Sähkön tukkuhinta ennätyslukemissa 2022 - Suomessa sähkö toiseksi halvinta eurooppalaisten pääkaupunkien vertailussa

31.12.2022 11.00

verkkosivuprojekti-kuvat-high-res-1_6415-800x450.jpg

Venäjän aloittama sota sotki energiamarkkinat, Suomi ja Ruotsi toipumassa kriisistä muuta Eurooppaa nopeammin 

Venäjä aloitti valmistautumisen hyökkäyssotaansa pyrkimällä sotkemaan eurooppalaiset energiamarkkinat. Kaasuhanan kiristäminen nosti sähkön hintaa jo kesästä 2021 alkaen, ja syksyllä säiden kylmetessä hinta nousi moninkertaiseksi totuttuun verrattuna. Uusi vaihe hintakriisissä alkoi kesällä 2022 kun Venäjä vähensi kaasun vientiä Eurooppaan entisestään. Syksyn 2022 aikana sähkönhinnat olivat korkeampia kuin koskaan aikaisemmin. Suomessa vuoden 2022 keskihinta oli 154 euroa megawattitunnilta, aiempi ennätys oli edelliseltä vuodelta, 72 euroa.

Pahiten kriisi on koetellut venäläisestä kaasusta riippuvaista Keski- ja Etelä-Eurooppaa, jossa kaasua käytetään lämmityksen ja teollisuuden lisäksi myös sähköntuotannossa. Sähkön hinnat Saksassa, Italiassa ja Kreikassa ovat olleet tuntuvasti pohjoismaisia korkeampia. Pohjoismaiden sisällä sähkö on ollut edullisinta Ruotsin ja Norjan pohjoisilla alueilla, etelän vertailukelpoiset alueet ovat olleet hinnoiltaan samaa tasoa Suomen kanssa. Tukholma on ollut edullisempi, Oslo ja Kööpenhamina jonkun verran kalliimpia. Muiden Pohjoismaiden jakautuminen erillisiin hinta-alueisiin johtuu riittämättömistä maiden sisäisistä siirtoyhteyksistä. Hyvien sisäisten siirtoyhteyksien takia Suomella on ollut maana parhaat valmiudet kohdata yleiseurooppalainen energiakriisi.

Sähkömarkkinat eivät olleet varautuneet yllättävään kaasun saatavuuden rajoittumiseen, joka on energian hinta- ja saatavuuskriisin juurisyy Euroopassa, toteaa Energiateollisuuden energiamarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa. – Muihin verrattuna olemme selvinneet hyvin, vaikka sähkön hintataso on monille asiakkaille ollut kohtuuton, Salomaa jatkaa.

Eurooppalainen tavoite toteuttaa energiasektorilla vihreää siirtymää ei ole vaikuttanut sähkön hintoihin ennen energiakriisin alkua 2021. Päästöoikeuksien hinnat alkoivat kohota vuoden 2017 aikana, ja ovat siitä lähtien kymmenkertaistuneet. Hintojen nousu alkoi vasta Venäjän toimien seurauksena 2021.

Pohjoismainen sähköntuotanto on poikkeuksellisen vähän riippuvaista fossiilisista polttoaineista, ja ainakin markkinat uskovat, että Pohjoismaat tulevat kriisistä ulos ensimmäisinä. Sähkön futuurit ennakoivat, että talven lämmityskauden päätteeksi varsinkin suomalainen ja ruotsalainen sähkö asettuisivat pysyvästi alemmalle hintatasolle, keskimäärin alle kymmeneen senttiin kilowattitunnilta. Seuraavan talven odottama on myös merkittävästi alemmalla tasolla kuin kuluvan talven toteutuneet hinnat. Samaan aikaan Saksaan ennakoidaan jopa lähes kolminkertaisia hintoja Suomeen ja Ruotsiin verrattuna.

- Suomella on hyvät mahdollisuudet taltuttaa energiakriisi ennen Keski-Eurooppaa, koska omaa tuotantoa on tulossa reippaasti lisää, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.

– Ensi kesän ja vuoden 2024 hintanäkymät ovat jo suotuisat, haasteena on nyt selvitä tästä talvesta niin sähkön hintojen kuin riittävyydenkin osalta. Politiikan puolella on huolehdittava, että energiantuottajien mahdollisuuksia investointeihin ei rajoiteta. Investoinnit ovat ainoa kestävä tapa varmistaa, että saamme edullista sähköä myös jatkossa, Leskelä jatkaa.

23.01.2023 11.00Hirvikannan kokoa arvioidaan Lapissa
22.01.2023 16.00Pakettiautojen hyllyt saat kätevästi verkosta: hyllytpakuun.fi
22.01.2023 12.22SKALin perinteinen Kuljetuskuutio-palkinto Mika Lintilälle, kunniamaininta Valtiokonttorille
22.01.2023 8.10Puukauppa vilkastui loppuvuotta kohti - koko vuoden volyymi edellisvuotta niukasti pienempi
21.01.2023 14.55Metsäteho: Puun rautatiekuljetusten toimintamallit kuvattu
21.01.2023 10.00DAF aloittaa sähkökuorma-autojen kokoonpanotehtaan
20.01.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 20.1. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
20.01.2023 9.24Markkinoiden edullisin tila-auto saa hybridivoimalinjan
19.01.2023 14.44Energiatehokkuus ja automatisaatio parhaat teollisuuden keinot torjua ilmastonmuutosta
19.01.2023 11.00Luonnonsuojeluliitto vaatii aikalisää Aalistunturin hakkuisiin
19.01.2023 7.55Uusi ihmistieteellisen metsätutkimuksen kurssi houkutteli heti yli 120 opiskelijaa
18.01.2023 15.00Ford-hyötyajoneuvot Euroopan markkinajohtaja ennätyksellisesti jo kahdeksan vuotta peräkkäin; Suomessa pakettiautojen ykkönen jo neljättä vuotta peräkkäin
18.01.2023 9.30FOSSA-hankkeessa kehitetään fossiilivapaita terästuotteita
17.01.2023 17.32Venäjä aloittanut oman metsäkonevalmistuksen
17.01.2023 13.00Käyttöikää konttikurottajien eturenkaille - uuden Nokian Tyres HTS G2 L-5S -satamarenkaan sileä, L-5S pinta tarjoaa turvallisuutta ja pitkiä käyttötunteja
17.01.2023 11.01MTK:n metsäpoliittiset ilmastokeinot - Metsien ilmastohyödyt saavutetaan aktiivisella hoidolla ja käytöllä
17.01.2023 10.25Saha- ja puutuotealalle lisää tuottavuutta ja kasvua
17.01.2023 9.33Suomen ensimmäinen logistiikan ajo-opetukseen räätälöity sähkökuorma-auto otettiin käyttöön Joensuussa
17.01.2023 9.11VTT käynnistää viisi kestävää teollista kasvua tukevaa tutkimusinvestointia ja edistää kansallista aloitetta
17.01.2023 8.00Uusi IVECO eDAILY sai What Van? -lehden One to Watch -palkinnon
16.01.2023 17.33Gasgridin kelluva LNG-terminaali valmis kaasutoimituksille
16.01.2023 11.42Metsä Groupin Kajaanin hankintapiiri on aloittanut toimintansa
15.01.2023 15.00Kangasalalaiselle työnjohtaja Harri Mäihäniemelle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi
15.01.2023 11.00EU:n ennallistamisasetusehdotuksen luontotyyppi- ja turvemaatavoitteiden vaikutukset Suomessa
14.01.2023 11.00Nisula Forest ja Toyota Gazoo Racing WRT:n yhteistyö saa jatkoa myös kaudella 2023
14.01.2023 8.00Katja Paananen Ponssen vastuullisuusjohtajaksi
13.01.2023 20.45KATSO TÄSTÄ 13.1. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
13.01.2023 11.35Bilsteinilta madallussarja VW T7 Multivaniin
13.01.2023 11.13Goodyear ja Gatik ovat ottaneet merkittävän edistysaskeleen kohti turvallisempaa ja kestävämpää autonomista tavaraliikennettä
13.01.2023 10.55Verottaja: maa- ja metsätaloudenharjoittajien sekä toiminimiyrittäjien veroilmoitukset nyt OmaVerossa
13.01.2023 8.00DAF ylsi Suomessa kaikkien aikojen ennätykseensä ensirekisteröinneissä 2022
12.01.2023 14.00Nokian Raskaille Renkaille on myönnetty Avainlippu- ja Design from Finland -merkit
12.01.2023 9.20Valmet uusii Andhra Paper Limitedin keittämön, kuitulinjan ja haihduttamon Intiassa
12.01.2023 9.00Volkswagen Hyötyautot jatkaa autourheilun SM-sarjojen ja nuorisotoiminnan tukemista
12.01.2023 8.45Metsähallituksen uusi erävalvontapäällikkö hakee valvontaan tehoa muiden viranomaisten kanssa
12.01.2023 7.33Tuore opas tukemaan alueellisten liikennejärjestelmäsuunnitelmien vaikutusten arviointia
11.01.2023 18.00XPO investoi 100 sähkökuorma-autoon - Ranskan suurin Renault Trucks sähkökuorma-autojen tilaus
11.01.2023 13.00Kaivinkoneiden lumenveiston SM-kilpailut 2023 - lumikivaa jälleen luvassa Juupajoella!
11.01.2023 12.00VTT:n selvitys: Mitä jos metsänomistajat saisivat korvauksen hiilen sidonnasta?
10.01.2023 15.31Uudenkaupungin autotehtaalla käynnistetään YT-neuvottelut - sopeustustarve koskee 630 henkilöä
10.01.2023 13.33Ansakujan Veho Vantaalla uudistuu Mercedes-Benz vauriokeskukseksi
10.01.2023 8.56Metsämiesten Säätiön vuotuinen apurahanhaku on auennut
09.01.2023 12.00Kivirock lehti 1/2023 nyt työn alla - varaa näkyvyyspakettisi nyt!
09.01.2023 10.00Yksityisteiden perusparannusavustuksiin merkittäviä korotuksia
09.01.2023 8.11Hiabille suuri WALTCO-takalaitanostintilaus kansalliselta jälleenmyyjältä Yhdysvalloista
08.01.2023 15.00UPM etenee kasvuhankkeensa loppusuoralle Uruguayssa
08.01.2023 13.00Jeep Gladiator Overland kevytkuorma-auto: Monipuolinen urakoitsijan työkalu maastoon ja maantielle
08.01.2023 10.00Kalastonhoitomaksuista kertyi 9,3 miljoonaa euroa
07.01.2023 17.00Itä-Suomen yliopisto kartoitti: Kustannusten voimakas nousu ja tiestön rapistuva kunto toimijoiden suurimmat huolet puutavaran autokuljetuksessa
07.01.2023 11.00Valmet on saanut päätökseen Nova Tech Automationin Prosessiautomaatioratkaisut-liiketoiminnan oston
06.01.2023 19.00KATSO VUODEN ENSIMMÄINEN LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, maarakennus- ja kuljetusalan tuoreet kuulumiset
05.01.2023 18.11Teknologiayhtiö Epec laajentaa Pohjois-Amerikkaan
05.01.2023 11.20Scania Driver-mobiilisovellus on kuljettajan uusi tehokas työkalu
05.01.2023 9.11Suomen Hyötytuulen Tahkoluodon merituulipuiston laajennus etenee kaavoituksesta vesi- ja rakennuslupavaiheeseen
04.01.2023 22.01HUOMIO YRITYKSET! Vielä muutama Ammattilehti.fi banneri- ja uutispaketti vapaana vuodelle 2023
04.01.2023 17.11Brussels Airlines aloitti uuden vuoden Neste MY Uusiutuvan Lentopolttoaineen ensimmäisellä toimituksella Brysselin lentoasemalle CEPS-putkiston kautta
04.01.2023 14.44Suomen kansainvälisen saavutettavuuden kehitystä on seurattava monipuolisesti
04.01.2023 9.21Luonnonvarakeskus tutkii uhanalaisten kääpien siirtoistutusta
03.01.2023 17.04Matkailuajoneuvojen rekisteröinnit laskivat huippuvuodesta 2021
03.01.2023 16.00Puutavara- ja hakekuljetusten HCT-tutkimusten uusimpia tuloksia
03.01.2023 10.00Norjalaiset suunnittelemassa terästehdasta Inkooseen
02.01.2023 13.59Energiahintakeinottelu näkyy sähköautojen myynnisä
02.01.2023 13.55Vaihtoautokauppa jarrutti viime vuonna selvästi
02.01.2023 13.45Henkilö- ja pakettiautojen ensirekisteröinnit jäivät ennätyksellisen alhaisiksi
02.01.2023 13.29Sähkökuorma-autoja rekisteriin 14 kappaletta
02.01.2023 13.22Kuorma-autojen rekisteröinnit ylittivät 3300 auton rajapyykin
02.01.2023 13.12Volvo Trucks raskaiden kuorma-autojen ykkönen
02.01.2023 12.22Uudistetun maatalouspolitiikan kausi 2023 käyntiin
02.01.2023 8.33Koivunen Oy tuo Suomeen raskaan kaluston MECA Truck -korjaamoketjun
02.01.2023 8.32Renault Trucks suuntaa vuoteen 2023 sähkökuorma-automarkkinan kärkipaikalta
31.12.2022 13.00Metsävarakarttojen ja kuntakohtaisten tilastojen menetelmäkuvaukset julkaistu
31.12.2022 11.00Sähkön tukkuhinta ennätyslukemissa 2022 - Suomessa sähkö toiseksi halvinta eurooppalaisten pääkaupunkien vertailussa
30.12.2022 20.00KATSO TÄSTÄ VUODEN VIIMEINEN LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, maarakennus- ja kuljetusalan tuoreet kuulumiset
30.12.2022 16.00Nokian Renkaat aloittaa sopimusvalmistusyhteistyön renkaiden saatavuuden turvaamiseksi Keski-Euroopassa, sopimus allekirjoitettu Qingdao Sentury Tiren kanssa
30.12.2022 15.00Pomarkkulaiselle hakkuukoneenkuljettaja Jaakko Järvenpäälle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi
30.12.2022 9.11ProSilva Oyj nimittää Norbert Schalkx:in toimitusjohtajaksi
29.12.2022 8.22Huoltovarmuus vaatii panostuksia vähäliikenteiselle tieverkolle
28.12.2022 17.00John Deere Forestry Oy vahvasti mukana myös talviurheilussa
28.12.2022 16.00Tuottavampaa puunkäsittelyä - Komatsun uusi kouramallisto
28.12.2022 15.00Nimitykset: Mikko Silfverberg Volvo kuorma-automyyjäksi Turkuun
28.12.2022 12.33Biotalousalan teettämä selvitys: Huoltovarmuus vaatii nopeita panostuksia vähäliikenteiselle tieverkolle
28.12.2022 8.50Erävalvonta puuttunut tänä vuonna yli 500 luonnossa liikkujan toimintaan
28.12.2022 8.12Kithydro fuusioidaan Koneosapalveluun
27.12.2022 19.00LUE TÄSTÄ! Talven Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - 148 sivua kone- ja kuljetusalan asiaa
27.12.2022 9.00Ahmakannan koossa ei muutoksia edelliseen vuoteen
26.12.2022 11.00Teollisuuden tuottajahinnat nousivat vuoden 2022 marraskuussa 18,8 % vuoden takaisesta
25.12.2022 12.00Nesteelle myönnetty IPCEI-rahoitus vauhdittaa Porvoon jalostamon vihreän vedyn hankkeita
24.12.2022 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli tukemaan metsiä koskevaa päätöksentekoa - puheenjohtajaksi Antti Asikainen
23.12.2022 21.00KATSO TÄSTÄ JOULU-SPESIAALI LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan jouluterveiset
22.12.2022 11.00MacGregor on saanut kaksi merkittävää ja yhden huomattavan RoRo-laitteiston tilauksen PCTC-aluksiin
21.12.2022 16.00Tehohydro osti JFORCE Engineeringin osakekannan
21.12.2022 9.00Kiteeläiselle puutavara-autonkuljettaja Jyrki Ahokkaalle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi
21.12.2022 8.00Hiilensidonta vaatii panostusta metsien kasvuun ja metsänhoidon laatuun
20.12.2022 16.00Hiab ostaa ruotsalaisen venttiilivalmistaja Olsbergin
20.12.2022 13.33Joulutien turvallisuudessa suuria eroja eri puolilla Suomea
20.12.2022 13.11Cargotecin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen siirtyy eläkkeelle vuoden 2023 aikana
20.12.2022 10.22Koskisen investoi materiaalitehokkuuteen ja modernisoi vanerin tuotantoa
20.12.2022 10.00Lapin tuulivoimaselvityksessä tunnistettiin 46 seudullisesti merkittävää tuulivoima-aluetta
20.12.2022 8.00Metsien ensiharvennukset eivät ole suositusten mukaisia
19.12.2022 15.44Puolustusvoimille hankitaan kotimaisia panssaroituja ajoneuvoja

Näytä lisää »