Magneettimäki legendaarinen osuus vanhaa Jäämerentietä Uruspäällä, Kaunispään tunturin pohjoispuolella on nimetty Tiehallituksen toimesta tiemuseokohteeksi vuonna 1992. Miksiköhän?12.07.2013 0.07 Petsamon, Suomelle Tarton rauhansopimuksessa 1920 liitetyn alueen liikennöinti tapahtui lähes yksinomaan 5 metrin levyistä II -luokan sorapintaista maantietä pitkin, joka kulki Rovaniemeltä entisen Kyrön kylän (nyk. Ivalo) kautta Nellimiin, sieltä edelleen Paatsjoen rantoja seuraillen Könkäänjärven kautta Salmijärvelle, mistä poikkesi Yläluostarille yli tunturivyöhykkeen jatkaakseen vielä Petsamojoen vartta lähes kolmen peninkulman verran. Liinahamariin saakka tie valmistui lopullisesti vuonna 1931. Tämä, jo 1912 rakentamaan aloitettu Jäämeren tien nimellä tunnettu tie oli aikanaan varsin merkittävä ja vilkas matkailureitti, jota 30-luvun vilkkaimpina aikoina liikennöi säännöllisesti jopa viisikin postiautovuoroa päivässä. Petsamon kievareissa, majataloissa ja hotelleissa kirjattiin yöpymisvuorokausia 12 500 vuodessa ennen toisen maailmansodan puhkeamista. Majataloja Jäämeren tien varrella oli kaikkiaan 12 Ivalo, Könkäänjärvi, Mustola, Virtaniemi, Nautsi, Höyhenjärvi, Pitkäjärvi, Salmijärvi, Kuvernöörin-koski, Haukilampi, Yläluostari ja Liinahamari. Vuonna 1940, välirauhan aikana, Jäämeren tie nousi arvoon arvaamattomaan mahdollistaessaan Suomen ainoan ja koko Euroopassakin harvinaisen, jatkuvasti avoimen syvänmeren sataman, Liinahamarin, liittämisen maantie- ja rautatieyhteyksimme. Petsamon tavarakuljetuksia varten perustettiin Suomen valtiovallan toimesta keväällä 1940 Oy Pohjolan Liikenne Ab, jonka eri puolilta Suomea keräämä kalusto oli suurimmillaan maaliskuun lopussa 1941. Tuolloin käytössä oli yhtäaikaisesti 1573 kuorma-autoa, joista yhtiön omia 516 kpl, sekä noin 1000 perävaunua. Kaikkiaan Petsamon rahtirallissa oli käytössä n. 2500 autoa, pääosin ajamassa Rovaniemi - Liinahamari -väliä, jonka pituus oli yhteensä 531 km. Urakka-ajoon kutsutut autoilijat käyttivät järjestäytymistään (mm. Lapin Autoilijayhdistys) hyväkseen työnantajansa kanssa ehdoista ja korvauksista neuvotellessaan. Neuvottelutarvetta aiheuttivat mm. lastaus- ja purkausjärjestelyt, kuljetusmatkalla kadonneiden tavaroiden korvaamiset, ajotaksat, teiden kunnossapito, vakuutukset sekä liikenneturvallisuus. Jäämeren tie oli monella tavalla hyvin merkittävä työllistäjä, sillä erilaisissa liikenteen hoidon tehtävissä oli n. 3000 henkilöä, lastauksissa ja purkutöissä n. 2000, tienhoidossa n. 4000 ja huoltotehtävissä n. 1000, eli siis yhteensä lähes 10 000 henkilöä sai siitä elatuksensa. Ruotsalaisetkin tarvitsivat kipeästi yhteyttä Jäämerelle omien satamiensa toimintakyvyn lamaannuttua Saksan suorittamaan Tanskan ja Norjan miehitykseen. Pohjolan Liikenteen hallituksen puheenjohtaja Paavo Tavela teki kesäkuussa -40 Ruotsissa sopimuksen, jonka mukaan Ruotsi toimitti 100 kpl Volvo kuorma-autoja perävaunuineen vastineeksi oikeudestaan liikennöidä Petsamon tiellä. Ruotsalaisten ensimmäinen kuljetustapahtuma oli 40:llä kuorma-autolla hoidettu Amerikkalaisten J9-hävittäjäkoneiden siirto puulaatikoihin pakattuina Liinahamarin satamaan ankkuroidusta höyryalus Mathilda Tordénista Haaparantaan. Enimmillään ruotsalaisautoja oli liikenteessä heinäkuussa 1940 401 kpl. Pohjolan Liikenteen kanssa ruotsalaisyhtiö tasasi kuljetuksia myöhemmässä vaiheessa tonni tonnia vastaan -periaatteella, riippuen kumman autoissa oli kulloinkin kapasiteettia tiettyyn suuntaan. Tilien rahallinen selvitys tehtiin vasta sodan jälkeen valuuttasäännöstelyn päätyttyä. Saksan armeijan kuljetustarpeita hoidettiin myös Jäämeren tietä käyttäen, osaksi suomalaisen yhtiön, osaksi saksalaisten omien, enimmillään 1140 auton avulla. Tähän ajoon osallistui myös ruotsalaisia kuljettajia merkittävässä määrin. Vuoden 1940 kesällä Petsamon tiellä liikennöi myös kymmenen Norjalaista autoa suorittaen elintarvikekuljetuksia Pohjois-Norjaan. Suomen ja Neuvostoliiton välisen uuden sodan uhatessa siirrettiin kuljetuksia Liinahamarin sataman sijasta myös Norjan Kirkkoniemeen.
Magneettimäen nimityksen alkuperästä tuntuu perimätiedossakin liikkuvan useampia eri versioita; Erään version mukaan tietyssä kohdassa maaston muoto saa aikaan optisen harhan, jolloin vaikuttaa siltä, kuin auton vauhti kiihtyisi mentäessä mäkeä ylöspäin. Todellisuudessa kuitenkin ollaan alamäessä, mutta siinäpä aihetta selitykselle, että tunturin kätkemät suuret malmimäärät aiheuttavat niin voimakkaan magneettisen vetovoiman, että metallinen autokin menee itsellään mäen ylös!
Vuonna 1992 esitys sitten jätettiinkin Lapin Tiepiirille, jonka jälkeen Tielaitoksen pääjohtajan, Jouko Loikkasen ystävällisellä myötävaikutuksella museotiepäätös syntyi ennätysajassa. Museotie -esityksellään, kuten em. Jäämeren tien ajon järjestämiselläkin, seura haluaa osoittaa kunnioitustaan niille liikenteen ammattilaisille, jotka uhrautuvaisuudellaan ja osaamisellaan mahdollistivat Suomen ja Ruotsin elinkeinoelämän ja tavaranvaihdon jatkuvuuden vaaran vuosina 1940-41. Tähän yhtyvät myös yhteistyökumppanimme Suomen Kuorma-autoliitto ry ja ruotsalainen Svenska Åkeriförbundet, jotka avustavat osaltaan merkittävästi seuraamme kunnollisen muistomerkin hankkimisessa ja pystyttämisessä Magneettimäen tien varrelle syyskuun 11. pnä 1993.
Laavutyyppinen tulipaikka ja kirkasvetinen luonnonlähde kruunaavat varmasti vaativankin matkailijan tarpeet. Myöhemmässä vaiheessa suunnitelma sisältää myös vanhan kievarialueen kunnostamisen rakennuksineen. Metsäntutkimuslaitos osallistuu hankkeeseen tiealueen ulkopuolisten osien rakentamisessa ja hoitamisessa. Magneettimäen museotien ja autoilijaveteraanien muistomerkin löytää pohjoiseen matkaava valtatie 4:n varrelta Inarin kunnasta, Saariselän matkailukeskuksesta n. 6 km pohjoiseen. Autoilla ajaminen tälle n. 3 km:n mittaiselle museotielle tapahtuu ainoastaan sen pohjoisen puoleisesta päästä, koska Uruspään laelle on vaikeata saada aikaan turvallista liittymää. Talviaikana museotietä pitkin kulkee moottorikelkkareitti. Lähdeluettelo:
artikkeli : vetku.fi |