Vähälä Yhtiöille uusia ympäristöystävällisiä kalustoratkaisuja

15.02.2019 12.00

PHOTO-2019-02-15-11-01-37.jpg

Logistiikkakonserni Vähälä Yhtiöt ottaa käyttöönsä ensimmäisenä Suomessa Ivecon raskaan kolmiakselisen, puhtaasti nesteytetyllä maakaasulla (LNG) toimivan rekkaveturin.

Kahdeksanakselinen, 62 tonnin LNG-puoliperävaunuyhdistelmä liikennöi Jyväskylän ja Helsingin välisessä runkoliikenteessä. Dieselkäyttöiseen rekkaan verrattuna se tuottaa 50 tonnia vähemmän hiilidioksidipäästöjä (CO2) vuodessa. Samaan aikaan Vähälä Yhtiöt ottaa testikäyttöön, ensimmäisenä Pohjoismaissa, sähkökäyttöisen ja päästövapaan The New Cool -thermoperävaunun. Perävaunun kylmäkoneessa ei ole perinteistä dieselmoottoria, vaan puhtaasti sähkökäyttöinen kone ottaa voimansa liike- ja jarrutusenergian kautta. Tästä syystä uuden ajan kylmäteknisen ratkaisun käytöstä ei muodostu ympäristöön CO2- ja partikkelipäästöjä. Lisäksi se on poikkeuksellisen hiljainen. 

Vähälä Yhtiöt päätti investoida ympäristöystävällisempään kalustoon, koska yhtiö etsii aktiivisesti ratkaisuja maantieliikenteen päästöjen vähentämiseksi ja haluaa tarjota asiakkailleen ympäristöystävällisiä ja kustannustehokkaita logistiikkaratkaisuja. Yhtiössä uskotaan vahvasti kestävään kehitykseen. ”Vastuullisuus on meille tärkein liiketoimintaa ohjaava arvo ja olennainen osa liiketoimintaa myös monelle asiakkaallemme. Haluamme tarjota heille mahdollisuuden vähäpäästöiseen logistiikkaan”, toteaa Vähälä Yhtiöiden toimitusjohtaja Ville Vähälä. 

Iveco_Starlis_LNG_vahala.jpg

Vaihtoehtoista polttoainetta käyttäväksi ajoneuvoksi Vähälässä valittiin Ivecon Stralis NP 460 6X2, joka on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Se käyttää 100-prosenttisesti nesteytettyä maakaasua ja tulee vetoautoksi yhtiön viisiakseliselle, lähes 20-metriselle HCT (High Capacity Transport) -puoliperävaunulle. Kokonaispainoa yhdistelmällä on 62 tonnia ja pituutta 23 metriä. 

Yhdistelmä liikennöi päivittäin Jyväskylän ja Helsingin välisessä runkoliikenteessä noin 230 000 kilometrin vuosittaisella ajomäärällä. ”Meillä on tilastotietoa tältä väliltä pitkältä ajalta dieselkäyttöisellä kalustolla. Lähdemme mielenkiinnolla tutkimaan, miten LNG-käyttöinen raskas ajoneuvo suoriutuu tällä kovasuoritteisella välillä. Arvioimme, että dieseliin verrattuna se tuottaa vuosittain 50 tonnia vähemmän CO2-päästöjä”, kertoo Vähälän hankintapäällikkö Ari Karjalainen. 

Iveco on toimittanut Vähälä yhtiöille hiljattain myös 3 kpl diesel Iveco Eurocargo 150E25/P jakoautoja. 

vahala_yhtiot_lng.jpg

Vähälä Yhtiöt on logistiikka-alan edelläkävijä Suomessa. Vuonna 1937 perustetusta yhden miehen kuljetusliikkeestä on kasvanut täyden palvelun logistiikkakonserni, jolla on DB Schenkerin partnerina maailmanlaajuinen verkosto. Vähälä tuottaa asiakkailleen tehokkaimmat logistiikkaratkaisut. Vastuullisuus on Vähälässä kunnia-asia: yhtiö noudattaa kaikessa toiminnassaan lakeja ja asetuksia sekä pitää kiinni lupauksistaan. Vähälä Yhtiöiden liikevaihto vuonna 2017 oli noin 50 miljoonaa euroa. Sen palveluksessa on 340 logistiikan ammattilaista. Perinteikkään perheyhtiön johdossa on kolmas sukupolvi. www.vahala.fi 

Markkinoiden laajin maakaasumallisto 

25 vuoden jatkuvan kehitystyön ansiosta Iveco Natural Power -hyötyautomallista hyödyntää tehokkaasti maakaasun ympäristöetuja. Maakaasu on turvallinen ja merkittäviä ympäristöhyötyjä tarjoava polttoainevaihtoehto polttomoottoreille. Se parantaa paikallista ilmanlaatua ja tuottaa huomattavasti vähemmän ilmansaasteita (-70 % NOx, -99 % PM, -90% NMHC vrt. EURO 6 rajoihin) ja hidastaa ilmaston lämpenemistä pienempien CO2 -päästöjen ansiosta (n. -15% vrt. dieseliin, jopa -95 % kun kyseessä biometaani). Maakaasumoottoriteknologia mahdollistaa myös merkittävän melusaasteen vähentämisen taajamissa ja kaupungeissa. Tämän vuoksi Euroopan viranomaiset tukevat maakaasun jakeluverkoston nopeaa kehittämistä vuoteen 2025 mennessä. Tavoitteena on vähentää CNG-asemien välinen etäisyys 150 kilometriin ja LNG-asemien etäisyys 400 kilometriin. 

Iveco Stralis AS440S46NP -rekkaveturi on ensimmäinen pitkän matkan kuljetuksiin suunniteltu kaasukuorma-auto. Se on varustettu uusimman sukupolven 460 hevosvoimaisella Cursor 13 NP -moottorilla, joka kehitettiin takaamaan tarvittava voima kaikkein vaativimpia tehtäviä varten. Uutta on myös automaattinen 12-nopeuksinen Hi-Tronix -vaihteisto, joka parantaa entisestään ajomukavuutta ja suorituskykyä entiseen 400 hv CNG/LNG moottorivaihtoehtoon nähden ja tuo mukanaan uusia toimintoja, kuten GPS-pohjaisen, ennakoiva vakionopeudensäädin HI-CRUISEn. Parhaimmillaan jopa 1600 km yltävä toimintasäde mahdollistaa teoreettisen matkan Suomen halki ilman tankkausta. 

Uusi Stralis NP on yhtä hyvä kuin diesel-vastineensa niin suorituskyvyn, hyötykuorman kuin monipuolisuudenkin suhteen ja sen TCO-kustannukset ovat samat tai jopa matalammat. Uudessa Stralis NP 460:ssä käytetään IVECOn kehittyneimpiä polttoaineteknologioita ja siinä on ainutlaatuisen mukava Hi-Way-ohjaamo, joka on suunniteltu pitkän matkan tehtäviin. 

Iveco_Stralis_NP460.jpg

Iveco 

Iveco on CNH Industrial N.V. -yrityksen tuotemerkki. CNH Industrial N.V. on maailman johtava tuotantohyödykkeisiin keskittyvä yritys, joka on noteerattu sekä New Yorkin että Milanon pörsseissä. Iveco suunnittelee, valmistaa ja markkinoi laajaa valikoimaa kevyitä, keskiraskaita ja raskaita hyötyajoneuvoja, maastokuorma-autoja ja muita ajoneuvoja esimerkiksi maastokäyttöön. 

Tuotemerkin laajaan tuotevalikoimaan kuuluvat esimerkiksi 3 – 7 tonninen Daily, 6 – 19 tonninen Eurocargo sekä yli 16 tonniset Trakker (erityisesti maastokäyttöön) ja Stralis. Lisäksi Iveco Astra -tuotemerkki valmistaa niin maastokuorma-autoja, kiinteitä ja nivellettyjä kippiautoja kuin myös autoja erikoiskäyttöön. 

Iveco työllistää maailmanlaajuisesti lähes 21 000 ihmistä. Yhtiöllä on tuotantoyksiköitä 7 eri maassa Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa, Oseaniassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Yksiköissä valmistetaan ajoneuvoja, jotka käyttävät uusinta teknologiaa. Yhtiön 4200 myynti- ja huoltopistettä yli 160 maassa takaa teknisen tuen saatavuuden kaikkialla missä Ivecon ajoneuvo on liikenteessä. 

 

28.09.2023 9.52Tutkimus: Lehtipuusekoitus lisää aluskasvillisuuden lajikirjoa ja runsautta havumetsissä
28.09.2023 9.44Kalmarin ekotehokkaat hybridikonttilukit auttavat Rotterdam Short Sea Terminalsia parantamaan toiminnan kestävyyttä
28.09.2023 9.00Kyttyrälohi valtaa alaa Tenolla
27.09.2023 12.00Gasumin uusin tankkausasema Jyväskylän Seppälänkankaalla auki
27.09.2023 11.00Nissanin Baltian toiminnot Bassadonelle
27.09.2023 8.00Metsäkeskus uudistaa toimintaansa ja käynnistää muutosneuvottelut
26.09.2023 11.00Entistä älykkäämpi Wille 275 Delta lanseerataan Elmia Park -messuilla
26.09.2023 9.33Valmet toimittaa hienopaperin valmistuslinjan Yueyang Forest Paperille Kiinaan
26.09.2023 8.00Suomen lentokenttien kautta lensi 1,5 miljoonaa matkustajaa elokuussa 2023
25.09.2023 11.00Ensimmäiselle Bridgestonen tehtaalle hiilineutraaliussertifikaatti
25.09.2023 10.22Scanialle voitto arvostetussa Truck & Trailer Weltin vertailutestissä - Scania Super oli ETC-testin polttoainetaloudellisin kuorma-auto
25.09.2023 8.33Elina Antila on nimitetty Tapion viestintä- ja markkinointijohtajaksi
25.09.2023 8.00Luonnonvarakeskuksen tutkimusmetsässä Liljendalissa hakkuita syyskuussa
24.09.2023 11.45Uudet kuljettajat tyytyväisiä kuljettajakoulutukseen - ajokieltokoulutuksen sisältö saa kiitosta
23.09.2023 11.00Hakkuukone mittaustilasto vuodelle 2022 julkaistu
23.09.2023 10.00Ympäristötuilla tuettiin eniten energiatuotantoa vuonna 2021
22.09.2023 20.40KATSO TÄSTÄ 22.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.09.2023 11.00Tekninen kouluttaja Rami Vähävirta on nähnyt autoilun sähköistymisen
22.09.2023 9.00Kyttyrälohimäärässä uusi ennätys Tenolla
22.09.2023 8.10Firestonen uusi kuorma-autojen rengasvalikoima tarjoaa paremman kilometrituloksen ja polttoainetehokkuuden
21.09.2023 18.10Scania Suomen uusi pääkonttori ja pääkaupunkiseudun Scania-keskus nousevat Vantaalle
21.09.2023 16.10Luksia palkittiin Autoalan koulutuksen järjestäjä -palkinnolla
21.09.2023 13.00Volvo investoinut Raaseporiin - yleisötapahtuma ja koeajokiertue maanantaina 25.9.
21.09.2023 10.50Sampo-Rosenlew hakee metsäkoneiden varaosaliiketoiminnan kehittäjää
21.09.2023 9.40MacGregor on saanut yli 25 miljoonan euron tilauksen kappaletavaranostureista
21.09.2023 8.00Turvetuotannosta poistuneille suonpohjille ilmastokestävää jatkokäyttöä - uutta tietoa ja menetelmiä esitellään seminaarisarjassa
20.09.2023 16.00Metsä Fibren Kemin biotuotetehdas käynnistetty
20.09.2023 14.00Ponssen ja Epecin FORWARD´27-ohjelma käynnistyi
20.09.2023 10.00SKAL budjettiriihen linjauksista: Tiehankkeiden rivakka käynnistys oikea päätös, polttoaineveron alennus tärkeä
20.09.2023 9.00Bifa aloittaa Opel-edustuksen Ahvenanmaalla
19.09.2023 12.12Ford tuo mallistoonsa monipuolisen Ranger Ladattavan bensiini-hybridin
19.09.2023 11.00MAN on valmistanut 1 000 täyssähköistä kaupunkibussia Puolan Starachowicen tehtaallaan
19.09.2023 10.55Neste laajentaa latausverkostoa Suomessa viidellä uudella suurteholatauspisteellä - latauspisteitä myös Baltiaan
18.09.2023 19.00Hans Sohlström on nimitetty Stora Enson toimitusjohtajaksi
18.09.2023 18.00Ponssen Venäjän tytäryhtiön myynti päätökseen
18.09.2023 15.22SKAL ja Metsäteollisuus budjettiriiheen: Vähäliikenteiset tiet pidettävä kunnossa
18.09.2023 14.40Länsirannikon Konepäivät 2023 lauantaina 30.9. Raumalla LM-Parkissa - lähde mukaan!
18.09.2023 11.00Hydrauligeneraattorit vs. dieselgeneraattorit: Kumpi on paras vaihtoehto sinulle?
18.09.2023 9.20Ponssen Kuopion asiakaspalvelukeskus uudistui
18.09.2023 9.20VALOVOIMA 2023 -kiertue on täällä taas - huomenna Tuusula!
18.09.2023 9.11Metsänhoitotöihin tarkoitettua kemera-tukia haettavissa vielä syyskuun ajan
18.09.2023 8.00Metsänhoitotöitä on tehty viime vuotta reippaammin - kemera-tukia ehtii hakea vielä syyskuun ajan
15.09.2023 23.50KATSO TÄSTÄ 15.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.09.2023 11.49Laajakaistainvestointien rahoituksen haku aukeaa 19.9.2023
15.09.2023 11.11Suomen Pankin väliennuste: Suomi on taantumassa
15.09.2023 10.10Bioenergia ry hakee puuenergian toimialapäällikköä
15.09.2023 9.12Ponsse on uudistanut Kuopion asiakaspalvelukeskuksen
14.09.2023 14.55WWF:n kysely: Metsänomistajille tarjotaan edelleen avohakkuita, luontoystävällisemmät vaihtoehdot jäävät paitsioon
14.09.2023 14.37Elsi Katainen neuvottelijaksi EU:n mitta- ja massadirektiiviin
14.09.2023 14.34Ruotsalainen talovalmistaja lähtee Suomesta - Kauhajoen talotehdas hiljenee 1.1.2024
14.09.2023 14.23Ilmavoimien Ruska23-harjoitus aiheuttaa tilapäisiä liikenne- ja liikkumisrajoituksia Vaasan lentokentän ympäristössä 18.9.?1.10.2023
14.09.2023 14.00Bioenergia ry: Metka-kannustejärjestelmän leikkaukset vaarantavat metsänhoitotyöt
14.09.2023 11.01Volvo valmistaa sähkökuorma-autoja nyt jo neljässä eri tehtaassa
14.09.2023 8.12Metsä Group järjestää Uudista Metsää- ideakilpailun
13.09.2023 9.33Koneet mehtään ja monttuun - uuden Kuopion konekeskittymän avajaiset nyt perjantaina 15.9.
13.09.2023 8.00KoneAgria 2023 päivittää metsänomistajan tiedot ja tehostaa metsänhoitoa
13.09.2023 7.33Posti investoi merkittävästi varastoliiketoimintaansa - Transvalille yksi Suomen suurimmista varastoista Järvenpäähän
12.09.2023 18.52Nokian Renkaat irrottaa Nordman-tuotemerkkinsä itsenäiseksi rengasbrändiksi
12.09.2023 13.11Linja-autovalmistaja VDL asensi DAF kuorma-autoon Toyotan polttokennon - auto valmiina käyttötestiin
12.09.2023 11.00Nimitykset: Jarkko Mäkinen MAN Linja-autojen tuotepäälliköksi
12.09.2023 10.30Pikaraitiovaunu nousi kiskoilta harjoitustilanteessa - järjestelmä paljastui äärimmäisen haavoittuvaksi
12.09.2023 10.19Sunilan sellutehtaalla uudelleenjärjestelyitä
12.09.2023 9.03Metsäteollisuus: Metsäluonnon monimuotoisuuden tila on parantunut
12.09.2023 8.33Stora Ensolta uusi ohjeistus kuusen istutukseen
11.09.2023 15.00Täyssähköisen Opel Astra Electricin ennakkomyynti avattu
11.09.2023 11.45Arjen matkat avainasemassa liikkumisen lisäämisessä ? kestävään liikkumiseen kannustavaa Liikkujan viikkoa vietetään jo 20. kerran
11.09.2023 11.00Ajankohtaista ammattiliikenteelle D-asemilla
11.09.2023 10.00Liito-oravaliikennettä parannetaan uusilla järjestelyillä Jyväskylän Tikanväylällä
11.09.2023 8.00Teollisuuden uudet tilaukset vähenivät vuoden 2023 heinäkuussa 15,1 % vuodentakaisesta
09.09.2023 10.00Puumessut onnistuivat erinomaisesti - näyttelyyn tutustui hieman yli 4500 kävijää
08.09.2023 18.30KATSO TÄSTÄ 8.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.09.2023 13.00Enersense Ässien pääyhteistyökumppaniksi - Porin jäähalli muuttuu Enersense Areenaksi
08.09.2023 8.00Raakapuun autokuljetusta kartoitettiin globaalisti Itä-Suomen yliopiston johdolla
07.09.2023 15.45Sisu Auto käynnistää GTP-maastoajoneuvojen sarjatuotannon Karjaalla
07.09.2023 15.35Valtio Sisu Auton osaomistajaksi
07.09.2023 14.12Nimitykset: Janne Kämäräinen Vehon henkilöautoliiketoiminnan johtajaksi
07.09.2023 13.59Veho uudistaa hyötyajoneuvo- ja henkilöautopuolen toimintamallia
07.09.2023 12.21Ensimmäiset kuvat Scanian täysin uudesta älykojelaudasta
07.09.2023 9.30Syysistutukset loppusuoralla, sekaviljely hyödyttää sekä metsätaloutta että ilmastoa
07.09.2023 9.00Joensuun tavoitteena on olla metsäalan kansainvälinen keskus
06.09.2023 16.11IVECO hoitaa 92 % kriittisistä ajoneuvovioista neljän tunnin kuluessa
06.09.2023 11.00Puutuoteteollisuus esittää julkisen rakentamisen vahvaa huomioimista budjettineuvotteluissa
06.09.2023 10.00Valtakunnallisessa Metsämarssissa juhlitaan hyvän metsänhoidon merkitystä suomalaisille
05.09.2023 15.33Scanian uusi akkukokoonpanolinja aloittaa toimintansa
05.09.2023 10.10Pohjoismaiden merkittävin puualan ammattitapahtuma, Puu 2023 -messut, käynnistyy huomenna Paviljongissa, Jyväskylässä
05.09.2023 8.00Kymmenen keinoa, joilla kuljetusyritykset voivat minimoida polttoainekulunsa
04.09.2023 11.36Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry järjestää suuren kuorma-autoalan tapahtuman keskellä Helsinkiä lauantaina 9.9.
04.09.2023 11.24Volvo FH täyttää 30 vuotta
04.09.2023 11.10Tuotteet kiertämään - toisen roska on toisen aarre
04.09.2023 11.01Stora Enson rakennejärjestelyt pitkän aikavälin kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantamiseksi etenevät
04.09.2023 9.45Hedin Automotiven ja Delta Auton välinen yrityskauppa päätökseen
04.09.2023 9.24Metsä Group avaa haun tammikuussa 2024 alkavaan oppisopimuskoulutukseen
04.09.2023 8.11Teollisuuden liikevaihto väheni 18,2 % vuoden 2023 heinäkuussa
04.09.2023 8.00Kiertoravinteen laitosverkosto laajenee - kierrätyslannoitteita saa nyt koko Etelä-Suomen alueella
01.09.2023 23.44KATSO TÄSTÄ: Hyviä uutisia! erikoislähetys Maxpo 2023 -näyttelystä Hyvinkäältä
01.09.2023 9.00PONSSE-palvelut Oregonissa PacWest Machineryn vastuulle
01.09.2023 7.00Kierrätyspalkkiosta vauhtia autokannan hitaaseen kiertoon - kuorma-autojen rekisteröintien kasvun taustalla ajopiirtureja koskeva vaatimus
31.08.2023 10.00SKAL hallitus: Kuljetuskaluston Keski-Eurooppaa suuremmat mitat ja massat säilytettävä Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä
31.08.2023 8.11Metsä Wood ja SRV ovat tehneet sopimuksen Kerto LVL -tehtaan rakentamisesta Äänekoskelle
30.08.2023 10.17Teollisuuspuun hakkuut jäivät heinäkuussa alle kolmeen miljoonaan kuutiometriin

Näytä lisää »