Energialaitoksissa käytettävästä puusta alle 2 % on järeää puuta

16.02.2019 19.00

tukkilumppi.jpg

Sahat maksavat järeästä puusta moninkertaisen hinnan verrattuna energiapuun hintoihin. Energiapuun hinta on huomattavasti alhaisempi, koska energiapuu syntyy metsänhoidon tai metsäteollisuuden sivutuotteena.

EU:n päivitetty uusiutuvan energian direktiivi (RED2) julkaistiin EU:n virallisessa lehdessä 21.12.2018. Juuri valmistuneen direktiiviin sisällytettiin ensimmäistä kertaa puuenergian käyttöön liittyvät kestävyyskriteerit. Yhtenä huomion kohteena ovat olleet järeän puun ja kantojen energiakäyttö, joita käsitellään direktiivissä samoin kuin muitakin energiajakeita.

Markkinahinnat pitävät Suomessa huolen siitä, että järeä, metsässä kaadettu puu ohjautuu sahoille aina silloin, kun se on taloudellisesti ja toiminnallisesti järkevää ja puun laatu täyttää sahojen vaatimukset. Mänty- ja kuusitukista maksetaan kantohintana puun myyjälle tällä hetkellä keskimäärin yli 60 EUR/m3 ja koivutukista yli 45 EUR/m3. Järeästä energiapuusta taas maksetaan kantohintoja, jotka ovat korkeintaan lähellä kuitupuun hintoja eli alle 20 EUR/m3 tasolla. On siten selvää, että kannustin järeän puun mahdollisimman järkevään käyttöön on jo olemassa.

Järeän puun osuus lämpö- ja voimalaitosten biopolttoaineista on siksi alhainen. 2010-luvulla järeää puuta on käytetty vuosittain 0,3–0,54 milj. m3 ja vuonna 2017 käyttö oli 0,364 milj m3.Suomen lämpö- ja voimalaitoksissa käytettiin kaiken kaikkiaan kiinteitä puupolttoaineita vuonna 2017 kaikkiaan 20,0 miljoonaa kiintokuutiometriä (38,5 terawattituntia), joten järeän puun osuus oli 1,8 %.

Järeää puuta ohjautuu energiakäyttöön silti eri syistä:

- eteläisimmässä Suomessa järeää puuta tulee ennen kaikkea maanousemasienen vaivaamista kuusikoista tai haavasta, missä puun kaadon yhteydessä todetaan laho, jonka aste määrää käytön joko selluntuotantoon tai energiaksi.

- kaupunkialueiden rakennettavat tontit hakataan useimmiten niin että lähes kaikki puu viedään pois. Viime vuosina rakentaminen on keskittynyt pääkaupunkiseudulle, minkä seurauksena huomattavat määrät energiapuuta ml järeä puu, kannot ja pienemmät ainespuuerätkin on katsottu kokonaistaloudellisemmaksi viedä energiaksi. Poiskuljettaminen on näissä tilanteissa ensisijainen tehtävä rakentamisen mahdollistamiseksi.

- ylijäreä tukkipuu, joka päätyy sahoille on liian järeänä sahauskelvotonta. Raja vaihtelee sahakohtaisesti, mutta yleinen maksimimitta on tyvipäästä enintään 55 cm paksummalta kohdalta. Ylijäreä osa terveestäkin puusta katkotaan usein jo metsässä kuitupuuksi tai energiapuuksi. Järeän puuston määrä on Suomessa kasvanut viime vuosikymmeninä.

- järeää energiapuuta syntyy myös luonnontuhojen, kuten kovan tuulen, suuren lumikuorman tai hyönteistuhojen (esim. kaarnakuoriainen) seurauksena. Tuoretta havurunkopuuta ei saa metsätuholain mukaan jättää metsään. Tuhon laadusta riippuen osasta tukkipuukokoisesta puusta saattaa tulla energiapuuta.

Kantojen käyttö on puolittunut muutamassa vuodessa

Kantojen käyttö energiaksi on vähentynyt voimakkaasti Suomessa 2010-luvulla. Kun käyttö vielä vuonna 2013 oli 1,2 milj. m3, oltiin vuonna 2017 enää 0,54 milj. m3:n tasolla. Nykyinen käyttö perustuu ensisijaisesti vanhoihin varastoihin ja maankäyttömuutosten (rakentaminen, pellonraivaus) aiheuttamaan kannonostoon. Kantojen nostolle on jo nykyisissämetsänhoitosuosituksissa (Tapio 2016) selvät ohjeet, joiden mukaan kantojen nostoa korjuualoilla rajoitetaan metsäluonnon monimuotoisuuden ja maaperän puuntuotoskyvyn turvaamiseksi. Suositusten mukaan vanhoja kantoja tai halkaisijaltaan alle 20 cm paksuja kantoja ei korjata lainkaan. Halkaisijaltaan suurempia kantoja jätetään vähintään 25–50 kpl/hehtaari.

Suositusten mukaan kannot myös jätetään kokonaan korjaamatta tietyillä korjuualoilla, kuten kalliometsissä, jyrkillä rinteillä, vesistöjen ja pienvesien suojakaistoilla ja metsäojien pientareilla.

Ruotsalaisen SLU:n 8-vuotisen kantotutkimuksen mukaan kannoista saatu energia on ilmaston näkökulmasta parempi vaihtoehto kuin fossiiliset polttoaineet. Ero on sitä suurempi, mitä pidempää aikaväliä tarkastellaan. Samanlaisia tuloksia on saatu myös Suomessa. Kannot ovat puuenergiajakeista varastoitavuudeltaan selvästi parhaita ja tukevat siten energiahuollon toimitus- ja huoltovarmuutta.

Metsäkeskusten vetämässä Monimetsähankkeessa on kehitetty uusia toimintamalleja ja toimintaa monimuotoisuuden turvaamiseksi koulutuksen avulla. Sen lisäksi alan toimijat ovat päivittäneet ohjeistuksiaan ja kiinnittäneet entistä enemmän huomiota monimuotoisuuteen metsissä. Metsäalan järjestöt ovat lisänneet viestintää tietoisuuden lisäämiseksi ja alan toiminnan parantamiseksi. 

19.12.2023 12.31Kia ja Mitsubishi saavat uuden jälleenmyyjän Porvoossa
19.12.2023 11.00Euroopan unionin 12. pakotepaketti laajentaa entisestään EU:n Venäjälle kohdistamia vienti- ja tuontipakotteita
19.12.2023 8.22Terhi tuo markkinoille uuden venemallin
18.12.2023 16.01Hyviä uutisia! Jouluspesiaali tulee taas - varaa joulutervehdyksesi nyt
18.12.2023 14.44Juha Nevalainen, Scania: 25 vuotta hyvää henkeä organisaatioon ja käytettävyyden kasvua asiakkaille
18.12.2023 11.00Suomen Hyötytuulen Alajoki-Peuralinnan tuulipuiston tuotannollinen koekäyttö aloitettu
18.12.2023 7.30Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä väheni vuoden 2023 kolmannella neljänneksellä
17.12.2023 13.00Puutavaran autokuljetuksessa merkittävä potentiaali vähentää tyhjäkäyntiaikoja
17.12.2023 10.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 3,6 % vuodessa
15.12.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 15.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.12.2023 17.00SKAL: Teiden talvihoitoon panostettava - ratkaisuja ennakoinnilla ja valvonnalla
15.12.2023 9.59Sähkö- ja hybridiautojen kierrätystä herätellään Suomessa
15.12.2023 8.00Vuoden Auto Suomessa 2024 on Hyundai Kona
14.12.2023 16.00Traktorimönkijät nuorten suosiossa - suosio näkyy myös onnettomuustilastoissa
14.12.2023 14.04Suomi sai EU:lta merkittävän rahoituksen ilmastoratkaisuja vauhdittavalle hankkeelle
14.12.2023 10.00Valmet toimittaa automaatio- ja laadunhallintajärjestelmät Union Paper Mills -yhtiölle Dubaihin
14.12.2023 8.00SKAL: Logistiikkaselvitys antaa päättäjille selvän viestin - tarvitaan ohjelma logistisen kilpailukyvyn vahvistamiseksi
13.12.2023 13.52Helsinki ymmällään autojen päästöjen vähentämisen toimenpiteistä - pyytää ehdotuksia asukkailta
13.12.2023 13.34Maatalaousmaan peruskuivatustoimintaan saatavilla investointitukea
13.12.2023 12.54Stora Enso hakee Itä-Suomen ensimmäistä Harvesting Partner -korjuukumppania Lieksaan
13.12.2023 12.12Volkswagen lanseeraa nykyisten Transporter 6.1:n ja Caravelle 6.1:n seuraajat vuonna 2025 - Ennakkomyynti käynnistyy huomenna Saksassa
13.12.2023 10.21Iveco Crossway -linja-autoja Norjaan
12.12.2023 12.00Stora Enso sitoutuu hiilidioksidipäästöissään nettonollaan
12.12.2023 10.00Talvinen sää on vauhdittanut joulukuusten hankintaa
11.12.2023 17.04Keslan muutosneuvottelut päätökseen - henkilöstö lomautusuhan alla
11.12.2023 12.44Ponssen 20 000. metsäkone Norjaan
11.12.2023 9.42Uutta tietoa sähkökemiallisista reaktioista
11.12.2023 9.30Taiteilijat vetoavat metsien lisäsuojelun puolesta
11.12.2023 9.13Wetteri ostaa Suvanto Trucks Oy:n ja rakentaa valtakunnallisen käytettyjen kuorma-autojen myyntiverkoston
11.12.2023 9.00Ford E-Transit Custom sai Suomen hinnat
11.12.2023 8.45Kuljetuskustannukset kuriin vuokrakalustolla
10.12.2023 16.00AMMATTILEHTI TESTAA: Milwaukee M18 Fuel FHS20 "Hatchet" akkuoksasaha
10.12.2023 10.00Fixus yhteistyössä Top Gear Suomi -ohjelman kanssa
10.12.2023 9.00Teollisuuden uudet tilaukset vähenivät vuoden 2023 lokakuussa 15,6 % vuodentakaisesta
09.12.2023 15.00Leijonakeula vakuuttanut hakkeen kuljetuksissa
09.12.2023 9.25Ponssen tuotantohenkilöstö lomautusuhan alla
08.12.2023 20.00KATSO TÄSTÄ 8.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
07.12.2023 15.08Urakointi J-P Heikkilä Oy:lle uusi puutavara-auto
07.12.2023 11.30Piitsonsuolle palannut runsaasti suolajeja ennallistamisen tuloksena
07.12.2023 10.04UPM Timber investoi Korkeakosken sahan modernisointiin
07.12.2023 9.45Kemin biotuotetehdas etenee kohti täyden kapasiteetin tuotantoa
07.12.2023 8.00Ivecon jakelu- ja vähittäismyyntitoimintojen siirto Pohjoismaissa ruotsalaisomistukseen etenee
06.12.2023 16.00Teollisuuden myydyn tuotannon arvo 104,5 miljardia euroa vuonna 2022
06.12.2023 14.50Bruks 1006.3 RT: Laatuhaketta suurella volyymilla
05.12.2023 11.22Konkurssien määrä huolestuttavassa kasvussa
05.12.2023 9.34Valtatien 3 parantaminen Lempäälän ja Pirkkalan välillä - Kaikille avoin työpaja Lempäälän Sääksjärven koululla 13.12.
05.12.2023 9.00Kehittyneet paikkatietoanalyysit parantavat suometsien hoidon ilmastokestävyyttä
05.12.2023 9.00Wärtsilä kasvattaa metanolimoottorien tarjontaa neljällä uutuudella
04.12.2023 15.00Scania Suomen talousjohtajaksi Jussi Korkeamäki
04.12.2023 14.00Taivalkoskelaiselle puutavara-autonkuljettaja Juha Parviaiselle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi
04.12.2023 10.28Metsähallituksen muutosneuvottelut päätökseen - 43 tehtävää päättyy
04.12.2023 9.30Suomen metsäkeskus irtisanoo 50 ja määräaikaistaa 30 työntekijää
04.12.2023 8.55Kaukaan Voiman sivutuotteena syntyvä tuhka kelpaa nyt metsälannoitteeksi
03.12.2023 12.00Lasse Puhakka: Puunajo vaatii Sisua
03.12.2023 11.00Metsän digitaalinen kaksonen vyöryy luokkahuoneeseen - uuden teknologian avulla opetetaan monimuotoisempaa metsänhoitoa
02.12.2023 13.00Maatori Oy laajentaa omistuspohjaansa
01.12.2023 20.00KATSO TÄSTÄ 1.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.12.2023 9.17Kirjanpainajien parveilua havaittiin vielä syksyllä eteläisessä Suomessa
01.12.2023 8.00Ruotsi sallii pitkät yhdistelmät
30.11.2023 13.00Keski- ja suuripäästöisten ajoneuvojen verotus kevenee 2025
30.11.2023 12.12Metsästäjäliitto tukee riista- ja kalakerhojen järjestäjiä avustushakemuksilla
30.11.2023 10.30Kansainvälistyminen: Aina voi muuttaa suuntaa, jos kokeilu ei toimi
30.11.2023 8.12VR asettaa vuoden 2024 aikana myyntiin yhteensä noin kymmenen liikennekelpoista dieselveturia
29.11.2023 15.01Kaukolämmön toimitusvarmuus talvikaudella 99,99 %
29.11.2023 11.22Scania Suomen vaihtoautokeskus muutti Kouvolaan
29.11.2023 11.13Äänekosken biotuotetehtaalla kuolemantapaus
29.11.2023 11.04Täysin uusi kolmannen sukupolven Dacia Duster nostaa ominaisuudet, tilat ja varustelun entistä korkeammalle tasolle
29.11.2023 9.40Avesco Used Day 2023 nyt perjantaina 1.12. Keravalla - lähde edullisille konekaupoille
29.11.2023 9.30INFRA ry: Vaihtelevat kelit ja jälkeen jäänyt väyläinfra vaarantavat talviliikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta
29.11.2023 8.00Ruotsin pääministeri mukana SSAB:n pohjoismaisen tuotantojärjestelmän uudistuksen käynnistyksessä
28.11.2023 13.00Kiinteistönhoito-Keskiviikko 29.11.2023 klo 10-14 huomenna Helsingin Tattarisuolla
28.11.2023 12.17Uudet teknologiat monimuotoistavat metsänhoidon opetuksen
28.11.2023 12.12Ponsse varautuu tuotannon sopeutukseen - lomautusuhka koskee koko tuotantoa
28.11.2023 12.07Metsäpalvelu Nygård aloitti Stora Enson puunhankinnassa Harvesting Partner -korjuukumppanina
28.11.2023 8.32Uudet kaukokartoitusmenetelmät mahdollistavat kirjanpainajatuhojen ennakoinnin ja seurannan
28.11.2023 8.22Tutkimus: Sekametsien parempi elinvoimaisuus ja tuhonkestävyys edesauttavat puuntuotoksen säilymistä
27.11.2023 20.00Urakoitsijoiden kanssa kehitetyt kotimaiset polttoainesäiliöt
27.11.2023 17.33Autonomiset kuorma-autot: MAN voitti "Truck Innovation Award 2024" -palkinnon
27.11.2023 10.00NYT KANNATTAA MARKKINOIDA - tehdään yrityksellenne tehokas paketti talven Ammattilehteen
27.11.2023 9.11Kertopuu-tehtaan peruskivi muurattiin Äänekoskella perjantaina
27.11.2023 9.01Kolmannen sukupolven Tiguanin myynti käynnistyi
26.11.2023 12.00Sampo HR46x - Harvennushakkuiden kotimainen tehokone
26.11.2023 7.00Tapio Korpeinen valittiin Metsäteollisuus ry:n uudeksi puheenjohtajaksi
25.11.2023 15.00Kuljetusliike A. Nieminen Ky, Loppi: Puutavarakuljetusta neljässä polvessa
25.11.2023Lokomo-nostureiden tarina kansien väliin
24.11.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 24.11. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
24.11.2023Teollisuuden tuottajahinnat laskivat vuoden 2023 lokakuussa 8,1 % vuoden takaisesta
24.11.2023Myyrämäärissä suurta maantieteellistä vaihtelua
23.11.2023 9.15Renault Trucks Master uudistui täydellisesti
23.11.2023 8.38Volvo Trucks on voittanut Vuoden kuorma-auto 2024 -palkinnon Volvo FH Electric -mallillaan
23.11.2023 8.00Aimo annos realismia paransi Euroopan parlamentin kantaa Pakkaus- ja pakkausjäteasetuksessa
22.11.2023 9.45Hallitseva nuorten maailmanmestari Niko Anttola mukaan Ponssen tiimiin
22.11.2023 9.00Toyota Vaihtokonepäivä torstaina Korsossa - tarjolla käytetyt trukit erikoishinnoin
22.11.2023 9.00Renault Masterin neljäs sukupolvi julkistettu - ensi kesäksi Suomen markkinoille
22.11.2023 7.11Markku Suominen jatkaa Koneyrittäjien puheenjohtajana
22.11.2023Keitele Groupin Matti Kylävainio Sahateollisuus ry:n uudeksi puheenjohtajaksi
21.11.2023 11.00Työnäytös ja metsäpäivä Jurvassa torstaina 23.11.2023
21.11.2023 11.00Scanioiden toimitusajat normalisoituneet - Nyt niitä saa!
21.11.2023 8.00Tieliikenteessä kuoli 17 ihmistä lokakuussa 2023
20.11.2023 16.00Metsänomistajien palvelua harvennus- ja energiapuuhakkuissa

Näytä lisää »