Kuljetusyrittäjä Niclas Hautanen: Hyvä puutavaranosturi on sähköohjattu ja Z-mallinen

24.11.2017 20.11

logs12.jpg

Niclas Hautanen Vöyriltä lähti kymmenen vuotta sitten maarakennusalan yrittäjäksi ja autot tulivat mukaan kuvioon vuonna 2010. Toiminta on kasvanut tasaista tahtia; tänä päivänä ajossa on jo viisi puutavarayhdistelmää ja yksi sorakasettiyhdistelmä. Puutavaranostureissa on siirrytty sähköohjaukseen ja uusimmat koneet ovat Z-mallisia.

logs2.jpg

- Kuljetusyrittämiseni alkoi kasettiyhdistelmällä ja ensimmäisen puutavarayhdistelmän ostin vuonna 2012 Mikael Karlssonilta, jonka yrityksessä toimin aiemmin kuljettajana. Perheessä meillä ei ollut mitään kontaktia kuljetusalaan sillä  isä on poliisi ja äiti sairaanhoitaja, kertoo Niclas Hautanen.

Pohjanmaa on erikoista aluetta monella tapaa - myös puhutun kielen suhteen. Rannikolla on alueita joissa kieli vaihtuu niin että ojan toisella puolella maatalossa on puhuttu ruotsia vuosisatoja ja toisella puolella suomea.

- Se on jännä asia että kielet eivät ole aikanaan kovin sekoittuneet eikä toisella puolella ole opittu naapurin kieltä. Itse olen kaksikielinen koska kotona puhuttiin isän kanssa suomea ja äidin kanssa ruotsia. Molempien kielien hyvä osaaminen on näillä alueilla tosi tärkeä asia yritystoiminnankin kannalta, pohdiskelee Hautanen. 

logs3.jpg

Puunajossa on hyvä tahti päällä

Hautasen yritys työllistää tällä hetkellä 10 kuljettajaa ja sesonkeina enemmänkin. 

- Meillä on hyvä porukka ja kuljettajat ovat ammattilaisia, kehuu Hautanen. 

Puutavara-autot ovat Metsä Groupin ja Metsänhoitoyhdistys Rannikon ajossa. Puut kuljetetaan metsästä pääasiassa Pietarsaareen, Kaskisiin, Vilppulaan, Merikarvialle ja Äänekoskelle. Sorayhdistelmä ajaa Sundström Oy:lle ja tekee lisäksi omia keikkoja. 

- Neljä puutavarayhdistelmää on 76 tonnisia ja yksi 68 tonninen, joista yhdessä on ns. combirakenne eli sen saa muutettua tarvittaessa puutavara-autosta sora-autoksi. Autoissa on ollut aina vahva luotto Volvoon ja lisäksi meillä on tällä hetkellä yksi Scania. Puuvarustelut ovat Alucarin kevyestä alumiinista tekemiä ja perävaunuista neljä on Briabia ja kaksi ruotsalaista valmistajina SLP ja MST, luettelee Hautanen.

logs4.jpg

Sähköohjaus ja Z-malli ovat tätä päivää

Nostureissa Niclas Hautanen on luottanut uransa alusta saakka Hiabin tuotteisiin Logliftiin ja Jonserediin.

- Tällä hetkellä meillä on ajossa kolme sähköohjattua Z-mallin Logliftia, 2x140Z ja yksi 115Z, sekä kaksi Jonsered 1080 -mallia L-puomistolla joista uudempi on sähköohjattu ja vanhempi 2-vipuinen, listaa Hautanen. 

logs6.jpgViimeisimmät nosturit ovat tulleet Z-mallisina mikä on vakuuttanut käyttöominaisuuksillaan.  

- Z-mallin nosturin liikeradat ovat hyvin lähellä perinteistä L-mallia joten kuormaamaan sillä tottuu nopeasti. Ja kun puomille ei tarvitse tehdä nuppiin tilaa saadaan lisää arvokasta kuormatilaa samalla kun aikaa säästyy paljon; Z-malli taittuu nätisti ja nopeasti kuormatilan perään ilman säätämistä. Sitten kun tullaan tehtaalle niin liinat vain auki ja purkukone purkaa nuppikuorman ilman nosturin siirtelyä, missä säästetään ajan lisäksi turhaa ohjaamoon kiipeilyä mikä on työturvallisuusasiakin. Myös kuormatilan putsaaminen käy nätisti kun nosturi on perässä ja auton päällä voi vapaasti liikkua harjan kanssa, kertoo Hautanen. 

Sähköohjauksen edut ovat olleet puunajossa niin selkeät että Hautanen ja kuljettajat eivät enää vipuohjauksiin suostuisi palaamaan.

- Sähköohjaus on käyttömukavuudeltaan aivan omassa luokassaan. Kun kuormataan ja puretaan paljon, välillä jopa 6-7 kuormaakin päivässä, niin kyllä vipuvehkeillä alkaa hartiat ja niskat kipeytymään. Ja kun kuormaaminen sujuu ainakin yhtä tehokkaasti modernilla sähköohjauksella niin miksi tehdä työstä raskaampaa ja leikkiä terveydellä? Ainut etu mekaanisessa nosturissa on se että jos sitä käyttäisi edelleen pärjäisi ehkä paremmin Puukuormaajamestari-kisassa, heittää Hautanen joka teki kelpo suorituksen Seinäjoen alkukilpailussa.

- Joka vuosi sitä pitää puukko käydä hakemassa, hän toteaa.  

logs5.jpgMyös kuljettaja Johan Sund on täysin sähköohjauksen ja Z -mallin kannalla:

- Ajoin ensin kuusi vuotta kaksivipuisella ja kun lähdin Ruotsiin vuodeksi ajoon niin siellä käytettiin sähköohjausta, mihin totuin nopeasti. Sen jälkeen en ole mekaanista ohjausta kaivannut. Ja Logliftin Z-malli on ominaisuuksiltaan kaikin puolin erinomainen käyttää.

Hiabin palvelu pelaa

Nostureiden lisäksi Niclas Hautanen on tyytyväinen Hiabin asiakaspalveluun sekä huolto- ja varaosatoimintoihin:

- Ensimmäisen nosturikaupan tein Henry Hagerlundin kanssa ja sen jälkeen on tehty oikein hyvää yhteistyötä Mika Kalliosaaren kanssa. Hiabilta saa aina juuri sellaisen nosturin kun haluaa ja toimitukset pelaavat. Huollamme nosturit pääasiassa Hiabilla Raisiossa missä ammattitaito on korkealla tasolla ja homma pelaa; Silanderin Kari osaa vastata teknisiin kysymyksiin vaikka unissaan. Raision lisäksi käymme jonkin verran myös Nivalassa Aittomäki Oy:n Hiab-huollossa missä sielläkin palvelu toimii.

Pitkäaikaista yhteistyötä

Hautasen mielestä pitkä yhteistyö on parempi asia kuin yksittäisessä kaupassa saavutetut mahdolliset pikavoitot.

- Hiabin lisäksi yhteistyö sujuu hienosti Volvon ja Käyttöauton kanssa sekä varusteluissa Alucarin kanssa. Ostin ensimmäisen kuorma-autoni Käyttöauton myyjältä Kjell Finneltä ja  nyt kaupat on tehty jo kahdeksasta uudesta Volvosta ja yhdestä käytetystä. Tänä päivänä kaikissa Volvoissamme on kattava Gold -huoltosopimus mihin kuuluu kaikki renkaita myöten, joten tiedän tarkalleen mitkä ovat autojen kulut tulevinakin kuukausina. Volvon kanssa on ilo tehdä yhteistyötä sillä he kuuntelevat asiakasta ja heillä on hyvä organisaatio, mikä on kiinnostunut siitä mitä teen. Volvon kanssa voikin puhua ennemmin yrityskumppaanuudesta kuin autokaupan tekemisestä, sanoo Hautanen.

11.09.2023 15.00Täyssähköisen Opel Astra Electricin ennakkomyynti avattu
11.09.2023 11.45Arjen matkat avainasemassa liikkumisen lisäämisessä ? kestävään liikkumiseen kannustavaa Liikkujan viikkoa vietetään jo 20. kerran
11.09.2023 11.00Ajankohtaista ammattiliikenteelle D-asemilla
11.09.2023 10.00Liito-oravaliikennettä parannetaan uusilla järjestelyillä Jyväskylän Tikanväylällä
11.09.2023 8.00Teollisuuden uudet tilaukset vähenivät vuoden 2023 heinäkuussa 15,1 % vuodentakaisesta
09.09.2023 10.00Puumessut onnistuivat erinomaisesti - näyttelyyn tutustui hieman yli 4500 kävijää
08.09.2023 18.30KATSO TÄSTÄ 8.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.09.2023 13.00Enersense Ässien pääyhteistyökumppaniksi - Porin jäähalli muuttuu Enersense Areenaksi
08.09.2023 8.00Raakapuun autokuljetusta kartoitettiin globaalisti Itä-Suomen yliopiston johdolla
07.09.2023 15.45Sisu Auto käynnistää GTP-maastoajoneuvojen sarjatuotannon Karjaalla
07.09.2023 15.35Valtio Sisu Auton osaomistajaksi
07.09.2023 14.12Nimitykset: Janne Kämäräinen Vehon henkilöautoliiketoiminnan johtajaksi
07.09.2023 13.59Veho uudistaa hyötyajoneuvo- ja henkilöautopuolen toimintamallia
07.09.2023 12.21Ensimmäiset kuvat Scanian täysin uudesta älykojelaudasta
07.09.2023 9.30Syysistutukset loppusuoralla, sekaviljely hyödyttää sekä metsätaloutta että ilmastoa
07.09.2023 9.00Joensuun tavoitteena on olla metsäalan kansainvälinen keskus
06.09.2023 16.11IVECO hoitaa 92 % kriittisistä ajoneuvovioista neljän tunnin kuluessa
06.09.2023 11.00Puutuoteteollisuus esittää julkisen rakentamisen vahvaa huomioimista budjettineuvotteluissa
06.09.2023 10.00Valtakunnallisessa Metsämarssissa juhlitaan hyvän metsänhoidon merkitystä suomalaisille
05.09.2023 15.33Scanian uusi akkukokoonpanolinja aloittaa toimintansa
05.09.2023 10.10Pohjoismaiden merkittävin puualan ammattitapahtuma, Puu 2023 -messut, käynnistyy huomenna Paviljongissa, Jyväskylässä
05.09.2023 8.00Kymmenen keinoa, joilla kuljetusyritykset voivat minimoida polttoainekulunsa
04.09.2023 11.36Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry järjestää suuren kuorma-autoalan tapahtuman keskellä Helsinkiä lauantaina 9.9.
04.09.2023 11.24Volvo FH täyttää 30 vuotta
04.09.2023 11.10Tuotteet kiertämään - toisen roska on toisen aarre
04.09.2023 11.01Stora Enson rakennejärjestelyt pitkän aikavälin kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantamiseksi etenevät
04.09.2023 9.45Hedin Automotiven ja Delta Auton välinen yrityskauppa päätökseen
04.09.2023 9.24Metsä Group avaa haun tammikuussa 2024 alkavaan oppisopimuskoulutukseen
04.09.2023 8.11Teollisuuden liikevaihto väheni 18,2 % vuoden 2023 heinäkuussa
04.09.2023 8.00Kiertoravinteen laitosverkosto laajenee - kierrätyslannoitteita saa nyt koko Etelä-Suomen alueella
01.09.2023 23.44KATSO TÄSTÄ: Hyviä uutisia! erikoislähetys Maxpo 2023 -näyttelystä Hyvinkäältä
01.09.2023 9.00PONSSE-palvelut Oregonissa PacWest Machineryn vastuulle
01.09.2023 7.00Kierrätyspalkkiosta vauhtia autokannan hitaaseen kiertoon - kuorma-autojen rekisteröintien kasvun taustalla ajopiirtureja koskeva vaatimus
31.08.2023 10.00SKAL hallitus: Kuljetuskaluston Keski-Eurooppaa suuremmat mitat ja massat säilytettävä Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä
31.08.2023 8.11Metsä Wood ja SRV ovat tehneet sopimuksen Kerto LVL -tehtaan rakentamisesta Äänekoskelle
30.08.2023 10.17Teollisuuspuun hakkuut jäivät heinäkuussa alle kolmeen miljoonaan kuutiometriin
30.08.2023 10.01Metsäteollisuuden maine suomalaisten keskuudessa on parantunut
30.08.2023 9.00Kölnin-Bonnin lentoasema ottaa käyttöön Neste MY Uusiutuvan Dieselin koko dieselkäyttöisen maakalustonsa polttoaineena
29.08.2023 14.00Esittelyssä Maxpossa: VAHVA C140 -koura täydentää isojen materiaalikourien mallistoa
29.08.2023 11.00Luken uusi verkkopalvelu paljastaa maatalouden investointien talousvaikutukset
28.08.2023 14.00Kiertotalous näytöspäivät Hyvinkäällä 31.8.-2.9. - esittelyssä ja kokeiltavissa laajasti koneita sekä alan toimijoita palveluineen
28.08.2023 11.43Luke: Uudet metsävarakartat ja kuntakohtaiset tilastot julkaistu
28.08.2023 10.02Valmet toimittaa seitsemännen pehmopaperin tuotantolinjan Meksikoon
28.08.2023 10.00Arnold Schwarzeneggeristä Parksiden uusi mainoskasvo
25.08.2023 21.00KATSO TÄSTÄ! Hyviä uutisia! erikoislähetys Brasilian ExpoForest 2023 -metsäkonemessuilta -
25.08.2023 10.00Kansainvälinen työvoimatutkimus: Suomalaiset karttavat toimistotyötä
24.08.2023 15.51Transit- ja E Transit -mallien digitaalisiin ominaisuuksiin on tulossa merkittäviä päivityksiä Euroopassa vuonna 2024.
24.08.2023 15.39Kirjanpainajan parveilu hiljenemässä - tuhotilanne jatkuu paikoin runsaana
24.08.2023 12.00DAF päivittää kaupunkijakelukuorma-autojen mallistoon
24.08.2023 9.28Teollisuuspuun pystykauppahinnat laskivat heinäkuussa
23.08.2023 12.04metsäkoneenkuljettajakoulutuksen soveltuvuuskokeeseen osallistui yhteensä 660 hakijaa
23.08.2023 12.00Allison panostaa sähköisien voimansiirtoratkaisujen kehitykseen
23.08.2023 11.00Suomen metsäkeskus: Taimikot hoidetaan pääosin hyvin
22.08.2023 11.12Metsäteollisuus toivoo puukaupan vilkastuvan syksyä kohti
22.08.2023 10.22Kylmä alkukesä enteilee hyvää puolukkasatoa
22.08.2023 8.02Volvon Yhdessä kohti nollaa -koeajokiertue vauhtiin Seinäjoella
18.08.2023 22.00KATSO TÄSTÄ! Hyviä uutisia! -erikoislähetys Lepaa 2023 -näyttelystä
18.08.2023 11.00Earthpac Oy ostaa Hoky Lavarakenne Oy:n liiketoiminnan
16.08.2023 13.09S-ryhmä avaa sähköautojen ABC-suurteholatausaseman Kaaren kauppakeskukseen​ Helsinkiin
16.08.2023 10.11Nyt myös Metsä Group laskee kuitupuun minimiläpimittaa Suomessa
16.08.2023 10.00Kia paljasti uuden lippulaivamalli EV9:n hinnat - Ei mikään koko kansan Kia
16.08.2023 9.22Keslan puolivuotiskatsaus: liikevaihto kasvoi ja tulos parani
15.08.2023 15.33Liikennekaasua ja energiaa yhdyskuntajätteistä sekä karjanlannasta - Yleisötapahtuma Toholammilla perjantaina 25.08.2023
15.08.2023 11.34Stora Enso pienentää kuitupuun minimiläpimittaa
15.08.2023 11.32Metsä Fibren Vilppulan sahalla käynnistyy vuosihuoltoseisokki
15.08.2023 11.20LVI-tukkumyynti Q2/2023: Odotettu kyykkäys
15.08.2023 9.44Teollisuuden liikevaihto roimassa laskussa
15.08.2023 9.08Ponssen puolivuosikatsaus: Markkinoiden epävarmuudesta huolimatta Ponsse investoi merkittävästi yhtiön kehittämiseen
14.08.2023 10.13Helsingissä Kivihaan tunneli kiinni 21.- 25.8.2023 välisinä öinä klo 22.00?05.00
14.08.2023 9.43Pellon odotettu tuotto, alueelliset tekijät sekä yleinen taloustilanne selittävät peltojen kauppahintoja sekä yleistä peltojen hintakehitystä Suomessa
14.08.2023 9.12IVECO BUS on toimittanut kaksi E-WAY-kaupunkibussia HZ Bussarille
12.08.2023 10.00KATSO VIDEO! Hyviä uutisia! -erikoislähetys Power Truck Showsta 11.8.
10.08.2023 11.11Hymer-asuntoautoille uusi maahantuoja
10.08.2023 11.00Vapaaehtoisen pelastuspalvelu tarjoaa vinkit metsässä eksymisen ehkäisyyn
10.08.2023 9.47Energiapuun kauppa ennätyksellisen vilkasta
09.08.2023 14.44Aalto-yliopistossa tehty merkittävä edistysaskel langattoman latauksen saralla
09.08.2023 9.12Kesäkuussa 2023 hakattiin puuta teollisuuden käyttöön 3,9 miljoonaa kuutiometriä
08.08.2023 14.09Renault Trucks Power Truck Show:ssa 2023
08.08.2023 10.52Merihanhen ja kanadanhanhen peltometsästys alkaa 10.8.
08.08.2023 10.00Metsäteollisuuden ulkomaankauppa toukokuu 2023
07.08.2023 21.12Ponsse ja PacWest solmivat jälleenmyyntisopimuksen Yhdysvaltojen länsirannikolla
07.08.2023 10.07Volvo-sähkörekka kuljettaa leipää Lahti-Vantaa-välillä - Rekan tunnistaa Reissumies-ilmeestä
07.08.2023 9.02Metsästyskausi käynnistyy sepelkyyhkyillä
07.08.2023 8.00Koulujen alkaessa SKAL ja kuljetusyrittäjät muistuttavat: liikenne on yhteispeliä
06.08.2023 10.00UPM:lle platinaa ja erinomaiset pisteet EcoVadiksen vastuullisuusarvioinnissa
04.08.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 4.8. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
04.08.2023 18.33Nimityksiä Metsätyö Oy:ssä
04.08.2023 14.00Supersuosittu Stadin Rekkaspottauspäivä tulee taas lauantaina 19.8.2023
04.08.2023 10.00Puu 2023 -messujen ohjelmassa tehdään kattava katsaus puualan tulevaisuuteen - mukana nimekkäitä keynote-puhujia
03.08.2023 15.00Suomen kivijalka kuntoon - tiestöön panostusta -seminaari järjestetään Power Truck Showssa perjantaina 11.8. alkaen kello 11.30
03.08.2023 13.44Nurminen Logistics Oyj:n puolivuotistulos oli yhtiön historian paras
02.08.2023 10.00Toyotan täysin uusi Land Cruiser perustuu perinteisille vahvuuksille
02.08.2023 9.5112 600 maatalouden tai vesiviljelyn harjoittajaa haki sähkö- ja lannoitetukea
02.08.2023 0.07Alumiinirakenteitten keveys autovarusteissa on pääosiltaan pinttynyt harhaluulo.
01.08.2023 10.44Uusien kuorma-autojen rekisteröinnit vahvassa kasvussa
01.08.2023 9.53Mercedes uudistaa keskikokoiset tila- ja pakettiautomallinsa
31.07.2023 11.43Pohjoisella Itämerellä tutkitaan panssarilaiva Ilmarisen hylkyä
31.07.2023 8.00Janne Rinne nimitetty tutkimusprofessoriksi Luonnonvarakeskukseen
30.07.2023 15.00Energiapuun korjuuta tehtävään soveltuvalla järkikalustolla
29.07.2023 10.00Teollisuuden liikevaihto väheni 15,1 % vuoden 2023 kesäkuussa

Näytä lisää »