Käräjäoikeus hylkäsi yksityisten metsänomistajien kanteita koskien raakapuukauppoja vuosina 1997?200405.09.2017 16.21 Helsingin käräjäoikeus antoi 31.8.2017 tuomiot, joissa se hylkäsi kahdeksan yksityisen metsänomistajan Stora Enso Oyj:tä, Metsäliitto Osuuskuntaa ja UPM-Kymmene Oyj:tä vastaan nostamat vahingonkorvauskanteet. Kanteet perustuivat markkinaoikeuden päätöksessä 3.12.2009 todettuun raakapuumarkkinoiden kilpailunrajoitukseen. Kanteiden mukaan yhtiöt olivat aiheuttaneet metsänomistajille vahinkoa markkinaoikeuden päätöksessä todetulla kilpailunrajoituksella. Metsänomistajien mukaan yhtiöt olivat maksaneet niille alihintaa raakapuukaupoissa vuosina 1997–2004. Stora Enson näkemyksen mukaan käräjäoikeuden ratkaisu on oikea. Stora Enso kiistää aiheuttaneensa vahinkoa metsänomistajille. Käräjäoikeus on ilmoittanut antavansa loput tuomiot ns. Suuri Savotta -ryhmään kuuluvien yksityisten metsänomistajien kanteiden osalta tämän vuoden loppuun mennessä. Suuri Savotta -ryhmän 486 metsänomistajan vaatimusten pääomamäärä on yhteensä noin 11,5 miljoonaa euroa, josta noin 1,9 miljoonaa euroa perustuu metsänomistajien ja Stora Enson välisiin puukauppasopimuksiin. |