Kotimaisen pensasmustikan sato on kypsynyt

29.07.2016 10.50

mustikka_marjat.jpg

Avomaan pensasmarjojen satokausi jatkuu elokuussa. Vadelmia poimitaan edelleen ja niiden rinnalle ovat kypsyneet pensasmustikat, joiden satoa on poimittu jo viikon ajan aikaisimmilla tiloilla. Viikonvaihteen jälkeen päästään pensasmustikan marjoja keräämään koko maasta. Kasvustot ovat talven jäljiltä pääosin hyvässä kasvukunnossa ja kukinta-aikana myös pölytys onnistui kohtalaisen hyvin. Odotettavissa on siis normaali marjasato.

Satokausi on, kuten muidenkin marjalajien sato selvästi tavanomaista aikaisemmassa, mutta sen uskotaan silti jatkuvan elokuun lopulle asti. Pensasmustikkaa viljellään Suomessa noin 150 tilalla, yhteensä 84 hehtaarin alalla.

Helppokäyttöinen marja

Pensasmustikan marjat ovat makeita ja vähähappoisia, joten ne sopivat hyvin useimpien ihmisten ruokavalioon. Pakastemarjana pensasmustikka säilyttää muotonsa ja kiinteytensä myös sulatuksen jälkeen. Marjat säilyvät käyttökelpoisena pitkään myös jääkaapissa, mikäli pakastusmahdollisuutta ei ole. Lapsiperheille pensasmustikka on hyvä valinta, sillä marjan sisusta on vaaleaa, eikä se värjää eikä tahraa vaatteita.

Kotitalouksissa marjoja voidaan käyttää samoihin tarkoituksiin kuin metsämustikoitakin.

 

Lajikkeissa on eroja

Eri pensasmustikkalajikkeita kannattaa maistella koska niiden koossa ja maussa on suuria eroja. Suomessa viljellyimmät lajikkeet ovat kotimaassa jalostetut Aino, Alvar ja Arto sekä pohjoisamerikkalainen North Blue.

Pensasmustikat poimitaan Suomessa aina käsin, samoista pensaista useita kertoja kypsymisen edistyessä. Myös itsepoimintatiloilla asiakkaat voivat poimia marjoja samoista pensaista useita kertoja. Marjoja kypsyy aina lisää poimintakertojen välillä.

Kuluttajat hankkivat pensasmustikoita suoraan tiloilta sekä toreilta ja vähittäiskaupoista rasiamarjana.

 

Suoramyynti- ja itsepoimintatilojen luettelo: 
www.marjat.fi

02.04.2017 12.30Aloitus huomenna maanantaina Vaasasta - Mercedes-Benz On the Road -kiertue 3.-12.4.2017
02.04.2017 11.00Vihkiäiset Valmetin toimittamalla Skövden biomassavoimalaitoksella Ruotsissa
02.04.2017 8.00John Deere esitteli G-sarjan uudet ajokoneet - voimaa ja tarkkuutta
02.04.2017 7.00Rovaniemen Aki Pihlaja voitti tänään Ruotsissa snowcrossin MM-hopeaa
01.04.2017 16.01Hiabille lisätilaus aiemmin julkaistuun Suomen puolustusvoimien kaluston uusimisohjelmaan
01.04.2017 15.402700 tykkäystä tuli täyteen! Ammattilehden Facebook sivut saaneet nopeasti suuren suosion
01.04.2017 10.00Maanteiden tavaraliikenteen edunvalvoja hakee vaihtoehtohoidoista mielenrauhaa
31.03.2017 20.01Kuormatraktori erittäin pehmeille maille - telaleveys 1,10 metriä
31.03.2017 17.22Ammattilehti raportoi Kiinasta: AitoSolutions esittelee uutta RFID teknologiaa parhaillaan käynnissä olevilla Shanghain Intermodal messuilla
31.03.2017 15.10Ensimmäinen Logset 8H GT harvesteri toimitettiin Espanjaan
31.03.2017 15.01Valmet toimittaa hienopaperilinjan Ittihad International Investmentille Arabiemiirikuntiin
31.03.2017 11.00Puupellettitoimitukset kasvoivat Suomessa vuonna 2016
31.03.2017 9.00Uudentyyppisellä erikoiskuljetusten lupakäytäntöpilotilla haetaan hyötyjä kaikille osapuolille
31.03.2017 5.31Kuormatilaa - 2017 salonkivaunu on tänään Rovaniemellä.
30.03.2017 22.02Pk-yrittäjät saavat jatkossa yritystukea myös kierrätyskoneiden hankintoihin
30.03.2017 16.30Mittavat liikennejärjestelyt ysitielle Liedon aseman kohdalla Kurkelan risteyssillan uusimisen ajaksi
30.03.2017 16.25Hiabin ensimmäinen HiVisionTM-järjestelmällä varustettu LOGLIFT-puutavaranosturi toimitettiin asiakkaalle
30.03.2017 16.25Cellfast - uusi haastaja kirvesmarkkinoille
30.03.2017 9.20Raskaan kaluston hinausauto Ikano Bankin leasingratkaisulla
30.03.2017 8.30Goodyearin uusi Eagle F1 Asymmetric 3 -UHP-rengas valittu Porsche Panameraan
30.03.2017 2.05KUORMATILAA - 2017 kierros Terminatorimiesten salonkivaunulla on ollut jo tähän mennessä menestys , ja matka jatkuu.
30.03.2017 0.07KUORMATILAA - 2017 kierros on nyt kemijärvellä.
29.03.2017 16.00100.000 kpl A4-paperia Palokan kouluille
29.03.2017 15.50Valmet toimittaa hienopaperilinjan Ittihad International Investmentille Arabiemiirikuntiin
29.03.2017 15.35Ruuviväänninuutuus Milwaukeelta
29.03.2017 15.10Lapin tiestölle ennustetaan vaikeaa kelirikkoa
29.03.2017 14.30Tutkimus: metsänomistajille ei kerrota vaihtoehtoisista metsänhoitotavoista - avohakkuut yhä normi
29.03.2017 13.50Bioenergialla keskeinen rooli lämmöntuotannon uudistamisessa
29.03.2017 13.00Hiabille lisätilaus aiemmin julkaistuun Suomen puolustusvoimien kaluston uusimisohjelmaan
29.03.2017 12.50Kelirikkoennuste Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen
29.03.2017 8.40Hansa Machinella konepäivät Klaukkalassa tänään ja huomenna
29.03.2017 3.01KATSO KUVAT! John Deere Forestryn Pohjanmaan Demokiertueella hyvin väkeä - torstaina 30.3. vuorossa Alavus
28.03.2017 12.00Teboil mukana Mansen Mörinöissä 7.-8.4. Scania Tampereen toimitiloissa
28.03.2017 11.00Ponsse valittiin vuoden 2017 perheyritykseksi
28.03.2017 9.30Hirvenmetsästys suitsii taimikkotuhoja
28.03.2017 8.30Tuohivuomaa ennallistetaan Pellossa
28.03.2017 7.02"SuurtehoScania" valmistui Nurmekseen.
28.03.2017 6.30Väisäsen Antti se oli ensimmäinen.
27.03.2017 16.20Raahen terästehtaan masuuneja ohjataan nyt älykkäästi - innovaatiot vähentävät päästöjä
27.03.2017 16.15Uudenmaan ja Hämeen merkittävimmät tietyöt 2017
27.03.2017 15.45Metsähallituksen pääkonttori muuttaa uuteen muovittomampaan toimistoon
27.03.2017 15.00VVO-yhtymä on jatkossa Kojamo
27.03.2017 8.30Red Bull Racing -tallille kolme uutta Renault Trucks T-sarjan kuorma-autoa
27.03.2017 8.15Vaihtoehtoisten polttoaineiden jakelua yhdenmukaistetaan
27.03.2017 8.10IVECO BUS julkaisee uuden BUSMASTER-verkkosivuston
27.03.2017 1.01Puiden tilavuuden laskentaan tarvitaan uudet mallit
26.03.2017 19.00Energia illassa Metsäalan Ammattilehden toimistolla keskusteltiin alan näkymistä
26.03.2017 14.00Ammattilehden raportti: Intermodal Asia 2017 -messut Shanghaissa tarjosi laajan katsauksen logistiikkaan
26.03.2017 12.25"Matkalla Pohjoiseen".
26.03.2017 11.11Opetusluvan suosio kasvanut - vain 33 % helsinkiläisistä hankkii ajokortin heti 18-vuotiaana
26.03.2017 9.01Ammattilehden Facebook sivuilla kaikkea kivaa - tykkää meistä!
25.03.2017 16.00Maailman ensimmäinen Vican -autohakkuri Combitransille - myyjänä Salo-Machinery
25.03.2017 15.01Muutos Ponsse Oyj:n operatiivisessa johdossa
25.03.2017 15.00Kuntien terve energiatalous nojaa sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksiin
25.03.2017 13.10Koneyrittäjien Piirainen: Energiastrategia työn alle kaikkiin kuntiin
25.03.2017 10.00Stora Enso palkkaa tuhat kesätyöntekijää Suomessa
25.03.2017 9.00Helsingissä Pohjoiselta Rautatiekadulta vain yksi ajokaista Mannerheimintielle 20.3.-14.4.2017
25.03.2017 8.00Terminatorimiesten KUORMATILAA - 2017 vaunu poikkeaa tänään Turun VILLI LÄNSI tapahtumaan
25.03.2017 5.05Konekaupan Villi Länsi Turussa vielä tänään lauantaina 25.3.
24.03.2017 15.00Uutta vastaavia Exte A9 pankkoja Hyrynsalmelta.
24.03.2017 14.55Porotalouteen parhaiden käytäntöjen neuvottelufoorumi
24.03.2017 9.25Teknologiateollisuus uudistaa toimintatapojaan ja aloittaa yt-neuvottelut henkilöstön vähentämisestä
24.03.2017 9.00SAMKista valmistuu 102 opiskelijaa - Ensimmäiset opiskelijat valmistuvat kuvataiteen YAMK-tutkintoon
23.03.2017 20.00Point-S Jyväskylä palvelee nyt myös raskasta kalustoa - Rengasliikkeessä luja usko tulevaisuuteen - Lapin Kumi täyttää 70 vuotta
23.03.2017 13.10Kovanen keskittyy henkilöliikenteeseen - Kovanen Logistics Oy siirtyy LTP Group Oy:n omistukseen
23.03.2017 11.30Kansainväliset öljymarkkinat - maaliskuu 2017
23.03.2017 10.30Valtatie 12 parantaminen käynnistyy Alasjärven ja Atalan välillä
23.03.2017 9.00Valmet toimittaa leikkurin Shandong Chenming Paperille Kiinaan
23.03.2017 5.58Pääteiden liikenne lisääntyi viime vuonna - vauhdikkainta kasvu raskaassa liikenteessä
23.03.2017 5.55Metsäneuvostossa vedottiin METSO-ohjelman rahoituksen puolesta
23.03.2017 3.33Enemmän ulkoilua edullisesti - Bilteman Kevät ja kesä 2017 -kuvasto on ilmestynyt!
22.03.2017 20.01Festelan Oy tarjoaa keskusvoitelu- ja sammutusjärjestelmät sekä paljon muuta vankalla kokemuksella
22.03.2017 11.01Swedish Steel Prize 2017 -finalistit ovat innovatiivisen suunnittelun edelläkävijöitä
22.03.2017 9.00Selvitys: Suomen liikenneinfran kehittämisessä piilee merkittäviä talouden kasvumahdollisuuksia
22.03.2017 5.22HUOMENNA JEPUA! John Deere Forestryn demokiertue Etelä-Pohjanmaalla 21.3.-30.3.2017 - katso tästä lisätietoa
22.03.2017 4.14Komatsu 931XC/C123 -hakkuukone esitellään Ristiinassa perjantaina 24.3.
22.03.2017 3.37Seitsenviikkoinen vaihtokamppanja toi tehokkaan avun KUORMATILAA - 2017 kaupankäyntiin.
21.03.2017 22.50LUE TÄSTÄ! Alkuvuoden jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt
21.03.2017 12.22Cargotec on määritellyt ekotehokkaiden ratkaisujen tuoteryhmän
21.03.2017 11.11Volvo Trucks julkistaa integroidun tieto- ja viihdekeskuksen
21.03.2017 8.00Meidän kunnassa liikenne sujuu, on elinvoimaa ja osataan ostaa; Kuljetusyrittäjien kärjet kuntavaaleissa
21.03.2017 4.00Lainsäädännössä valmistaudutaan ajoneuvojen automaattiseen painovalvontaan
21.03.2017 1.23Raha siirtyy nyt pankista toiseen sekunneiss
20.03.2017 14.15Mercedes-Benz Sprinter Oberaigner 6x6 -maastoajoneuvossa yhdistyvät tehokas etenemiskyky, suuri hyötykuorma ja erinomaiset maastoajo-ominaisuudet
20.03.2017 14.12Lavettitilaus.fi tarjoaa uudenlaisen vaihtoehdon raskaiden koneiden kuljetuksiin
20.03.2017 14.11Sään ääri-ilmiöt haastavat liikennejärjestelmät - riskeihin varauduttava paremmin
20.03.2017 14.01Metsäpaikka on nyt Wuudis
20.03.2017 13.03Kevät tuo mukanaan katupölyn ja heikot jäät
20.03.2017 12.50METO - Metsäalan Asiantuntijat ry: Metsäasiantuntijoita tarvitaan kuntapäättäjiksi
20.03.2017 12.16Aki Pihlaja snowcross-mestariksi Yhdysvalloissa - Viktor Herten kasvatti SM-pistejohtoaan Rovaniemen snowcross-kisassa
20.03.2017 12.06Kylkiraudassa käsittelyssä puolustuskyvyn kehittäminen
20.03.2017 11.59Urho Kekkosen kansallispuiston info-päivä Moitakurun latukahvilassa 21.3.
20.03.2017 10.40Ympäristökorvauksen koulutusvaatimus täyttymättä vielä liki puolella
20.03.2017 8.40Raatekankaan eritasoliittymän rakennustyöt, Joensuussa, alkavat
19.03.2017 22.22KATSO VIDEO! Kuljetusliike J. Rautio Oy:lle uusi Palfinger Epsilon nosturi
19.03.2017 14.01Valmetin Asia Symbol (GD) Paperille toimittama hienopaperikonelinja käynnistyi etuajassa Kiinassa
19.03.2017 12.01Metsäkoneyrittäjä! OREGON terälevyt ja -ketjut saat Kopalta
19.03.2017 11.00Lisää tehoa ilmastonmuutokseen sopeutumiseen - Sopeutumisen tila 2017 -raportti ohjaa luonnonvara-alaa
19.03.2017 7.50Kunnissa päätetään pieneneekö fossiilitalous
19.03.2017 5.10KUORMATILAA 2017: Viisitonniset alupankot nyt vaihtoon.

Näytä lisää »