Scanian etäyhteyspalvelut tarjoavat kuljettajille monia mahdollisuuksia työn mielekkyyden lisäämiseen

23.03.2021 9.22

Kuljetusyrityksen työntekijät saavat päivittäin arvosanan ajotavastaan ja kisaavat keskenään siitä, kuka on ajanut taloudellisimmin.

Data ja äly ovat nykyään arkipäivää yritysten tuotekehityksessä lähes kaikilla liiketoiminta-alueilla. Myös kuorma- ja linja-autoja valmistavalla Scanialla valtaosa palveluista hyödyntää tänä päivänä ajoneuvoista kerättyä dataa ja etäyhteyttä.

Jenna Metsola, Scania FMS tuotepäällikkö


– Ilman dataa on tänä päivänä vaikea kehittää tuotteita tai palveluita. Mitä enemmän kerättyä tietoa on, sitä paremmin on mahdollista kehittää esimerkiksi asiakaspalvelun laatua, panostaa tuotekehitykseen tai luoda asiakkaiden liiketoimintaa parantavia palveluita, sanoo Scanian FMS tuotepäällikkö Jenna Metsola.

Dataa voivat hyödyntää myös palveluiden ja tuotteiden käyttäjät. Osana etäyhteyspalveluitaan Scania tarjoaa kaikille asiakkailleen maksuttomasti rajoitetun Fleet Management System, eli FMS-monitoripalvelun, johon kuuluu viikoittainen raportti muun muassa ajoneuvojen kulutuksesta, ajetuista matkoista ja joutokäynneistä.

Yritykset voivat myös ostaa käyttöönsä laajemmin dataa hyödyntävät seurantapalvelut, jonka kautta ne pääsevät seuraamaan ajoneuvokohtaisia reittejä, kulutusta ja kuljettajien ajotapaa. Palveluiden käyttöönotto hyödyttää kuljetusyrityksiä monilla osa-alueilla, kuten säästämään polttoaine- ja huoltokustannuksissa ja parantamaan kuljettajien työssä viihtymistä.

Säästöt ja päästöt

Scanian FMS-palveluiden avulla yritykset voivat seurata päivittäin ja kuljettajakohtaisesti autojen kulutusta, päästöjä ja ajotapaa. Tämä on arvokasta tietoa, kun pyritään taloudellisempaan, kalustoa säästävämpään ja vähäpäästöisempään ajoon.

– Polttoainesäästöt taas ovat suoraan verrannolliset kaluston huoltotarpeeseen, sillä taloudellinen ajotapa säästää myös ajoneuvoja, Metsola huomauttaa.

Painotuotteiden ja varaosien kuljetuksiin erikoistuneella Pohjola Logisticsilla on FMS-palveluiden myötä saatu muun muassa huomattavat säästöt polttoainekustannuksissa. Pohjola Logistics on pitkäaikainen Scanian asiakas. Se otti FMS-palvelut käyttöönsä ensimmäisten joukossa noin kolme vuotta sitten.

– Meillä polttoainekustannukset ovat suoritteeseen nähden hyvin alhaiset, kun ottaa huomioon ajomäärämme. Ajoneuvoillamme ajetaan noin 240 000 - 260 000 kilometriä vuodessa, joten jo pieni parannus taloudellisuudessa näkyy nopeasti säästöinä, yrityksen liikennöinnistä vastaava Tommi Pohjola kertoo.

Tommi Pohjola, Pohjola Logistics Oy


Lue lisää Scanian FMS-palveluista.

Huoletonta huoltoa

Huoltojen ennakoitavuus paranee etäyhteyspalveluiden avulla. Asiakkaille päin se näkyy pienempinä huoltokustannuksina ja ajansäästönä.

– FMS kertoo reaaliaikaisen kilometrilukeman, joten huollot ja katsastukset saadaan optimoitua juuri oikeaan aikaan, sanoo Scanian Tampereen toimipisteen asiakaspalvelupäällikkö Tuure Vehmasmäki.

Ajoneuvon toimintatieto-analyysin avulla pystytään tarkastamaan esimerkiksi reaaliaikainen jarrupalojen ja kytkimen kuluneisuus tai piirturin kalibroinnin vanheneminen etänä, ilman käyntiä korjaamolla. Korjaamo voi asiakkaan suostumuksella lukea ajoneuvon mahdolliset virhekoodit etänä ja analysoida niitä.

– Etäyhteyden avulla saadaan ennakoitua tulevaa korjausta resurssien ja osatarpeiden kautta. Näin ollen asiakas saa autonsa käyttöön mahdollisimman nopeasti ja ajoneuvon käyttöaste pysyy maksimaalisena, Vehmasmäki kertoo.

Tuure Vehmasmäki, Scania Suomi Oy Tampere

Etäyhteyden myötä uusiin kuorma-autoihin on mahdollista tehdä perinteisen, kilometrimäärään sidotun huoltosopimuksen sijaan auton kuormitukseen ja käyttöön perustuva mukautuva huoltosopimus.

Pohjola Logisticsilla etäyhteys on pienentänyt huoltokustannuksia ja parantanut huoltojen ennakointia. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, eli kun ajaminen taloudellisesti on seurantapalvelujen myötä parantunut autojen huollon tarve vähenee.

– Ajoneuvot keskustelevat itse Scanian kanssa ja huoltokoordinaattorit ovat meihin päin yhteydessä, kun huollon tarvetta ilmenee, Pohjola kiittelee.

Turvaa ja tehokkuutta

Seurantapalveluiden avulla kuljetusyritysten työnjohto pysyy jatkuvasti kartalla siitä, missä autot liikkuvat.

– Meillä ajoneuvoille on määritelty alueet, joilla ne operoivat, ja järjestelmä varoittaa heti, jos joku ajoneuvoista on jossain, missä sen ei pitäisi olla. Tämä on tärkeä turvallisuustyökalu nykyaikana, Pohjola kuvailee.

– Reaaliaikaiset sijainnit lisäävät turvallisuutta myös silloin, kun on esimerkiksi kyseessä arvokas kuljetus, Scanian Jenna Metsola lisää.

Halutessaan yritys voi antaa kuljettajille mahdollisuuden nähdä toistensa sijaintitiedot, mikä helpottaa esimerkiksi vuoronvaihtoa. Pohjola Logisticsille tämä on tärkeä ominaisuus, sillä työskentely tapahtuu pääosin öisin ja kuljettajavaihdot tehdään Tampereella.

– FMS-palvelut helpottavat huomattavasti työnjohtoa ja kuljetusten optimaalista suunnittelua, Tommi Pohjola kertoo.

– Kuljettajien kannalta työn mielekkyyttä lisää se, että he voivat seurata kännykän kautta kotisohvalta, milloin ajoneuvo on lähestymässä vaihtopaikkaa ja ajoittaa oman lähtönsä sen mukaan. Ei tarvitse talvipakkasilla puolen yön aikaa odotella turhaan vaihtopaikalla.

Panostus kuljettajien hyvinvointiin

Scanian FMS-palvelut tarjoavat kuljettajille mahdollisuuden seurata omaa ajoaan Scania Fleet -mobiilisovelluksen kautta ja kehittyä työssään. Järjestelmä antaa heille päivittäin arvosanat ajotavasta ja sen taloudellisuudesta ja tarvittaessa vinkkejä siitä, miten kuljettajat voisivat parantaa pisteitään esimerkiksi ennakoinnin avulla. Tarvittaessa järjestelmän keräämiä tietoja voidaan käydä läpi kuljettajakoulutuksissa.

Pohjola Logisticsilla tämä mahdollisuus on saanut aikaan hyväntahtoista kilpailua kuljettajien keskuudessa.

Pohjola Logisticsin kuljettajat käyttävät Scanian FMS-mobiilisovellusta aktiivisesti

– He ovat erittäin kiinnostuneita seuraamaan omaa ajotapaansa ja tekemään parannuksia, jotta saisivat paremmat pisteet. Kyllä sitä aina seurataan mielenkiinnolla, että ketkä pääsevät kärkikolmikkoon, Tommi Pohjola kertoo.

Arviointi perustuu Scanian suhteellisen ajotavan arviointiin. Kaikki kuljetukset eivät ole täysin vertailukelpoisia keskenään, joten esimerkiksi Helsingin keskustassa ja metsämaastossa eri painoisilla kuormilla ajavia kuljettajia ei voi suoraan verrata toisiinsa.

– Scanian kokoisella yrityksellä on suuri määrä datamassaa taustalla. Meillä on tällä hetkellä maailmalla yli 500 000 etäyhteydellä varustettua ajoneuvoa, joista kertyvän datan avulla voidaan muodostaa analyysi kuljettajien ajotavoista suhteessa muihin vastaavanlaisessa ympäristössä ajaviin kuljettajiin, Metsola selittää.

Ajon ennakointi on FMS-palveluiden avulla helpompaa, mikä vähentää työn kuormittavuutta, auton kulumista ja toisaalta auttaa kuljettajia parantamaan pisteitään. Ajoneuvot esimerkiksi tunnistavat edessä olevat mäet ja niiden korkeudet noin kolmen kilometrin säteellä.

– Mäkisessä maastossa auto mukauttaa nopeuden ja hyödyntää rullausta niin, että selvitään mahdollisimman vähillä vaihteiden vaihdoilla ja jarrutuksilla, Metsola kuvailee.

Mobiilisovelluksen ja etäyhteyden avulla kuljettajat voivat myös esimerkiksi kytkeä ohjaamon ja moottorin lämmittimet päälle ennen ajon alkua ja lähettää nopeasti kuvallisia raportteja tien päällä ilmenevistä vioista.

Tommi Pohjola kokee, että Scanian etäyhteyspalvelut tarjoavat kuljettajille monia mahdollisuuksia työn mielekkyyden lisäämiseen.

– Totta kai se vaatii sen, että on kuljettaja itse on kiinnostunut hyödyntämään näitä palveluita ja seuraamaan ja kehittämään omaa ajotapaansa.

29.08.2023 14.00Esittelyssä Maxpossa: VAHVA C140 -koura täydentää isojen materiaalikourien mallistoa
29.08.2023 11.00Luken uusi verkkopalvelu paljastaa maatalouden investointien talousvaikutukset
28.08.2023 14.00Kiertotalous näytöspäivät Hyvinkäällä 31.8.-2.9. - esittelyssä ja kokeiltavissa laajasti koneita sekä alan toimijoita palveluineen
28.08.2023 11.43Luke: Uudet metsävarakartat ja kuntakohtaiset tilastot julkaistu
28.08.2023 10.02Valmet toimittaa seitsemännen pehmopaperin tuotantolinjan Meksikoon
28.08.2023 10.00Arnold Schwarzeneggeristä Parksiden uusi mainoskasvo
25.08.2023 21.00KATSO TÄSTÄ! Hyviä uutisia! erikoislähetys Brasilian ExpoForest 2023 -metsäkonemessuilta -
25.08.2023 10.00Kansainvälinen työvoimatutkimus: Suomalaiset karttavat toimistotyötä
24.08.2023 15.51Transit- ja E Transit -mallien digitaalisiin ominaisuuksiin on tulossa merkittäviä päivityksiä Euroopassa vuonna 2024.
24.08.2023 15.39Kirjanpainajan parveilu hiljenemässä - tuhotilanne jatkuu paikoin runsaana
24.08.2023 12.00DAF päivittää kaupunkijakelukuorma-autojen mallistoon
24.08.2023 9.28Teollisuuspuun pystykauppahinnat laskivat heinäkuussa
23.08.2023 12.04metsäkoneenkuljettajakoulutuksen soveltuvuuskokeeseen osallistui yhteensä 660 hakijaa
23.08.2023 12.00Allison panostaa sähköisien voimansiirtoratkaisujen kehitykseen
23.08.2023 11.00Suomen metsäkeskus: Taimikot hoidetaan pääosin hyvin
22.08.2023 11.12Metsäteollisuus toivoo puukaupan vilkastuvan syksyä kohti
22.08.2023 10.22Kylmä alkukesä enteilee hyvää puolukkasatoa
22.08.2023 8.02Volvon Yhdessä kohti nollaa -koeajokiertue vauhtiin Seinäjoella
18.08.2023 22.00KATSO TÄSTÄ! Hyviä uutisia! -erikoislähetys Lepaa 2023 -näyttelystä
18.08.2023 11.00Earthpac Oy ostaa Hoky Lavarakenne Oy:n liiketoiminnan
16.08.2023 13.09S-ryhmä avaa sähköautojen ABC-suurteholatausaseman Kaaren kauppakeskukseen​ Helsinkiin
16.08.2023 10.11Nyt myös Metsä Group laskee kuitupuun minimiläpimittaa Suomessa
16.08.2023 10.00Kia paljasti uuden lippulaivamalli EV9:n hinnat - Ei mikään koko kansan Kia
16.08.2023 9.22Keslan puolivuotiskatsaus: liikevaihto kasvoi ja tulos parani
15.08.2023 15.33Liikennekaasua ja energiaa yhdyskuntajätteistä sekä karjanlannasta - Yleisötapahtuma Toholammilla perjantaina 25.08.2023
15.08.2023 11.34Stora Enso pienentää kuitupuun minimiläpimittaa
15.08.2023 11.32Metsä Fibren Vilppulan sahalla käynnistyy vuosihuoltoseisokki
15.08.2023 11.20LVI-tukkumyynti Q2/2023: Odotettu kyykkäys
15.08.2023 9.44Teollisuuden liikevaihto roimassa laskussa
15.08.2023 9.08Ponssen puolivuosikatsaus: Markkinoiden epävarmuudesta huolimatta Ponsse investoi merkittävästi yhtiön kehittämiseen
14.08.2023 10.13Helsingissä Kivihaan tunneli kiinni 21.- 25.8.2023 välisinä öinä klo 22.00?05.00
14.08.2023 9.43Pellon odotettu tuotto, alueelliset tekijät sekä yleinen taloustilanne selittävät peltojen kauppahintoja sekä yleistä peltojen hintakehitystä Suomessa
14.08.2023 9.12IVECO BUS on toimittanut kaksi E-WAY-kaupunkibussia HZ Bussarille
12.08.2023 10.00KATSO VIDEO! Hyviä uutisia! -erikoislähetys Power Truck Showsta 11.8.
10.08.2023 11.11Hymer-asuntoautoille uusi maahantuoja
10.08.2023 11.00Vapaaehtoisen pelastuspalvelu tarjoaa vinkit metsässä eksymisen ehkäisyyn
10.08.2023 9.47Energiapuun kauppa ennätyksellisen vilkasta
09.08.2023 14.44Aalto-yliopistossa tehty merkittävä edistysaskel langattoman latauksen saralla
09.08.2023 9.12Kesäkuussa 2023 hakattiin puuta teollisuuden käyttöön 3,9 miljoonaa kuutiometriä
08.08.2023 14.09Renault Trucks Power Truck Show:ssa 2023
08.08.2023 10.52Merihanhen ja kanadanhanhen peltometsästys alkaa 10.8.
08.08.2023 10.00Metsäteollisuuden ulkomaankauppa toukokuu 2023
07.08.2023 21.12Ponsse ja PacWest solmivat jälleenmyyntisopimuksen Yhdysvaltojen länsirannikolla
07.08.2023 10.07Volvo-sähkörekka kuljettaa leipää Lahti-Vantaa-välillä - Rekan tunnistaa Reissumies-ilmeestä
07.08.2023 9.02Metsästyskausi käynnistyy sepelkyyhkyillä
07.08.2023 8.00Koulujen alkaessa SKAL ja kuljetusyrittäjät muistuttavat: liikenne on yhteispeliä
06.08.2023 10.00UPM:lle platinaa ja erinomaiset pisteet EcoVadiksen vastuullisuusarvioinnissa
04.08.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 4.8. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
04.08.2023 18.33Nimityksiä Metsätyö Oy:ssä
04.08.2023 14.00Supersuosittu Stadin Rekkaspottauspäivä tulee taas lauantaina 19.8.2023
04.08.2023 10.00Puu 2023 -messujen ohjelmassa tehdään kattava katsaus puualan tulevaisuuteen - mukana nimekkäitä keynote-puhujia
03.08.2023 15.00Suomen kivijalka kuntoon - tiestöön panostusta -seminaari järjestetään Power Truck Showssa perjantaina 11.8. alkaen kello 11.30
03.08.2023 13.44Nurminen Logistics Oyj:n puolivuotistulos oli yhtiön historian paras
02.08.2023 10.00Toyotan täysin uusi Land Cruiser perustuu perinteisille vahvuuksille
02.08.2023 9.5112 600 maatalouden tai vesiviljelyn harjoittajaa haki sähkö- ja lannoitetukea
02.08.2023 0.07Alumiinirakenteitten keveys autovarusteissa on pääosiltaan pinttynyt harhaluulo.
01.08.2023 10.44Uusien kuorma-autojen rekisteröinnit vahvassa kasvussa
01.08.2023 9.53Mercedes uudistaa keskikokoiset tila- ja pakettiautomallinsa
31.07.2023 11.43Pohjoisella Itämerellä tutkitaan panssarilaiva Ilmarisen hylkyä
31.07.2023 8.00Janne Rinne nimitetty tutkimusprofessoriksi Luonnonvarakeskukseen
30.07.2023 15.00Energiapuun korjuuta tehtävään soveltuvalla järkikalustolla
29.07.2023 10.00Teollisuuden liikevaihto väheni 15,1 % vuoden 2023 kesäkuussa
28.07.2023 20.30KATSO TÄSTÄ 28.7. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
27.07.2023 12.59Yamahan 2024 -malliston mönkijöiden ja rinnakkain istuttavien mallien uutuudet
27.07.2023 11.00Valmet Automotive jälleen maailman 100 suurimman autoteollisuuden toimittajan joukossa
27.07.2023 9.34Syntyvyys laskussa - maahanmuutto ylläpitää väestönkasvua Suomessa
26.07.2023 14.44Valmetin puolivuosikatsaus: Saadut tilaukset pysyivät edellisvuoden tasolla - Liikevaihto kasvoi
25.07.2023 13.33Joutsenon sellutehtaalla neuvotellaan lomautuksista
25.07.2023 10.09Rakennuslupien kuutiomäärät jyrkässä laskussa
25.07.2023 9.55Jättiputket kukoistavat - ELY-keskus kannustaa vieraslajin tuhoamiseen
25.07.2023 8.00Metsä Group kutsuu asiantuntijat etsimään parhaita tapoja käyttää metsiä
24.07.2023 15.00DAF LF Electric saavutti EV Rally 2023 -tapahtuman maaliviivan
24.07.2023 8.33Teollisuuden tuottajahinnat laskivat vuoden 2023 kesäkuussa 9,5 % vuoden takaisesta
24.07.2023 8.00Mustikka- ja suomuurainsato on korkeintaan keskinkertainen, puolukkaa voidaan saada paikoin runsaasti
21.07.2023 20.30KATSO TÄSTÄ 21.7. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
21.07.2023 9.15Stora Enson puolivuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2023: Uudelleenjärjestelyjä nopeutetaan haasteellisissa markkinaolosuhteissa
21.07.2023 9.00Mika Heino Aari Rahoitukselle
20.07.2023 9.00Tieliikenteessä kuoli 16 ihmistä kesäkuussa 2023
19.07.2023 15.00Simeon turvaa kaasuntoimitukset Ruotsissa ja Norjassa
19.07.2023 13.00DINO280RXT - kompaktia tehokkuutta KATSO VIDEO!
18.07.2023 12.00Sinilevälautat tekevät jälleen Itämeren rehevöitymisen näkyväksi
18.07.2023 10.00Teollisuuden liikevaihto väheni 8,3 % vuoden 2023 toukokuussa
17.07.2023 11.01Metsäalustainen Hitachi ZX135USL päivittyy seiskasarjalaiseksi
17.07.2023 10.11Kuhmolaiselle puutavara-autonkuljettaja Kari Komulaiselle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi
17.07.2023 8.00Luvassa tavanomaisen hyvä rapukesä - kausi käynnistyy tämän viikon perjantaina
16.07.2023 17.11Kotimaiset metsäkoneiden pöllivärit valmistuu uudesta tehtaasta
15.07.2023 10.00Uusien vesikulkuneuvojen hankinnat laskussa
14.07.2023 18.20KATSO TÄSTÄ 14.7. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.07.2023 8.11Kansantalouden tuotanto kasvoi toukokuussa 2023
13.07.2023 8.33Laajoja ruskomäntypistiäisen joukkoesiintymiä eri puolilla Suomea
13.07.2023 8.11Kaupan liikevaihto kasvoi 1,2 % vuoden 2023 toukokuussa
12.07.2023 19.01IVECO eDAILY vetää yli 153 tonnin kuormaa ja tekee GUINNESS WORLD RECORDS -ennätyksen
12.07.2023 14.00LUE TÄSTÄ! Uusi 264-sivuinen Kivirock - maarakennus- ja kaivosalan ammattilehti on ilmestynyt
12.07.2023 13.44Metsäteollisuus odottaa realistista ja jäsenvaltioiden erilaisuuden huomioivaa ennallistamisasetusta
11.07.2023 11.00Komatsu Forest kehittää kestävän tulevaisuuden metsäkoneita
11.07.2023 10.00Valmet vahvistaa Prosessiteknologiat ja Palvelut -segmenttejä ostamalla Körberin Tissue-liiketoiminnan
11.07.2023 9.33Varsinaiseen kauppalaivastoon kuului 675 alusta kesäkuussa 2023
10.07.2023 17.22Teollisuustuotanto kasvoi toukokuussa 2023 sekä edellisestä kuukaudesta että vuodentakaisesta
10.07.2023 15.00SKAL Kuljetusbarometri: Digitalisaatio kiinnostaa kuljetusyrityksiä - tarpeet ja digitalisaation aste vaihtelee
10.07.2023 9.55Nesteen keksijöille myönnettiin vuoden 2023 Eurooppalainen keksintöpalkinto

Näytä lisää »