Raportissa on tarkasteltu kahdeksaa metsänhoidon ulottuvuutta: vesistöjen suojavyöhykkeitä, kuolleita puita, säästöpuita, luontotyyppien turvaamista, energiapuun korjuuta, lannoitusta, maanmuokkausta ja kulotusta. Katsauksessa on selvitetty, minkälaisista metsänhoitotoimien mitoituksista ja raja-arvoista on tutkimuksissa osoitettu olevan merkittävää ekologista hyötyä. Raporttia varten on käyty läpi noin 200 eri tutkimusta.
”Järeät kuolleet puut tulee jättää metsään, vesistöjen rannoille on jätettävä vähintään 30 metriä leveä puustoinen suojavyöhyke, kulotusta on syytä lisätä merkittävästi ja energiapuun korjuussa tulee välttää lehtipuiden hakkuutähteen ja kantojen korjuuta”, raportin laatinut metsänhoitaja Petri Keto-Tokoi listaa konkreettisia toimenpiteitä.
Hakkuiden yhteydessä jätettävän säästöpuuston määrä on moninkertaistettava
”Säästöpuuston vähimmäismäärän tulisi olla 5–10 prosenttia puuston kokonaistilavuudesta, ja säästöpuiden minimiläpimittavaatimuksen tulisi olla 20 senttimetriä. Säästöpuiden ja puuryhmien säästämistä tulee edellyttää kaikissa metsänhoitotavoissa ja -vaiheissa”, Petri Keto-Tokoi jatkaa.
Raportissa esitettyjä johtopäätöksiä voi hyödyntää kaikessa metsänhoidon kehittämisessä ekologisesti kestävämpään suuntaan. Ajankohtaisia metsänhoitoa koskevia prosesseja ovat muun muassa metsälain arviointi sekä päivitykset koskien metsänhoidon suosituksia, FSC-metsäsertifiointia ja valtion talousmetsien ympäristöopasta.
Heikosti voiva metsäluonto tarvitsee kestävämpiä metsänhoitotapoja
Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on suomalaisten mielestä tärkein huomioitava asia metsiä koskevassa päätöksenteossa1, ja kolmasosa metsänomistajista pitää luontoarvojen säilyttämistä tärkeimpänä metsänkasvatuksen päämääränään.2 Luonnon monimuotoisuutta koskeva tutkimustieto on kuitenkin ohitettu monessa metsien käyttöä koskevassa säädös- ja ohjeistusprosessissa, etenkin toimenpiteiden määrällistä mitoittamista koskevissa ohjeissa.
”Metsäluonnon tila on heikentynyt voimakkaasti metsien hoito- ja uudistamistoimien seurauksena. Tuottavan metsämaan metsistä 94 prosenttia on metsätalouden käytössä, joten talousmetsien hoitotavoilla on ratkaiseva merkitys suomalaisen metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. Toistaiseksi siinä ei ole onnistuttu”, muistuttaa WWF:n metsäasiantuntija Panu Kunttu.
Tutkimustietoon perustuvia suosituksia vastuullisen metsänhoidon kehittämiseksi -raportti on maksutta ladattavissa osoitteessa wwf.fi/metsanhoitoraportti.
Raportin keskeisiä tutkimuksiin perustuvia suosituksia:
- Vesistöjen rannoille ja korpien ympärille on jätettävä vähintään 30 metriä leveä puustoinen suojavyöhyke.
- Metsään tulisi jättää kaikki järeät kuolleet puut, joiden poistamista metsätuholaki ei edellytä tai jotka eivät aiheuta vaaraa. Luontoarvoiltaan merkittävillä alueilla talousmetsien lahopuutavoitteeksi tulee asettaa vähintään 20 m3/ha.
-Säästöpuiden minimimääräksi tulee asettaa 5–10 % puuston tilavuudesta tai pinta-alasta ja säästöpuiden minimiläpimittavaatimukseksi 20 cm. Säästöpuiden ja puuryhmien säästämistä tulee edellyttää kaikissa metsänhoitotavoissa ja -vaiheissa.
- Luontotyyppien turvaamisessa metsälain ja luonnonsuojelulain turvaamien kohteiden säästäminen ei riitä. FSC-standardin aina säästettävien kohteiden luettelo toimii hyvänä lähtökohtana vastuulliseen metsänhoitoon, mutta siinä on täydennettävää esimerkiksi dyynimetsien, karukkokankaiden ja kalkkimaiden metsien osalta.
- Energiapuun korjuussa tulee välttää lehtipuiden hakkuutähteen ja kantojen korjuuta, kuolleiden puiden korjuuta sekä niiden vaurioittamista korjuussa.
- Lannoituksen vesiensuojelu toteutuu riittävän hyvin, jos jätetään riittävät suojavyöhykkeet kaikkien vesistöjen ja pienvesien rannoille. Suojavyöhykkeitä on syytä jättää myös luonnonsuojelualueiden, soiden ja arvokkaiden luontokohteiden ympärille.
- Lahopuun säästämiseksi on syytä asettaa raja-arvo sille, paljonko lahopuustoa saa korkeintaan murskaantua ja hautautua puunkorjuussa ja maanmuokkauksessa. Merkittävimmät vesistöhaittojen riskit liittyvät ojitusmätästykseen ja ojien perkaukseen turvemailla ja hienojakoisilla kivennäismailla. Riskikohteilla tulee toteuttaa peitteellistä metsänkasvatusta.
- Kulotusta ja ennallistamispolttoja on lisättävä merkittävästi. Tärkeää olisi kokonaisten päätehakkuualojen kulotukset, säästöpuiden suurempi määrä kulotusalueilla sekä ennallistamispolttojen tekeminen sellaisissa suojelukohteissa, joissa näkyy metsänkäsittelyhistoria. Ennallistamisen ja aktiivisen luonnonhoidon näkökulmaa on tarpeen vahvistaa metsänkäsittelyohjeissa.
Viitteet:
- Valkeapää, A., Paloniemi, R., Vainio, A., Vehkalahti, K., Helkama, K., Karppinen, H., Kuuluvainen, J., Ojala, A., Rantala, T. & Rekola, M. 2009: Suomen metsät ja metsäpolitiikka - kansalaisten näkemyksiä. Helsingin yliopisto, metsäekonomian laitos. Tutkimusraportteja 55. http://www.helsinki.fi/metsatieteet/
tutkimus/pdf/Report55.pdf
- Kumela, Hanna & Hänninen, Harri. 2011. Metsänomistajien näkemykset metsänkäsittelymenetelmien monipuolistamisesta. Metlan työraportteja 203. http://www.metla.fi/julkaisut/
workingpapers/2011/mwp203.htm
