Valmetin osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2016: Hyvää kehitystä palveluissa - uusi tapa palvella asiakkaita lanseerattu

28.07.2016 19.00
Valmet Oyj:n pörssitiedote 28.7.2016 klo 14:00

Sulkeissa esitetyt luvut viittaavat vertailukauteen eli samaan ajanjaksoon edellisenä vuonna ellei muuta mainita. Automaatio on yhdistetty Valmetin taloudellisiin tietoihin 1. huhtikuuta 2015 lähtien, jolloin Automaation osto saatettiin loppuun.

Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen antamaan vaihtoehtoisia tunnuslukuja koskevaan uuteen ohjeistukseen liittyen Valmet on päättänyt korvata tunnusluvun "EBITA ennen kertaluonteisia eriä" tunnusluvulla "vertailukelpoinen EBITA". Vertailukelpoisuuteen vaikuttavien erien eli aikaisemmin kertaluonteisiksi kutsuttujen erien sisältö pysyy samana, ja näin ollen "vertailukelpoinen EBITA" vastaa aiemmin julkaistua tunnuslukua "EBITA ennen kertaluonteisia eriä". Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät koostuvat tuotoista ja kuluista, jotka syntyvät Valmetin kapasiteettia muuttavien toimien seurauksena tai varsinaiseen liiketoimintaan kuulumattomista eristä. Valmet julkaisee vaihtoehtoisia tunnuslukuja kuvatakseen varsinaisen liiketoiminnan kehitystä ja parantaakseen raportointikausien vertailtavuutta.

Huhti-kesäkuu 2016: Kannattavuus parani

  • Saadut tilaukset laskivat 692 miljoonaan euroon (781 milj. euroa).
    • Saadut tilaukset pysyivät edellisvuoden tasolla Palvelut- ja Automaatio-liiketoimintalinjoilla ja laskivat Sellu ja energia- ja Paperit-liiketoimintalinjoilla.
    • Saadut tilaukset kasvoivat Aasian ja Tyynenmeren alueella sekä Kiinassa.
  • Liikevaihto pysyi edellisvuoden tasolla 804 miljoonassa eurossa (779 milj. euroa).
    • Liikevaihto kasvoi Sellu ja energia- sekä Automaatio-liiketoimintalinjoilla, pysyi edellisvuoden tasolla Palvelut-liiketoimintalinjalla ja laski Paperit-liiketoimintalinjalla.
  • Vertailukelpoinen tulos ennen rahoituseriä, veroja ja aineettomien hyödykkeiden poistoja (vertailukelpoinen EBITA) oli 57 miljoonaa euroa (54 milj. euroa), ja vastaava vertailukelpoinen EBITA-marginaali oli 7,1 prosenttia (6,9 %).
    • Kannattavuus parani Sellu ja energia -liiketoimintalinjan liikevaihdon kasvusta johtuen.
  • Osakekohtainen tulos oli 0,21 euroa (0,14 euroa).
  • Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät olivat -1 miljoona euroa (-12 milj. euroa).
  • Liiketoiminnan rahavirta oli 33 miljoonaa euroa (17 milj. euroa).

Tammi-kesäkuu 2016: Saadut tilaukset, liikevaihto ja kannattavuus kasvoivat

  • Saadut tilaukset kasvoivat 1 495 miljoonaan euroon (1 360 milj. euroa).
    • Saadut tilaukset kasvoivat Paperit- ja Palvelut-liiketoimintalinjoilla ja pysyivät edellisvuoden tasolla Sellu ja energia -liiketoimintalinjalla.
    • Automaatio-liiketoimintalinja tuki saatuja tilauksia 148 miljoonalla eurolla.
    • Saadut tilaukset kasvoivat Etelä-Amerikassa, Kiinassa ja EMEA-alueella (Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka).
  • Liikevaihto kasvoi 1 456 miljoonaan euroon (1 340 milj. euroa).
    • Liikevaihto kasvoi Paperit-liiketoimintalinjalla ja pysyi edellisvuoden tasolla Palvelut- ja Sellu ja energia -liiketoimintalinjoilla.
    • Automaatio-liiketoimintalinja tuki liikevaihtoa 131 miljoonalla eurolla.
  • Vertailukelpoinen tulos ennen rahoituseriä, veroja ja aineettomien hyödykkeiden poistoja (vertailukelpoinen EBITA) oli 88 miljoonaa euroa (73 milj. euroa), ja vastaava vertailukelpoinen EBITA-marginaali oli 6,1 prosenttia (5,5 %).
    • Kannattavuus parani Paperit-liiketoimintalinjan liikevaihdon kasvusta, parantuneesta bruttokatteesta ja Automaation ostosta johtuen.
  • Osakekohtainen tulos oli 0,28 euroa (0,19 euroa).
  • Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät olivat -3 miljoonaa euroa (-12 milj. euroa).
  • Liiketoiminnan rahavirta oli 36 miljoonaa euroa (-3 milj. euroa).

Valmet toistaa tulosohjeistuksensa vuodelle 2016

Valmet toistaa 9.2.2016 annetun tulosohjeistuksensa, jonka mukaan Valmet arvioi, että liikevaihto vuonna 2016 pysyy vuoden 2015 tasolla (2 928 milj. euroa), ja että tulos (vertailukelpoinen EBITA) vuonna 2016 kasvaa verrattuna vuoteen 2015 (182 milj. euroa).

Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen antamaan uuteen ohjeistukseen liittyen Valmet on päättänyt korvata tunnusluvun "EBITA ennen kertaluonteisia eriä" tunnusluvulla "vertailukelpoinen EBITA". Vertailukelpoisuuteen vaikuttavien erien eli aikaisemmin kertaluonteisiksi kutsuttujen erien sisältö pysyy samana, ja näin ollen "vertailukelpoinen EBITA" vastaa aiemmin julkaistua tunnuslukua "EBITA ennen kertaluonteisia eriä" (182 miljoonaa euroa vuonna 2015). Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät koostuvat tuotoista ja kuluista, jotka syntyvät Valmetin kapasiteettia muuttavien toimien seurauksena tai varsinaiseen liiketoimintaan kuulumattomista eristä.

Lyhyen aikavälin näkymät

Yleiset talousnäkymät

Globaalit rahoitusmarkkinat yllättänyt Iso-Britannian äänestystulos enteilee sitä, että riski maailmantalouden heikommasta kasvuskenaariosta tulee todellisemmaksi. Tuloksena globaali näkymä vuosille 2016-2017 on heikentynyt huolimatta odotettua paremmasta kehityksestä vuoden 2016 alussa. Tämä heikentyminen heijastaa odotettuja makroekonomisia seurauksia epävarmuuden merkittävästä kasvusta, mukaan lukien poliittisella rintamalla. Tämän epävarmuuden odotetaan vaikuttavan luottamukseen ja investointeihin myös ottaen huomioon jälkivaikutukset taloudellisiin olosuhteisiin ja markkinoiden sentimenttiin yleisemmällä tasolla.  (Kansainvälinen valuuttarahasto, IMF, 19.7.2016)

Lyhyen aikavälin markkinanäkymät

Valmet toistaa hyvän lyhyen aikavälin markkinanäkymän kartongille ja paperille sekä tyydyttävän lyhyen aikavälin markkinanäkymän palveluille, automaatiolle, sellulle, energialle ja pehmopaperille.

Toimitusjohtaja Pasi Laine: Vahva kehitys vakaassa liiketoiminnassa jatkui

Saadut tilaukset ovat kasvaneet 10 prosenttia vuoden ensimmäisellä puoliskolla, ja kasvua ovat tukeneet sekä vakaa liiketoiminta että projektiliiketoiminta. Erityisesti vakaan liiketoiminnan kehitys on ollut vahvaa, ja Palvelut-liiketoimintalinjan saadut tilaukset ovat olleet kaikkien aikojen korkeimmat kahdella peräkkäisellä vuosineljänneksellä.

Lisättyämme automaation ja siihen liittyvät palvelut tarjontaamme vuonna 2015, seuraava luonnollinen askel oli yhtenäistää palvelutarjontamme sekä tapamme palvella asiakkaitamme. Olemme nyt uudistaneet palvelutarjoomamme ja yhtenäistäneet tapamme palvella entistä paremman asiakaskokemuksen ja palveluliiketoiminnan kasvun saavuttamiseksi.

Valmet on nostanut taloudellisia tavoitteitaan vuodesta 2017 lähtien. Pyrimme nyt kasvamaan yli kaksi kertaa markkinoita nopeammin vakaassa liiketoiminnassa, kun taas projektiliiketoiminnan liikevaihdon kasvun tavoitteena on ylittää markkinakasvu. Tavoitetasomme vertailukelpoiselle EBITA:lle on sekä noussut että kaventunut 8-10 prosenttiin, ja vertailukelpoinen ROCE-tavoite on nyt 15-20 prosenttia. Lisäksi osingonmaksun tavoite on noussut vähintään 40 prosentista vähintään 50 prosenttiin nettotuloksesta. Taloudelliset tavoitteet ovat vaativat, mutta olemme jakautumisesta lähtien vahvistaneet tarjoomaamme ja markkina-asemaamme ja onnistuneet saavuttamaan hyviä tuloksia sisäisissä tehostamisohjelmissamme. Saavuttaaksemme uudet tavoitteet jatkamme strategiamme toteuttamista neljän painopisteemme (Must-Win) avulla, jotka ovat erinomainen asiakasosaaminen, johtajuus teknologioissa ja innovaatioissa, erinomaiset prosessit ja voittava joukkue.  

12.04.2017 12.30Voimakkaimpien myrskyjen aiheuttamien metsätuhojen määrät ovat kasvaneet hyppäyksenomaisesti - Syyksi arvellaan ilmastonmuutosta
12.04.2017 11.20Etelä-Savon Natura 2000 -verkoston yleissuunnitelma päivitettiin - lähivuosina ei ole suuria hoitotarpeita
12.04.2017 11.10KATSO KUVAT! Energiamiehet Ameriikan raitilla osa 1: Los Angeles
12.04.2017 10.10Metsä Groupin Puutuoteteollisuus rakentaa koivuvaneritehtaan Viron Pärnuun
12.04.2017 8.20Askolan Kone Oy on aloittanut John Deere Forestry Oy:n sopimushuoltona
12.04.2017 8.19SKAL:n jäsenyrittäjiä hienosti läpi kuntavaaleissa
12.04.2017 8.13Me teimme sen - Pankkotoimitusten supervuorokausi
11.04.2017 20.00Retrorekkatapahtuma Rekkakukossa Hollolassa lauantaina 6.5.2017 - kaikille vapaa pääsy!
11.04.2017 19.40Metsäteollisuus haluaa lisää lahopuuta talousmetsiin
11.04.2017 18.00Kasvavien metsävarojen Suomi tarvitsee oikeanlaista metsäpolitiikkaa
11.04.2017 17.40Jungheinrichin uusi ERE: markkinoiden lyhin ja nopein lavansiirtovaunu ja työskentelyteholtaan luokkansa paras
11.04.2017 13.30Prätkällä töihin -päivänä 2.6.2017 järjestetään Suuri moottoripyörien koeajopäivä Helsingissä.
11.04.2017 13.20Valmet toimittaa prosessiautomaatio- ja laadunhallintajärjestelmät Jiangxi Taison Paper -yhtiön neljään pehmopaperikoneeseen Kiinaan
11.04.2017 11.20Volkswagen Tiguan kolmen finalistin joukossa "World Car of the Year 2017" -kilpailussa
11.04.2017 10.45Maaseutumaisemat kuntoon - korvausta maiseman alkukunnostukseen ja hoitoon haettavissa
11.04.2017 9.25EU lannoitelainsäädännön muutoksen odotetaan synnyttävän sisämarkkinat kierrätysravinteille
11.04.2017 9.00Polttoainetta älypuhelimella
11.04.2017 3.38Metsäteollisuus haluaa lisää lahopuuta talousmetsiin
10.04.2017 21.29XX-Express kuljettaa nyt ennätysmäärän Terminatoreita yhdessä vuorokaudessa
10.04.2017 13.00Valmetille uusintatilaus Advantage THRU-AIR -pehmopaperilinjasta First Quality Tissuelta Yhdysvalloista
10.04.2017 8.00Juha Mäkinen Euroopan metsähallitusten viestintäjohtajaksi
09.04.2017 17.01Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n vuoden 2017 Kuljetusyritys on Kari Malmstedt Oy Enonkoskelta
09.04.2017 16.55Pirkanmaan ELY-keskuksen Puutavarakuljetusten yhteistyöryhmä sai MKY:n Kolkuttaja -palkinnon
09.04.2017 15.30Uusi ADR-erillissopimus mahdollistaa useamman kuin yhden perävaunun käytön vaarallisten aineiden kuljetuksessa
09.04.2017 15.00Logsetilta saa jatkossa räätälöityjä koneohjeita eri formaateissa
09.04.2017 5.00Tunti töitä ulkona satavuotiaan Suomen luonnon kunniaksi
09.04.2017 0.07Naiset laajemmin mukaan puolustukseen
08.04.2017 12.25Muista ilmoittaa kesäauto, mopo tai prätkä takaisin liikenteeseen
08.04.2017 12.00Mersulta esimerkillinen puutavarayhdistelmä esittelyssä Mansen Mörinöillä.
08.04.2017 7.10Painavaa asiaa jakelussa Mansen Mörinöillä - tule hakemaan uusimmat Ammattilehdet matkaan
08.04.2017 6.25Edullinen kuormatilaratkaisu: Koko yhdistelmän kuormatila kuntoon alle kymppitonnin .
08.04.2017 4.44RealMachineryllä tuoteuutuuksia ja tiivistä tunnelmaa
08.04.2017 3.33Kuntien liikenneratkaisuissa uusiutuvat energialähteet vaihtoehto jo nyt
07.04.2017 8.04Urbaani puuvaja pitää polttopuut kuivina - Prototyyppi valmistunut
07.04.2017 0.26Nyt vaunukaupoille Tampereen Scanialle.
06.04.2017 19.00Ponsse mukana OnTrack EU-tutkimusprojektissa
06.04.2017 14.30Saimaan kanavan ja muiden sulkukanavien liikennetilastoissa pientä laskua
06.04.2017 11.00Ensimmäiselle suomalaiselle asiakkaalle HiVisionTM-järjestelmällä varustettu puutavaranosturi
06.04.2017 10.45Fordin vinkit matkapahoinvoinnin helpottamiseen
06.04.2017 9.30Mansen Mörinät: Ennätysmäärä nähtävää ja koettavaa
06.04.2017 9.20Nesteeltä uusi vaivaton maksutapa Neste Prepaid
06.04.2017 7.00Nyt vanhat pankot vaihtoon.- Neljä viikkoa jäljellä .
06.04.2017 0.16Kaikkien aikojen Mansen Mörinät 2017 Volvo Truck Center Tampereella
05.04.2017 20.09Tavarat siirtymään itseohjautuvasti tehtaalta asiakkaille
05.04.2017 17.10Äänekosken liikenneyhteydet -hankkeen rataosuudella käynnistyy vilkkain rakennuskausi
05.04.2017 17.00Metsiemme digiloikka tuo 100 miljoonan euron vuotuiset säästöt
05.04.2017 8.46Kasvuyritysten investoinnit kääntyneet selkeään kasvuun
05.04.2017 8.202017 Mazda6 Business Edition on taas täällä
05.04.2017 6.55Metsästäjäliiton ilma-aselajien SM-kilpailut Tampereella 8.?9.4.
04.04.2017 19.00Puumarkkinat ovat vastanneet kasvavaan puun kysyntään
04.04.2017 18.10Uudistunut Mercedes-Benz Tourismo RHD maksimoi matkustusmukavuuden ja turvallisuuden
04.04.2017 16.01Hankook laajentaa tuotevalikoimaansa premium-luokan SUV-autoille
04.04.2017 15.30Milwaukee esittelee ammattikäyttöön tarkoitetun Bluetooth®-tekniikkaa hyödyntävän TICK-jäljittimen työkaluille ja varusteille
04.04.2017 12.50Ensimmäinen Valmet Advantage NTT -kone Euroopassa käynnistettiin onnistuneesti Renovan tehtaalla Portugalissa
04.04.2017 7.17Terminatorimiesten KUORMATILAA - 2017 kierros palasi eilen runsaan viikon kestäneeltä Lapinkierrokseltaan.
03.04.2017 19.00Uusi VAHVA C26 kuormainkoura nyt myynnissä - soveltuu hyvin pienempiin kuormatraktoreihin
03.04.2017 15.30Nimitysuutinen: Volvo Finland Ab, Renault Trucks tuotepäälliköksi Ville Mamia
03.04.2017 15.01Satelliitit kartoittavat metsiin sitoutuneen hiilen jopa kymmenen metrin tarkkuudella
03.04.2017 13.15Suomalainen Containerships sai lähes 17 miljoonan euron rahoituksen EU:lta ja NEFCOlta
03.04.2017 12.40Volvo -malliston suosio kasvaa
03.04.2017 11.30Kesänopeudet voimaan viikonloppuun mennessä
03.04.2017 9.00Finnpulpin ympäristölupa hyvä uutinen Suomelle
03.04.2017 3.02Tulossa KOPA-kantavien metsäkonetelojen työnäytöksiä huhti-toukokuussa
02.04.2017 14.00UPM ja Tornator ovat solmineet sopimukset metsätila- ja puukaupoista
02.04.2017 12.30Aloitus huomenna maanantaina Vaasasta - Mercedes-Benz On the Road -kiertue 3.-12.4.2017
02.04.2017 11.00Vihkiäiset Valmetin toimittamalla Skövden biomassavoimalaitoksella Ruotsissa
02.04.2017 8.00John Deere esitteli G-sarjan uudet ajokoneet - voimaa ja tarkkuutta
02.04.2017 7.00Rovaniemen Aki Pihlaja voitti tänään Ruotsissa snowcrossin MM-hopeaa
01.04.2017 16.01Hiabille lisätilaus aiemmin julkaistuun Suomen puolustusvoimien kaluston uusimisohjelmaan
01.04.2017 15.402700 tykkäystä tuli täyteen! Ammattilehden Facebook sivut saaneet nopeasti suuren suosion
01.04.2017 10.00Maanteiden tavaraliikenteen edunvalvoja hakee vaihtoehtohoidoista mielenrauhaa
31.03.2017 20.01Kuormatraktori erittäin pehmeille maille - telaleveys 1,10 metriä
31.03.2017 17.22Ammattilehti raportoi Kiinasta: AitoSolutions esittelee uutta RFID teknologiaa parhaillaan käynnissä olevilla Shanghain Intermodal messuilla
31.03.2017 15.10Ensimmäinen Logset 8H GT harvesteri toimitettiin Espanjaan
31.03.2017 15.01Valmet toimittaa hienopaperilinjan Ittihad International Investmentille Arabiemiirikuntiin
31.03.2017 11.00Puupellettitoimitukset kasvoivat Suomessa vuonna 2016
31.03.2017 9.00Uudentyyppisellä erikoiskuljetusten lupakäytäntöpilotilla haetaan hyötyjä kaikille osapuolille
31.03.2017 5.31Kuormatilaa - 2017 salonkivaunu on tänään Rovaniemellä.
30.03.2017 22.02Pk-yrittäjät saavat jatkossa yritystukea myös kierrätyskoneiden hankintoihin
30.03.2017 16.30Mittavat liikennejärjestelyt ysitielle Liedon aseman kohdalla Kurkelan risteyssillan uusimisen ajaksi
30.03.2017 16.25Hiabin ensimmäinen HiVisionTM-järjestelmällä varustettu LOGLIFT-puutavaranosturi toimitettiin asiakkaalle
30.03.2017 16.25Cellfast - uusi haastaja kirvesmarkkinoille
30.03.2017 9.20Raskaan kaluston hinausauto Ikano Bankin leasingratkaisulla
30.03.2017 8.30Goodyearin uusi Eagle F1 Asymmetric 3 -UHP-rengas valittu Porsche Panameraan
30.03.2017 2.05KUORMATILAA - 2017 kierros Terminatorimiesten salonkivaunulla on ollut jo tähän mennessä menestys , ja matka jatkuu.
30.03.2017 0.07KUORMATILAA - 2017 kierros on nyt kemijärvellä.
29.03.2017 16.00100.000 kpl A4-paperia Palokan kouluille
29.03.2017 15.50Valmet toimittaa hienopaperilinjan Ittihad International Investmentille Arabiemiirikuntiin
29.03.2017 15.35Ruuviväänninuutuus Milwaukeelta
29.03.2017 15.10Lapin tiestölle ennustetaan vaikeaa kelirikkoa
29.03.2017 14.30Tutkimus: metsänomistajille ei kerrota vaihtoehtoisista metsänhoitotavoista - avohakkuut yhä normi
29.03.2017 13.50Bioenergialla keskeinen rooli lämmöntuotannon uudistamisessa
29.03.2017 13.00Hiabille lisätilaus aiemmin julkaistuun Suomen puolustusvoimien kaluston uusimisohjelmaan
29.03.2017 12.50Kelirikkoennuste Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen
29.03.2017 8.40Hansa Machinella konepäivät Klaukkalassa tänään ja huomenna
29.03.2017 3.01KATSO KUVAT! John Deere Forestryn Pohjanmaan Demokiertueella hyvin väkeä - torstaina 30.3. vuorossa Alavus
28.03.2017 12.00Teboil mukana Mansen Mörinöissä 7.-8.4. Scania Tampereen toimitiloissa
28.03.2017 11.00Ponsse valittiin vuoden 2017 perheyritykseksi
28.03.2017 9.30Hirvenmetsästys suitsii taimikkotuhoja
28.03.2017 8.30Tuohivuomaa ennallistetaan Pellossa

Näytä lisää »