Kello tikittää kabotaasisäännöksille - Mitä Suomi tekee?

01.03.2016 20.01

EU vaatii Suomea poistamaan kansallisesta lainsäädännöstään EU-asetusta täsmällisemmät kabotaasisäännökset. Huhtikuussa 2015 tullut ’perusteltu lausunto’ sysäsi Suomen komission rikkomusmenettelyn toiseen vaiheeseen. Seuraava etappi olisi EU-tuomioistuin, ja juhannuksen alla asiaa setvinyt ministerivaliokunta päätti vetäytyä. Nyt asia on eduskunnan pöydällä.

Kabotaasi_SanniIMG_7534_pieni
Kansalaisinfon 12.2. keskustelu kävi vilkkaana. Eturivissä vasemmalta Harri Pasanen, Petri Murto, Antti Rinne, Antti Lindtman, Sampo Terho, Ari Jalonen, Teppo Mikkola ja Outi Mäkelä

Tässä on asia, jonka takana kuljetusalan järjestöjen rivit ovat suorassa: periksi ei saa antaa! Kanta tuli selväksi viimeistään helmikuun alussa, kun SKAL, ALT ja AKT toimittivat yhteisen vetoomuksensa kaikille kansanedustajille ja asiaan vaikuttaville valiokunnille. 

Työnantaja- ja yrittäjä- sekä työntekijäpuolten yhteinen tahdonilmaus on herättänyt huomiota valtakunnanpolitiikassakin. Kabotaasista on tullut poliittisen keskustelun aihe ja kiistakapula.

Kabotaasikysymyksen saama mediahuomio tiivistyi eduskunnan lähetekeskustelun aamuna, tiistaina 9.2. Ylen suoraan televisiokeskusteluun, jossa liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerkohtasi SKAL:n toimitusjohtaja Iiro Lehtosen

Näimme kunnollisen keskustelun, jossa toimitusjohtaja argumentoi rauhallisesti ja selkeästi toimialan perustellun näkökannan kabotaasiin.

Poliittinen debatti roihahti

Samana iltapäivänä, 9. helmikuuta, pidetyssä eduskunnan lähetekeskustelussa hallituksen esitys sai viileän vastaanoton kansanedustajilta. Esitystä pidettiin väärin ajoitettuna ja ”vakavana uhkana perinteiselle suomalaiselle kuljetusyrittäjälle”, joka heikentää kilpailukykyä ja lisää harmaata taloutta. Kansanedustajat arvioivat, että vinjetti ja talvirengasmääräykset eivät olisi riittäviä toimenpiteitä kielteisten seurauksien torjumiseksi, ja että Suomella ei olisi todennäköistä riskiä taannehtivista sakoista tai vahingonkorvausvelvollisuudesta. Moni edustaja kehotti hallitusta vetämään esityksensä takaisin.

Samat äänenpainot kuuluivat täysistuntokäsittelyssä 11.2., jossa hallitus vastasi SDP:n Katja Taimelansuulliseen kysymykseen. Vastauksessaan ulkoministeri Timo Soini moitti edellisten hallitusten epäonnistumisia Suomen EU-edunvalvonnassa, jolloin epämääräinen EU-asetus oli päässyt syntymään. Kanta synnytti vastalauseryöpyn. Pyydetyissä puheenvuoroissa korostettiin aiempien hallitusten aikaansaannoksia kansallisten kabotaasisäännösten voimaansaattamisessa ja puolustamisessa, ja ihmeteltiin hallituksen kiirettä saattaa lakimuutos voimaan, vaikka EU:n maantieliikennepaketti uusine kabotaasipykälineen on tulossa voimaan ensi vuonna. Myös Tanskan tiukka kabotaasilinja EU:ta vastaan nousi esiin – miksi ei Suomi pysty samaan?

Pääministeri Juha Sipilä viittasi mahdollisuuteen löytää "parempi tie" eduskuntakäsittelyssä, kuten pian Soinikin. Ministeri Anne Berner piti EU:n maaliikennepakettia mahdollisuutena torjua kabotaasin haittoja ja kielteisiä sosiaalisia vaikutuksia. Hän mainitsi myös talvirenkaat, vinjetin, sähköiset rahtikirjat, tilaajavastuulain kiristämisen sekä valvovan viranomaisen resurssien ja osaamisen kehittämisen. Myös Vihreiden Jyrki Kasvi oli huolissaan suomalaisten kuljetusyritysten kilpailukyvystä ja kiirehti vinjettiä sekä talvirengasmääräyksiä.

SKAL:n laskelmat 6 miljardin euron arvoisesta toimialasta, joka maksaa 2,7 miljardia euroa veroina ja maksuina valtiolle, nousi esiin monessa puheenvuorossa.

Puolueet ja yleisö aktiivisina kansalaisinfossa

Perjantaina 12.2. järjestämäämme kansalaisinfoon saapuivat kaikki hallituspuolueet, sekä SDP, Vasemmistoliitto ja Kristilliset. Alustajina olivat SKAL:n asiantuntijapalveluiden päällikkö Petri Murto ja AKT:n 2. varapuheenjohtaja Harri Pasanen. Tilaisuuteen buukattu juontaja joutui perumaan tulonsa, jolloin SKAL:n viestintäpäällikkö Heini Polamo huolehti tilaisuuden juoksutuksesta. Hyvää taustatukea antoi AKT:n yhteyspäällikkö Hilkka Ahde. Puheenjohtaja Eturivissä istuva Teppo Mikkola sai rinnalleen kärkipoliitikot.

Ennen kuin aikatauluun merkityt alustukset ehtivät alkaakaan, liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen astui eteen kertomaan tilanteesta. Hänen mukaansa ei ole kyse muutoksesta, vaan EU-lainsäädännöstä, jota Suomen pitää alkaa noudattaa. Hän viittasi keinoihin, joita Suomi voi käyttää, mutta joista on vielä varhaista puhua.

Kabotaasi_SanniIMG_7513_2_pieni
Antti Lindtman kertoi, että SDP asettuu tukemaan järjestöjen vetoomusta.

Kansalaisinfon emäntänä toiminut kansanedustaja Katja Taimela toi johdannossaan esiin, että kyseessä ei ole hallitus – oppositio -kiista, vaan kuljetuselinkeinomme ja kilpailukykymme kannalta olennainen kysymys, joka tulee ratkaista Suomen hyväksi. Sen jälkeen Petri Murto kävi tiiviissä esityksessään läpi tavaraliikennelain muutokset EU-asetuksen 1072/2009voimaantulosta alkaen, mitä EU Suomelta vaatii, ja miksi meidän ei tulisi suostua. Harri Pasanen kertoi kiihkottomasti kuljettajapuolen näkemyksen: ulkomaisten kuljettajien palkkaus ei vastaa lain määräyksiä, liikenneturvallisuus kärsii, ja tiemaksut ja talvirengasmääräykset junnaavat paikoillaan.

Jokainen paikalla ollut puolue halusi pitää puheenvuoron. Kansanedustajat esittivät alustajille runsaasti kysymyksiä ja kommentteja. Keskustan Markku Pakkanen halusi tietää harmaan talouden määrästä ja viittasi Eurostatin kabotaasitilastoihin. Tilastoarvo 0,4 % Suomen tavaraliikenteestä sai täystyrmäyksen SKAL:ilta ja yleisöltä. Liikennöitsijöiden havainnot ja SKAL:n liikennelaskenta todistavat toista. Varsinaista laskentaahan asiassa ei tehdä. Kokoomuksen Outi Mäkelä muistutti edellisen liikenneministerin, Paula Risikon lupauksesta tanskalaisille ”taistella yhressä” EU:ta vastaan. Mäkelä kiirehti talvirengasmääräyksiä ja vinjettiä.

Demarit lupasivat eduskuntaryhmän vetäjän, Antti Lindtmanin suulla vastustaa hallituksen esitystä tässä muodossa. Kristillisten Sari Essayah selosti EU-lainsäädännön tilannetta ja korosti, että kiirettä lakimuutoksiin ei ole. Myös KD asettui vastustamaan hallituksen esitystä. Vasemmistoliiton Matti Semi oli huolissaan verotulojen menetyksestä ja valvonnan heikkouksista. Ari Jalonen muistutti edellisen hallituksen leikanneen poliisin resursseja.

Kabotaasi_SanniIMG_7478_pieni
Petri Murto vastaamassa Sampo Terhon kysymyksiin
Tilaisuus päättyi toteamukseen, että eduskunta on saanut toimialan evästyksen päätöksentekonsa tueksi. Nyt alkaa valiokuntatyöskentely, johon SKAL tuo panoksensa asiantuntijana ja lausunnonantajana

- Suomen kannan kabotaasikysymykseen ratkaiseen lopulta eduskunta.

Artikkeli julkaistu alun perin SKAL Kustannus Oy:n Kuljetusyrittäjä-lehdessä 2/2016.
Teksti Heini Polamo, kuvat Sanni Sarelma

04.02.2019 13.18Volvon lataushybrit menestyvät Suomessa
04.02.2019 10.17Hyundailta pitkän tähtäimen visio vedyn käytöstä energianlähteenä
04.02.2019 10.15Gasum ja Caverion aloittavat yhteistyön kaasutankkausasemien valvonnassa ja ylläpidossa
04.02.2019 10.10Viranomaiset valvovat yhteistyössä sähköisiä liikkumisvälineitä
04.02.2019 8.01TRA2020-konferenssi laittaa liikenteen ideat uusiksi - nyt haussa erityisesti suomalaista osaamista
03.02.2019 19.11WinNovan metsä- ja maarakennusalan avoimet ovet lauantaina 9.2.2019 Kullaalla - kello 10 alkaen metsäkoneenkuljettajien ajokonemestaruuskisa
03.02.2019 18.01MP-messuilla Helsingin Messukeskuksessa vieraili viikonvaihteen aikana 57 000 kävijää
03.02.2019 12.01Tervetuloa Veho Seinäjoen Talvipäiville 7.-8.2.2019
03.02.2019 10.44Bruttokansantuote kasvoi 2,7 prosenttia vuonna 2017
02.02.2019 19.44Mielenkiintoinen pienoismallinäyttely Hyvinkään kirjastossa 4.2.-23.2.2019
02.02.2019 18.01Taksiuudistus lisännyt taksien määrää - eniten lisäystä Uudellamaalla, Lapissa ja Varsinais-Suomessa
02.02.2019 12.33Kansainvälinen kosteikkopäivä tänään 2.2. - Metsähallitus suojelee kosteikkoluontomme uhanalaisia monin tavoin
02.02.2019 11.01Metsäsektorin faktat yksissä kansissa - Lukelta uusi metsätilastojulkaisu
01.02.2019 20.01Ponssen Mikkelin uusi huoltopalvelukeskus avasi ovensa
01.02.2019 16.44Bioenergia: Energialaitoksissa käytettävästä puusta alle 2 % on järeää puuta
01.02.2019 15.34Heinon Tukku käyttää kuljetuksissaan jatkossa myös kotimaista biokaasua
01.02.2019 12.57Veho 80 vuotta
01.02.2019 12.22Huippuhelmikuu 2019: Superkuormatilaa 10 vuotta
01.02.2019 11.56Vt 4 Oulu-Kemi: Uusi käyttöönotettava telematiikka parantaa liikenneturvallisuutta
01.02.2019 11.35Teiden liukkaudesta varoittava suomalaiskeksintö käyttöön
01.02.2019 11.02Autokannan ikääntyminen jatkui viime vuonna
01.02.2019 11.00Hyötyautojen ensirekisteröinnit jäivät tammikuussa vuoden takaisesta
01.02.2019 7.11TÄNÄÄN LAPPEENRANNASSA! Renault Trucks K-sarjan maansiirtoauto koeajokiertueella - katso tästä aikataulu!
31.01.2019 17.00Ahlstrom-Munksjö ja Metsä Fibre ovat aloittaneet ainutlaatuisen turvallisuusyhteistyön auditoinneissa
31.01.2019 16.09Mercedes-Benzin V-sarja uudistui henkilöautomalliston esikuvan mukaisesti
31.01.2019 10.55Vieremällä valmistui 14 000. PONSSE - Elephant King toimitettiin Uruguayhin
31.01.2019 9.01Bridgestone Europe ostaa TomTom Telematicsin 910 miljoonalla eurolla
31.01.2019 8.01Neste selvitti: valtaosa autoilijoista uskoo robottien korvaavan ihmisen tulevaisuudessa - tietyissä töissä
31.01.2019 7.30Kuntametsät edistävät hyvinvointia ja torjuvat ilmastonmuutosta
30.01.2019 10.20Robottibussimatkustajien asenteet tutkittu: kulkutavat vaihtuvat, teknologia ei pelota
30.01.2019 9.01Ennennäkemätöntä mukavuutta ja teknisiä innovaatioita: Helly Hansenin työvaatteilla vapaus liikkua
30.01.2019 8.30Puukerrostaloja asuntomessuille Tuusulaan
30.01.2019 8.20Pakkaus-kartongille teollisen kompostoituvuuden sertifiointi
30.01.2019 8.20Ponssen Mikkelin uuden palvelukeskuksen avajaiset tämän viikon perjantaina 1.2. klo 9-15
29.01.2019 13.15Veho pidentää paketti- ja kuorma-autokorjaamoiden/huoltojen aukioloaikoja
29.01.2019 11.45Viidennen sukupolven Renault Clio esitellään Geneven autonäyttelyssä
29.01.2019 11.33Niemi Palvelut palkkaa 200 uutta työntekijää - palkat nousevat tuntuvasti
29.01.2019 10.20Ford Ranger uudistuu
29.01.2019 9.20Korkein oikeus ei myöntänyt Metsähallitukselle valituslupaa koskien raakapuukauppoja vuosina 1998-2005
28.01.2019 15.45Satakunnan Kansa: Jali Prihti jättää päivittäisen työnsä Sampo-Rosenlewin tehtaalla - uusi toimitusjohtaja Jussi Malmi hyppää ruoriin jo helmikuun alusta
28.01.2019 14.30Mielenrauhaa talviurakointiin: Nokian Hakkapeliitta LT3 - uusi premium-talvirengas kevytkuorma-autoihin
28.01.2019 14.12Metsäteollisuudella kasvua ja kilpailukykyä tukevat tavoitteet tulevalle vaalikaudelle
28.01.2019 13.54MELA-ohjelmisto avoimen lähdekoodin ohjelmistoksi
28.01.2019 13.21UPM:n puunhankinnan korjuu- ja kuljetuskumppaneiden valinta käynnistyi
28.01.2019 13.00Korkean tehokkuuden keräilyratkaisu Kardex Remstarilta
28.01.2019 12.56Mobiiliajokorttisovellus käyttöön toiminnallisuuden varmistamisen jälkeen
28.01.2019 11.35Teboil Super HPD ECV -moottoriöljyt nyt suorituskykyisempänä
28.01.2019 10.22Suomen ilmastopaneeli: Talvimyrskytuhot kasvavat Suomessa - metsätuhojen laajuus voi olla tulevaisuudessa jopa kymmeniä miljoonia kuutioita
28.01.2019 8.33Lisää ilmatilaa dronejen lennättämiseen - lentoasemien lähialueiden sopimismenettelyihin ei muutoksia
28.01.2019 8.01Lahden seudulla kehitetään uutta biopohjaista metsälannoitetta
27.01.2019 16.00Ammattilehden Facebook sivuilla jo yli 6700 tykkääjää - määrä huimassa kasvussa!
27.01.2019 11.40Ylijoki Kuljetus Oy:lle uusien mittojen mukainen pitkä HCT-yhdistelmä hakeen ajoon
27.01.2019 9.00Uusien yritysten määrä kasvoi 15 prosenttia heinä-syyskuussa 2018
26.01.2019 12.01Luonnonvarakeskuksen tutkijoille Sören Wibe -palkinto - metsien hiilensidontaan tarvitaan ohjauskeinoja
26.01.2019 10.36Viisitoista tuottavaa ja turvallista Terminator- ominaisuutta
25.01.2019 19.30Renault Trucks ja kilpa-autoilija Jonne Ollikainen yhteistyöhön
25.01.2019 14.21MP 19 -messujen koeajopyörät on julkaistu
25.01.2019 13.30Opel Vivaro uudistuu
25.01.2019 10.07MAN vahvempana vuoteen 2019
25.01.2019 9.44Motivan Energianeuvonta: Aloita nyt tulisijan lämmitys - paukkupakkaset saapuvat
25.01.2019 9.00Skodan uuden katumaasturin nimi on KAMIQ
25.01.2019 7.01Suomen liikennejärjestelmää kehitetään pitkäjänteisesti
24.01.2019 10.12Tykkylumen määrä kasvussa - vaarallisen kaunista
24.01.2019 10.10" SUPERKUORMATILAA 10 VUOTTA "
24.01.2019 10.0230 uutta Renault-pakettiautoa yhteiskäytön kasvavaan kysyntään
23.01.2019 20.11Liikkuva rengasliike palvelee kuljetusyrityksiä siellä missä autot kulkee
23.01.2019 18.11Koneyrittäjien Peltola: Lumitöihin sujuvuutta - traktorit entistä laajemmin käytössä
23.01.2019 14.22Väylien kunnossapidon näkymät vuodelle 2019
23.01.2019 13.21Yli 40-vuotiaille ajoneuvoille ja O2-luokan perävaunuille ehdotetaan katsastusvapautta
23.01.2019 10.40Scanialta polttoainetaloutta kohentava ilmanohjaimen korkeudensäätöratkaisu
23.01.2019 9.50Suomen Lajitietokeskus on julkaissut ensimmäistä kertaa listan Suomen eliölajeista.
23.01.2019 9.33SKAL: Kuljetusalan odotukset kääntyivät laskuun
23.01.2019 9.00Napapiirin Energia ja Vesi Oy tuhkalannoitteen valmistajaksi
23.01.2019 8.10Sähkö- ja hybridiautojen ajovoima-akut kierrätyksen piiriin
22.01.2019 15.00Ford esitteli uuden Mondeon ja Mondeo Hybrid Wagonin
22.01.2019 14.55Järvileasingin vahva kasvu jatkuu
22.01.2019 14.20Metsäkonevalmistaja Logsetilla historiansa paras vuosi
22.01.2019 14.17Volkswagen Hyötyautot ja autourheilun SM-sarjat jatkavat monivuotista yhteistyötään
22.01.2019 14.12Metsä Board jälleen parhaalle A-tasolle CDP:n Climate- ja Water-ohjelmissa
22.01.2019 14.00Audi Q3 Launch Edition -malliston myynti alkoi Suomessa
22.01.2019 13.54Nissan Qashqai oli vuoden 2018 myydyin automalli Suomessa
22.01.2019 10.40Koneurakointi- ja korjaamopalveluyritys Metsoharju varmistaa aukottomat ajopäiväkirjat automaattisella ratkaisulla
22.01.2019 10.22MP-messut täyttää motoristin viikonlopun 1.-3.2.2019 Messukeskuksessa Helsingissä
22.01.2019 10.01Etelä-Suomen alue-ekologista verkostoa ajantasaistetaan - vaikuta ehdottamalla arvokkaita luontokohteita
22.01.2019 9.01Renkaiden kierrätyksessä ennätysten ja kasvun vuosi
21.01.2019 21.22SISU Polar -myynti jatkaa kasvuaan ja ote markkinoista vahvistuu
21.01.2019 20.11Tänä vuonna 25 vuotta täyttävä raskaan kaluston monimerkkikorjaamo Raskone kasvaa ja kehittyy asiakaspalvelu edellä
21.01.2019 16.01Vehco ostaa Suomen johtavan ajoneuvojen seurantajärjestelmien toimittajan Paetronics Oy:n pohjoismaisen asemansa vahvistamiseksi
21.01.2019 15.04Renault Trucks investoi 33 miljoonaa euroa uuteen tutkimus- ja kehityskeskukseen
21.01.2019 13.34Milwaukee lisää henkilökohtaisten valaisinten tuotevalikoimaan neljä uutta ratkaisua
21.01.2019 12.00Veho investoi uuteen paketti- ja kuorma-autojen asiakaspalvelukeskukseen Kokkolassa
21.01.2019 8.01Viranomaisten viestintäpalvelu laajakaistaiseksi
20.01.2019 14.00Ylijoki Kuljetus Oy: Metsässä tapahtuva haketus lisääntyy - autohakkureiden rooli kasvaa
20.01.2019 10.12"Länsinaapuri pitää ihmiset, tavarat ja rahan liikkeellä" - Ruotsi laittaa reilusti Suomea enemmän rahaa väyläinvestointeihin ja perusväylänpitoon
20.01.2019 8.33Uusi ammattiliikenteen Teboil D-automaatti avattu Tampereella
20.01.2019 8.10Lisää ilmatilaa dronejen lennättämiseen - lentoasemien lähialueiden sopimismenettelyihin ei muutoksia
19.01.2019 9.01Kansantalouden tuotanto kasvoi marraskuussa vuodentakaisesta - laskua edelliskuukauteen nähden
19.01.2019Terminator XXL pankkojen pohjolan mallisto kasvoi viiteen pankkovaihtoehtoon.
18.01.2019 18.44KATSO VIDEO! Aki Simula Oy:lle uusi Sisu Polar Hybrid kiviaineskuljetuksiin
18.01.2019 18.20Uusi Volvo kuorma-automyyjä Volvo Truck Center Tampereella: Joonas Siekkinen

Näytä lisää »