Kuljetus V. Hirvonen Oy: Puunajoa tähtikeulalla yli puoli vuosisataa

05.04.2021 12.00

mese13.jpg

Kuljetus V. Hirvonen Oy:lle valmistui vuodenvaihteessa uusi Mercedes-Benz Arocs 3263 puutavara-auto, minkä päällerakenteet valmisti ProTruck Joensuu.

(kuva yllä: Kuljetus V. Hirvonen Oy:n uusi Mercedes-Benz Arocs 3263 puutavara-auto purki kuormaa Kiteen juna-asemalla tammikuun pakkasissa. Kesla 2114ZT nosturilla. Auton päällirakenteet ovat uutta Pro Truck Joensuun käsialaa.)

Kuljetus V. Hirvosen puunajon historia alkoi 1950-luvun puolivälissä Kiteellä, jolloin Erkki Hirvonen aloitti kuljetusyrittämisen - toki siihen aikaan kuljetettiin kuorma-autolla paljon muutakin. Alussa puuta ajettiin Ahlströmille, sitten Tehdaspuulle ja UPM Kymmenelle - tänä päivänä hyvä yhteistyö jatkuu UPM:n Keski- Karjalan alueella. 

- Itse olin puunajossa mukana tietenkin jo pikkupojasta. Vuonna 1997 jatkoin isän liiketoimintaa yhdessä lankomiehen Pekka Kojon kanssa, jonka sitten lunastin pois vuonna 2014 ja nykyisellä nimellä on toimittu kol- misen vuotta, kertoilee kuljetusyrittäjä Vesa Hirvonen

kitee3.jpg

(kuva: Ensimmäinen Mercedes-Benz kuorma-auto tuli Hirvosille 60-luvun loppupuolella ja siitä lähtien on puuta ajettu tähtikeulalla - jo yli 50 vuotta yhtä soittoa.)

Yli 50 vuotta puunajoa Mercedes-Benzillä

Ensimmäinen Mercedes-Benz kuorma-auto tuli Hirvosille 60-luvun loppupuolella.

- Olemme olleet aina yhden auton kuljetusyritys joten Mercedes-Benzillä on ajettu jo yli 50 vuotta yhtä soittoa. Oman yrittäjäurani aikana olen ostanut seitsemän uutta tähtikeulaista puutavara-autoa. Parista viimeisestä Arocsista on kaupat tehty hyvässä hengessä Veho Kuopion Jukka Pulkkisen kanssa, toteaa Hirvonen. 

kitee2.jpg

(kuva: Hydraulinen nosturi muutti puunajon tehokkuuden ja työturvallisuuden uudelle tasolle. Kuvassa tehdään erillisellä lastausautolla kuormaa kuljetusautoon talvimaisemissa 70-luvun alkupuolella - molemmat tietenkin Mercedes-Benzejä.)

Auton vaihtoväliksi on muodostunut noin kolme vuotta, jonka aikana mittariin kertyy lähes puoli miljoonaa kilometriä. 

- Ajamme kolmessa vuorossa kolmen miehen voimalla - itseni lisäksi rattia kääntävät Harri Toivanen ja Arto Hasunen. Puuta kuljetetaan lyhyttä siirtoa metsästä Kiteen juna-asemalle ja Puhokselle uittovarastoon, mistä niitä aletaan ajamaan keväällä järveen. Joskus harvoin käymme pidemmällä keikalla viemässä koivutukkia UPM:n Joensuun ja Savonlinnan vaneritehtaille. Ajomatkat ovatkin keskimäärin vain 30-40  kilometrin luokkaa suuntaansa ja keskinopeus noin 30 km/h tienoilla. Silti vuodessa kilometrejä kertyy autoon lähes 150 000 kilometriä ja käyttötunteja suhteessa paljon enemmän, sillä kuormat tehdään ja puretaan nosturilla, sanoo Hirvonen. 

kitee1.jpg

(kuva: Kuljetus E. Hirvosen ensimmäisiä Mercedes-Benz puutavara-autoja muisteltiin jo 80-luvun puolivälissä Alukarikka-lehdessä. Paljon on autot niistä ajoista kehittyneet mutta monet perusasiat ovat pysyneet samoina.)

Polttoainetaloudellisesti

Uusi 2+2 akselirakenteinen 630 hevosvoimainen Arocs on osoittautunut heti startista edellistä mallia polttoainetaloudellisemmaksi.

- Vaikka auto on vielä uuden kankea ja ajomme on lyhyttä siirtoa mäkisessä maastossa, niin 15 000 kilometrin keskikulutus on ollut 69,4 litraa satasella. Se on hyvä lukema 76 tonnin kokonaismassalla lumisissa olosuhteissa talvirenkailla ja -dieselillä ajettaessa, kommentoi Hirvonen.

Kehitys menee eteenpäin

Vesa Hirvonen ja haastatteluhetkellä uuden auton ratissa ollut kuljettaja Arto Hasunen toteavat kehityksen kulkeneen jälleen eteenpäin:

- Olihan se aluksi outoa kun perinteisiä peilejä ei enää ollut mutta nyt kun kamerapeileihin alkaa tottua niin ne ovat tosi hyvät. Ohjaamon sisällä olevat isot näytöt ovat aina puhtaat vaikka taivaalta sataa mitä eikä kameroidenkaan kanssa ole ollut ongelmia lumimyräkässä kovilla pakkaskeleillä. Perinteinen analoginen mittaristo on korvattu digitaalisella näytöllä, mikä on tosi selkeä ja helppo käyttää. Muita uudistuksia on Powershift 3 -vaihdeautomatiikkaan tullut ECO-alue - usein kuitenkin käytämme vaihteistoa manuaalisesti lyhyillä ajopätkillä haastavissa maasto-olosuhteissa. Maastossa Arocs on kuin kotonaan sillä maavaraa on riittävästi ja keula riittävän korkealla niin että se ei ota osumia kantoihin tai kiviin.

mese43.jpg

(kuva: Kuljetus V. Hirvosen kuljettaja Harri Toivanen kehuu uutta Mercedes-Benz Arocsia aiempaakin mallia paremmaksi: - Kehitys on mennyt taas monessa asiassa eteenpäin.)

Toimivat huoltopalvelut kaiken perusta

Erittäin merkittävässä roolissa pitkässä Mercedes-Benz historiassa on Hirvosen mukaan toimivat huoltopalvelut:

- Alueellamme virallisena Mercedeksen merkkihuoltona toimiva Karjalan Yhdistelmäjarrut on aivan loistava talo ja Tolosenmäellä asiakasta palvellaan. Tähän uuteen autoon valitsimme Select -huoltosopimuksen mikä kattaa perushuoltojen lisäksi voimansiirron huollot kolmen vuoden ajan.

mese33.jpg

(kuva: Kuljetus V. Hirvonen on tyytyväinen väkivahvaan 14 tonnimetriseen Keslan keskitolppa-Z nosturiin ja sähköohjaukseen, mikä ansiosta kuljettajien olkapäät ja kyynärpäät eivät tule kipeäksi.)

Z-mallin nosturi sähköohjauksella

Jos oli Hirvoselle auton merkki itsestään selvä asia uutta investointia mietittäessä niin oli nosturinkin.

- Kotimaiset Keslan nosturit valmistetaan Joensuussa ja niitä meillä on ollut todella pitkään; jo aikanaan Forestereita. Kaupat uudesta Kesla 2114ZT nosturista tehteen Kongan Konepajan Petri Lievosen kanssa, jonka kanssa on kätelty monta uutta nosturia. Aikanaan ostimme Petriltä myös Mercedes-Benz autoja silloin kun hän oli Vehon palveluksessa ja isäni teki autokauppoja sitä ennen Petrin isän Martin kanssa joten luottamus on pelannut vuosikymmeniä, kertoo Hirvonen.

Keskitolppainen Z-mallin nosturi taittuu kätevästi auton perään mistä on Hirvosen mukaan paljon hyötyä:

- Kun ajetaan lyhyttä siirtoa ja kuormataan jatkuvasti niin Keslan Z-mallin nosturi on kätevä taitella auton perään. Ja kun nosturin puomille ei tarvi jättää nuppikuormaan lovetusta niin puita mahtuu enemmän kyytiin. Z-nosturi lisää myös turvallisuutta kun uittoon tai tehtaalle ajettaessa nosturia ei tarvitse siirrellä purkukoneen edestä jol- loin nosturiin hyppiminen vähenee. Kuormaamisessa 14 tonnimetrin Kesla on väkivahva joten mättämisessä pitääkin olla järki päässä että auton rakenteet kestää. Keslan IQAN -sähköohjaukseen siirryimme jo edellisessä nosturissa ja se oli todella viisas päätös; enää ei ole olkapäät ja kyynärpäät olleet kipeät.

Jatkokärrystä edelleen hyötyä

Kuljetus V. Hirvosen Mercedeksen perässä kulkee 5-akselinen Weckmanin jatkovaunu.

- Weckmania on hinattu vuodesta 1997 lähtien - välissä oli yksi Jyki mutta sitten palattiin Heinolan laatuun. Kun yhdistelmät ovat kasvaneet niin jatkovaunusta on hyötyä ahtaissa paikoissa sompaillessa ja tiukoista liittymistä päätielle ajettaessa, sanoo Hirvonen.

mese23.jpg

(kuva: Erikoisteräksinen ProVaruste -runkorakenne kiinnitetään autoon pulttaamalla ilman hitsaamista. Sisäpuolinen nosturiteline ja karkaistusta alumiinista tehty etusermi ovat myös Pro Truck Joensuun valmistusta.)

Uusi Pro Varuste on laadukas päällirakenne

Uuden auton päällirakenteessa Vesa Hirvonen päätyi täysin uuteen Pro Varuste -tuotteeseen. 

pro4.jpg(kuva: Paljon kuormattaessa öljyn liiallisen lämpenemisen estävä hydrauliikan lauhdutin asennettiin suojaan etusermin taakse samoin kuin Kovin sermisäiliö.)

- Vaikka kyseessä olikin Pro Truck Joensuun ensimmäinen puutavara-auton päällerakenne niin työn laatu on todella laadukasta. Erikoisteräksinen runko on kevyt ja luja - kiinnitys on tehty auton runkoon pulttaamalla ilman hitsaamista. Myös sisäpuolinen, hydraulisella kiristimellä varustettu nosturiteline on onnistunut. Pankoiksi valitsimme Terminator XXL:t joissa on suuri kuormatila. Hydrauliikka on suunniteltu toimivaksi ja sen sydän on HAWE V60N 130 säätötilavuuspumppu. Järjestelmään asennettiin myös lauhdutin suojaan etusermin taakse, mikä estää öljyjen lämpenemisen kesällä sillä kuormaamme todella paljon. Ensimmäinen Pro Varuste päällerakenne joutuukin meidän mättämisessä todelliseen kestotestiin mutta uskoisin että se kestää, toteaa Hirvonen.  

19.12.2023 12.31Kia ja Mitsubishi saavat uuden jälleenmyyjän Porvoossa
19.12.2023 11.00Euroopan unionin 12. pakotepaketti laajentaa entisestään EU:n Venäjälle kohdistamia vienti- ja tuontipakotteita
19.12.2023 8.22Terhi tuo markkinoille uuden venemallin
18.12.2023 16.01Hyviä uutisia! Jouluspesiaali tulee taas - varaa joulutervehdyksesi nyt
18.12.2023 14.44Juha Nevalainen, Scania: 25 vuotta hyvää henkeä organisaatioon ja käytettävyyden kasvua asiakkaille
18.12.2023 11.00Suomen Hyötytuulen Alajoki-Peuralinnan tuulipuiston tuotannollinen koekäyttö aloitettu
18.12.2023 7.30Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä väheni vuoden 2023 kolmannella neljänneksellä
17.12.2023 13.00Puutavaran autokuljetuksessa merkittävä potentiaali vähentää tyhjäkäyntiaikoja
17.12.2023 10.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 3,6 % vuodessa
15.12.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 15.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.12.2023 17.00SKAL: Teiden talvihoitoon panostettava - ratkaisuja ennakoinnilla ja valvonnalla
15.12.2023 9.59Sähkö- ja hybridiautojen kierrätystä herätellään Suomessa
15.12.2023 8.00Vuoden Auto Suomessa 2024 on Hyundai Kona
14.12.2023 16.00Traktorimönkijät nuorten suosiossa - suosio näkyy myös onnettomuustilastoissa
14.12.2023 14.04Suomi sai EU:lta merkittävän rahoituksen ilmastoratkaisuja vauhdittavalle hankkeelle
14.12.2023 10.00Valmet toimittaa automaatio- ja laadunhallintajärjestelmät Union Paper Mills -yhtiölle Dubaihin
14.12.2023 8.00SKAL: Logistiikkaselvitys antaa päättäjille selvän viestin - tarvitaan ohjelma logistisen kilpailukyvyn vahvistamiseksi
13.12.2023 13.52Helsinki ymmällään autojen päästöjen vähentämisen toimenpiteistä - pyytää ehdotuksia asukkailta
13.12.2023 13.34Maatalaousmaan peruskuivatustoimintaan saatavilla investointitukea
13.12.2023 12.54Stora Enso hakee Itä-Suomen ensimmäistä Harvesting Partner -korjuukumppania Lieksaan
13.12.2023 12.12Volkswagen lanseeraa nykyisten Transporter 6.1:n ja Caravelle 6.1:n seuraajat vuonna 2025 - Ennakkomyynti käynnistyy huomenna Saksassa
13.12.2023 10.21Iveco Crossway -linja-autoja Norjaan
12.12.2023 12.00Stora Enso sitoutuu hiilidioksidipäästöissään nettonollaan
12.12.2023 10.00Talvinen sää on vauhdittanut joulukuusten hankintaa
11.12.2023 17.04Keslan muutosneuvottelut päätökseen - henkilöstö lomautusuhan alla
11.12.2023 12.44Ponssen 20 000. metsäkone Norjaan
11.12.2023 9.42Uutta tietoa sähkökemiallisista reaktioista
11.12.2023 9.30Taiteilijat vetoavat metsien lisäsuojelun puolesta
11.12.2023 9.13Wetteri ostaa Suvanto Trucks Oy:n ja rakentaa valtakunnallisen käytettyjen kuorma-autojen myyntiverkoston
11.12.2023 9.00Ford E-Transit Custom sai Suomen hinnat
11.12.2023 8.45Kuljetuskustannukset kuriin vuokrakalustolla
10.12.2023 16.00AMMATTILEHTI TESTAA: Milwaukee M18 Fuel FHS20 "Hatchet" akkuoksasaha
10.12.2023 10.00Fixus yhteistyössä Top Gear Suomi -ohjelman kanssa
10.12.2023 9.00Teollisuuden uudet tilaukset vähenivät vuoden 2023 lokakuussa 15,6 % vuodentakaisesta
09.12.2023 15.00Leijonakeula vakuuttanut hakkeen kuljetuksissa
09.12.2023 9.25Ponssen tuotantohenkilöstö lomautusuhan alla
08.12.2023 20.00KATSO TÄSTÄ 8.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
07.12.2023 15.08Urakointi J-P Heikkilä Oy:lle uusi puutavara-auto
07.12.2023 11.30Piitsonsuolle palannut runsaasti suolajeja ennallistamisen tuloksena
07.12.2023 10.04UPM Timber investoi Korkeakosken sahan modernisointiin
07.12.2023 9.45Kemin biotuotetehdas etenee kohti täyden kapasiteetin tuotantoa
07.12.2023 8.00Ivecon jakelu- ja vähittäismyyntitoimintojen siirto Pohjoismaissa ruotsalaisomistukseen etenee
06.12.2023 16.00Teollisuuden myydyn tuotannon arvo 104,5 miljardia euroa vuonna 2022
06.12.2023 14.50Bruks 1006.3 RT: Laatuhaketta suurella volyymilla
05.12.2023 11.22Konkurssien määrä huolestuttavassa kasvussa
05.12.2023 9.34Valtatien 3 parantaminen Lempäälän ja Pirkkalan välillä - Kaikille avoin työpaja Lempäälän Sääksjärven koululla 13.12.
05.12.2023 9.00Kehittyneet paikkatietoanalyysit parantavat suometsien hoidon ilmastokestävyyttä
05.12.2023 9.00Wärtsilä kasvattaa metanolimoottorien tarjontaa neljällä uutuudella
04.12.2023 15.00Scania Suomen talousjohtajaksi Jussi Korkeamäki
04.12.2023 14.00Taivalkoskelaiselle puutavara-autonkuljettaja Juha Parviaiselle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi
04.12.2023 10.28Metsähallituksen muutosneuvottelut päätökseen - 43 tehtävää päättyy
04.12.2023 9.30Suomen metsäkeskus irtisanoo 50 ja määräaikaistaa 30 työntekijää
04.12.2023 8.55Kaukaan Voiman sivutuotteena syntyvä tuhka kelpaa nyt metsälannoitteeksi
03.12.2023 12.00Lasse Puhakka: Puunajo vaatii Sisua
03.12.2023 11.00Metsän digitaalinen kaksonen vyöryy luokkahuoneeseen - uuden teknologian avulla opetetaan monimuotoisempaa metsänhoitoa
02.12.2023 13.00Maatori Oy laajentaa omistuspohjaansa
01.12.2023 20.00KATSO TÄSTÄ 1.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.12.2023 9.17Kirjanpainajien parveilua havaittiin vielä syksyllä eteläisessä Suomessa
01.12.2023 8.00Ruotsi sallii pitkät yhdistelmät
30.11.2023 13.00Keski- ja suuripäästöisten ajoneuvojen verotus kevenee 2025
30.11.2023 12.12Metsästäjäliitto tukee riista- ja kalakerhojen järjestäjiä avustushakemuksilla
30.11.2023 10.30Kansainvälistyminen: Aina voi muuttaa suuntaa, jos kokeilu ei toimi
30.11.2023 8.12VR asettaa vuoden 2024 aikana myyntiin yhteensä noin kymmenen liikennekelpoista dieselveturia
29.11.2023 15.01Kaukolämmön toimitusvarmuus talvikaudella 99,99 %
29.11.2023 11.22Scania Suomen vaihtoautokeskus muutti Kouvolaan
29.11.2023 11.13Äänekosken biotuotetehtaalla kuolemantapaus
29.11.2023 11.04Täysin uusi kolmannen sukupolven Dacia Duster nostaa ominaisuudet, tilat ja varustelun entistä korkeammalle tasolle
29.11.2023 9.40Avesco Used Day 2023 nyt perjantaina 1.12. Keravalla - lähde edullisille konekaupoille
29.11.2023 9.30INFRA ry: Vaihtelevat kelit ja jälkeen jäänyt väyläinfra vaarantavat talviliikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta
29.11.2023 8.00Ruotsin pääministeri mukana SSAB:n pohjoismaisen tuotantojärjestelmän uudistuksen käynnistyksessä
28.11.2023 13.00Kiinteistönhoito-Keskiviikko 29.11.2023 klo 10-14 huomenna Helsingin Tattarisuolla
28.11.2023 12.17Uudet teknologiat monimuotoistavat metsänhoidon opetuksen
28.11.2023 12.12Ponsse varautuu tuotannon sopeutukseen - lomautusuhka koskee koko tuotantoa
28.11.2023 12.07Metsäpalvelu Nygård aloitti Stora Enson puunhankinnassa Harvesting Partner -korjuukumppanina
28.11.2023 8.32Uudet kaukokartoitusmenetelmät mahdollistavat kirjanpainajatuhojen ennakoinnin ja seurannan
28.11.2023 8.22Tutkimus: Sekametsien parempi elinvoimaisuus ja tuhonkestävyys edesauttavat puuntuotoksen säilymistä
27.11.2023 20.00Urakoitsijoiden kanssa kehitetyt kotimaiset polttoainesäiliöt
27.11.2023 17.33Autonomiset kuorma-autot: MAN voitti "Truck Innovation Award 2024" -palkinnon
27.11.2023 10.00NYT KANNATTAA MARKKINOIDA - tehdään yrityksellenne tehokas paketti talven Ammattilehteen
27.11.2023 9.11Kertopuu-tehtaan peruskivi muurattiin Äänekoskella perjantaina
27.11.2023 9.01Kolmannen sukupolven Tiguanin myynti käynnistyi
26.11.2023 12.00Sampo HR46x - Harvennushakkuiden kotimainen tehokone
26.11.2023 7.00Tapio Korpeinen valittiin Metsäteollisuus ry:n uudeksi puheenjohtajaksi
25.11.2023 15.00Kuljetusliike A. Nieminen Ky, Loppi: Puutavarakuljetusta neljässä polvessa
25.11.2023Lokomo-nostureiden tarina kansien väliin
24.11.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 24.11. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
24.11.2023Teollisuuden tuottajahinnat laskivat vuoden 2023 lokakuussa 8,1 % vuoden takaisesta
24.11.2023Myyrämäärissä suurta maantieteellistä vaihtelua
23.11.2023 9.15Renault Trucks Master uudistui täydellisesti
23.11.2023 8.38Volvo Trucks on voittanut Vuoden kuorma-auto 2024 -palkinnon Volvo FH Electric -mallillaan
23.11.2023 8.00Aimo annos realismia paransi Euroopan parlamentin kantaa Pakkaus- ja pakkausjäteasetuksessa
22.11.2023 9.45Hallitseva nuorten maailmanmestari Niko Anttola mukaan Ponssen tiimiin
22.11.2023 9.00Toyota Vaihtokonepäivä torstaina Korsossa - tarjolla käytetyt trukit erikoishinnoin
22.11.2023 9.00Renault Masterin neljäs sukupolvi julkistettu - ensi kesäksi Suomen markkinoille
22.11.2023 7.11Markku Suominen jatkaa Koneyrittäjien puheenjohtajana
22.11.2023Keitele Groupin Matti Kylävainio Sahateollisuus ry:n uudeksi puheenjohtajaksi
21.11.2023 11.00Työnäytös ja metsäpäivä Jurvassa torstaina 23.11.2023
21.11.2023 11.00Scanioiden toimitusajat normalisoituneet - Nyt niitä saa!
21.11.2023 8.00Tieliikenteessä kuoli 17 ihmistä lokakuussa 2023
20.11.2023 16.00Metsänomistajien palvelua harvennus- ja energiapuuhakkuissa

Näytä lisää »