Mercedes-Benzin B-sarja uudistui

07.02.2019 13.06

b-sarja.jpg

Mercedes-Benzin uusi B-sarja on kehitetty ja testattu Daimlerin uudessa ajoneuvoturvallisuuden tekniikkakeskuksessa (TFS). B-sarjan hinnat lähtevät 36 369 eurosta.

Auton rakenteiden geometrian, materiaalivahvuuksien, liitostekniikkojen ja materiaalilaatujen määrityksessä on otettu huomioon todellisten onnettomuustapauksien tutkimuksissa saatuja tietoja. Korirakenteen useat elementit on valmistettu suurlujuus- ja ultrasuurlujuusteräspelleistä, jotta korin jäykkyys saadaan erittäin hyväksi mahdollisimman pienellä painolla. Matkustamon vankkuus on korirakenteen turvallisuuden ydin. 

B-sarjan suunnittelun lähtökohtana oli tehdä pesäeroa tavanomaisiin tila-automalleihin. Tavoitteeseen päästiin auton pitkällä akselivälillä, lyhyillä etu- ja takaylityksillä, loivasti kallistuvalla kattolinjalla sekä hyödyntämällä 16-19-tuuman rengaskokoa auton dynaamisten mittasuhteiden korostamiseksi. Linjakkaan muotoilun ansiosta B-sarjan ilmanvastuskerroin alkaa Cd-arvosta 0.24, kun luku edeltäneessä mallissa oli 0.25. Samalla tuuliääniä on vaimennettu onnistuneesti. 

B-sarjassa kuljettaja istuu 90 milliä korkeammalla kuin A-sarjan autoissa. Etuna on myös hyvin esteetön näkymä joka suuntaan. Istuimen ylelliset säätövarat mahdollistavat enemmän päätilaa sitä tarvitseville. Istumaleveys on edessä 1456 milliä (+ 33 mm). 

Lisävarusteena autoon ovat saatavissa ilmastoidut monitoimi-istuimet hierontatoiminnolla – ominaisuus. joka aikaisemmin on löytynyt vain korkeamman hintaluokan malleista. Istuimiin ovat saatavissa myös monipuoliset Energizing-toiminnot, jotka parantavat edelleen lihasten ja selän hyvinvointia.

B-sarjan matkustamossa huomion keskipisteenä on kojelaudan monitoiminäyttö, josta on tarjolla kolme eri kokoversiota: 

  • 2 x 7 tuuman (17,78 cm) näyttöratkaisu
  • 7- ja 10,25-tuumaiset (17,78 cm + 26 cm) näytöt 
  • 2 x 10,25 tuuman (2x 26 cm) laajakuvanäytöt

Kiiltävän musta keskikonsoli touchpad-ohjaimineen noudattelee E-sarjan esikuvia. Näyttäviä yksityiskohtia ovat myös urheilulliset, turbiinioptiikkaiset ilmasuuttimet, joiden LED-värimaailma vaihtuu lämpötilan-säädön mukaan. 

Kojelauta on jaettu vaakatasossa kahteen alueeseen: alempi alue on erotettu kojelaudan muusta osasta optisen syvennyksen avulla, joten se näyttää ikään kuin kelluvan muun kojelaudan edessä. Tunnelmavalaistus sisältää merkittävästi aiempaa enemmän värisävyjä: niitä on nyt peräti 64. Värien lukumäärän ohella segmenttinsä uusi mittapuu on myös se tunteisiin vetoava tapa, miten värit tuodaan esiin: eri värit yhdistetään kymmeneksi erilaiseksi värimaailmaksi, jolloin niiden avulla muodostuu suorastaan taiteellinen valokuvio näyttävien värinvaihtumisten saattelemana.

Takaistuimen selkänojan normaali jakosuhde on 40:20:40. Vuoden 2019 puolivälistä alkaen saatavana on takaistuinratkaisu, jossa istuin liikkuu eteen ja taakse 14 senttimetriä ja selkänoja voidaan nostaa lähes pystyasentoon. Ratkaisun ansiosta tavaratilan koko vaihtelee 455–705 litraan. Kun takaistuin kaadetaan kokonaan, syntyy tasaista tavaratilaa enimmillään 1540 litraa. Kuluvan puolivälissä tarjolle saadaan myös etumatkustajan alas asti taittuva selkänorjaratkaisu, joka helpottaa pitkien esineiden kuljettamista entisestään. B-sarjaan on saatavana lisävarusteena myös Easy-Pack-takaluukku, joka toimii avausnapista painamalla tai heilauttamalla jalkaa takapuskurin alla.

Halutessa auton voi tilata myös kokonaan led-teknologialla toteutetuilla ajovaloilla tai ajotilanteeseen ja vastaantulijaan reagoivilla Multibeam Led- valoilla. Takana B-sarjan ilmettä korostavat kaksiosaiset takavalot, puskureihin integroidut heijastimet sekä leveä ilmanohjain katon takareunassa. 

b-sarja_sisa.jpg

Varusteet: MBUX-käyttöliittymä tuo keinoälyn kuljettajan tueksi

B-sarjassa hyödynnetään Mercedes-Benzin uusinta avustinteknologiaa. Vakiovarusteisiin kuuluu esimerkiksi oppiva, ääniohjattava ja kustomoitava MBUX-infotainment-järjestelmä (Mercedes-Benz User Experience). Keinoälyyn perustuva järjestelmä kykenee oppimaan ja reagoimaan kuljettajan toiveisiin Hey Mercedes -äänikomennon herättämänä. Kuljettajan käytössä ovat myös uudet ja entistä monipuolisemmat Mercedes me -palvelut.

B-sarja kykenee tietyissä tilanteissa puoliautomaattiseen ajamiseen Driving Assistance –varustepaketin avulla. S-sarjasta peräisin oleva teknologia perustuu Distronic-vakionopeusavustimen, aktiivisen hätäjarruavustimen sekä aktiivisen kaista-avustimen yhteistoimintaan. Kamera- ja tutkajärjestelmänsä avulla auto näkee jopa 500 metrin päähän eteenpäin, ja toimintoja täydennetään kartta- ja navigointitietojen avulla. Uudessa B-sarjassa on vakiovarusteena laajennettu aktiivinen jarrutusavustin. Se auttaa välttämään peräänajon edellä hitaasti ajavaan, pysähtyvään tai paikallaan olevaan ajoneuvoon. Se myös pystyy nyt lieventämään törmäystä tietä ylittävään jalankulkijaan tai pyöräilijään tai jopa välttämään tällaisen törmäyksen kokonaan. Ajoavustinpakettiin sisältyvä aktiivinen etäisyysavustin Distronic pystyy ajoreittiin perustuen avustamaan kuljettajaa useissa erilaisissa tilanteissa ja kätevästi sovittamaan ajonopeuden ennakoiden valmiiksi esimerkiksi kaarteeseen, risteykseen tai liikenneympyrään sopivaksi. Lisävarusteina on saatavana ennakoiva Pre-Safe-turvajärjestelmä.

Voimalinjat uudistuvat: tehokas 2-litrainen dieselmoottori ja 8G-DCT-kaksoiskytkinvaihteisto

Debyyttinsä Mercedes-Benzin mallistoissa tekee poikittain asennettu versio E-sarjassa esitellystä 2-litraisesta OM 654 -dieselmoottorista (110/140 kW).  

Pakokaasun jälkikäsittelylaitteiston sijoitus heti moottorin lähelle merkitsee pienempiä lämpöhäviötä ja siten suotuisampia toimintaolosuhteita. Ratkaisujen ansiosta B-sarja uudella OM 654 -moottorilla on ensimmäinen kompaktikokoluokan Mercedes-Benz, joka täyttää vasta 1.1.2020 voimaan tulevan Euro 6d -päästönormin. OM 654 -dieselmoottori on noin 16 prosenttia kevyempi ja 10 kW tehokkaampi kuin edeltäjänsä. Sylinteripituus on nyt 90 milliä entisen 94 millin sijaan. Ratkaisulla moottorista on saatu entistä kompaktimpi ja pakokaasun jälleen-käsittelykomponentit on voitu kiinnittää suoraan moottoriin. AdBlue-järjestelmää hyödyntävä OM 654 -moottoriperhe täyttää jo nyt Stage 2 RDE -kulutusnormin (Real Driving Emissions), joka tulee voimaan vuonna 2020.

Bensiinimoottori M 282: nelisylinterinen jossa sylinterilepuutus

B-sarjan perusmoottori malleissa B 180 ja B 200 on M 282, jonka iskutilavuus on 1,33 litraa. Aiempaan 1,6-litraiseen moottoriin verrattuna tämän täysalumiinimoottorin teho on noussut jopa 11 prosenttia ja litrateho peräti 25 prosenttia. Moottorille ominaista on kompakti koko, pieni paino ja suuri staattinen ja dynaaminen jäykkyys. Pakokaasuahtimessa on elektronisesti ohjattu hukkaportti: ahtopaineen mukautuvan säädön ansiosta myös osakuormitusalueelle saadaan aina optimaalinen ahtopaine.

Ensimmäistä kertaa Mercedes-Benzin nelisylinterisessä moottorissa on nyt sylinterilepuutus (aluksi vain 7G-DCT-vaihteiston yhteydessä). Se tarkoittaa, että vaaditun tehon mukaan kierroslukualueella 1250‒3800/min toisen ja kolmannen sylinterin imu- ja pakoventtiilit suljetaan osakuormitusalueella. Siten kaksi muuta sylinteriä toimivat suuremmassa kuormituksessa ja siten tehokkaammin. Kitkan vähentämiseksi sylinteriseinämät on pinnoitettu patentoidulla NANOSLIDE®-menetelmällä. Männänhelmoissa puolestaan on Eco Tough -pinnoite. Se on erityinen grafiittipinnoite, joka vähentää kitkaa ja parantaa kulumiskestävyyttä.

Tekninen erikoisuus on lisäksi kreikkalaisen deltakirjaimen muodosta nimensä saanut delta-sylinterinkansi. Se tekee sylinterinkannesta hiukan korkeamman, mutta sitä vastoin oleellisesti kapeamman ja kevyemmän perinteisiin sylinterinkansiin verrattuna. Etuna ovat lisäksi osittain integroidut imu- ja pakosarjat, joiden ansiosta rakenne on kompakti. Daimler on patentoinut enintään 250 baarin korkeapaineruiskutuspumpun kompaktin rakenteen. Monireikäiset ruiskutussuuttimet on sijoitettu palotilan keskelle. Ruiskutus tapahtuu siten, että polttonestesuihku ei osu venttiileihin.

Tässä uudessa, korkean puristussuhteen nelisylinterisessä moottorissa on vakiovarusteena hiukkassuodatin. Suunnittelussa on panostettu erityisesti myös melun vähentämiseen. Imuilmanotossa on Helmholtz-resonaattori, katalysaattorissa kiintoaine-eristys, ja jopa moottorin designsuojus täyttää äänenvaimennukselle asetetut tiukat vaatimukset.

28.09.2023 9.52Tutkimus: Lehtipuusekoitus lisää aluskasvillisuuden lajikirjoa ja runsautta havumetsissä
28.09.2023 9.44Kalmarin ekotehokkaat hybridikonttilukit auttavat Rotterdam Short Sea Terminalsia parantamaan toiminnan kestävyyttä
28.09.2023 9.00Kyttyrälohi valtaa alaa Tenolla
27.09.2023 12.00Gasumin uusin tankkausasema Jyväskylän Seppälänkankaalla auki
27.09.2023 11.00Nissanin Baltian toiminnot Bassadonelle
27.09.2023 8.00Metsäkeskus uudistaa toimintaansa ja käynnistää muutosneuvottelut
26.09.2023 11.00Entistä älykkäämpi Wille 275 Delta lanseerataan Elmia Park -messuilla
26.09.2023 9.33Valmet toimittaa hienopaperin valmistuslinjan Yueyang Forest Paperille Kiinaan
26.09.2023 8.00Suomen lentokenttien kautta lensi 1,5 miljoonaa matkustajaa elokuussa 2023
25.09.2023 11.00Ensimmäiselle Bridgestonen tehtaalle hiilineutraaliussertifikaatti
25.09.2023 10.22Scanialle voitto arvostetussa Truck & Trailer Weltin vertailutestissä - Scania Super oli ETC-testin polttoainetaloudellisin kuorma-auto
25.09.2023 8.33Elina Antila on nimitetty Tapion viestintä- ja markkinointijohtajaksi
25.09.2023 8.00Luonnonvarakeskuksen tutkimusmetsässä Liljendalissa hakkuita syyskuussa
24.09.2023 11.45Uudet kuljettajat tyytyväisiä kuljettajakoulutukseen - ajokieltokoulutuksen sisältö saa kiitosta
23.09.2023 11.00Hakkuukone mittaustilasto vuodelle 2022 julkaistu
23.09.2023 10.00Ympäristötuilla tuettiin eniten energiatuotantoa vuonna 2021
22.09.2023 20.40KATSO TÄSTÄ 22.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.09.2023 11.00Tekninen kouluttaja Rami Vähävirta on nähnyt autoilun sähköistymisen
22.09.2023 9.00Kyttyrälohimäärässä uusi ennätys Tenolla
22.09.2023 8.10Firestonen uusi kuorma-autojen rengasvalikoima tarjoaa paremman kilometrituloksen ja polttoainetehokkuuden
21.09.2023 18.10Scania Suomen uusi pääkonttori ja pääkaupunkiseudun Scania-keskus nousevat Vantaalle
21.09.2023 16.10Luksia palkittiin Autoalan koulutuksen järjestäjä -palkinnolla
21.09.2023 13.00Volvo investoinut Raaseporiin - yleisötapahtuma ja koeajokiertue maanantaina 25.9.
21.09.2023 10.50Sampo-Rosenlew hakee metsäkoneiden varaosaliiketoiminnan kehittäjää
21.09.2023 9.40MacGregor on saanut yli 25 miljoonan euron tilauksen kappaletavaranostureista
21.09.2023 8.00Turvetuotannosta poistuneille suonpohjille ilmastokestävää jatkokäyttöä - uutta tietoa ja menetelmiä esitellään seminaarisarjassa
20.09.2023 16.00Metsä Fibren Kemin biotuotetehdas käynnistetty
20.09.2023 14.00Ponssen ja Epecin FORWARD´27-ohjelma käynnistyi
20.09.2023 10.00SKAL budjettiriihen linjauksista: Tiehankkeiden rivakka käynnistys oikea päätös, polttoaineveron alennus tärkeä
20.09.2023 9.00Bifa aloittaa Opel-edustuksen Ahvenanmaalla
19.09.2023 12.12Ford tuo mallistoonsa monipuolisen Ranger Ladattavan bensiini-hybridin
19.09.2023 11.00MAN on valmistanut 1 000 täyssähköistä kaupunkibussia Puolan Starachowicen tehtaallaan
19.09.2023 10.55Neste laajentaa latausverkostoa Suomessa viidellä uudella suurteholatauspisteellä - latauspisteitä myös Baltiaan
18.09.2023 19.00Hans Sohlström on nimitetty Stora Enson toimitusjohtajaksi
18.09.2023 18.00Ponssen Venäjän tytäryhtiön myynti päätökseen
18.09.2023 15.22SKAL ja Metsäteollisuus budjettiriiheen: Vähäliikenteiset tiet pidettävä kunnossa
18.09.2023 14.40Länsirannikon Konepäivät 2023 lauantaina 30.9. Raumalla LM-Parkissa - lähde mukaan!
18.09.2023 11.00Hydrauligeneraattorit vs. dieselgeneraattorit: Kumpi on paras vaihtoehto sinulle?
18.09.2023 9.20Ponssen Kuopion asiakaspalvelukeskus uudistui
18.09.2023 9.20VALOVOIMA 2023 -kiertue on täällä taas - huomenna Tuusula!
18.09.2023 9.11Metsänhoitotöihin tarkoitettua kemera-tukia haettavissa vielä syyskuun ajan
18.09.2023 8.00Metsänhoitotöitä on tehty viime vuotta reippaammin - kemera-tukia ehtii hakea vielä syyskuun ajan
15.09.2023 23.50KATSO TÄSTÄ 15.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.09.2023 11.49Laajakaistainvestointien rahoituksen haku aukeaa 19.9.2023
15.09.2023 11.11Suomen Pankin väliennuste: Suomi on taantumassa
15.09.2023 10.10Bioenergia ry hakee puuenergian toimialapäällikköä
15.09.2023 9.12Ponsse on uudistanut Kuopion asiakaspalvelukeskuksen
14.09.2023 14.55WWF:n kysely: Metsänomistajille tarjotaan edelleen avohakkuita, luontoystävällisemmät vaihtoehdot jäävät paitsioon
14.09.2023 14.37Elsi Katainen neuvottelijaksi EU:n mitta- ja massadirektiiviin
14.09.2023 14.34Ruotsalainen talovalmistaja lähtee Suomesta - Kauhajoen talotehdas hiljenee 1.1.2024
14.09.2023 14.23Ilmavoimien Ruska23-harjoitus aiheuttaa tilapäisiä liikenne- ja liikkumisrajoituksia Vaasan lentokentän ympäristössä 18.9.?1.10.2023
14.09.2023 14.00Bioenergia ry: Metka-kannustejärjestelmän leikkaukset vaarantavat metsänhoitotyöt
14.09.2023 11.01Volvo valmistaa sähkökuorma-autoja nyt jo neljässä eri tehtaassa
14.09.2023 8.12Metsä Group järjestää Uudista Metsää- ideakilpailun
13.09.2023 9.33Koneet mehtään ja monttuun - uuden Kuopion konekeskittymän avajaiset nyt perjantaina 15.9.
13.09.2023 8.00KoneAgria 2023 päivittää metsänomistajan tiedot ja tehostaa metsänhoitoa
13.09.2023 7.33Posti investoi merkittävästi varastoliiketoimintaansa - Transvalille yksi Suomen suurimmista varastoista Järvenpäähän
12.09.2023 18.52Nokian Renkaat irrottaa Nordman-tuotemerkkinsä itsenäiseksi rengasbrändiksi
12.09.2023 13.11Linja-autovalmistaja VDL asensi DAF kuorma-autoon Toyotan polttokennon - auto valmiina käyttötestiin
12.09.2023 11.00Nimitykset: Jarkko Mäkinen MAN Linja-autojen tuotepäälliköksi
12.09.2023 10.30Pikaraitiovaunu nousi kiskoilta harjoitustilanteessa - järjestelmä paljastui äärimmäisen haavoittuvaksi
12.09.2023 10.19Sunilan sellutehtaalla uudelleenjärjestelyitä
12.09.2023 9.03Metsäteollisuus: Metsäluonnon monimuotoisuuden tila on parantunut
12.09.2023 8.33Stora Ensolta uusi ohjeistus kuusen istutukseen
11.09.2023 15.00Täyssähköisen Opel Astra Electricin ennakkomyynti avattu
11.09.2023 11.45Arjen matkat avainasemassa liikkumisen lisäämisessä ? kestävään liikkumiseen kannustavaa Liikkujan viikkoa vietetään jo 20. kerran
11.09.2023 11.00Ajankohtaista ammattiliikenteelle D-asemilla
11.09.2023 10.00Liito-oravaliikennettä parannetaan uusilla järjestelyillä Jyväskylän Tikanväylällä
11.09.2023 8.00Teollisuuden uudet tilaukset vähenivät vuoden 2023 heinäkuussa 15,1 % vuodentakaisesta
09.09.2023 10.00Puumessut onnistuivat erinomaisesti - näyttelyyn tutustui hieman yli 4500 kävijää
08.09.2023 18.30KATSO TÄSTÄ 8.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.09.2023 13.00Enersense Ässien pääyhteistyökumppaniksi - Porin jäähalli muuttuu Enersense Areenaksi
08.09.2023 8.00Raakapuun autokuljetusta kartoitettiin globaalisti Itä-Suomen yliopiston johdolla
07.09.2023 15.45Sisu Auto käynnistää GTP-maastoajoneuvojen sarjatuotannon Karjaalla
07.09.2023 15.35Valtio Sisu Auton osaomistajaksi
07.09.2023 14.12Nimitykset: Janne Kämäräinen Vehon henkilöautoliiketoiminnan johtajaksi
07.09.2023 13.59Veho uudistaa hyötyajoneuvo- ja henkilöautopuolen toimintamallia
07.09.2023 12.21Ensimmäiset kuvat Scanian täysin uudesta älykojelaudasta
07.09.2023 9.30Syysistutukset loppusuoralla, sekaviljely hyödyttää sekä metsätaloutta että ilmastoa
07.09.2023 9.00Joensuun tavoitteena on olla metsäalan kansainvälinen keskus
06.09.2023 16.11IVECO hoitaa 92 % kriittisistä ajoneuvovioista neljän tunnin kuluessa
06.09.2023 11.00Puutuoteteollisuus esittää julkisen rakentamisen vahvaa huomioimista budjettineuvotteluissa
06.09.2023 10.00Valtakunnallisessa Metsämarssissa juhlitaan hyvän metsänhoidon merkitystä suomalaisille
05.09.2023 15.33Scanian uusi akkukokoonpanolinja aloittaa toimintansa
05.09.2023 10.10Pohjoismaiden merkittävin puualan ammattitapahtuma, Puu 2023 -messut, käynnistyy huomenna Paviljongissa, Jyväskylässä
05.09.2023 8.00Kymmenen keinoa, joilla kuljetusyritykset voivat minimoida polttoainekulunsa
04.09.2023 11.36Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry järjestää suuren kuorma-autoalan tapahtuman keskellä Helsinkiä lauantaina 9.9.
04.09.2023 11.24Volvo FH täyttää 30 vuotta
04.09.2023 11.10Tuotteet kiertämään - toisen roska on toisen aarre
04.09.2023 11.01Stora Enson rakennejärjestelyt pitkän aikavälin kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantamiseksi etenevät
04.09.2023 9.45Hedin Automotiven ja Delta Auton välinen yrityskauppa päätökseen
04.09.2023 9.24Metsä Group avaa haun tammikuussa 2024 alkavaan oppisopimuskoulutukseen
04.09.2023 8.11Teollisuuden liikevaihto väheni 18,2 % vuoden 2023 heinäkuussa
04.09.2023 8.00Kiertoravinteen laitosverkosto laajenee - kierrätyslannoitteita saa nyt koko Etelä-Suomen alueella
01.09.2023 23.44KATSO TÄSTÄ: Hyviä uutisia! erikoislähetys Maxpo 2023 -näyttelystä Hyvinkäältä
01.09.2023 9.00PONSSE-palvelut Oregonissa PacWest Machineryn vastuulle
01.09.2023 7.00Kierrätyspalkkiosta vauhtia autokannan hitaaseen kiertoon - kuorma-autojen rekisteröintien kasvun taustalla ajopiirtureja koskeva vaatimus
31.08.2023 10.00SKAL hallitus: Kuljetuskaluston Keski-Eurooppaa suuremmat mitat ja massat säilytettävä Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä
31.08.2023 8.11Metsä Wood ja SRV ovat tehneet sopimuksen Kerto LVL -tehtaan rakentamisesta Äänekoskelle
30.08.2023 10.17Teollisuuspuun hakkuut jäivät heinäkuussa alle kolmeen miljoonaan kuutiometriin

Näytä lisää »