Levillä tehdään pienpuusta rahaa pyrolyysillä

16.07.2016 15.00

pyrolyysi_levi_kari_tiilikkala_.jpg

Levin alueen paikallistaloudessa pienpuuta hyödynnetään valmistamalla siitä biohiiltä. Luonnonvarakeskus (Luke) ja yhteistyökumppanit hakevat kuivatislaustekniikalla eli pyrolyysillä valmistetulla biohiilellä lisää tehoa muun muassa jätevesien kompostointiin ja ravinteiden kierrätykseen.

Pyrolyysillä puusta saadaan kaasua, tisleitä ja biohiiltä. Kaasu on bioenergiaa parhaimmillaan. Tisleet sopivat moneen tarkoitukseen kuten esimerkiksi keloväreiksi. Biohiili on uusi tuote, jolla on monia eri käyttötapoja. Lisäksi biohiili on hyväksi ilmastolle.

– Ravinteiden kierrätys ja hiilen pysyvä sidonta maahan ovat pyrolyysitekniikan suurimpia ajureita, toteaa Luken professori Kari Tiilikkala. Tiilikkala on mukana useissa biohiilihankkeissa Suomessa ja ulkomailla.

Levin Vesihuolto Oy:n vt. johtaja Hannu Tepon mukaan suurimmat hyödyt biohiilestä saadaan silloin, kun sitä hyödynnetään kompostoinnissa sekä orgaanisissa lannoitteissa ja maaparannusaineissa. Biohiili kiihdyttää kompostin mikrobitoimintaa, nopeuttaa lämpenemistä ja estää kaasujen karkaamista ilmaan.

Tisleet ja biohiili ovat jo yrittäjillä käytössä

Biomassoja jalostetaan biohiileksi ja muiksi arvotuotteiksi mitä moderneimmilla tekniikoilla. Levillä hyödynnetään perinteistä, Raussin Metalli Oy:n valmistamaa panosretorttia eli hiilimiilua. Se on koekäytössä koko kesän. Jatkuvatoimiset laitteet tulevat koekäyttöön elokuussa.

– On hienoa että täällä Levillä toteutetaan pilotti, jossa päästään testaamaan tällaista teknologiaa ja mahdollisesti muodostamaan yhteistoimintaverkosto, jolla lisätään puun käyttöä, ravinteiden kierrätystä sekä työpaikkoja. Tällä tavalla voidaan osaltaan edistää Levin kehittymistä kohti hiilineutraalia matkailukeskusta, toteaa projektipäällikkö Katja Kaunismaa Kittilän kunnan Kideve Elinkeinopalveluista.

Hankkeessa mukana olevalla Hullu Poro Oy:llä on jo kokemuksia pyrolyysituotteista.

– Haluamme olla hiilineutraalin matkailun kärjessä. Meillä on koekäytössä tislettä, jolla on käsitelty elämyskylä Tonttulan yrttitarhan kehikot, kertoo konsernijohtaja, matkailuneuvos Päivikki Palosaari Hullusta Porosta.

Tonttulan ympäristössä tislettä tullaan käyttämään puurakenteisiin laajemmaltikin sen ympäristöystävällisyyden ja kauniin värin vuoksi. Biohiilen käyttöä aiotaan kokeilla viherkatoissa ja yrttimaalla ravinteiden sidontaan.

12.04.2017 8.13Me teimme sen - Pankkotoimitusten supervuorokausi
11.04.2017 20.00Retrorekkatapahtuma Rekkakukossa Hollolassa lauantaina 6.5.2017 - kaikille vapaa pääsy!
11.04.2017 19.40Metsäteollisuus haluaa lisää lahopuuta talousmetsiin
11.04.2017 18.00Kasvavien metsävarojen Suomi tarvitsee oikeanlaista metsäpolitiikkaa
11.04.2017 17.40Jungheinrichin uusi ERE: markkinoiden lyhin ja nopein lavansiirtovaunu ja työskentelyteholtaan luokkansa paras
11.04.2017 13.30Prätkällä töihin -päivänä 2.6.2017 järjestetään Suuri moottoripyörien koeajopäivä Helsingissä.
11.04.2017 13.20Valmet toimittaa prosessiautomaatio- ja laadunhallintajärjestelmät Jiangxi Taison Paper -yhtiön neljään pehmopaperikoneeseen Kiinaan
11.04.2017 11.20Volkswagen Tiguan kolmen finalistin joukossa "World Car of the Year 2017" -kilpailussa
11.04.2017 10.45Maaseutumaisemat kuntoon - korvausta maiseman alkukunnostukseen ja hoitoon haettavissa
11.04.2017 9.25EU lannoitelainsäädännön muutoksen odotetaan synnyttävän sisämarkkinat kierrätysravinteille
11.04.2017 9.00Polttoainetta älypuhelimella
11.04.2017 3.38Metsäteollisuus haluaa lisää lahopuuta talousmetsiin
10.04.2017 21.29XX-Express kuljettaa nyt ennätysmäärän Terminatoreita yhdessä vuorokaudessa
10.04.2017 13.00Valmetille uusintatilaus Advantage THRU-AIR -pehmopaperilinjasta First Quality Tissuelta Yhdysvalloista
10.04.2017 8.00Juha Mäkinen Euroopan metsähallitusten viestintäjohtajaksi
09.04.2017 17.01Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n vuoden 2017 Kuljetusyritys on Kari Malmstedt Oy Enonkoskelta
09.04.2017 16.55Pirkanmaan ELY-keskuksen Puutavarakuljetusten yhteistyöryhmä sai MKY:n Kolkuttaja -palkinnon
09.04.2017 15.30Uusi ADR-erillissopimus mahdollistaa useamman kuin yhden perävaunun käytön vaarallisten aineiden kuljetuksessa
09.04.2017 15.00Logsetilta saa jatkossa räätälöityjä koneohjeita eri formaateissa
09.04.2017 5.00Tunti töitä ulkona satavuotiaan Suomen luonnon kunniaksi
09.04.2017 0.07Naiset laajemmin mukaan puolustukseen
08.04.2017 12.25Muista ilmoittaa kesäauto, mopo tai prätkä takaisin liikenteeseen
08.04.2017 12.00Mersulta esimerkillinen puutavarayhdistelmä esittelyssä Mansen Mörinöillä.
08.04.2017 7.10Painavaa asiaa jakelussa Mansen Mörinöillä - tule hakemaan uusimmat Ammattilehdet matkaan
08.04.2017 6.25Edullinen kuormatilaratkaisu: Koko yhdistelmän kuormatila kuntoon alle kymppitonnin .
08.04.2017 4.44RealMachineryllä tuoteuutuuksia ja tiivistä tunnelmaa
08.04.2017 3.33Kuntien liikenneratkaisuissa uusiutuvat energialähteet vaihtoehto jo nyt
07.04.2017 8.04Urbaani puuvaja pitää polttopuut kuivina - Prototyyppi valmistunut
07.04.2017 0.26Nyt vaunukaupoille Tampereen Scanialle.
06.04.2017 19.00Ponsse mukana OnTrack EU-tutkimusprojektissa
06.04.2017 14.30Saimaan kanavan ja muiden sulkukanavien liikennetilastoissa pientä laskua
06.04.2017 11.00Ensimmäiselle suomalaiselle asiakkaalle HiVisionTM-järjestelmällä varustettu puutavaranosturi
06.04.2017 10.45Fordin vinkit matkapahoinvoinnin helpottamiseen
06.04.2017 9.30Mansen Mörinät: Ennätysmäärä nähtävää ja koettavaa
06.04.2017 9.20Nesteeltä uusi vaivaton maksutapa Neste Prepaid
06.04.2017 7.00Nyt vanhat pankot vaihtoon.- Neljä viikkoa jäljellä .
06.04.2017 0.16Kaikkien aikojen Mansen Mörinät 2017 Volvo Truck Center Tampereella
05.04.2017 20.09Tavarat siirtymään itseohjautuvasti tehtaalta asiakkaille
05.04.2017 17.10Äänekosken liikenneyhteydet -hankkeen rataosuudella käynnistyy vilkkain rakennuskausi
05.04.2017 17.00Metsiemme digiloikka tuo 100 miljoonan euron vuotuiset säästöt
05.04.2017 8.46Kasvuyritysten investoinnit kääntyneet selkeään kasvuun
05.04.2017 8.202017 Mazda6 Business Edition on taas täällä
05.04.2017 6.55Metsästäjäliiton ilma-aselajien SM-kilpailut Tampereella 8.?9.4.
04.04.2017 19.00Puumarkkinat ovat vastanneet kasvavaan puun kysyntään
04.04.2017 18.10Uudistunut Mercedes-Benz Tourismo RHD maksimoi matkustusmukavuuden ja turvallisuuden
04.04.2017 16.01Hankook laajentaa tuotevalikoimaansa premium-luokan SUV-autoille
04.04.2017 15.30Milwaukee esittelee ammattikäyttöön tarkoitetun Bluetooth®-tekniikkaa hyödyntävän TICK-jäljittimen työkaluille ja varusteille
04.04.2017 12.50Ensimmäinen Valmet Advantage NTT -kone Euroopassa käynnistettiin onnistuneesti Renovan tehtaalla Portugalissa
04.04.2017 7.17Terminatorimiesten KUORMATILAA - 2017 kierros palasi eilen runsaan viikon kestäneeltä Lapinkierrokseltaan.
03.04.2017 19.00Uusi VAHVA C26 kuormainkoura nyt myynnissä - soveltuu hyvin pienempiin kuormatraktoreihin
03.04.2017 15.30Nimitysuutinen: Volvo Finland Ab, Renault Trucks tuotepäälliköksi Ville Mamia
03.04.2017 15.01Satelliitit kartoittavat metsiin sitoutuneen hiilen jopa kymmenen metrin tarkkuudella
03.04.2017 13.15Suomalainen Containerships sai lähes 17 miljoonan euron rahoituksen EU:lta ja NEFCOlta
03.04.2017 12.40Volvo -malliston suosio kasvaa
03.04.2017 11.30Kesänopeudet voimaan viikonloppuun mennessä
03.04.2017 9.00Finnpulpin ympäristölupa hyvä uutinen Suomelle
03.04.2017 3.02Tulossa KOPA-kantavien metsäkonetelojen työnäytöksiä huhti-toukokuussa
02.04.2017 14.00UPM ja Tornator ovat solmineet sopimukset metsätila- ja puukaupoista
02.04.2017 12.30Aloitus huomenna maanantaina Vaasasta - Mercedes-Benz On the Road -kiertue 3.-12.4.2017
02.04.2017 11.00Vihkiäiset Valmetin toimittamalla Skövden biomassavoimalaitoksella Ruotsissa
02.04.2017 8.00John Deere esitteli G-sarjan uudet ajokoneet - voimaa ja tarkkuutta
02.04.2017 7.00Rovaniemen Aki Pihlaja voitti tänään Ruotsissa snowcrossin MM-hopeaa
01.04.2017 16.01Hiabille lisätilaus aiemmin julkaistuun Suomen puolustusvoimien kaluston uusimisohjelmaan
01.04.2017 15.402700 tykkäystä tuli täyteen! Ammattilehden Facebook sivut saaneet nopeasti suuren suosion
01.04.2017 10.00Maanteiden tavaraliikenteen edunvalvoja hakee vaihtoehtohoidoista mielenrauhaa
31.03.2017 20.01Kuormatraktori erittäin pehmeille maille - telaleveys 1,10 metriä
31.03.2017 17.22Ammattilehti raportoi Kiinasta: AitoSolutions esittelee uutta RFID teknologiaa parhaillaan käynnissä olevilla Shanghain Intermodal messuilla
31.03.2017 15.10Ensimmäinen Logset 8H GT harvesteri toimitettiin Espanjaan
31.03.2017 15.01Valmet toimittaa hienopaperilinjan Ittihad International Investmentille Arabiemiirikuntiin
31.03.2017 11.00Puupellettitoimitukset kasvoivat Suomessa vuonna 2016
31.03.2017 9.00Uudentyyppisellä erikoiskuljetusten lupakäytäntöpilotilla haetaan hyötyjä kaikille osapuolille
31.03.2017 5.31Kuormatilaa - 2017 salonkivaunu on tänään Rovaniemellä.
30.03.2017 22.02Pk-yrittäjät saavat jatkossa yritystukea myös kierrätyskoneiden hankintoihin
30.03.2017 16.30Mittavat liikennejärjestelyt ysitielle Liedon aseman kohdalla Kurkelan risteyssillan uusimisen ajaksi
30.03.2017 16.25Hiabin ensimmäinen HiVisionTM-järjestelmällä varustettu LOGLIFT-puutavaranosturi toimitettiin asiakkaalle
30.03.2017 16.25Cellfast - uusi haastaja kirvesmarkkinoille
30.03.2017 9.20Raskaan kaluston hinausauto Ikano Bankin leasingratkaisulla
30.03.2017 8.30Goodyearin uusi Eagle F1 Asymmetric 3 -UHP-rengas valittu Porsche Panameraan
30.03.2017 2.05KUORMATILAA - 2017 kierros Terminatorimiesten salonkivaunulla on ollut jo tähän mennessä menestys , ja matka jatkuu.
30.03.2017 0.07KUORMATILAA - 2017 kierros on nyt kemijärvellä.
29.03.2017 16.00100.000 kpl A4-paperia Palokan kouluille
29.03.2017 15.50Valmet toimittaa hienopaperilinjan Ittihad International Investmentille Arabiemiirikuntiin
29.03.2017 15.35Ruuviväänninuutuus Milwaukeelta
29.03.2017 15.10Lapin tiestölle ennustetaan vaikeaa kelirikkoa
29.03.2017 14.30Tutkimus: metsänomistajille ei kerrota vaihtoehtoisista metsänhoitotavoista - avohakkuut yhä normi
29.03.2017 13.50Bioenergialla keskeinen rooli lämmöntuotannon uudistamisessa
29.03.2017 13.00Hiabille lisätilaus aiemmin julkaistuun Suomen puolustusvoimien kaluston uusimisohjelmaan
29.03.2017 12.50Kelirikkoennuste Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen
29.03.2017 8.40Hansa Machinella konepäivät Klaukkalassa tänään ja huomenna
29.03.2017 3.01KATSO KUVAT! John Deere Forestryn Pohjanmaan Demokiertueella hyvin väkeä - torstaina 30.3. vuorossa Alavus
28.03.2017 12.00Teboil mukana Mansen Mörinöissä 7.-8.4. Scania Tampereen toimitiloissa
28.03.2017 11.00Ponsse valittiin vuoden 2017 perheyritykseksi
28.03.2017 9.30Hirvenmetsästys suitsii taimikkotuhoja
28.03.2017 8.30Tuohivuomaa ennallistetaan Pellossa
28.03.2017 7.02"SuurtehoScania" valmistui Nurmekseen.
28.03.2017 6.30Väisäsen Antti se oli ensimmäinen.
27.03.2017 16.20Raahen terästehtaan masuuneja ohjataan nyt älykkäästi - innovaatiot vähentävät päästöjä
27.03.2017 16.15Uudenmaan ja Hämeen merkittävimmät tietyöt 2017
27.03.2017 15.45Metsähallituksen pääkonttori muuttaa uuteen muovittomampaan toimistoon
27.03.2017 15.00VVO-yhtymä on jatkossa Kojamo

Näytä lisää »