Trafi: Alkuvuosi näyttää ensirekisteröintien näkökulmasta positiiviselta - kuorma-autojen rekisteröintimäärä kasvussa 23,4 prosenttia
05.07.2016 16:55Suomen Partiolaisten ja UPM:n MobiMetsä-mobiilipeli on uusi tapa nähdä metsä
05.07.2016 16:50Versosurma ruskistaa männiköitä enemmän kuin vuosikymmeniin
05.07.2016 16:40Cargotec nimittää Hanna-Maria Heikkisen sijoittajasuhdejohtajaksi
05.07.2016 16:25Käynnistä Webasto myös kesällä
05.07.2016 14:10Sawcenter esittelee Bruks hakkurit ja Rotochopper murskaimen OKRA -näyttelyssä Oripäässä 6.-7.7.
05.07.2016 13:59Caruna liittänyt Tyrinselän tuulipuiston verkkoonsa
05.07.2016 13:14Asuntomessut 2016: Honkarakenteen uusi hirsitalomallisto kunnioittaa pohjalaista rakennusperinnettä modernilla otteella
05.07.2016 11:44Vihervuosi 2016 puolessa välissä - jo yli 300 tapahtumaa viihtyisämmän lähiympäristön puolesta
05.07.2016 10:10Varovasti siellä maastossa!
05.07.2016 5:45Kolme teräksenkovaa puuravarayhdistelmävarustelijaa: Weckman,Konga ja Riikonen.
05.07.2016 5:14Kolme kovaa ;Weckmannilta tuottavia varustekokonaisuuksia.
05.07.2016 5:05Kolme kovaa puutavara-autovarustelijaa - Kongan Konepaja Mäntyharju
04.07.2016 18:00Mercedes-Benzin kuorma-autokysyntä hyvässä vauhdissa Suomessa vuoden 1. puoliskolla
04.07.2016 17:00Metsäteollisuus ry: Metsäteollisuuden päästöt ovat vähentyneet edelleen
04.07.2016 14:00Yhteismetsä on yleistyvä ja helppo metsänomistusmuoto
04.07.2016 11:29UPM investoi Kymin tehtaaseen markkina-aseman vahvistamiseksi maailman sellumarkkinoilla
04.07.2016 11:00Koneenkuljettajien mielestä metsäkonealan kausiluonteisuus voidaan torjua: Alemman tieverkoston kunnostus kärkihankkeeksi
04.07.2016 8:22Pihtiputaan Petri Laitinen jokamiesluokan mestariksi
04.07.2016 8:12Punainen Sulka - Vapaaehtoistyön voimaa OKRA 2016 -näyttelyssä
04.07.2016 4:54XX BOXX LAITASARJA on kehitetty Terminator XXL- , ja Predator XLR pankkojen energia-ajolavaks
03.07.2016 17:10Metsäkonepalvelu Oy tukemassa suunnistaja Inka Nurmista joka otti Puolassa EM-kultaa W16 sprinttikilpailusta ja pronssia pitkältä matkalta!
03.07.2016 17:00Avoimien ovien päivä Versowoodin Vierumäen sahalla 9.9.2016 - ilmoittaudu mukaan
03.07.2016 12:00Tervetuloa OKRAan Nisula Forestin osastolle 6.-9.7.
03.07.2016 11:03Voitelukeskus laajentaa toimitilojaan Pirkkalassa
03.07.2016 11:01Jo 300 Ponsse Scorpionia maailmalla
03.07.2016 11:00ILTA-SANOMAT: Tässä on Suomen rautateiden viimeinen dinosaurus - ahmii 260 litraa dieseliä tunnissa
03.07.2016 10:01Suurten yritysten liikevaihto kasvoi toukokuussa
02.07.2016 22:37Mallisuoja sälyttää tarkkailuvastuuta yrityksille
02.07.2016 17:03UPM:n Schwedtin tehtaan myynti LEIPA Georg Leinfelder GmbH:lle vahvistettu
02.07.2016 17:00Liikenneverkon yhtenäisyys turvataan maakuntauudistuksessa
02.07.2016 15:15Saimaannorpan kuutit vaarassa eilisestä alkaen
02.07.2016 11:01Valmet valittu uudeksi automaatio järjestelmätoimittajaksi Papeterie du Bourrayn paperitehtaalle Ranskaan
02.07.2016 10:05Laakkonen tuo oman romutuspalkkion vaihtoautoihin
02.07.2016 9:26Selkämeren kansallispuisto täyttää viisi vuotta
02.07.2016 9:00Alkuvuosi näyttää ensirekisteröintien näkökulmasta positiiviselta
02.07.2016 7:56Karhun kaatokiintiö 183 yksilöä
02.07.2016 7:00Uusi ParkerStore - Lähimyyjien Uutislehti ilmestynyt! Jakelussa Pohjoinen Teollisuus-messuilla Oulussa
02.07.2016 2:07Predator XLC - vientipankko kolmansiin maihin.
01.07.2016 20:30Valmet toimittaa automaatioteknologiaa uuteen Dunbarin jätevoimalaitokseen Skotlantiin

Näytä lisää »