John Deeren nettovoitto ensimmäisellä vuosineljänneksellä 254 miljoonaa dollaria

26.02.2016 19.05

John Deeren nettovoitto ensimmäisellä vuosineljänneksellä 254 miljoonaa dollaria

- Tulosten lasku johtuu maatalous- ja maanrakennuskoneiden maailmanmarkkinoiden heikkoudesta.

- Kaikki liiketoiminnat ovat kannattavia, mitä terveellä tavalla toteutettu kustannusten hallinta tukee.

- Koko vuoden 2016 ennuste viittaa 10 prosentin myynnin laskuun ja 1,3 miljardin dollarin tulokseen.

MOLINE, Illinois (19. helmikuuta 2016) – Deere-konsernin ensimmäisen, 31.1. päättyneen vuosineljänneksen nettovoitto oli 254,4 miljoonaa dollaria eli 0,80 dollaria osaketta kohti. Vuoden 2015 osalta vastaavat luvut olivat 386,8 miljoonaa dollaria ja 1,12 dollaria osakkeelta. Maailmanlaajuinen liikevaihto laski ensimmäisellä vuosineljänneksellä 13 prosenttia 5,525 miljardiin dollariin. Vastaavana ajankohtana vuotta aikaisemmin liikevaihto oli 6,383 miljardia dollaria. Konemyynnin osuus oli 4,769 miljardia dollaria vuosineljänneksellä verrattuna 5,505 miljardiin dollariin viime vuonna.

"John Deeren ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksissa näkyy edelleen maatalousalaa maailmanlaajuisesti vaivaava laskusuhdanne samoin kuin maanrakennuskonemarkkinoiden heikkous", sanoi hallituksen puheenjohtaja ja pääjohtaja Samuel R. Allen. "Samanaikaisesti kaikki Deeren liiketoiminnot säilyivät vakaasti kannattavina ja hyötyivät liiketoimintasuunnitelmiemme vakaasta täytäntöönpanosta ja joustavamman kustannusrakenteen kehittämistoimenpiteiden onnistumisesta."

Yhteenveto liiketoiminnoista

Maailmanlaajuinen konemyynti heikkeni ensimmäisellä vuosineljänneksellä 15 prosenttia. Luvussa on otettu huomioon toteutuneen hintatason nousu, joka oli 2 prosenttia, ja valuuttamuutosten kielteiset vaikutukset, jotka olivat 4 prosenttia. Konemyynti Yhdysvalloissa ja Kanadassa laski 18 prosenttia. Yhdysvaltain ja Kanadan ulkopuolinen nettomyynti laski 9 prosenttia, ja valuuttamuutosten kielteiset vaikutukset olivat 11 prosenttia.

Deere'n konedivisioonien liikevoitto oli 214 miljoonaa dollaria vuosineljänneksellä verrattuna 414 miljoonaan dollariin vuonna 2015. Neljänneksen lasku johtui pääosin alhaisemmista toimitusmääristä, valuuttamuutosten kielteisistä vaikutuksista ja epäedullisemmasta tuotevalikoimasta. Näiden tekijöiden vaikutusta tasoittivat osin toteutunut hintataso, alentuneet myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset sekä alhaisemmat tuotantokustannukset. Deeren konemyynnin nettovoitto vuosineljänneksellä oli 127 miljoonaa dollaria, kun vastaava luku vuotta aiemmin oli 241 miljoonaa dollaria. Edellä mainittujen toiminnallisten tekijöiden lisäksi tuloksia paransivat efektiivisen veroasteen lasku.

Deere & Companyn rahoituspalvelujen nettovoitto oli vuosineljänneksellä 129,4 miljoonaa dollaria verrattuna 156,8 miljoonaan dollariin viime vuonna. Vuosineljänneksen heikompi tulos johtui ensi sijassa valuuttamuutosten kielteisistä vaikutuksista, käyttöleasingsopimuksella vuokrattujen maanrakennuskoneiden jäännösarvoon liittyvistä kasvaneista tappioista, aikaisempaa epäedullisemmista rahoitusmarginaaleista ja suuremmista luottotappiovarauksista. Mainittujen tekijöiden vaikutusta tasoitti osin myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten lasku.

Tulevaisuuden näkymät ja yhteenveto

Yhtiön konemyynnin arvioidaan laskevan noin 10 prosenttia tilivuonna 2016 ja laskevan noin 8 prosenttia toisella vuosineljänneksellä verrattuna viime vuoden vastaavaan kauteen. Ennusteeseen on laskettu mukaan valuuttamuutosten kielteinen vaikutus, joka on noin 3 prosenttia koko vuoden ja toisen vuosineljänneksen osalta. Tilivuonna 2016 Deere-konsernin nettovoitoksi ennustetaan noin 1,3 miljardia dollaria.

"Vaikka Deere odottaa vuodesta 2016 jälleen haasteellista, aiemmin koettuihin laskusuhdanteisiin nähden ennusteemme edustaa paljon parempaa tuloksen tasoa," Allen sanoi. "Tämä ilmentää kestävämmän liiketoimintamallin luomiseen ja tulonlähteiden laajentamiseen tähtäävien pyrkimystemme vaikutusta. Tämän seurauksena yrityksen taloudellinen tilanne on edelleen vahva, ja mahdollisuutemme jatkaa investointeja innovatiivisiin tuotteisiin, kehittyneeseen tekniikkaan ja uusiin markkinoihin ovat hyvät. Olemme varmoja siitä, että tulevina vuosina nämä toimet antavat asiakkaillemme ja sijoittajillemme merkittävää lisäarvoa".

Konedivisioonan tulos

Maatalous- ja kuluttajatuotedivisioona:
 Vuosineljänneksen myynti laski 12 prosenttia. Lasku johtui suureksi osaksi toimitusmäärien laskusta ja valuuttamuutosten kielteisistä vaikutuksista, joita toteutunut hintataso osin tasoitti.
Divisioonan liikevoitto vuosineljänneksellä oli 144 miljoonaa dollaria verrattuna 268 miljoonaan dollariin vastaavalla vuosineljänneksellä viime vuonna. Tuloksen heikennys johtui pääosin toimitusmäärien laskusta, valuuttamuutosten kielteisistä vaikutuksista ja epäedullisemmasta tuotevalikoimasta. Mainittujen tekijöiden vaikutusta tasoittivat osin toteutunut hintataso, laskeneet myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset sekä alhaisemmat tuotantokustannukset.

Maanrakennus- ja metsäkonedivisioona
: Maanrakennus- ja metsäkoneiden myynti laski vuosineljänneksellä 23 prosenttia, mikä johtui lähinnä alhaisemmista toimitusmääristä ja valuuttamuutosten epäedullisista vaikutuksista, mitä toteutunut hintataso osin tasoitti. Vuosineljänneksen liikevoitto oli 70 miljoonaa dollaria verrattuna 146 miljoonaan dollariin vuonna 2015. Liikevoiton lasku johtui pääosin alhaisemmista toimitusmääristä, joita toteutunut hintataso sekä laskeneet myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset osin tasoittivat.

Markkinatilanne ja näkymät

Maatalous- ja kuluttajatuotedivisioona:
 Maatalous- ja kuluttajatuotedivisioonan maailmanlaajuisen myynnin odotetaan laskevan noin 10 prosenttia tilikaudella 2016. Ennusteessa on otettu huomioon valuuttamuutosten kielteinen vaikutus, joka on noin 4 prosenttia. Maatalouskoneiden tuotannonalan myynnin ennustetaan laskevan Yhdysvalloissa ja Kanadassa 15–20 prosenttia vuonna 2016. Tämän laskun, joka heijastaa raaka-aineiden alhaisten hintojen ja maatilojen tulojen kehityksen pysähtymisen vaikutusta, odotetaan näkyvän selvimmin tehokkaimpien mallien myynnissä.

Alan koko vuoden 2016 myynnin EU28-alueella ennustetaan pysyvän ennallaan tai laskevan noin 5 prosenttia. Lasku johtuu alhaisista hyödykkeiden hinnoista ja maatilojen tuloista sekä jatkuvista maitoalaan kohdistuvista paineista. Etelä-Amerikassa tuotannonalan traktoreiden ja puimureiden myynnin ennustetaan laskevan 10–15 prosenttia, mikä johtuu pääasiassa Brasilian talouden huolista ja julkisen sektorin järjestämän rahoituksen epävarmuudesta. Aasian myynnin ennustetaan pysyvän ennallaan tai laskevan hieman, mikä johtuu osittain Kiinan heikkoudesta.

Vuoden 2016 tuotannonalan myynnin nurmikonhoito- ja pientraktorien osalta Yhdysvalloissa ja Kanadassa odotetaan pysyvän ennallaan tai kasvavan enintään 5 prosenttia, mikä johtuu uusista tuotteista ja yleisestä talouskasvusta.

Maanrakennus- ja metsäkonedivisioona: Deere'n maanrakennus- ja metsäkoneiden maailmanlaajuisen myynnin odotetaan laskevan noin 11 prosenttia tilikaudella 2016. Ennusteessa on otettu huomioon valuuttamuutosten kielteinen vaikutus, joka on noin 2 prosenttia. Ennustettu myynnin lasku heijastaa Pohjois-Amerikan energia-alan heikkoja näkymiä sekä myynnin laskua Yhdysvaltojen ja Kanadan ulkopuolella. Metsätaloudessa maailmanlaajuisen myynnin odotetaan laskevan 5–10 prosenttia viime vuoden vahvalta tasolta, mikä pääasiassa johtuu Yhdysvaltojen ja Kanadan kysynnän heikkenemisestä.

Rahoituspalvelut: Deere-konsernin luottotoiminnan nettotuloksen odotetaan olevan noin 525 miljoonaa dollaria tilivuonna 2016. Näkymät heijastavat aikaisempaa epäedullisempia rahoitusmarginaaleja, luottotappiovarausten kasvua ja valuuttamuutosten kielteisiä vaikutuksia. Lisäksi vuoden 2015 tuloksissa näkyi satovakuutustoiminnan myyntivoittojen edullinen vaikutus.

John Deere Capital Corporation

Seuraavat tiedot julkaistaan rahoituspalvelutoimintaa harjoittavan tytäryhtiön, John Deere Capital Corporationin (JDCC) puolesta. Tiedot ilmoitetaan niiden julkistamisvaatimusten mukaisesti, joita sovelletaan velkakirjojen liikkeellelaskuun julkisille markkinoille.
JDCC:n nettovoitto oli 99,9 miljoonaa dollaria ensimmäisellä vuosineljänneksellä verrattuna 133,6 miljoonaan dollariin vuotta aiemmin. Vuosineljänneksen heikompi tulos johtui ensi sijassa aikaisempaa epäedullisemmista rahoitusmarginaaleista, käyttöleasingsopimuksella vuokrattujen maanrakennuskoneiden jäännösarvoon liittyvistä kasvaneista tappioista ja suuremmista luottotappiovarauksista.

JDCC:n nettosaamisten ja sen rahoittamien vuokrasopimusten arvo oli 31. tammikuuta 2016 yhteensä 31,510 miljardia dollaria verrattuna 31,508 miljardiin dollariin vuonna 2015.

24.01.2019 10.12Tykkylumen määrä kasvussa - vaarallisen kaunista
24.01.2019 10.10" SUPERKUORMATILAA 10 VUOTTA "
24.01.2019 10.0230 uutta Renault-pakettiautoa yhteiskäytön kasvavaan kysyntään
23.01.2019 20.11Liikkuva rengasliike palvelee kuljetusyrityksiä siellä missä autot kulkee
23.01.2019 18.11Koneyrittäjien Peltola: Lumitöihin sujuvuutta - traktorit entistä laajemmin käytössä
23.01.2019 14.22Väylien kunnossapidon näkymät vuodelle 2019
23.01.2019 13.21Yli 40-vuotiaille ajoneuvoille ja O2-luokan perävaunuille ehdotetaan katsastusvapautta
23.01.2019 10.40Scanialta polttoainetaloutta kohentava ilmanohjaimen korkeudensäätöratkaisu
23.01.2019 9.50Suomen Lajitietokeskus on julkaissut ensimmäistä kertaa listan Suomen eliölajeista.
23.01.2019 9.33SKAL: Kuljetusalan odotukset kääntyivät laskuun
23.01.2019 9.00Napapiirin Energia ja Vesi Oy tuhkalannoitteen valmistajaksi
23.01.2019 8.10Sähkö- ja hybridiautojen ajovoima-akut kierrätyksen piiriin
22.01.2019 15.00Ford esitteli uuden Mondeon ja Mondeo Hybrid Wagonin
22.01.2019 14.55Järvileasingin vahva kasvu jatkuu
22.01.2019 14.20Metsäkonevalmistaja Logsetilla historiansa paras vuosi
22.01.2019 14.17Volkswagen Hyötyautot ja autourheilun SM-sarjat jatkavat monivuotista yhteistyötään
22.01.2019 14.12Metsä Board jälleen parhaalle A-tasolle CDP:n Climate- ja Water-ohjelmissa
22.01.2019 14.00Audi Q3 Launch Edition -malliston myynti alkoi Suomessa
22.01.2019 13.54Nissan Qashqai oli vuoden 2018 myydyin automalli Suomessa
22.01.2019 10.40Koneurakointi- ja korjaamopalveluyritys Metsoharju varmistaa aukottomat ajopäiväkirjat automaattisella ratkaisulla
22.01.2019 10.22MP-messut täyttää motoristin viikonlopun 1.-3.2.2019 Messukeskuksessa Helsingissä
22.01.2019 10.01Etelä-Suomen alue-ekologista verkostoa ajantasaistetaan - vaikuta ehdottamalla arvokkaita luontokohteita
22.01.2019 9.01Renkaiden kierrätyksessä ennätysten ja kasvun vuosi
21.01.2019 21.22SISU Polar -myynti jatkaa kasvuaan ja ote markkinoista vahvistuu
21.01.2019 20.11Tänä vuonna 25 vuotta täyttävä raskaan kaluston monimerkkikorjaamo Raskone kasvaa ja kehittyy asiakaspalvelu edellä
21.01.2019 16.01Vehco ostaa Suomen johtavan ajoneuvojen seurantajärjestelmien toimittajan Paetronics Oy:n pohjoismaisen asemansa vahvistamiseksi
21.01.2019 15.04Renault Trucks investoi 33 miljoonaa euroa uuteen tutkimus- ja kehityskeskukseen
21.01.2019 13.34Milwaukee lisää henkilökohtaisten valaisinten tuotevalikoimaan neljä uutta ratkaisua
21.01.2019 12.00Veho investoi uuteen paketti- ja kuorma-autojen asiakaspalvelukeskukseen Kokkolassa
21.01.2019 8.01Viranomaisten viestintäpalvelu laajakaistaiseksi
20.01.2019 14.00Ylijoki Kuljetus Oy: Metsässä tapahtuva haketus lisääntyy - autohakkureiden rooli kasvaa
20.01.2019 10.12"Länsinaapuri pitää ihmiset, tavarat ja rahan liikkeellä" - Ruotsi laittaa reilusti Suomea enemmän rahaa väyläinvestointeihin ja perusväylänpitoon
20.01.2019 8.33Uusi ammattiliikenteen Teboil D-automaatti avattu Tampereella
20.01.2019 8.10Lisää ilmatilaa dronejen lennättämiseen - lentoasemien lähialueiden sopimismenettelyihin ei muutoksia
19.01.2019 9.01Kansantalouden tuotanto kasvoi marraskuussa vuodentakaisesta - laskua edelliskuukauteen nähden
19.01.2019Terminator XXL pankkojen pohjolan mallisto kasvoi viiteen pankkovaihtoehtoon.
18.01.2019 18.44KATSO VIDEO! Aki Simula Oy:lle uusi Sisu Polar Hybrid kiviaineskuljetuksiin
18.01.2019 18.20Uusi Volvo kuorma-automyyjä Volvo Truck Center Tampereella: Joonas Siekkinen
18.01.2019 18.10UPM osallistuu tarjouskilpailuun selluterminaalista Montevideon syväsatamassa Uruguayssa
18.01.2019 15.22***KATSO TÄSTÄ VIDEO*** AMMATTILEHTI KOEAJAA: Parivertailussa Volvo FH 460 ja Volvo FH 460 LNG - Kulut kuriin LNG:llä
18.01.2019 12.09Bridgestone toimittaa ensiasennusrenkaat Audi e-tron -katumaasturiin
18.01.2019 8.33Kaasu vahvisti asemaansa liikennepolttoaineena - kaasuautojen määrä lähes kaksinkertaistui Suomen maanteillä vuonna 2018
18.01.2019 8.20BMW:n 7-sarja uudistuu
18.01.2019 8.20Stora Enso Metsä lisää nuorten harjoittelutyöpaikkojen määrää
18.01.2019 8.11Kevytautot turvallisemmaksi vaihtoehdoksi nuorten liikkumiseen
18.01.2019 7.05Husqvarna nostaa moottorisahojen leikkuukapasiteetin uudelle tasolle
17.01.2019 15.22Valmetilta automaatioratkaisu Gasumin nesteytetyn maakaasun toimitukseen Metsä Tissuen tehtaalle Mänttään
17.01.2019 11.55Metsähallitus perusti kaksi ainutlaatuista syvän lumen kelkkailualuetta Kainuuseen
17.01.2019 9.00METO ry:n puheenjohtaja Stefan Borgman: Metsäasiantuntijoiden työpaine huolestuttaa
16.01.2019 13.58Milwaukeelta kevyt ja tehokas ladattava jalustavalaisin
16.01.2019 13.32Helsingin Kuljetus-Logistiikka 2019 -messut esittelee laajan kattauksen tuote- ja palvelu-uutuuksia toukokuussa
16.01.2019 12.50Garmin laajentaa järvi- ja rannikkokalastukseen tarkoitettua kaikuanturimallistoaan
16.01.2019 12.31Munaxin uusi ajoneuvoyhdistelmä entistä ympäristöystävällisempi
16.01.2019 11.45Yhä useammalla yrittäjällä YEL-työtulo ei oikeuta työttömyysturvaan
16.01.2019 9.33Huomio puutavara-autoilijat - uusi Sisu Timber koeajettavissa Hyvinkäällä torstaina 24.1.
16.01.2019 9.24Ääriolojen mestarit Grönlannissa - Nokian Hakkapeliitoilla jäätikön yli
16.01.2019 9.20Ford ja VW yhteistyöhön pick-up autoissa
16.01.2019 8.23Kuljetuskuutio -palkinto Merja Kyllöselle
15.01.2019 18.44Zaslaw - laadukasta perävaunutuotantoa suurella volyymilla
15.01.2019 17.01Kaukaloiden virtuoosit iskivät yhteen Kuopiossa - kymmenes Einari Kuppi Beaverille!
15.01.2019 14.01Jani Kemppainen aloitti Volvo Truck Center Lahden huoltopäällikkönä
15.01.2019 8.12Pitkät rekat yleistyvät liikenteessä - lakimuutos voimaan 21.1.
15.01.2019 8.10VTT:n uudella menetelmällä metsätähteistä liikenteen polttoaineita ja kemikaaleja
14.01.2019 18.01Tampereen yliopisto: Akkusähkökuorma-autoista ei ole ratkaisuksi Suomen kuljetuksissa - avuksi pääteiden sähköistäminen?
14.01.2019 14.21K-Auto jatkoi kasvu-uralla vuonna 2018
14.01.2019 14.00Bridgestonelle parhaat tulokset ensiasennuksessa vuonna 2018
14.01.2019 11.01FREJA aloitti maantiekuljetukset ympäristöystävällisellä biokaasurekalla yhteistyössä Gasumin kanssa
14.01.2019 10.10Ota kantaa EU:n alue- ja rakennepolitiikan seuraavan kauden valmisteluun
14.01.2019 10.00Nelivetoinen DS 7 Crossback lataushybridi ennakkomyyntiin
14.01.2019 8.01Komatsu Forestin tammitarjoukset voimassa kuun loppuun - hyviä tuotteita urakointiin edulliseen hintaan
13.01.2019 20.01Maailman suurin kuorma-autotehdas valmistaa yli 100 000 ajoneuvoa vuodessa
13.01.2019 17.11Kronos kuormaimet ja perävaunut tehokkaaseen metsäurakointiin
13.01.2019 10.11Mobiiliajokortti perinteisen ajokortin rinnalle
12.01.2019 17.01Kotimaiset Tamtron vaa´at logistiikkaan ja teollisuuteen - puutavaranosturivaa´at kuorma-autoihin ja ajokoneisiin
12.01.2019 13.11Pohjois-Suomen ensiharvennusrästien puu liikkeelle
12.01.2019 12.50Poliisille 15 uutta Mercedes-Benz G280 CDI LAPV 5.4 -ajoneuvoa
12.01.2019 11.11Valmet toimittaa Turun Seudun Energiantuotannolle järjestelmät savukaasujen lauhdutukseen ja asfalteenin polttoon
12.01.2019 10.15"Kymmenen mahtavaa Terminatorvuotta".
11.01.2019 12.45Hyvän olon autokauppa avasi ovensa Vantaalla
11.01.2019 10.40Logset rakensi testiajoradan
11.01.2019 10.20Uusi Hyundai Tucson -erikoismallisto nelivedolla ja automaatilla
11.01.2019 10.03Mäntyöljy tulisi ensin käyttää korkeamman jalostusasteen tuotannossa
11.01.2019 9.40Ford QVM-laatusertifikaatti J5L-Productionille
11.01.2019 9.00Nyt on aidosti ja oikeasti täysin päästötöntä autoilua
10.01.2019 17.11LUE TÄSTÄ! Vuodenvaihteen mielenkiintoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - liitteiden kanssa yhteensä 188 sivua luettavaa!
10.01.2019 14.30Tiekuljetusten ajoneuvoyhdistelmien enimmäispituudet kasvavat - enimmäismassoja ei muuteta
10.01.2019 12.22Martti Asunta jatkaa Metsäliitto Osuuskunnan hallituksen puheenjohtajana
10.01.2019 9.12Puiden paksuuskasvun salaisuus on vihdoin selvitetty
10.01.2019 8.33Daimler Trucks toimitti asiakkailleen viime vuonna yli 500 000 uutta kuorma-autoa
10.01.2019 6.11Puutavarayhdistemän oikeaoppisella muotoilulla on käyttäjilleen vain positiivisia vaikutuksia.
09.01.2019 20.11Volvo markkinajohtaja Suomen kuorma-automarkkinoilla kaikissa painoluokissa vuonna 2018 - puuautoissa markkinaosuus 40,6 %
09.01.2019 19.01Outokummun Metalli on valmistanut jo yli 12 000 metsäkoneen harvesteripäätä
09.01.2019 18.01Renault Trucks tavoitteen mukaisessa kasvussa Suomessa - myynti nousi 24 % vuodesta 2017
09.01.2019 15.55Uuden Opel Zafira Lifen kuvat julkistettu
09.01.2019 15.00Kuljettajakoulutusalan toimijat yhdistivät voimansa ja tähtäävät nyt huipulle
09.01.2019 14.55Renaultin mallivuosi 2019 - Kasvuun uusilla moottoreilla ja malleilla
09.01.2019 12.00Tampereen Citroën- ja Peugeot-liiketoiminnot Metroautolle
08.01.2019 14.44BioMahti-hanke etsii biomassoista molekyylejä hyötykäyttöön
08.01.2019 14.40SEAT rikkoi myyntiennätyksen vuonna 2018
08.01.2019 11.32Stora Enson kesätyöpaikkojen haku kesäksi 2019 on avautunut - haettavissa yli 1 000 kesätyöpaikkaa

Näytä lisää »