Kalatalouden Keskusliitto: Mateen pyynti alkaa

23.01.2020 9.43

talvisia-mateita.-kuva-tapio-gustafssonkalatalouden-keskusliitto.-kuva-vapaasti-kaytettavissa-tiedotteen-yhteydessa..jpg

Sydäntalven herkku, made, alkaa liikkua kohti kutupaikkoja, mutta lämmin talvi hankaloittaa sen kalastusta. Etelässä madetta voi pyytää avovedestä ja pohjoisessa normaaliin tapaan jäältä. Hankalin tilanne on keskellä Suomea, jossa jäät ovat monin paikoin liian heikot.

Made kutee keskellä talvea helmikuussa, jolloin myös mateen kalastus on kiivaimmillaan. Mateen pyynti alkaa Etelä-Suomessa jo tammikuussa ja jatkuu Pohjois-Suomessa helmikuun loppuun asti, joten madesesonki on aika pitkä, kertoo Tapio Gustafsson Kalatalouden Keskusliitosta.

Madetta voi pilkkiä ilmaiseksi. Muut mateen kalastusmuodot vaativat vesialueen omistajan luvan ja 18–64-vuotiailta kalastonhoitomaksun. Maksun voi suorittaa Eräluvat.fi-verkkokaupassa, palvelunumeron 020 69 2424 kautta tai R-Kioskeissa. Kalastonhoitomaksu maksaa vuodeksi 45 euroa, seitsemäksi vuorokaudeksi 15 euroa ja vuorokaudeksi 6 euroa. R-Kioskilla maksuun lisätään palvelumaksu.

Muista, että kalastuslaki kieltää kalojen tartuttamisen koukkuun ulkoapäin. Madeharan sijaan madetta voi pilkkiä kalasyötillä varustetulla pilkillä tai pelkällä morrilla. Paras pilkkiaika on illan hämärtyessä ja vaihtuessa yöksi.

Mikäli talvinen kalaretki ei houkuttele, mateen voi pyydystää turvallisesti kaupan tiskiltä. Madetta on jo tarjolla kaupoissa, vaikka huono jäätalvi on monin paikoin hankaloittanut kaupallisten kalastajien mateen pyyntiä Etelä- ja Keski-Suomessa. Mateenmäti ja blinit kuuluvat herkkusuiden iltamenuun. Myös madekeiton valmistaminen on helppoa.

01.11.2023 14.24Vuoden Auto Suomessa valitaan jo 10. kerran - VAS2024 -ehdokkaat julkistettu
01.11.2023 13.00Finnvera ruotii suomalaisia yrityksiä vietipotentiaalin vajaakäytöstä - Varmin tapa jäädä kansainvälisen kaupan ulkopuolelle on hinnoitella itsensä ulos kilpailusta?
01.11.2023 10.20Autoalan kipuilu jatkuu - uusien autojen kauppa vaisua
01.11.2023 9.19Neste vähentää 400 työntekijää
01.11.2023 8.40Väylävirasto: Kahden sivuaurallisen yksikön käyttö moottoritiellä parantaa liikenneturvallisuutta
31.10.2023 15.55Keslan liiketoiminta positiivisessa nosteessa
31.10.2023 8.09Raskone ostaa Jyväskylä Truck Centerin
30.10.2023 17.33Teollisuuden liikevaihto väheni 14,1 % vuoden 2023 syyskuussa
30.10.2023 12.00Nelostie vuodeksi rinnakkaisväylälle Äänekoskella
30.10.2023 10.20Valtion ylläpitämä maksuton Bittimittari.fi paljastaa nettiyhteyden nopeuden ja laadun
30.10.2023 10.12Pohjasille ensimmäinen kaasukuorma-auto 2024
30.10.2023 9.02Lapin ensimmäinen kaasutankkausasema avattiin Keminmaalla
29.10.2023 14.00Kolmannes biotalouden arvonlisästä tulee metsäsektorilta
29.10.2023 10.00Metsäsuhdetutkimus palkittiin metsäkeskustelun edistämisestä - Suomen Metsäyhdistys jakoi Metsäpäivillä metsäalan arvostetut huomionosoitukset
27.10.2023 23.00KATSO TÄSTÄ 27.10. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
27.10.2023 9.45Vakuuttamattomat ajoneuvot osallisina vuosittain sadoissa kolareissa
27.10.2023 9.19Valmet Automotive laajentaa Puolassa
27.10.2023 8.00Opelin hyötyajoneuvomallisto uudistuu
26.10.2023 9.00John Deere Financial käynnistää metsäkoneiden rahoitusohjelmat Suomessa
26.10.2023 8.33Stora Enson johtaja Hans Sohlström Metsäpäivillä: Puulla raaka-aineena on vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia
25.10.2023 13.25Peugeot päivittää akkukäyttöiset tavara-autonsa
25.10.2023 12.00Suomi siirtyy talviaikaan 29. lokakuuta
25.10.2023 9.00MAN TGE saa merkittävän teknisen päivityksen ensi vuonna
24.10.2023 16.01Valmet toimittaa biomassavoimalaitoksen Göteborg Energille Ruotsiin
24.10.2023 9.00Ponssen osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2023 - tilauskanta edelleen hyvällä tasolla
24.10.2023 8.58UPM osavuosikatsaus Q3 2023: UPM paransi tulostaan edellisestä neljänneksestä ja jatkaa pitkän aikavälin kasvun rakentamista
24.10.2023 8.55Stora Enson osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2023: Keskiössä kannattavuuden kääntäminen nousuun ja pääomien vapauttaminen
23.10.2023 16.00Yrittäjä Ari Halme 1963 - 2023
23.10.2023 8.45Scanian sähköistys-strategia seuraavaan vaiheeseen
23.10.2023 8.12Metsä Group selvittää uuden tehtaan rakentamista Raumalle
22.10.2023 9.00UPM sulkee Plattlingin tehtaan Saksassa - muutosneuvottelut henkilöstön kanssa päättyneet
21.10.2023 12.00Suomen lentokenttien kautta lensi 1,5 miljoonaa matkustajaa syyskuussa 2023
20.10.2023 23.00KATSO TÄSTÄ 20.10. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
20.10.2023 11.00Suomen ja Baltian suurin yksityinen energiayhtiö Elenger toimittaa marraskuun toisella puoliskolla Inkoon terminaaliin LNG-lastin Yhdysvalloista
19.10.2023 10.33Nokian Renkaat lanseeraa ensimmäisen uutta Flexforce VF -teknologiaa hyödyntävän testivoittaja-traktorinrenkaan ja flotaatiorenkaan Agritechnica-messuilla marraskuussa
19.10.2023 10.00Kalmar ja GMP Le Havre jatkavat vuosikymmeniä kestänyttä kumppanuuttaan uudella hybridikonttilukkien tilauksella
18.10.2023 16.00Scania laajentaa sähkökuorma-automallistoaan isosti
18.10.2023 13.00MAN Lions' City 10E voitti Sustainable Bus of the Year 2024 palkinnon
18.10.2023 10.00Yara ja Kokkolan Energia ovat solmineet sopimuksen LNG:n toimittamisesta
18.10.2023 9.135 syytä miksi metsä kannattaa lannoittaa
17.10.2023 18.12Suomessa kehitteillä megawattilatausjärjestelmä sähkörekoille
17.10.2023 10.36Tornion- ja Simojoen lohenpoikasten määrät hyvällä tasolla, Kymijoella menee huonommin
17.10.2023 10.14Metsäteollisuustuotteiden kysyntä vaisua - Metsähakkeen ja puupellettien käyttö kasvussa
17.10.2023 10.00Tulevaisuuskatsaus: Metsäkoneenkuljettajista voi tulla pulaa lähivuosina
17.10.2023 9.00Raskone aloittaa raskaiden sähköisten Maxus-hyötyajoneuvojen huollon Suomessa
16.10.2023 10.20Presidentti Martti Ahtisaari 1937 - 2023
16.10.2023 8.00Metsäala kuuluu syyslomaviikoilla radiokanavilla kautta maan
15.10.2023 11.00Logset Oy ja BCA Forest Solution Srl yhteistyöhön Romaniassa
14.10.2023 17.00KoneAgria 2023 tarjosi arvokasta tietoa ja mahdollisti kohtaamiset
14.10.2023 10.01Metsätyö Oy hakee aluemyyntipäällikköä Jyväskylän toimipisteeseen
13.10.2023 20.00KATSO TÄSTÄ - Hyviä uutisia! erikoislähetys KoneAgria 2023 -näyttelystä
13.10.2023 9.02Scania ja Wibax sähköistävät raskaat säiliökuljetukset ensimmäisenä Suomessa
13.10.2023 9.00Ford Customin henkilökuljetusvaihtoehto Tourneo uudistuu täydellisesti
12.10.2023 12.00Kurko-Koposen toimitusjohtaja ja hallitus vaihtui uusiin tekijöihin
12.10.2023 9.00Renault Trucks D-sarja uudistuu: Uusi muotoilu ja parantunut turvallisuus
11.10.2023 11.22Häiriköiviä lentomatkustajia aiempia vuosia enemmän - ethän ole osa ilmiöitä
11.10.2023 11.11Mersulta uusi kuorma-automalli kaukoliikennekuljetuksiin
11.10.2023 10.00Suomen Autokierrätys Oy tulkitsee liikennekäytöstä poistetun auton omistamisen ympäristörikokseksi
10.10.2023 16.00Hakevuori ralli ensi lauantaina 14.10. Askola-Pornainen-Porvoo alueella - lähde katsomaan vauhdikasta menoa!
10.10.2023 14.44Gasum rakentaa Ruotsin Södertäljeen uuden nesteytettyä ja paineistettua kaasua tarjoavan tankkausaseman
10.10.2023 12.12Koirat tärkeässä roolissa metsätuhojen ennaltaehkäisyssä
10.10.2023 11.02Suomeen valmistui jo toinen kvanttitietokone
09.10.2023 18.00Clark Tracks esittelee uuden TerraX -metsäkonetelakonseptin - vie huollettavuuden ja käyttöiän mahdollisuudet uudelle tasolle
09.10.2023 18.00Raskaan kaluston varaosaliike ja maahantuoja Närhi Oy täyttää 60 vuotta
09.10.2023 15.20Helsinki etsii pilottiehdotuksia rakennusalan kiertotalouden kehittämiseksi
09.10.2023 14.09Kronos palkittiin tukijalkojen ohjausjärjestelmä-innovaatiostaan Itävallan Austrofoma 2023-messuilla
09.10.2023 9.23ELY-keskus: Maaseuturahoituksen haut käynnistyivät suunnitellusti ja rahoituksen kysyntä on ollut vilkasta
09.10.2023 9.01KoskiReppu-verkkopalvelu tarjoaa työkalut metsäomaisuuden hallinnointiin
09.10.2023 8.22Valion ja St1:n yhteisyritys Suomen Lantakaasu Oy suunnittelee biokaasulaitosinvestointia Lapinlahdelle, Sonkajärvelle ja Nurmekseen
08.10.2023 10.20Teknologia 23 -messuilla ollaan teollisuuden muutoksen ytimessä
08.10.2023 10.00Merikuljetusten määrä väheni 10 % elokuussa 2023
06.10.2023 18.50KATSO TÄSTÄ 6.10. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
06.10.2023 11.22Suositun Hyundai Kona Electricin uusi mallisukupolvi sai Suomen hinnat
06.10.2023 11.02Luke: Suometsät, eli turvemailla kasvavat metsät, ovat merkittävä puureservi
06.10.2023 8.00Ford julkisti täysin uusien Transit Customien hinnat
05.10.2023 15.00Mersun Coupé-mallin sarjatuotanto käyntiin Uudessakaupungissa
05.10.2023 11.33Legendaarinen Imatranajo ajetaan jälleen heinäkuussa
05.10.2023 11.28Nämä 7 tietoa paljastuu renkaan merkinnöistä
05.10.2023 11.00Luke: Metsien vertailutasolaskentaa päivitetty
04.10.2023 14.00Adampolis aloittaa MAN bussien myynnin Suomessa
04.10.2023 13.33DB Schenker aloittaa säännöllisen liikennöinnin täyssähköisellä HCT-yhdistelmällä
03.10.2023 12.15Ivecon täyssähköinen S-Way Electric vieraili Pohjolassa - Edistyksellinen voimalinja paljastaa kehityksen suuntaviivat
03.10.2023 10.40Yli tuhat kilometriä yhdellä vetytankkauksella
02.10.2023 14.01Agri-INNO-palkinnosta (10 000 e) kisaa neljä innovaatiota
02.10.2023 13.20Skenaario: Jatkuvapeitteiseen kasvatukseen siirtyminen ojitetuissa korpikuusikoissa lisäisi Suomen ilmastohyötyjä verrattuna avohakkuuseen
02.10.2023 13.01Liikenteen erillisverokertymä kasvoi noin 4,7 miljardiin euroon ? Kuorma-autoja rekisteröitiin syyskuussa poikkeuksellisen vähän
02.10.2023 9.23Tukes löysi puutteita aggregattien merkinnöissä ja käyttöohjeissa, yksi pois markkinoilta
02.10.2023 9.06Auton varaosien tilaus EU:n ulkopuolelta vaikeutuu - jatkossa päästötiedot raportoitava EU-komissiolle
02.10.2023 9.00BMW:ltä uusi R GS. - enemmän kuutioita, tehoa ja hintaa
02.10.2023 8.31Tampereelle kaksi Scania G 410 kaasuautoa
29.09.2023 23.55KATSO TÄSTÄ 29.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
29.09.2023 20.55LUE TÄSTÄ! Syksyn suuri Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - lähes 150-sivua alan asiaa
29.09.2023 8.45Taloustutkimus: Volvo on Suomen arvostetuin autobrändi jo kolmatta vuotta peräkkäin
28.09.2023 10.09Kiinteistökauppatilasto: Kiinteistökauppojen määrät ja mediaanihinnat laskussa
28.09.2023 9.52Tutkimus: Lehtipuusekoitus lisää aluskasvillisuuden lajikirjoa ja runsautta havumetsissä
28.09.2023 9.44Kalmarin ekotehokkaat hybridikonttilukit auttavat Rotterdam Short Sea Terminalsia parantamaan toiminnan kestävyyttä
28.09.2023 9.00Kyttyrälohi valtaa alaa Tenolla
27.09.2023 12.00Gasumin uusin tankkausasema Jyväskylän Seppälänkankaalla auki
27.09.2023 11.00Nissanin Baltian toiminnot Bassadonelle
27.09.2023 8.00Metsäkeskus uudistaa toimintaansa ja käynnistää muutosneuvottelut

Näytä lisää »