Energiavuosi 2016: Sähkönkäyttö kääntyi nousuun

29.01.2017 12.55

sahkojohdot-552-200.jpg

Usean laihan vuoden jälkeen vuosi 2016 merkitsi käännettä sähkönkäytössä. Käyttö kasvoi 3,1 prosenttia, minkä voi arvioida osaltaan ilmentävän Suomen talouskehityksen piristymistä.

Sähkönkäyttö on aina heijastanut taloudellista toimeliaisuutta, ja tekee sitä edelleenkin, vaikka teollisuus ei veturina enää välttämättä toimisikaan. Näin arvioi Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä Sähkövuosi 2016 -tilastotietoja.

Asumisen ja maatalouden sekä palveluiden ja rakentamisen sähkönkäyttö kasvoi viime vuonna 4,6 prosenttia. Noin puolet sähkön kokonaiskulutuksen kasvusta selittyy edellisvuotta suuremmalla lämmitystarpeella. Tästä huolimatta luvut osoittavat selvästi talouden piristymistä. 

Teollisuuden sähkönkäyttö kasvoi 1,6 prosenttia, vaikka teollisuuden toimialoista suurimman käyttäjän, metsäteollisuuden kulutus väheni 1,5 prosenttia. Metsäteollisuuden sähkönkäytön lasku johtuu tuotannon rakenteellisesta muutoksesta. Kemianteollisuudessa ja metallinjalostuksessa sen sijaan kirjattiin runsaan 4 prosentin kasvu – ja muussa teollisuudessa peräti yli 6 prosentin kasvu.

Teollisuuden sähkönkäyttö oli viime vuonna vajaat 40 TWh, noin 47 prosenttia kokonaiskäytöstä. Vielä ennen taantumaa vuonna 2007 teollisuus käytti sähköä 48 TWh, mikä oli 53 prosenttia kokonaiskäytöstä. 

Nettotuonti ennätyslukemiin – sähköntuonnissa hyvää ja huonoa

Suomi käytti sähköä viime vuonna 85,1 terawattituntia (TWh). Käytöstä katettiin nettotuonnilla 22,3 prosenttia ja Suomen omalla tuotannolla 77,7 prosenttia.

Sähkön nettotuonti (19 TWh) oli yli viidenneksen sähkön kokonaiskäytöstä. Näin paljon ei sähkön tarpeesta ole koskaan aiemmin katettu tuonnilla. Nettotuonti kasvoi edellisvuodesta 16 prosenttia. Sähkön kokonaiskäytön kasvu katettiin käytännössä tuonnilla.

Nettotuonnin kasvua siivittivät erityisesti alkuvuoden hyvin alhaiset sähkön tukkumarkkinahinnat pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla. Edullista sähköä oli saatavilla läpi vuoden Pohjoismaista runsaasti. Alkusyksystä vesitilanne heikkeni hieman ja sähkön hintataso nousi, jolloin tuonnin määrä lännestä väheni joksikin aikaa.

Eniten sähköä tuotiin Ruotsista (15 TWh), joskin tuonti sieltä hieman laski edellisvuodesta. Sen sijaan tuonti Venäjältä (5,9 TWh) lisääntyi miltei 50 prosenttia.  

Jukka Leskelä näkee laajassa sähköntuonnissa sekä hyviä että huonoja puolia. Hyvää on se, että pohjoismaiset sähkömarkkinat toimivat niin kuin pitää: edullisesti tuotettua sähköä siirtyy sinne, missä sitä on edullisempaa ostaa kuin tuottaa itse. Ilman siirron pullonkauloja tuonti olisi ollut vieläkin suurempaa. Onneksi Suomen Fingrid ja Ruotsin Svenska Kraftnät ovatkin jo sopineet siirtoyhteyden kasvattamisesta maidemme välillä.

- Suuren sähköntuonnin haittapuolena on se, että oma voimalaitoskantamme vähenee ja kykymme huolehtia sähkön riittävyydestä kaikissa tilanteissa heikkenee. Tilanteeseen ei ole nopeaa ja kustannustehokasta ratkaisua, mutta valmistuva ydinvoimalaitosyksikkö tuo tähän huomattavaa helpotusta.

Oleellista Leskelän mukaan on kuitenkin, että kaikessa energiapoliittisessa päätöksenteossa otetaan kotimaisen sähköntuotannon kilpailukyky huomioon. Tämä koskee niin verotusta kuin lupa- ja hallintomenettelyjä.

Myös tuulivoimassa yllettiin ennätyksiin voimalaitosmäärän kasvaessa. Ei kuitenkaan sellaisiin kuin oli ennakoitu. Odotuksia alhaisemmat tulokset johtuivat pääasiassa huonosta tuulivuodesta, joka koettiin vuonna 2016 koko Pohjolassa.

Asennettua tuulivoimakapasiteettia oli vuoden 2016 lopussa 1533 MW ja tuotantoa syntyi runsaat 3 TWh.

– Kuluvan vuoden aikana valmistuu vielä huomattava määrä uutta tuulivoimaa ja vuosituotanto nousee parin vuoden kuluessa noin kaksinkertaiseksi, Leskelä arvioi.

Ennätysten tammikuu

Sähkön kaikkien aikojen kulutushuippu, 15 177 megawattia, osui tammikuun alkuun, 7.1.2016 klo 17–18, jolloin kotimainen sähköntuotantokapasiteetti (10 889 MW) oli lähes täydessä käytössä ja tuontia oli 4 328 MW. Myös hetkellinen sähkön tuonnin taso oli kaikkien aikojen ennätys. Se tosin rikottiin heti vuoden 2017 alussa.

Tammikuussa 2016 koettiin varsin pitkä pakkasjakso, minkä myötä myös kuukausitason sähkönkäyttöennätys (9,3 TWh) saavutettiin tuolloin. Mutta merkille pantavaa on myös, että kuluvan talven joulukuussa sähkönkäyttö kasvoi 5 prosenttia ja ylsi 8,1 TWh:iin, vaikka kuukausi oli huomattavan lämmin.

Kuluvan talvikauden toistaiseksi suurin tilastoitu huipputeho, 14 273 megawattia, saavutettiin torstaina 5.1.2017 klo 15.

Hiilidioksidipäästöt kasvoivat hieman

Sähköntuotannon päästöt hiilestä, maakaasusta ja turpeesta olivat viime vuonna 6,9 miljoonaa tonnia hiilidioksidia, 8 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Kasvu johtui kivihiilen käytön hienoisesta lisääntymisestä sekä lämmön ja sähkön yhteistuotannossa, että sähkön erillistuotannossa.

- Hiilen käyttö oli kuitenkin lähihistorian toiseksi alhaisinta, samoin kuin sähköntuotannon kasvihuonekaasupäästöt. Sekä hiilenkäytön että kasvihuonekaasupäästöjen suunta on selvästi alaspäin, vaikka yksittäisinä vuosina on vaihtelua.

Suomessa tuotettu sähkö oli viime vuonna 78-prosenttisesti kasvihuonekaasupäästötöntä. Uusiutuvien energialähteiden osuus oli 45 prosenttia sähköntuotannosta ja kotimaisten energialähteiden osuus 50 prosenttia.

- Jatkossa on tärkeää, että EU:n päästökaupan roolia voidaan vahvistaa, jotta hyvä kehitys päästöjen vähentämisessä voi jatkua tulevaisuudessa ilman veronmaksajille kalliita tukijärjestelmiä. EU:n komissio onkin tehnyt tästä hyvät aloitteet. Olen hyvin luottavainen sen suhteen, että markkinat ohjaavat sähköntuotannon ilmastoneutraaliksi, Leskelä sanoo. 

Markkinahinnat nousivat

Sähkön markkinahinnat pysyivät vuoden 2016 alkupuoliskolla hyvän vesitilanteen ansiosta edellisen vuoden alhaisella tasolla, mutta nousivat sittemmin selvästi tasoittuakseen jälleen loppuvuodesta. Keskimäärin markkinasähkön hinta oli Suomessa viime vuonna 3,25 snt/kWh, yli 9 prosenttia korkeampi kuin vuonna 2015 keskimäärin.

Tuttuun tapaan Suomen aluehinta Nord Pool Spot -sähköpörssissä oli ajoittain selvästi korkeampi kuin systeemihinta. Suomen aluehinnan 2016 keskiarvo ylitti systeemihinnan enemmän kuin 0,5 snt/kWh.

28.03.2020 15.33Bruks 806.2 autohakkuri - Korkeaa tuottavuutta matalin käyttökustannuksin
28.03.2020 9.11Puupellettien tuotanto väheni ja tuonti lisääntyi vuonna 2019
28.03.2020 8.11Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä kasvoi vuoden 2019 viimeisellä neljänneksellä
27.03.2020 17.10Work Cars tarjoaa laadukkaat hyötyajoneuvot lyhyellä toimitusajalla
27.03.2020 14.54Turvallisuus ennen kaikkea - rengaspaineiden valvontajärjestelmät kehittyneet merkittävästi
27.03.2020 14.33Sopimusasiakkaat tyytyväisiä palveluun - Leasing kasvattaa suosiotaan nosturikaupassa
27.03.2020 14.25Kuorma-autovalmistajista Sisu Auto piti tuotannon pisimpään käynnissä
27.03.2020 14.21Uudet Stihl sahat nyt kotiinkuljetuksella kautta maan
27.03.2020 13.11Land Rover liikuttaa Punaisen Ristin vapaaehtoisia koronaoperaatiossa
27.03.2020 10.00H. Weckman Oy:n nosturitelineiden tekijänoikeudet Wintersteel Oy:lle
27.03.2020 8.43Metsämiesten säätiöltä 1,6 miljoonaa apurahoja
27.03.2020 8.30Ford-korjaamoilla on otettu käyttöön "No Touch" -toimintatapa
26.03.2020 18.04Doosan 140 LCR + Logset TH45: Onnistunut kaivukoneharvesteri
26.03.2020 17.00Kuorma-autot ja hyötyajoneuvot muuttuviin kuljetustarpeisiin Volvo Truck Rentalista
26.03.2020 15.55KILA:lta lausunto vuosina 2020?2023 sovellettavien verohuojennuspoistojen käsittelystä
26.03.2020 15.00Ajo- ja lepoaikoihin määräaikainen poikkeus
26.03.2020 14.33Suomi ja Ruotsi sopivat Tornionjoen kalastusmääräyksistä kalastuskaudelle 2020 ja keväälle 2021
26.03.2020 10.00Havupuiden käpysadoissa runsasta vaihtelua
26.03.2020 9.40Hyviä uutisia siitepölyallergikoille
26.03.2020 9.30Akkukäyttöinen vesipumppu-uutuus
25.03.2020 16.33Jousitukku laajentanut toimitilojaan - nopeat varastotoimitukset ykkösasia asiakkaille
25.03.2020 13.11Kumipyörärahdin merikuljetukset varmistetaan Huoltovarmuuskeskuksen toimenpitein
25.03.2020 12.00Roadscannersin diagnostiikalla teiden korjauskulut kuriin
25.03.2020 11.15Valmet ja Orora-yhtiön Botanyn tehdas uusivat tehtaan kunnossapidon ulkoistussopimuksen Australiassa
25.03.2020 9.41Leatherman monitoimityökaluvalikoima kasvaa FREE K-sarjalla
25.03.2020 9.33Volkswagen palkitsee mekkiuskolliset yksityisasiakkaat pidemmällä takuulla
24.03.2020 17.10Suomen pohjoisin puutavara-auto operoi Enontekiön Kuttasesta käsin
24.03.2020 12.35PONSSE Express rahtipalvelut lähellä asiakasta
24.03.2020 11.39Valmet toimittaa ulkopakkauskartonkikoneen avainteknologiat Sri Andalille Intiaan
24.03.2020 10.33Logsetin vuosi 2019 oli ennätyksellinen
23.03.2020 15.00Veho turvaa hälytysajoneuvojen ja kriittisten kuljetusten liikkumisen poikkeustilanteessa
23.03.2020 13.00JM-Forest Oy: Ergonominen Logset-koneketju tehostaa työntekoa
23.03.2020 9.00Fuchs kasvattaa voiteluainetarjontaa pohjoismaissa
23.03.2020 8.32Turvallisuutta edistävät 4light-tuotteet Kaha-jälleenmyyjiltä
22.03.2020 15.22HYVIÄ UUTISIA! Ammattilehden verkko- ja somekanavat tarjoavat loistavan mahdollisuuden markkinointiin
22.03.2020 15.00Komatsu Forestin valokuvauskilpailun helmikuun voittaja on valittu
22.03.2020 12.10Tehokkaasti toimiva kenttähuolto tärkeä asia metsäkoneurakoinnissa
22.03.2020 9.00EU:n liikenneministerit keskustelivat koronaviruksen vaikutuksesta liikennesektoriin
21.03.2020 15.11Komatsu Forest Oy etsii palvelukseensa ammattitaitoista metsäkoneasentajaa Jyväskylän uuteen palvelukeskukseen
21.03.2020 12.55Tulli tarkentaa tavaraliikenteen määritystä koronavirustilanteessa
21.03.2020 10.33Tomi Reinikainen, Veljekset Reinikainen Oy: Koneyrittäminen on jatkuvaa toiminnan kehittämistä ja muutokseen sopeutumista
20.03.2020 18.24Seppo Korpi, Korpikuljetus Oy: Hybriditeknologia loistava puunajossa
20.03.2020 14.09Helikopteri levittää tuhkaa ja lannoittaa Metsähallituksen turvemaita
20.03.2020 14.04Pehmeiden maiden CoverX -erikoistela sopii laajasti myös yleiskäyttöön
20.03.2020 13.21Fingridille jälleen loistava tulos kansainvälisessä ITOMS-tutkimuksessa
20.03.2020 11.04Stora Enson Varkauden tehtaan kiinteistöteknisen huollon palvelutarjoaja vaihtuu
20.03.2020 10.20K-Auto ja sen edustamien merkkien jälleenmyyjät ja merkkihuollot palvelevat myös digitaalisten etäpalveluiden kautta
19.03.2020 14.47Tähteiden ja kierrätyspuun energiakäyttö kasvoivat 2019
19.03.2020 14.42Ilmaston lämpeneminen muuttaa Suomen metsäkasvillisuutta
19.03.2020 12.25Taloushallintoliitto: Palkanlaskennan erityistilanteita korona-aikana
19.03.2020 11.52WWF käy metsätalouden ravinnevalumien kimppuun kosteikon avulla
19.03.2020 11.00Myös Scania rajoittaa kuorma-autojen tuotantoa
18.03.2020 13.00Nimityksiä MAN Truck&Bus Finlandissa
18.03.2020 12.56Korkeakoulujen yhteishaku alkaa: tarjolla 46 600 aloituspaikkaa
18.03.2020 12.50Toyota keskeyttää tuotannon Euroopan tuotantolaitoksilla - Suomessa kaikki Toyota-liikkeet palvelevat normaalisti
18.03.2020 12.30Maatalouden investointien määrä jatkoi kasvuaan viime vuonna
18.03.2020 12.27Ponsse Oyj kutsuu henkilöstön yhteistoimintaeuvotteluihin
18.03.2020 11.45Tavara- ja henkilöliikenteen järjestöt esittävät lievennyksiä ajo- ja lepoaikasäännöksiin
18.03.2020 11.28Renault Trucks keskeyttää neljän tehtaan toiminnot Ranskassa
18.03.2020 10.46LänsiAuto tarjoaa 100 ajoneuvoa julkisen terveydenhuollon ammattihenkilöiden tilapäiseen käyttöön
18.03.2020 9.19Kalan ja kalatuotteiden viennissä kasvua
18.03.2020 9.13Nokian Renkaat: Kuusi vinkkiä kesärenkaiden turvallisuuden varmistamiseen
18.03.2020 9.11Ford seisauttaa auto- ja moottorituotannon Euroopassa
17.03.2020 17.00Ensimmäinen DAF CF Electric -jätteenkuljetusauto liikenteeseen
17.03.2020 13.01Renault Trucks ylläpiti markkina-asemansa kansainvälisillä markkinoilla 2019 - Suomessa kasvu jatkuu
17.03.2020 9.11Uusi tuotantolaitos tekee renkaiden kierrätyksestä aiempaa fiksumpaa
17.03.2020 8.44Valmet toimittaa maailman nopeimman päällystetyn kartongin koneen APP:n Guangxi Jingui Pulp and Paperille Kiinaan
16.03.2020 17.00IQR Flex Hammer: Nopeakäyntinen vasaramurskain epäpuhtaalle kierrätyspuulle
16.03.2020 11.01Uusi Nokian Hakkapeliitta Truck E2 -rengas ja Noktop Hakkapeliitta E2 -pinta vievät yhteisvoimin talvipidon, ajomukavuuden ja turvallisuuden uudelle tasolle
16.03.2020 10.11Metsäteollisuus ry: Alkuvuoden puukauppa hiljaista
16.03.2020 8.11MTK:n uusi ohjelma kannustaa luonnon monimuotoisuuden edistämiseen maa- ja metsätaloudessa
15.03.2020 11.00Saku Koistiselle ProSilva S4 -harvesteri Nilsiään
15.03.2020 10.00Tankkausetuja ammattiliikenteen D-automaateilla
15.03.2020 8.00Asetusluonnos metsien tuhkalannoituksesta lausunnolle
14.03.2020 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 70C21H A8 - Päivitetty kantavuuskuningas
14.03.2020 13.11Ammattilehti tarjoaa 100 % vain Hyviä uutisia!
14.03.2020 10.00Logset on varteenotettava vaihtoehto Ruotsin markkinoilla
13.03.2020 15.01Ponsselle myönnettiin Etiikkapalkinto
13.03.2020 13.11DSM aloittaa yhteistyön SABICin ja UPM Biopolttoaineiden kanssa tehdäkseen biopohjaista Dyneema® -kuitua
13.03.2020 7.01Kaupan liikevaihto kasvoi tammikuussa 2,1 prosenttia
12.03.2020 16.33Komatsu Forestin palvelukeskus virallisesti käyntiin Jyväskylässä 13.3.2020
12.03.2020 10.33Nurminen Logisticsin juna ennätysajassa Kiinasta Suomeen
12.03.2020 7.11Ensimmäisistä TPMS-tunnistimista loppuvat pian akut - autoilijoille tiedossa kuluja
11.03.2020 16.10Mammuttirekka liikenteeseen - VR Transpoint tuo maanteille uusien mittojen mahdollistamaa tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää kalustoa
11.03.2020 14.11Seppätec Oy Kärsämäeltä Prosilvan sopimushuoltajaksi
11.03.2020 12.00Renault Trucks aloittaa sähkökuorma-autojen sarjatuotannon
11.03.2020 9.00Mahdollisuuksien metsä -kampanja kannustaa yläkoululaisia metsäalalle
10.03.2020 13.11Energiapuun korjuunäytös Vihtavuoressa tulevana lauantaina 14.3.
10.03.2020 12.01Mercedes-Benz Vito uudistuu - keskiössä ympäristöystävällisyys ja turvallisuus
10.03.2020 9.00Veli Pusa Volvo Truck Centereiden Länsi-Suomen aluejohtajaksi
10.03.2020 8.00EK: Kilpailukyvyn vahvistaminen ja kestävä markkinatalous ovat parasta teollisuuspolitiikkaa EU:lle
09.03.2020 13.44Renault Trucksin Start & Drive Excellence Predict on uusi ennakoiva huolto
09.03.2020 7.55Metsäteollisuus kirii kohti fossiilittomia tehtaita - miten päästään lähes nollaan jo vuonna 2035?
08.03.2020 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Renault Trafic 170 dCi L2H1 EDC NAVI EDITION: Mallipäivitys toi automaatin Traficiin
07.03.2020 11.00Mercedes-Benzin lataushybriditarjonta laajenee lähes 30 malliin vuoden loppuun mennessä
07.03.2020 9.00Metsänomistajan päivä 14.3. kerää yhteen tuhat metsänomistajaa ja kymmeniä toimijoita
06.03.2020 22.50LUE TÄSTÄ! Kevättalven jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt
06.03.2020 10.11Kemin biotuotetehtaan ympäristövaikutusten arviointiprosessi on päättynyt
06.03.2020 10.00Bridgestonelle kärkisija vuoden 2020 Supplier Engagement Leaderboard -ryhmässä
05.03.2020 11.00Volvo Cars käynnistää uuden akkukokoonpanolinjan tehtaallaan Gentissä

Näytä lisää »