Ensi vuoden alusta suurten yritysten on raportoitava myös alihankintansa tuottamat epäsuorat päästöt

15.06.2023 8.09

VTT: Euroopan unioni on tiukentamassa lähiaikoina ympäristölle ja ilmastolle haitallisen toiminnan sekä vastuullisuusraportoinnin velvollisuuksia. Määräysten toteuttaminen käytännössä on vielä monelle yritykselle, mutta myös kansallisille viranomaisille osittain hämärän peitossa, ja tarkentavia pelisääntöjä odotetaan yhä EU:lta.

Isossa kuvassa taustalla on EU:n hiilineutraalisuustavoite vuoteen 2050 mennessä, jonka toteutumiseen ei riitä pelkkä yritysten keskittyminen omien suorien päästöjensä vähentämiseen, vaan myös toimitusketjujen epäsuorat päästöt on saatava alas. 

Vuoden 2024 alusta suurten yritysten raportointivelvollisuus laajenee myös esimerkiksi alihankintoihin, eli niin sanottujen Scope 3:n* päästöihin, joissa yrityksen ostamilla kuljetus- ja logistiikkapalveluilla on merkittävä osuus. Tämä synnyttää yrityksille uudenlaisia haasteita palveluiden ja tuotteiden hankintaan sekä edellyttää selvästi nykyistä tehokkaampaa läpinäkyvyyttä ja omistautuneisuutta alihankkijoiden tuottamiin päästöihin. Raportointivelvollisuus koskee muutaman vuoden sisällä myös pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Raportin tulee olla osana yritysten vuosikertomusta. 

Haasteena vastuullisten toimittajien ja palveluiden löytäminen 

Noin 25 %** Euroopan unionin alueella syntyvistä päästöistä tulee liikenteestä ja kuljetuksista. 

"Tähän saakka logistiikkahankinnat ovat pyörineet täysin hintavetoisesti, mikä on ymmärrettävää kilpailukyvyn ylläpitämisen näkökulmasta ja ottaen huomioon, että epäsuorien hankintojen taloudellinen merkitys on suuri. Nyt ala on sääntelyn myötä valtavassa murroksessa ja tämäkin liiketoiminnan alue tulee osaksi yrityksen vastuullisuustarkastelua. Isoimpina haasteina tulevat olemaan vastuullisuutta tukevien kumppaneiden ja palvelujen löytäminen sekä niiden vaivaton käyttöönotto", kertoo VTT:n Älykkäät toimitusketjut ja logistiikka -tutkimustiimin vetäjä Ville Hinkka.

VTT vastaa haasteeseen monikansallisen Admiral-hankkeen kautta, joka sai yli 7 miljoonan euron EU-rahoituksen. Suomesta mukana ovat VTT:n lisäksi Awake.AI ja Steveco Oy, joiden osuus hankerahoituksesta on 2,6 miljoonaa euroa.

"Tavoitteena on luoda kauppapaikka, jossa yritykset voivat vertailla alihankintaketjun päästöjä sekä hankkia esimerkiksi satamatoimintoja helpottavia palveluita ja sovelluksia. Tämän lisäksi hankkeessa testataan VTT:n ja muiden kumppaneiden kehittämien digitaalisten palvelujen toimintaa yli maarajojen. Mukana on 21 kumppania yhdeksästä Euroopan maasta, esimerkiksi it-yrityksiä, logistiikkayrityksiä, VTT:tä vastaava tutkimuslaitos Portugalista sekä kolme yliopistoa", Hinkka selvittää.

Monia tasoja koskettava kokonaisuus

On tärkeää, että yrityksissä ymmärretään vaatimukset niin vastuullisuuden kuin sitä koskevan raportoinnin suhteen ja sitoudutaan ottamaan ne kiinteäksi osaksi toimintaa. 

"Kriittisintä alkuvaiheessa on kuitenkin se, että yritysten vastuullisuutta tukevia vähäpäästöisiä logistiikkapalveluita olisi helposti saatavilla ja niitä olisi mahdollista vertailla johdonmukaisesti hankintapäätösten tueksi. Meidän vahvuutemme ja panoksemme VTT:llä on aiheeseen vahvasti liittyvän ilmastonmuutokseen liittyvän 'systeemisen muutoksen' ymmärtämisessä ja tämän muutoksen puolueettomassa tukemisessa. Suunnan muuttaminen kohti vihreämpiä toimitusketjuja ja hankintaprosesseja vaatii onnistuakseen konkreettisia uusia teknologisia innovaatioita, mutta myös vuosien saatossa vakiintuneiden käytänteiden ja ajattelumallien purkamista. Näin haastava ja poikkitieteellinen aihe sekä siihen kiinteästi liittyvä projekti sopii meille loistavasti", sanoo VTT:n erikoistutkija ja Admiral-hankkeen koordinaattori Harri Pyykkö.

Kun kuljetus-, ja logistiikkayritykset kokevat saavansa kilpailuetua tarjoamalla vähäpäästöisiä palveluita ja vastinetta vihreille investoinneilleen, on odotettavassa, että kokonaispäästöt lähtevät nopeaan laskuun. 

* Karkeasti jaoteltuna Scope 1 sisältää yrityksen suorat päästöt, Scope 2 ostoenergiasta aiheutuvat päästöt ja Scope 3 epäsuorat, kuten hankintojen, jakelun ja liikematkustamisen, päästöt.

** Transport and the Green Deal: 
https://commission.europa.eu/strategy-and-policy/priorities-2019-2024/european-green-deal/transport-and-green-deal_en

10.07.2023 9.55Nesteen keksijöille myönnettiin vuoden 2023 Eurooppalainen keksintöpalkinto
10.07.2023 8.00Suomalaisista 195 000 metsästi vuonna 2022
09.07.2023 15.30Komatsu Forestin metsäkonetuotanto on nyt hiilineutraali
09.07.2023 12.00Kansainvälisyys tarkoittaa eri metsäalan yrityksille eri asioita
09.07.2023 10.00Kesäkuussa 2023 ensirekisteröitiin 9 163 uutta henkilöautoa
08.07.2023 15.00Kesällä tarvitaan viileää puhdasta ilmaa ohjaamoihin
07.07.2023 23.00KATSO TÄSTÄ OKRA 2023 -ERIKOISLÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa maarakennus-, kuljetus ja metsäalan tuoreet kuulumiset
07.07.2023 11.09Veneiden ja vesikulkuneuvojen hankinnat laskussa
07.07.2023 10.43Finnairilla kesäkuussa lähes miljoona matkustajaa
07.07.2023 10.00Peugeot 208 uudistuu
05.07.2023 18.44Finnmammut tarjoaa Heizohack -hakkurit kaikkiin käyttötarpeisiin
05.07.2023 9.00Valmet toimittaa kaksi pesupuristinta Holmenin tehtaalle Iggesundiin, Ruotsiin
04.07.2023 15.50Sahateollisuuden Tino Aalto: Jalostusasteen nostoon satojen miljoonien eurojen T&KI panostukset
04.07.2023 15.00Jatkuva tuotekehitys ja uudet innovaatiot Kone-Ketosen menestyksen taustalla
04.07.2023 10.22Metsäteollisuuden vienti väheni huhtikuussa - tuonti puolestaan kasvoi
04.07.2023 9.10Vuoden 2022 teollisuuden myydyn tuotannon arvo 105 miljardia euroa
04.07.2023 9.00Sähköautot: Lidl laski latauksen hintaa
03.07.2023 11.51Uusien autojen ensirekisteröinnit kasvussa - uusien tilausten määrät lamavuosien tasolla
03.07.2023 10.55Lahden eteläisen kehätien tunneleissa sulku 11.?12.7. välisenä yönä
03.07.2023 7.22Halla ja kuivuus heikentävät mustikan satonäkymiä osassa maata
02.07.2023 17.00UPM tukee yrittäjiensä vastuullisuutta metsänhoidon hankintaketjussaan
02.07.2023 15.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Täyssähköinen Ford F-150 Pro 4x4 Lightning Platinum - Ei mikään tuulimylly
02.07.2023 10.00VTT:n johtama monikansallinen miljoonahanke ratkoo vastuullisen logistiikan haasteita
01.07.2023 16.00Neste ja muut johtavat energiayhtiöt Suomessa yhdistävät voimansa teollisen vetylaakson kehittämiseksi
01.07.2023 10.11Teollisuuden liikevaihto väheni 9,0 % vuoden 2023 toukokuussa
30.06.2023 22.00KATSO TÄSTÄ 30.6. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
30.06.2023 15.00Veli Pusa on nimitetty Volvo Trucks Suomen myyntijohtajaksi
30.06.2023 13.00Metsät ja ilmastonmuutos -tietokirja tarjoaa oivalluksia kaikille hiilensidonnasta ja ympäristökysymyksistä kiinnostuneille
30.06.2023 11.00Valmet Automotive avaa ensimmäisen akkutehtaansa Saksass
30.06.2023 8.00Petteri Luode on nimitetty Volvo kuorma-automyyjäksi Tampereen Volvo Truck Centerille
29.06.2023 14.00Päällystystyöt alkavat Uudenkapungin kulmilla - kantatiellä 43 ja maantiellä 204
29.06.2023 8.23Ivecolle yhteensä 3 000 auton tilaus Ruotsin puolustusvoimilta
28.06.2023 17.00Ympäristökontti - polttoainehuollon kokonaisratkaisu
28.06.2023 15.33Renault Trucks TCK 2024 -mallistoon on tehty merkittäviä, kuljettajan hyvinvointiin ja turvallisuuteen keskittyviä parannuksia
28.06.2023 13.30Pyhäjoen silta Savukoskella puretaan - autoliikenne sillalle lakkaa
28.06.2023 12.58Venäjä hyllytetään vihreä kortti -järjestelmästä toistaiseksi
28.06.2023 12.55Kempower avaa uuden tehtaan pikalatausratkaisuille Lahteen vastatakseen kasvavaan kysyntään - uudet tilat avataan asteittain vuoden 2024 aikana
28.06.2023 12.45Maatalouden investointi- ja aloitustukien päätöksenteko on käynnistynyt
28.06.2023 12.40Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelma vuosille 2024?2027 on valmistunut
28.06.2023 12.00Toukokuussa 2023 hakattiin puuta teollisuuden käyttöön 3,4 miljoonaa kuutiometriä
28.06.2023 10.01Vetyteollisuus esillä Teknologia 23 -tapahtumassa
28.06.2023 8.00Johtava italialainen logistiikkapalveluntarjoaja valitsi Kalmarin keskiraskaat ja raskaat haarukkatrukit
27.06.2023 18.00KESÄTARJOUS: Kolme yrityksenne videota Hyviä uutisia! lähetykseen kahden hinnalla
27.06.2023 17.00Biohajoavat voiteluaineet säästävät ympäristöä mutta myös kukkaroa
27.06.2023 11.21Mersun E-sarjan farmari uudistuu - lisää tilaa ja sähköistä toimintamatkaa
27.06.2023 11.20Lidl kehittää sähköauton latauspalvelua: auton lataaminen onnistuu nyt myös yöllä
27.06.2023 10.30IVECOn legenda "TurboStar" tulee uudistuneena erikoismallina myyntiin Pohjoismaihin
27.06.2023 10.14Oda sulkee ruoan verkkokauppansa
27.06.2023 10.00Volvo toimittaa 74 tonnin sähkökuorma-auton Ruotsiin
26.06.2023 18.20ILMOITTAJA: Lähde mukaan kesän Ammattilehteen - nyt kannattaa markkinoida!
26.06.2023 18.00Raskone - helposti lähestyttävä huoltokumppani
26.06.2023 13.00Jokamiehenoikeudet ovat nyt jokaisenoikeudet
26.06.2023 12.35Opel esittelee uuden ikonisen Blitz-salamatunnuksen
26.06.2023 11.10Valmet on allekirjoittanut palvelusopimuksen Helen Oy:n kanssa
26.06.2023 11.01Kansalaiset arvostavat monimuotoisuus- ja ilmastohyötyjä metsäpolitiikassa
26.06.2023 11.00Nesteitä voi pian kuljettaa Helsinki-Vantaan turvatarkastuksesta kaksi litraa matkustajaa kohti
26.06.2023 10.00Uusin pakotepaketti kieltää Venäjän rekisterikilvissä olevat rekat ja perävaunut EU:n alueella
25.06.2023 12.00Vermeer HG4000 G2: Uuden sukupolven kompakti tehomurska
24.06.2023 15.00Koneellinen puunkorjuu - Metsätehon verkko-opas julkaistu
24.06.2023 12.00Kustannussäästöjä keveillä ja kestävillä alumiinivanteilla
23.06.2023 10.00KATSO TÄSTÄ 23.6. JUHANNUSLÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.06.2023 17.00Myyriä niukasti suurimmassa osassa maata - huippuvaihe pohjoisimmassa Lapissa
22.06.2023 15.00Alkukesän kuivuus altistaa metsät kaarnakuoriaistuhoille
22.06.2023 11.00Kalmarin suurenergia-akuilla varustetut sähköiset konttilukit auttavat London Gatewayta edistämään kestävän kehityksen ohjelmaansa
22.06.2023 8.00Näin kasvatat sähköauton toimintasädettä yksinkertaisin keinoin
21.06.2023 11.00Aurinkovoiman lisärakentaminen suositumpaa kuin muiden energiantuotantomuotojen
20.06.2023 16.00Ehdota vuoden 2023 Puupalkinnon saajaa
20.06.2023 10.00Volvo esittelee sähkökuorma-autoja pidemmällä toimintasäteellä
19.06.2023 11.00Hallitusohjelman ratkaisuilla voidaan hillitä jakeluvelvoitteen kasvun aiheuttamaa polttoaineiden hinnannousua
19.06.2023 9.00IVECO BUS tuo markkinoille neljä uutta mallia
19.06.2023 8.00Finnpilotin uusi luotsivene rikkoi ennätykset
18.06.2023 16.00Koneyrittäjät: Kuljettajien saatavuus ja toiminnan rahoitus energiapuuliiketoiminnan pullonkauloina
18.06.2023 12.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Ford e-Transit L2H2 3500 - Talvi yllätti positiivisesti
18.06.2023 9.00Teollisuuden liikevaihto väheni 5,2 % vuoden 2023 huhtikuussa
17.06.2023 12.00Käytettyjen metsäkoneiden myynnissä hyödynnetään ammattilaisen palveluita
17.06.2023 9.00Metsäteollisuus: Elinkeinomyönteinen hallitusohjelma luo hyvän pohjan teollisuuden kilpailukyvyn turvaamiselle
16.06.2023 20.00KATSO TÄSTÄ 16.6. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
16.06.2023 14.00Dacia Joggerista ja Dusterista uudet huippumallit
16.06.2023 13.49SSAB käynnistää muutosneuvottelut Hämeenlinnassa ja Kankaanpäässä
16.06.2023 13.44Parkerilta uusi keskiraskas akselipumppu- ja moottorisarja
16.06.2023 13.33Kamuxin tutkimus: Volvoa pidetään turvallisena ja Audia tyylikkäänä - Automerkkeihin liitetään usein mielikuvia, jotka voivat vaikuttaa auton ostopäätökseen
16.06.2023 11.25Kyberrikolliset kehittävät toimintaansa eivätkä lomaile kesälläkään
15.06.2023 13.17Yaran Kokkolan tehtaalle myönnetty Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinto
15.06.2023 10.12Stora Enso suunnittelemat rakenneuudistukset viemässä työpaikat tuhansilta
15.06.2023 9.29Työmaavarkaudet kasvussa - yli puolet varkauksista Uudellamaalla
15.06.2023 9.14Aurinkosähkön pientuotanto vahvassa kasvussa
15.06.2023 8.09Ensi vuoden alusta suurten yritysten on raportoitava myös alihankintansa tuottamat epäsuorat päästöt
14.06.2023 13.30Metsä Group rakentaa Äänekoskelle 300 miljoonan euron Kerto LVL -puutuotetehtaan
14.06.2023 9.41Valmetilta uusi optinen sakeusmittaus märkäosan sovelluksiin
14.06.2023 9.11Metsäluonnon monimuotoisuutta edistetään paahderinteillä
13.06.2023 18.00Kramer -kurottajat tarjoaa tehoa materiaalinkäsittelyyn
13.06.2023 15.00Autoalan etujärjestöt päivittivät käyttövoimaennusteensa vuoteen 2040 asti
13.06.2023 14.37Bridgestonelta uusi rengas maastureihin
13.06.2023 14.25Finnairilta positiivinen tulosvaroitus
13.06.2023 8.00Ford avasi sähköautotehtaan Saksassa
12.06.2023 19.04AMMATTILEHTI KOEAJAA: RAM 1500 4x4 HEMI eTorgue Limited 10th anniversary Crew Cab: Työmaiden salonkivaunu
12.06.2023 15.00Paimiolaisella sokerijuurikaspellolla testataan peltorobottia - onko robotista viljelijäksi?
12.06.2023 14.11Jarno Tolvanen on nimitetty kuorma-automyyjäksi Turun Volvo Truck Centerille
12.06.2023 8.35Vt 4 Kirri - Tikkakoski: Päällystystyöt käynnistyvät 16.6. - merkittävää haittaa liikenteelle
11.06.2023 17.00Laatuterät murskaimiin ja hakkureihin - kesä on kalustohuollon aikaa...

Näytä lisää »