Mullan tuotannossa laatu ykkösasia - seulonta tärkeä osa prosessia

14.09.2018 15.01

seulis1.jpg

Lammin Puutarhamulta valmistaa laadukkaita multa-aineksia terminaalissaan Lempäälässä, mistä niitä toimitetaan laajan asiakaskunnan tarpeisiin lähinnä Pirkanmaalle ja Hämeen alueelle. 

(kuva yllä: Lammin Puutarhamullan terminaalissa Lempäälässä valmistetaan laadukkaita multalajikkeita suurella volyymilla. Kuvassa multaa käsitellään Neuenhauser Starscreen -tähtiseulalla.)

Lammin Puutarhamulta on keskittynyt mullan tuottamiseen jo vuodesta 1986 lähtien. 

- Suvussamme puutarha-alan perinteet ulottuvat kuitenkin jo yli 80 vuoden taakse, jolloin iso-isä Eero Lammi perusti kauppapuutarhan ensin Tampereelle ja myöhemmin myös tänne Lempäälään. Isäni Jouko Lammi vastasi puutarhatoiminnasta jonkun aikaa mutta sitten astma ja siitepölyallergia pakottivat siirtymään maanviljelyyn, jonka rinnalle hän alkoi kehittämään erikoismultalaatujen valmistusta vankan puutarhapuolen kokemuksen avulla. Yrityksessä on meneillään rauhallinen sukupolven vaihdos; isä ja äiti Merja ovat edelleen mukana toiminnassa - vaimoni Outi on ottanut tehtäväkseen toimistoasiat hoitaen myös myyntiä ja markkinointia. Itse keskityn tuotantoon ja toiminnan organisointiin; lisäksi meillä on tilanteen mukaan ulkopuolista työvoimaa, kertoo Jarno Lammi

seulis4.jpg

(kuva: - Neuenhauserissa on selkeä ja helppokäyttöinen ohjauskeskus mistä saa nopeasti tehtyä erilaiset säädöt, esittelee Lammin Puutarhamullan Jarno Lammi, joka harrastaa työn vastapainona vesihiihtoa toimien myös maajoukkuevalmentajana. Lajia on suvussa jo perinne - isä Jouko on voittanut mm. seniorikisoissa MM-kultaa.)

Mullan laatu ykkösasia

Mullan valmistuksessa Lammin Puutarhamulta panostaa korkeaan laatuun ja tarkkaan valmistukseen. 

- Aika usein multaa tehdään silloin kun tavaraa mikä pitää saada pois käsistä. Meille multa on kuitenkin ykköstuote ja raaka-aineet hankitaan vastuullisilta toimittajilta vain sen mukaan että saadaan tehtyä hyvää multaa; emme sekoita mukaan peltomaita, savea tai moreenia. Tuotamme mullan traktorikäyttöisellä jyrsimellä jolloin materiaali rikkoontuu paremmin joten kalkki ym. materiaalit saadaan sekoitettua siihen tasaisesti - myös syntyvän ylikkeen mää- rä on jyrsimällä vähäistä. Sitten multa vielä seulotaan niin että siinä ei ole mitään ylimääräistä. Työvaiheita tulee monta mutta laadusta ei perinteemme mukaan tingitä koskaan, ilmoittaa Lammi.

seulis2.jpg

(kuva: Neuenhauser Starscreen -tähtiseulan saa myös ilman omaa voimanlähdettä traktorikäyttöisenä. Alle 100 hv traktori riittää tehokkaaseen tuotantoon.)

Eri multalaadut valmistetaan tarkkojen reseptien mukaan. 

- Luomu puutarhamultaan tulee hiekkaa, turvetta, kalkkia sekä hevosen ja lehmän lantakompostia. Viherakennusmullassa on hiekan, turpeen ja kalkin lisäksi bioliete/hevosenlantakompostia. Näiden volyymituotteiden lisäksi meiltä saa erikoismultia kuten havumultaa ja rodomultaa, niittymultaa, kantavaa kasvualustaa ja pallonurmimultaa, Lammi luettelee. 

Multa valmistetaan siistillä terminaalialueella, mistä useampi hehtaari on asfaltoitu. 

- Keräämme valumavedet talteen ja ne menee puhdistukseen kunnan laitokselle. Tuotantomme täyttää kaikki EU:n sivutuote lakiasetuksen vaatimukset. Meillä on myös Eviran laitoshyväksyntä ja olemme Biolaitos ry:n sekä Suomen Yrittäjät ry:n jäsenyritys, toteaa Lammi.   

seulis7.jpg

(kuva: Lisätietoja Lammin Puutarhamullan tuotteista ja palveluista löytyy www.luomumulta.fi ja www.facebook.com/lamminpuutarhamulta)

Multaa saa läpi vuoden

Multa-alalla sesonki alkaa räjähdysmäisesti keväällä heti kun routa sulaa. 

- Silloin on aina todella kova kiire että pysytään vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin. Mutta multaa voi tehdä ja myydä läpi vuoden, kun osaa ennakoida. Syksyllä teemme varastokasoja talven tarpeisiin ja kevään sesonkiin aloitamme varastojen teot hyvissä ajoin. Suurimpia asiakkaitamme ovat viherrakentajat, kunnat, kaupungit ja seurakunnat. Multaa ostavat toki myös yksityistaloudet, jotka usein hakevat perävaunukuormallisen terminaalista. Ja palvelemme myös teollisuuslaitoksia; toimintamme alkupuolella yksi tärkeä urakka mistä urakointimme lähti kasvamaan oli Valkeakosken UPM:n suurten nurmikkoalueiden mullan toimitus 1990-luvun alussa, kertoo Lammi.   

seulis9.jpg

(kuva: Autojen kuormauksessa ja seulan syötössä käytetään CAT -pyöräkuormaajia.)

seulis10.jpg

(kuva: Uusi 76-tonninen Volvo -yhdistelmä otettiin mullan ajoon toukokuussa.)

Asiakkaat hakevat multaa terminaalista omallakin kuljetuskalustollaan mutta suurin osa toimitetaan perille:

- Meillä on kaksi Volvo -yhdistelmää ja yksi MAN -nuppiauto mullan ajossa. Uusi 76-tonninen yhdistelmä otettiin ajoon nyt toukokuussa, mikä nostaa kuljetuskapasiteettiamme merkittävästi ja sitä myöten myös toiminta-alue on edelleen laajentumassa. Lastaukset ja seulan syöttö hoituu CAT -pyöräkuormaajilla, sanoo Lammi. 

seulis5.jpg

(kuva: Lammin Puutarhamullan Neuenhauser Starscreen -tähtiseulassa on normaalia suurempi valmiin tavaran sivukuljetin.)

Uutta tehoa seulontaan

Multamateriaalin laatu viimeistellään seulomalla toukokuussa käyttöön otetulla Neuenhauser Starscreen -tähtiseulalla, josta kaupat tehtiin maahantuoja HS Tekniikka Oy:n kanssa.

- Vuokrasimme Neuenhauserin tela-alustaista tähtiseulaa HS Rentiltä useana vuotena pidempiäkin aikoja ja sen tehokkuus sekä toimintavarmuus vakuutti samoin kuin maahantuojan luottettava asiakasläheinen toiminta. Kokeilimme myös muita seulamerkkejä mutta päädyimme Neuenhauseriin edellä mainittujen syiden perusteella eikä päätöstä ole todellakaan tarvinnut katua, toteaa Lammi. 

seulis6.jpg

(kuva: Ylikkeelle on oma hihnakuljetin, joten tavara ei tee kasaa aivan koneen viereen mikä helpottaa poiskantoa.)

Hyvänä esimerkkinä HS Tekniikan asiakaspalvelusta oli koneen luovutus:

- Koneen tulo maahan viivästyi hetken ja HS Tekniikan Olli Tienhaara toi sen lavetilla pihaamme yöllä kello yksi kun aamulla piti olla seitsemältä 49 kuutiota multaa seulottuna. Olli sanoi että hänellä ei ole kiire minnekkään vaan laitetaan seula käyntiin ja tehdään loppusäädöt ym. Tehtaalla valmiiksi koekäytetty seula oli nopeasti tuotantokunnossa ja aamulla olikin 55 kuutiota multaa seulottuna. Ja Sorvojan Harrita saa aina tarvittaessa vahvaa tietoa koneista ja materiaalinkäsittelyn prosesseista, kertoo Lammi tyytyväisenä yhteistyöhön. 

Uusi Neuenhauser on osoittanut tehokkuutensa heti startista:

- Syöttökonekuski sitä hieman moitti kun ei kuulemma ehdi enää nettiä puhelimella selailemaan vaan koko ajan saa ajaa. Ja seulassa ei ole mitään teknistä ongelmaa vaikka käyttöaste on ollut kovalla tasolla; ainoastaan sivukuljettimen hihnaa on kerran jouduttu kiristämään. 

seulis3.jpg

(kuva: Traktorin ulosotto pyörittää HAWE -hydrauliikkapumppua mikä tuottaa voiman seulalle. Myös sähköt tulee traktorista eikä seulassa ole akkua.) 

Voima traktorista

Lammin Puutarhamullan uusi Neuenhauser -tähtiseula on trailerialustainen ja sen voima otetaan poikkeuksellisesti traktorin ulosotosta.

- Vuokralla ollut, omalla voimanlähteellä varustettu tela- alustainen Neuenhauser -tähtiseula toimi oikein hyvin mutta päädyimme maahantuojan opastuksella tähän hieman erilaiseen ratkaisuun. Siirtelemme seulaa aika paljon terminaalissa melko pitkiäkin matkoja, joten traktorilla vedettävä pyöräalustainen kone on nopeampi siirtää. Ja kun seulassa ei ole omaa moottoria, ei edes akkua vaan kaikki virtakin tulee traktorista, niin hankintahinta oli oleellisesti edullisempi. Kokeilimme laittaa seulan vanhan, alle 100 hv moottorilla varustetun John Deeren perään ja yllätykseksemme se jaksaa pyörittää seulaa ihan hyvin. Näin ollen seulan eteen ei tarvitse sitoa aktiivikäytössä olevia isompia traktoreitamme, kertoo Lammi. 

seulis8.jpg

(kuva: Keskusvoitelujärjestelmä pitää huolen siitä että voitelu pelaa ajallaan ja oikeina määrinä.)

Neuenhauserin yksinkertaisen selkeä rakenne saa myös Lammilta kehuja:

- Koneessa ei ole mitään ylimääräistä mutta kaikki tarvittava. Valmiin tavaran sivukuljetin on meidän koneessa normaalia isompi ja ylikkeellekin on kuljetin. Syöttösekoittajan ruuvi mah- dollistaa suuremman materiaalimäärän syötön tähdistölle. Välppää ei näissä multahommassa tarvita. Koneessa on selkeä ja helppokäyttöinen ohjauskeskus mistä saa nopeasti tehtyä erilaiset säädöt. Ja keskusvoitelujärjestelmän ansiosta ei tarvitse erikseen rasvailla kuin ainoastaan tähdistön ketjuja muutaman kymmenen käyttötunnin välein, toteaa Lammi.

15.09.2019 12.01Karttapohjainen sovellus esittää parhaat sijainnit korjuukohteen ajourille
15.09.2019 11.00Liikkuvan kaluston hydrauliikan asiantuntija Lappeenrannassa
15.09.2019 9.20Volvo Trucks -koeajokiertue starttaa 21.9. Riihimäeltä - Tapahtuma kiertää 10 paikkakunnalla
15.09.2019 7.13Komatsu Forest avaa verkkokaupan ProSelect-profiilimalliston vaatteille ja asusteille
14.09.2019 19.11Valmet toimittaa TwinRoll-puristimen Metsä Boardille Suomeen Joutsenon tehtaaseen
14.09.2019 14.11Forssan Lava ja Huolto Oy valmistaa perävaunut ja päällerakenteet asiakastarpeeseen räätälöitynä
14.09.2019 11.44VTT ja Cambridgen yliopisto vertailivat vaihtoehtoja tieliikenteen päästöjen vähentämiseksi
14.09.2019 11.01Sähköiset Hopeanuolet aloittavat Formula E -sarjassa
14.09.2019 9.11Teollisuuden liikevaihto kasvoi heinäkuussa 3,6 prosenttia
13.09.2019 17.11John Deere Forestry järjestää ensi perjantaina 20.9. Alavudella hakkuunäytöksen
13.09.2019 16.22Valmet toimittaa kartonkikoneen JK Paper Limitedille Intiaan
13.09.2019 15.01Koneosapalvelu Oy on ostanut Kithydro Oy:n ja Hyprox Oy:n
13.09.2019 12.00Metsäteollisuus: Puukauppa piristyi elokuussa - syksyn kaupoille hyvät odotukset
13.09.2019 9.11Volvo Trucksin koeajokiertue starttaa 21.9. Riihimäeltä - KATSO TÄSTÄ AIKATAULU JA KALUSTO!
12.09.2019 17.11Rinta-Jouppi Machinella Konepäivät ja uusien toimitilojen avajaiset 27.-28.9. Seinäjoella
12.09.2019 16.22Vesiliirtoriski kasvaa syksyn sateisilla teillä - renkaan urasyvyys ja kuljettajan ajotapa merkitsevät renkaan märkäpitoluokkaa enemmän
12.09.2019 15.11Puiden terveyttä analysoidaan autonomisilla drooneilla
12.09.2019 13.11Koneyrittäjien Jormakka: Puunkorjuussa jaetaan niukkuutta - tasapuolisesti
12.09.2019 11.11Scania järjestää ilmastopäivän ja keskeyttää muut toimintonsa työntekijöiden kestävän kehityksen koulutusta varten
11.09.2019 11.11Vientiteollisuus: Yritysten saatava vahva signaali teollisuuden kilpailukyvyn tukemisesta
10.09.2019 17.44Hydrauliikkapumppu ratkaisevassa roolissa puutavara-autossa
10.09.2019 17.22Puun käytön lisäämisellä rakentamisessa mittavat ilmastovaikutukset
10.09.2019 13.13CNH Industrial ja Iveco aloittavat yhteistyön Nikolan kanssa polttokenno kuorma-autojen valmistuksessa
10.09.2019 13.11Trimbleltä uusi kompakti tabletti maastokäyttöön
10.09.2019 10.11Suomen teollisuus tähtää datan hyödyntämisessä maailman kärkeen - syntymässä jopa 65 000 työpaikkaa
10.09.2019 8.21Stora Ensosta uusiutuvia materiaaleja ja kiertotalousratkaisuja hyödyntävien Oberstdorfin MM-hiihtojen 2021 yhteistyökumppani
09.09.2019 18.01Ford Trucks F-MAX palkittiin nyt Venäjällä: "Best Commercial Vehicle of the Year"
09.09.2019 14.00Ponsse avasi uuden koulutuskeskuksen Pietariin
09.09.2019 11.00Mercedes-Benz Uptime saatavana myös Ategoon
08.09.2019 13.01EDGE Innovation: Kuljettimet materiaalivirtoja tehostamaan
08.09.2019 11.11Tiedonkulun parantaminen vahvistaisi puun aluskuljetusten käyttöä
07.09.2019 10.00Puumessut juhlistivat 30-vuotista taivaltaan näyttävästi
06.09.2019 11.00SISU-alkuperäisvaraosien jakelu TAVO Oy:lle
05.09.2019 15.11Kaasun kysyntä kasvaa raskaassa liikenteessä - Gasum avaa kaasutankkausaseman Ruotsin Örebrohon
05.09.2019 14.11Scania lisää 13-litraisten moottorien valikoimaansa 540 hevosvoiman mallin
05.09.2019 10.01Juha Mattila Renault Trucks tuotepäälliköksi
04.09.2019 22.20PSA-yhtymä aloittaa suurikokoisten pakettiautojen valmistuksen Puolan Gliwicessä
04.09.2019 17.11Nokian Renkaat esittelee uuden, koneiden käyttömahdollisuuksia laajentavan joka alustan renkaan Agritechnica 2019 -messuilla
04.09.2019 15.22Työkoneiden ja hyötyajoneuvojen elektronisten ohjausjärjestelmien valmistaja Technion Oy osaksi HYDAC-ryhmää
04.09.2019 14.11PiiMega Oy:n trukkisovellus voitti Puumessujen uutuustuotekilpailun
04.09.2019 8.11Ammattilehden Mediarekka MAXPOssa osastolla C59 - tervetuloa hakemaan uusimmat lehdet & nauttimaan tarjoilusta
03.09.2019 14.22LUE TÄSTÄ! Syksyn järkälemäinen Kivirock maarakennus- ja kaivosalan ammattilehti on ilmestynyt
03.09.2019 13.21Hirsirakentaja Salvos Finland Oy kolminkertaistaa tuotantotilansa Pyhännällä
03.09.2019 12.19Citroën ja Peugeot hyötyajoneuvojen myynnin kasvu markkinoiden korkein
02.09.2019 16.45Better with Less - Design Challenge 2019-2020 -pakkaussuunnittelukilpailu käynnistyy
02.09.2019 16.30Suomen Metsästäjäliitto: Valmisteilla lyijynkäytön totaalikielto ammuksissa ja kalastusvälineissä
02.09.2019 13.30Pakettiautojen ensirekisteröinnit ennätyslukemiin elokuussa
02.09.2019 13.25Henkilö- ja pakettiautoilta edellytetään jatkossa liikenteessä tehtävää päästömittausta
02.09.2019 12.12Volkswagen Hyötyautoilla ennätyskuukausi elokuussa
02.09.2019 7.00TTS Työtehoseura haastaa työvoimapulaa Varsinais-Suomessa
01.09.2019 14.44Ammattilehden Facebook sivuilla jo yli 9.100 tykkääjää - määrä kasvaa vahvaa tahtia!
01.09.2019 12.11Ylä-Lapin riekkokanta viime vuoden tasolla
01.09.2019 9.00Hallitus esittää Suomelle uusia lentoliikennesopimuksia
31.08.2019 13.11AMMATTILEHTI KOEAJAA: Renault Kangoo Z.E. Power Maxi - Sähköinen jakoraketti
31.08.2019 9.11Kivihiilen kulutus väheni 19 prosenttia tammi-kesäkuussa
30.08.2019 19.00Metsänhoitotöitä tehtiin lähes 700 000 hehtaaria vuonna 2018
30.08.2019 18.11Muovista metsään: kestäviä ratkaisuja Suomen vihreästä kullasta
30.08.2019 13.12Bruttokansantuote kasvoi 0,5 prosenttia edellisestä neljänneksestä
30.08.2019 10.01Metsä Fibre ja A-Insinöörit sopimukseen Rauman mäntysahan hankesuunnittelun rakennuttamiskonsultoinnista
29.08.2019 14.15Metsähallituksen pääjohtaja Pentti Hyttinen jättää tehtävänsä
29.08.2019 12.40Mercedes-Benz GLB tuo suorituskykyä kysyttyyn kaupunkimaasturien luokkaan
29.08.2019 12.17Helly Hansenin uusi camo-kuosi valloittaa työmaat
29.08.2019 12.10Maailman ensimmäinen moottoroitu jäätä murtava irtokeula laskettiin vesille
29.08.2019 12.00MAN julkaisi eTGE -täyssähköpakettiauton hinnan Suomessa
28.08.2019 21.00John Deeren nettovoitto oli 899 miljoonaa dollaria kolmannella vuosineljänneksellä
28.08.2019 17.20Uusia Neste MY uusiutuvaa dieseliä myyviä asemia Kalifornian pohjois- ja keskiosiin
27.08.2019 18.11Suomen Hyötytuulelta investointipäätös Polusjärven tuulipuistosta Pyhäjoelle
27.08.2019 14.00Euroopan komissio puuttui kevytautojen markkinoille tuloon
27.08.2019 13.37Traffic Management Finlandin toimitusjohtaja vaihtuu
27.08.2019 11.00VIELÄ EHDIT MAINOKSELLA! Järkälemäinen Kivirock lehti valmistuu Maxpoon - varaa nyt oma ilmoituspakettisi
27.08.2019 9.11Toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström jättää Stora Enson vuonna 2020
26.08.2019 13.38Yamaha All Terrain Tour käynnistyy - katso tästä kiertueaikataulu
26.08.2019 8.27Kevytautolaki loppusuoralla - Rajoittimille haettava virallinen hyväksyntä
25.08.2019 18.01AMMATTILEHTI KOEAJAA: Mercedes-Benz X 350 d 4Matic Progress - Harvojen herkku
25.08.2019 9.22Ammattikuljettaja, muista hakea pätevyyskorttisi ajoissa
24.08.2019 16.11Metsäkoneurakointi J. Nousiainen Oy: Kaluston optimointia kotimaisilla varusteilla
24.08.2019 12.01AMMATTILEHTI KOEAJAA: Scania R 650 XT 8x4*4 puutavara-auto - Hand made in Jyväskylä
24.08.2019 10.11Lapinsalmen sillan rakentaminen käynnissä Repoveden kansallispuistossa
23.08.2019 15.33Ammattilehden Mediamobiili mukana Länsirannikon Konepäivässä Ulvilassa huomenna lauantaina 24.8.2019
23.08.2019 15.11Ylelliset metsäkoneet herättävät mielenkiintoa - kansanedustaja Joakim Strand vieraili Logsetin tehtaalla
23.08.2019 12.11Suomen ensimmäinen Etanoli-Scania näytillä Maxpossa
23.08.2019 8.00Uusi 200 km/h kulkeva maisematoimisto? Kolme kymmenestä hyödyntää matka-aikaa työskentelyyn
22.08.2019 20.11Wuudis Solutions ja Spacebel vientiyhteistyöhön sähköisissä metsäpalveluissa
22.08.2019 19.00Teboil D-päivät kuljetusalan ammattilaisille 27.8.-10.9. - katso tästä paikkakunnat!
22.08.2019 11.11Työllisten määrä pysyi lähes ennallaan, työttömyys väheni vuoden takaiseen verrattuna
21.08.2019 18.44Komatsu Forest mukana Länsirannikon Konepäivät Ulvilassa MM-terminaalissa tulevana lauantaina 24.8.2019
21.08.2019 18.11Enemmän kokoja, tehokkaampaa urakointia ympäri vuoden - Nokian Hakkapeliitta TRI -rengasperhe laajenee
21.08.2019 16.44Land Rover Discovery tehostaa malarian kenttätutkimusta
21.08.2019 11.00Liikennekaasun tankkausasemaverkosto laajenee Seinäjoelle
20.08.2019 9.05MAINOSTAJA! Järkälemäinen Kivirock lehti valmistuu Maxpoon - varaa nyt oma ilmoituspakettisi
20.08.2019 9.00Fordilta edistyksellinen navigaattori Ranger Raptor lava-autoon
20.08.2019 8.54Työttömyys väheni vuodentakaisesta
20.08.2019 8.23Puunhalausviikon teemana monimuotoisuus - yhtä puuta halaamalla halaat montaa kymmentä eri lajia
19.08.2019 18.11Mukava Logset 5F GT kuormatraktori toimitus Portugaliin
19.08.2019 15.11Kuudesluokkalaiset tutustuvat talousmetsien kestävään käyttöön
19.08.2019 9.00Rautatahrat irtoavat Sonax Xtreme raudanpoistoaineella
18.08.2019 11.11Liikenne- ja viestintäministeriön budjettiehdotus 3,5 miljardia euroa
17.08.2019 21.11AMMATTILEHTI KOEAJAA: MAN eTGE 3.140 - Sujuvasti sähköllä
17.08.2019 11.11Metsäteho: Suuremmat junavaunut tehostaisivat puukuljetuksia
16.08.2019 11.35Clark Tracks kasvattaa tuotantokapasiteettiaan

Näytä lisää »