Einari Vidgrén Säätiö palkitsi metsäalan osaajia

01.06.2022 10.11

einarisaatio.jpg

Einari Vidgrén Säätiö palkitsi ansioituneita metsäalan osaajia 17. kerran. Säätiön päähuomionosoitus, Einarin Palkinto, myönnettiin Koneteko Pitkäsen Kalle ja Hanna Pitkäselle. Elämäntyöpalkinnot osoitettiin Esa Mikkoselle ja Tuomas Ramlinille. Palkitsemistilaisuus järjestettiin 1. kesäkuuta Vieremän Rientolassa.  

Säätiön päähuomionosoituksen, Einarin Palkinnon, lisäksi tunnustuksia jaettiin neljässä eri kategoriassa: elämäntyöpalkinto, tunnustuspalkinnot, kuljettajapalkinnot ja opiskelijastipendit. Vuonna 2022 säätiö palkitsi osaajia yhteensä 167 800 eurolla.

”Tänä vuonna saimme hakemuksia kaikkiin kategorioihin varsin runsaasti, joten valinta oli haastava. Valintakriteerinä oli metsäalalla tehty toiminta, jossa painotettiin sukupolvilta toisille siirtyvää vastuullista toimintaa ja kestävän kehityksen mukaista työtä”, kertoo Einari Vidgrén Säätiön puheenjohtaja Juha Vidgren.

koneteko_pitkanenhannajakallepitkanen2.jpg

Einarin palkinto 

Einari Vidgrén Säätiön päähuomionosoitus, Einarin Palkinto, myönnettiin vuonna 2022 Koneteko Pitkäsen Kalle ja Hanna Pitkäselle (kuva yllä). Yrityksen toiminta täytti säätiön vuoden 2022 palkitsemisperusteet erinomaisesti. Koneteko Pitkänen on näyttänyt metsäkoneyrityksenä esimerkkiä olemalla eturintamassa oman toimintansa hiilijalanjäljen laskennassa. Pitkäsen henkilöstö on halunnut ymmärtää sekä oppia, mistä yrityksen suurimmat ympäristövaikutukset muodostuvat. Samalla he ovat halunneet selvittää, mitä hiilijalanjäljen laskenta ja raportointi käytännössä tarkoittavat. Koneteko Pitkäsessä on lisäksi tehty aikoinaan onnistunut sukupolvenvaihdos, ja kannattavuutta haettu aliurakoinnilla Saksan savotoilta. 

medium_esamikkonenelamantyopalkinto.jpg

Elämäntyöpalkinnot 

Tunnustuksena merkittävästä panoksesta metsäkoneyrittäjyyden osalta Suomen metsätaloudelle, laadukkaalle puunkorjuulle ja maamme talouskasvulle menneinä vuosina Einari Vidgrénin Säätiö jakaa elämäntyöpalkinnot Esa Mikkoselle (kuvassa  vas.) ja Tuomas Ramlinille (kuvassa oik.).

Esa Mikkonen, TM Forest Oy
”Esa Mikkonen on kuin tervaskanto. Hän on työskennellyt koko uransa ja ikänsä metsäkoneiden parissa. Mikkosen ansioita ovat 1980-luvulta alkanut koneyrittäjyys sekä perustajajäsenyys Kainuun koneyrittäjien osalta”, kertoo Juha Vidgren. 

Tuomas Ramlin, Konepalvelu Ramlin Oy
”Tuomas Ramlinin luja usko omaan tekemiseen, yhdessä rehellisyyden ja vastuunkantamisen kanssa, on kantanut hedelmää jo vuosia. Tuomakselle on aina ollut kunnia-asia, että työt tehdään ajallaan ja korkealaatuisesti. Konepalvelu Ramlin on oivallinen esimerkki siitä, kuinka pienikin yritys voi pärjätä kannattavasti, kun ymmärtää yrittämisen lainalaisuudet”, kuvailee Vidgren.

Tunnustuspalkinnot

Säätiö palkitsee vuosittain koneelliseen puunkorjuuseen liittyviä tutkimus- ja tuotekehitystahoja, alan koulutuksen kehittäjiä sekä alan tunnettuutta ja arvostusta nostaneita tahoja eri suuruisilla Einarin Tunnustuspalkinnoilla.

Maaseutuammattiin ry
Perustelut: Maaseutuammattiin ry on pohjoissavolainen yhdistys, joka tutustuttaa lapsia, nuoria ja opettajia maa- ja metsätalouteen sekä laajemminkin maaseudun mahdollisuuksiin työ-, asuin- ja yritysympäristönä. Perustoimintaa ovat esimerkiksi opintoretket muun muassa metsätyömaille, sahoille, maatiloille, matkailuyrityksiin ja alan oppilaitoksiin. Tavoitteena on saada uusia yrittäjiä ja osaavia ammattilaisia maa- ja metsätalouteen sekä lisätä alan tunnettavuutta ja verkostoitumista yhteiseen tiedotus- ja markkinointitoimintaan. Yhdistyksen Nuoret maalle hommiin -kampanjassa kootaan Pohjois-Savon maa- ja metsätalouden TET- ja kesätyöpaikkoja helposti löydettäväksi, valmennetaan työnantajia hyvän työelämäkokemuksen takaamiseksi sekä toteutetaan markkinointikampanja. 

Miljoonien metsä, dokumenttiprojekti
Perustelut: Miljoonien metsä -dokumenttielokuva on kertomus suomalaisesta metsänomistuksesta. Käynnissä olevan metsänomistajien sukupolvenvaihdoksen myötä metsän omistajuus siirtyy kaupunkilaisille metsäummikoille. Elokuvassa seurataan, kuinka metsäalan suurinvestointien myötä metsänomistajat joutuvat miettimään mitä metsilleen tekevät ja miksi.

Mosjøen, metsäkonekoulu
Perustelut: Huomionosoitus kohdistuu koulun opiskelijoiden stipendeihin Norjassa.

Lusto, metsämuseo
Perustelut: Tunnustus myönnettiin Luston metsämuseon peruskorjaukseen.

Kimmo Roininen, Stora Enso Oyj
Perustelut: Kimmo Roininen on ollut kehittämässä ja tehostamassa koneellista puunkorjuuta yli 40 vuoden ajan. Roinisen kädenjälki näkyy hyvin vahvasti tavaralajimenetelmässä ja sen kalustossa, joita nyt Suomessa ja maailmalla yleisesti käytetään.

Keimo Lehtiniemi, freetoimittaja
Perustelut: Keimo Lehtiniemi on freelancerina toimiva pitkänlinjan toimittaja, jonka erityisalaa ovat metsä- ja puunhankinta. Lehtiniemi ymmärtää hyvin puunhankinnan taloudelliset lainalaisuudet ja osaa asettaa ne metsäluontokeskustelun viitekehykseen.

Lapin Metsämuseoyhdistys, tapahtuman järjestäminen juhlavuoden kunniaksi
Perustelut: Yhdistys ylläpitää Rovaniemellä sijaitsevaa metsämuseota, joka kertoo tarinaa Lapin suurten savottojen aikakaudesta aina 1870-luvulta lähtien. Museoalueelta löytyy muun muassa aitoja savottakämppiä, uittokalustoa, metsätyövälineitä ja -koneita. Yhdistys järjestää 60-juhlavuoden kunniaksi tapahtuman kutsuvieraille, jäsenille, sidosryhmille ja yleisölle. 

Einarin Kuljettajapalkinnot

Kuljettajapalkintojen palkitsemisperusteina ovat korkealaatuinen ja asiakaslähtöinen työ, tinkimätön asenne työn laatuun sekä hyvä yhteistyö ja kommunikointi metsänomistajien ja muiden sidosryhmien kanssa. Lisäksi Einarin ajatus Kuljettajapalkinnon perusteista oli aikoinaan selkeä: laadukkaan työn tekijät, joilla on hyvä asenne ja taito palvella asiakkaita, ovat palkintonsa ansainneet.
Säätiö palkitsi tänä vuonna 54 ansioitunutta metsäkoneenkuljettajaa Einarin Kuljettajapalkinnolla.

Kuljettajapalkinnon vastaanottivat:   

Antti Autio, Puistometsäpalvelu Oldenburg Oy
Esa Haapaniemi, Granvikin Metsätyö Oy
Harri Halmetoja, Koneurakointi S.Kuittinen Oy
Antti Hanhisuanto, Metsä-Multia Oy
Kimmo Hautamäki, Stoneman Ab
Mauno Haverinen, Hakka Oy        
Ilkka Heikkinen, Vieremän metsäpalvelu oy
Joonas Holck, Forest Holck Oy
Markku Hyvönen, Metsä Hyvönen Oy
Marko Iivari, Hakkuuhaukat Oy
Ville Jestoi, JsL Forest Oy
Kari Juvonen, Toropainen Oy Metsäkoneurakointi
Markku Juvonen, Veljekset Hokkanen Oy
Ilpo Kauppinen, Keski-Suomen MetsäKymppi Oy
Arto Kela, Karttulan Metsätyö Oy
Atte Keskinen, Motourakointi J. Kangas Oy
Jari Kinnunen, Metsä- ja Maansiirto Kastinen Oy
Santtu Kohvakka, Velj.Knuutinen Oy
Arttu Koistinen, Karttulan Metsätyö Oy
Matti Kursukangas, Metsäurakointi Ervasti Oy
Mikko Laakkonen, Koneurakointi Lukkarinen Oy
Petri Lahtinen, Nyrölä, Metsä-Jokeri Oy
Jarmo Lehtisyrjä, Metsätyö Räisänen Oy
Ville Leppinen, MKU Panu Valden
Markus Litmanen, Metsäurakointi Piirainen Oy
Markku Luomahaara, Metsäurakointi Teräväinen Oy
Jarno Lyytikäinen, Heinäveden Koneurakointi Oy
Jukka Makkonen, Veljekset Marin Oy
Matti Mikkonen, Nilakka Forest Oy
Verneri Niva, Kylmämaan Konetyö Oy
Markku Nurminen, Puuppolan metsätyö Oy
Kimmo Oksanen, Konehonka Oy
Jyri Palojärvi, Veljekset Lehtomäki Oy
Harri Partanen, Motoajo Oy
Jarkko Pasi, SM-Korjuu Oy
Jarno Pelkonen, Metsätyö Markop Oy
Timo Peltonen, Metsäkonepalvelu Oy
Petri Penttinen, Aatto Silventoinen Oy
Pentti Pinoniemi, Veljekset Kellola Oy
Topi Pulkkinen, Nilakka Forest Oy
Matti Pulliainen, Metsä Lahikainen Ky    
Hannu Rautasalo, Keski-Suomen MetsäKymppi Oy
Heikki Ruonala, Iin Metsätyö Oy    
Roni Pekka Salmelin, Metsäkoneurakointi Hänninen
Janne Seppänen, Metsä-Kiesit Oy Mikkeli
Joonas Säämänen, TS-Metsä Oy
Tuomo Tepsa, Kone Annala Oy 
Matti Timonen, Konetyö Korja Ay
Jouni Toropainen, Konepalvelu J Ikonen Oy
Antti Tupelin, Kohmansalon Metsäkuljetus Oy
Ari Vainikainen, Pata-Met Team Oy
Vesa Vauhkonen, Metsäkuljetus Matti Hänninen Ky
Arto Vierelä, Metsä Hyvönen Oy
Markku Väyrynen, Koneurakointi Huovinen & Kinnunen Oy

Einarin Opiskelijastipendit

Opiskelijastipendeillä palkitaan koulussa menestyneitä metsäalan opiskelijoita. Säätiö palkitsi opiskelijastipendillä yhteensä 35 metsäkonealan opiskelijaa. Stipendit jaettiin opiskelijoille lukukauden päättyessä.

Opiskelijastipendin vastaanottivat:

Etelä-Savon Koulutus Oy, Pieksämäki, Paavo Kauppinen ja Olli Huusko          
Yrkesakademin i Österbotten, William Lång ja Niko Hirviniemi     
Etelä-Savon Koulutus, ESEDU, Ville Kärkkäinen     
Etelä-Savon Koulutus, Mikkeli, Salosaari, Ida Penttinen      
Oulun seudun ammattiopisto Taivalkoski, Jimi Kaijala ja Janrik Kämäräinen      
OSAO Muhos, Ville Haverinen ja Eemil Karjalainen      
Tredu, Kuru, Lauri Alaspää ja Reko Vastamaa               
TTS Työtehoseura, Nuutti Vatanen ja Ville Salonen          
Länsirannikon Koulutus Oy WinNova, Janne Viitamäki ja Juuso Jalava         
Riveria, Valtimo, Joona Ikonen ja Vikke Korhonen            
Gradia Jämsä, Paul-Mikael Jylhä ja Elmeri Laitinen           
SEDU, Ähtäri, Leevi Kytönen ja Ville Niemenaho               
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ja Nestori Niskakangas ja Tuukka Soukka          
Lapin ammattiopisto REDU, Rovaniemi, Roope Mikkola
Lapin ammattiopisto REDU, Kemijärvi, Pauli Hautaniemi      
Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Pyry Kellokangas ja Jesse Huttunen            
Hämeen ammatti-instituutti EVO, Antti Laatikainen ja Julius Pitkänen     
Savon ammattiopisto, Pietari Porthan ja Elias Hälinen              
Saimaa ammattiopisto, Ruokolahti, Antti Virolainen ja Juho Jäppinen     
Ammattiopisto Samiedu, Kasperi Pennanen

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille
16.04.2024 7.00Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia helppo parantaa
15.04.2024 9.22Turvalasin rikkoutuminen metsäkoneessa johtuu usein onnettomuudesta
15.04.2024 8.00Teollisuustuotanto väheni helmikuussa 2024 edellisestä kuukaudesta mutta kasvoi edellisestä vuodesta - kasvua metsäteollisuudessa
14.04.2024 11.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
13.04.2024 10.00SKALin Kujala: Kehysriihestä kasvua panostuksilla väyliin
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
11.04.2024 10.00SSAB ja Manitou Group sopimukseen fossiilivapaan teräksen toimituksista
11.04.2024 8.00Metsä Groupin ja CollectiveCrunchin tekoälysovellus voitti kansainvälisen innovaatiokilpailun
10.04.2024 13.00SKAL selvitti: kuorma-autojen päästövähennyslaitteiden toimintavarmuus huonoa - neljällä viidestä ongelmia
10.04.2024 10.00John Deere Forestry Oy on tehnyt aiesopimuksen fossiilivapaan teräksen toimituksesta SSAB:n kanssa
10.04.2024 8.00Metsä Group aloittaa puukuidusta valmistettujen Muoto?-pakkauksien uuden kehitysvaiheen
09.04.2024 14.55HydSupply hakee osaajia palvelukseensa - katso tästä lisätietoja...
09.04.2024 13.12Man aloittaa vetypolttomoottorikuorma-autojen asiakastoimitukset
08.04.2024 10.55Puuenergian käyttö kasvussa Pirkanmaalla
08.04.2024 10.50Männyn kukinnasta odotettavissa runsasta
08.04.2024 7.50Neste ja Lotte Chemical aloittavat uusiutuviin kemikaaleihin ja muoveihin liittyvän yhteistyön
07.04.2024 12.00Laadukkaat traktorimönkijät vaativaan ammattikäyttöön
06.04.2024 14.00Vermeer tarjoaa monitoimikoneet energiapuulle
06.04.2024 9.00Maailmantalouden tilanne supisti metsäteollisuuden ulkomaankauppaa vuonna 2023
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
05.04.2024 14.00Mersun museoikään ehtinyt G-sarja uudistuu jälleen - Tarjolla myös sähköisellä voimalinjalla
05.04.2024 13.13Tilastokeskus: Uusien sähköautojen osuus pudonnut selvästi aiemmasta
05.04.2024 9.00Nimitykset: Vesa Karjalainen palvelutuotemyyjäksi Volvo Truck Center Tampereelle ja Lahteen
04.04.2024 11.19Aluehallintoviraston ympäristöasioiden lupapalvelussa uusia karttatoimintoja
04.04.2024 11.11Logistiikkaselvitys: Kanta-Häme merkittävä tavaraliikenteen välittäjämaakunta
04.04.2024 10.33Tervetuloa Renault Trucks Diamond Tour -koeajokiertueelle 9.4.-3.5.2024
04.04.2024 10.10Metsäalalla investoidaan - nyt kannattaa markkinoida!
04.04.2024 10.00Hedin aloittaa Corveten maahantuojana Suomessa
04.04.2024 7.33Valmet toimittaa höyryturbiiniautomaation jätteenkierrätyslaitokselle Itävaltaan
04.04.2024 7.00Vantaan Energia valinnut AFRYn suunnittelemaan maailman suurinta lämmön kausivarastoa ja johtamaan hankkeen rakentamista
03.04.2024 17.11Ponssen toimintamalli uudistuu
03.04.2024 16.40Metsä Fibre aloittaa neuvottelut lomautuksista Kemin biotuotetehtaalla
03.04.2024 15.00Jarno Hietasaari on nimitetty Volvo-kuorma-automyyjäksi Wetteri Powerille
03.04.2024 14.23Fogmaker Finland Oy vahvistaa myyntitiimiään
03.04.2024 12.09Kempower lanseeraa megawattilatausjärjestelmänsä
03.04.2024 12.02Nosturimestarikilpailu saa jatkoa - ensimmäinen osakilpailu Mansen Mörinöillä
03.04.2024 10.20Konecranes osti saksalaisen satamalaitevalmistaja Kocks Kranbaun
03.04.2024 10.08Traficon havaitsi rengasmarkkinoilla hyväksymättömiä nastarenkaita -
03.04.2024 8.00Lapin Kumin miljoonainvestointi Jyväskylään valmistui
03.04.2024 7.00Hiabille suuri WALTCO-takalaitanostintilaus Yhdysvalloista
02.04.2024 12.00Autojen ensirekisteröinneissä ei mitään uutta - käytettyjen autojen kauppa vilkastunut
02.04.2024 10.05Einari Vidgrén Säätiö palkitsee vastuullisia metsäosaajia
02.04.2024 10.01SSAB jatkaa vihreää siirtymäänsä investoinnilla fossiilivapaaseen minimill-tuotantolaitokseen Luulajaan
02.04.2024 8.15Tampereella kehitetään sujuvaa, kestävää ja käyttäjiä palvelevaa liikennettä vientimarkkinoille
02.04.2024 7.55Suomen metsäkeskuksen uudistunut organisaatio panostaa tietoon ja sähköisiin palveluihin
01.04.2024 12.00Energiapuunkorjuu tärkeä osa metsänhoitoa ja puukauppaa
01.04.2024 11.00Nykyaikaiset ritiläautot tehostaa metsäkoneurakointia
29.03.2024 23.00KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa
25.03.2024 9.11Metsästäjäliitto: Mökkiläisten apua kaivataan vieraspetotalkoisiin
24.03.2024 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 35S16A8V Hi-Matic - Perus Daily
23.03.2024 12.00Oripään Hakepalvelu Oy: Lisää haketustehoa kasvavaan kysyntään
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 9.00SKAL: Kuljetukset turvattava
22.03.2024 8.00Metsä Group ja ANDRITZ rakentavat koetehtaan uusien ligniinituotteiden kehittämiseksi
21.03.2024 18.00Terät ratkaisevassa roolissa bioenergiakoneiden tuottavuudessa
21.03.2024 12.33Komatsu XT-voimansiirto saatavilla nyt myös 875-kuormatraktoriin
21.03.2024 12.11SSAB tuo markkinoille maailman ensimmäisen päästöttömän teräsjauheen
21.03.2024 11.01Metsä Board vetäytyy Kaskisten taivekartonkitehdashankkeesta
21.03.2024 11.00MAN: Linja-autojen myynti vahvassa kasvussa
21.03.2024 9.00Metsä Group ilmoittaa vähentävänsä fossiilisten kemikaalien käyttöä puunkorjuussa
20.03.2024 17.10Vientiteollisuuden puheenjohtajat: SAK:n toiminta ei palvele Suomen ja suomalaisten etua - "Neuvotteluissa sovitun työrauhan merkitys näyttää olevan hyvin pieni"
20.03.2024 15.22Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa
20.03.2024 13.22John Deere Forestryn asiakastuki vahvistuu Pohjois-Suomessa
20.03.2024 12.00Metsätalouden vesistö- ja ilmastopäästöjä voidaan hillitä välttämällä avohakkuita ja niihin liittyviä ojitustoimia
20.03.2024 10.35Pääsiäispupun perimä avattu - käpälänjäljet johtavat Liperiin
20.03.2024 9.00Polaris esittelee uusia mielenkiintoisia moottorikelkkamalleja
19.03.2024 18.15Metsäkoneketjujen teroituspalvelua suurella volyymilla ja korkealla laadulla
19.03.2024 9.29Atlas Copco tuo markkinoille kaksinopeuksisen kompressorin teollisuuskäyttöön
19.03.2024 9.20Konecranesin teollisuusnosturimallisto laajenee
19.03.2024 9.00Uudet Renault Trucks T- ja C-sarjat koeajokiertueelle
19.03.2024 8.33Luke: Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista
18.03.2024 14.00Erno Tuomilahti vuokraus- ja vaihtoautomyyjäksi MAN Center Espooseen

Näytä lisää »