Rikkipäästöjen rajoittaminen on parantanut ympäristön tilaa Euroopassa: metsämaa on toipumassa happaman laskeuman aiheuttamasta kuormituksesta

13.07.2018 13.01

metsaa2.png

Laaja kansainvälinen metsäekosysteemien seurantaverkosto on tuottanut uutta tietoa Euroopan metsien hiilen kierrosta ja maaperän tilasta. Maaveden sulfaatin, alumiinin ja ravinteiden pitoisuudet ovat pienentyneet Euroopan metsämaissa rikkipäästöjä rajoittavien kansainvälisten sopimusten ansiosta. Toinen tutkimus paljastaa, että kolmannes hiilestä palautuu maaperään karikesadon mukana.

ICP Forests -ohjelman tutkijat selvittivät eri puolilla Eurooppaa sijaitsevista metsistä kerätyn maaveden ominaisuuksissa vuosina 1996–2012 tapahtuneita muutoksia. Maaveden laatu kertoo esimerkiksi siitä, miten maaperän ravinteet ovat puiden ja muun kasvillisuuden käytettävissä sekä missä määrin niitä huuhtoutuu pois maaperän pintakerroksista.

–Sulfaatin määrä maavedessä on pienentynyt Euroopan tasolla selvästi rikkipäästöjen vähenemisen seurauksena, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Tiina Nieminen. Myös kalsiumin, magnesiumin ja kaliumin määrät maavedessä olivat vähentyneet.

Tulokset käyvät ilmi vastikään Global Change Biology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa, jossa Luke oli mukana.

Kansainväliset sopimukset ovat hillinneet päästöjä

Tulokset viittaavat vahvasti siihen, että näiden ravinteiden huuhtoutuminen pois juurten ulottuvilla olevasta maaperäkerroksesta on hidastunut.

– Tämä on hyvä uutinen metsämaiden kannalta, sillä maaperän ravinnevarastojen kestävyys on nyt turvatumpaa, Jim Johnson Dublinin yliopistosta toteaa. Tutkimuksen mukaan maavedessä on myös vähemmän alumiinia kuin suurten rikkipäästöjen aikaan. Muutos on tärkeä, sillä korkeat alumiinipitoisuudet vahingoittavat puiden juuria.

Hapan sade oli yksi suurimmista ympäristöön kohdistuvista uhista 1980-luvun Euroopassa. Sen seurauksena solmittiin kansainvälisiä sopimuksia, jotka rajoittivat sadevettä happamoittavia rikki- ja typpipäästöjä. Suuren typpilaskeuman aiheuttama rehevöityminen on edelleen ongelmana useilla alueilla Euroopassa, mutta typpilaskeuman nykyinen taso Suomen alueella ei uhkaa metsiemme terveyttä.

– Metsämaidemme maaveden laatua on kuitenkin syytä seurata jatkossakin niin typen, rikin ja alumiinin kuin ravinteiden osalta, sillä paikallisten olosuhteiden säätelemät laskeuman vaikutukset eivät pysy muuttumattomina ilmaston muuttuessa, Nieminen Lukesta sanoo.

Kolmannes hiilestä palautuu maaperään karikesadon mukana

Global Biogeochemical Cycles -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan noin kolmannes metsäpuiden nettoprimaarituotannon kautta tuotetusta hiilestä palautuu maaperään takaisin karikesadon mukana. Karikesato on merkittävä hiilen ja ravinteiden lähde metsäekosysteemissä. Lehtipuiden karikesadossa palautui keskimäärin enemmän hiiltä kuin havupuiden karikesadossa, erityisesti Pohjois-Euroopassa.

Luke osallistui tutkimukseen, jossa käytettiin jaksolla 2002–2012 kerättyä ICP-Forests-karikeaineistoa 320 seurantakoealalta eri puolilta Eurooppaa.

Tutkimuksessa arvioitiin myös käytössä olevien karikemallien luotettavuutta ja pyrittiin parantamaan niiden toimivuutta tarkastelemalla tekijöitä, jotka eniten vaikuttavat karikesatoon, kuten lämpötila, sademäärä, puuston tiheys ja latvuspeittävyys.

– Yhdistämällä mitatut karikesatotulokset maaperän hiilimalleihin voidaan parantaa mallien luotettavuutta, toteaa erikoistutkija Liisa Ukonmaanaho Lukesta.

– Siksi seurantatutkimusverkostot, joissa karikenäytteitä kerätään ja analysoidaan samoin harmonisoiduin menetelmin, ovat arvokkaita. Karikesadon mittaaminen on työlästä, joten perinteisten valtakunnallisissa metsäinventointien yhteydessä sitä ei pystytä mittaamaan.

Euroopan laajin metsien intensiivinen seuranverkosto

Global Change Biology -lehden metsämaatutkimuksen aineistona oli Euroopan laajuisen metsien terveydentilan seurantaverkoston (ICP Forests) maavesi-ohjelman tuottama data. Global Biogeochemical Cycles -lehdessä julkaistun karikesatotutkimuksen aineistona on saman seurantaverkoston karikeohjelman tuottama data.

ICP Forests toteuttaa YK:n Euroopan talouskomission kaukokulkeumasopimusta (http://www.unece.org/info/ece-homepage.html) ja tekee läheistä yhteistyötä EU:n kanssa. Kansainvälisen maavesiasiantuntijapaneelin puheenjohtajana toimii Tiina Nieminen Lukesta ja kansainvälisen karikeasiantuntijapaneelin puheenjohtajana Liisa Ukonmaanaho Lukesta.

26.11.2020 8.18Mustang Mach 1 Suomeen
25.11.2020 11.15"Simply the Best": MAN TGX - Vuoden kuorma-auto 2021
25.11.2020 9.15Pukkilan eritasoliittymä ja uusi Tuulissuontie avataan liikenteelle Turussa 26.11.
25.11.2020 9.00DAF tuo tuo uusia varustelupaketteja CF ja XF -sarjan autoihin
24.11.2020 16.20Suvanto Trucksin DAF-myyntiin Vesa Nurmi
24.11.2020 11.47Uuden Volkswagen Caddyn myynti vauhtiin
24.11.2020 9.40Ammattilehden Facebook sivuilla jo yli 13.000 tykkääjää ja yli 14.000 seuraajaa - määrä kasvaa huimaa tahtia!
24.11.2020 8.30Klaukkalan kehätie avataan liikenteelle 26.11.2020
23.11.2020 16.55Nimitykset: Arto Matinlassi on uusi Renault Trucks kuorma- ja pakettiautomyyjä Volvo Truck Center Tampereella
23.11.2020 14.10Ensimmäinen puukuorma matkalla Stora Enson Oulun kartonkitehtaalle
23.11.2020 12.54Levypyörä nousi työturvallisuudessa Nokian Renkaiden mallioppilaaksi
23.11.2020 12.00Valutec toimittaa neljä OTC-kanavakuivaamoa Saksaan
23.11.2020 11.00Suomen Autokierrätys Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Juha Kenraali
22.11.2020 16.51Naaran Kuljetushuolto Oy: Puutavaranosturihuoltojen ammattilainen
22.11.2020 11.34Uittokalusto Oy tarjoaa laatutuotteet urakointiin
21.11.2020 17.31AMMATTILEHTI KOEAJAA: Ford Transit 350 L2 Trend 2.0 TDCI EcoBoost 130 hv A6 - Rahalle vastinetta
21.11.2020 12.11Puunkorjuu Juha Holm Oy: Mielenkiinnolla uusia teloja kokeilemaan
20.11.2020 22.00KATSO TÄSTÄ 20.11. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia
20.11.2020 14.33Stora Ensolta tunnustuksia yhteistyökumppaneille - Turvallisuutta luodaan yhdessä
20.11.2020 11.40Uusi kemikaali maastopalojen sammutukseen
20.11.2020 9.25Autoliitto: Tiedätkö mitä eroa on määräaikaishuollolla, vuosihuollolla ja kausihuollolla?
20.11.2020 9.12Uuden Ford Kuga täyshybridin tuotanto käynnistyy - ensimmäiset autot Suomessa heti alkuvuodesta
20.11.2020 8.35Nimitykset: Panu Pettinen Metsänhoitoyhdistys Kymenlaakson uudeksi johtajaksi
19.11.2020 13.11Mercedes-Maybach S-sarja jatkaa kohta satavuotista perinnettä
19.11.2020 11.11Yaran investointi vähentää merkittävästi kasvihuonekaasupäästöjä Uudenkaupungin tehtaalla
18.11.2020 14.33Koneosapalvelu Vilppulan korjaamosta Hiab-huoltopiste
18.11.2020 10.15Nokian E-Truck -rengasvalikoima täydentyi jakeluautoluokan uutuuksilla
18.11.2020 10.00KOME sopimushuolto Seinäjoelle: E-P Truck Service Oy
18.11.2020 9.14RAM Trucks palkittiin toistamiseen Best Truck Brand -arvonimellä
17.11.2020 17.55Vuoden 2020 Ammattina Sankari palkinnon sai tänä vuonna Anita Paasikontu
17.11.2020 17.00Nimitykset: Miika Soininen Ponsse Oyj:n johtoryhmään
17.11.2020 10.40Lannoitteiden hinnat laskussa
17.11.2020 9.44Uusi Hyundai Tucson sai lisää tehoa ja huippuluokan varustelun
16.11.2020 20.01Bioenergiasta eväitä Suomen kestävään kasvuun
16.11.2020 15.55Renault Trucks D WIDE 320 voitti Sustainable Truck of the Year -2021 palkinnon Italiassa
16.11.2020 11.57Kuorma- ja linja-autonkuljettajien perustason ammattipätevyyden voi jatkossa suorittaa myös pelkällä kokeella
16.11.2020 8.45Maataloustuotteiden tuottajahinnat laskussa
16.11.2020 8.22Stora Enson turvallisuusviikko keskittyy puunhankinnassa liikenneturvallisuuteen
15.11.2020 17.11Uusia Eschlböck Biber -hakkureita toimitettu Suomeen ja Baltiaan
14.11.2020 14.21Tamtron One Timber - uuden sukupolven puutavaranosturivaaka
13.11.2020 22.41KATSO TÄSTÄ 13.11. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia
13.11.2020 19.23Muoviset teipit ovat myrkkyä Metsäteollisuudelle.
13.11.2020 10.40Uusimmat metsävaratiedot maakunnittain
13.11.2020 8.11Ford esittelee uuden E‑Transitin - maailman myydyimmän pakettiauton täyssähköisen version
12.11.2020 9.45Prätkämessut ensi vuonna verkossa
12.11.2020 9.08Renault esittelee uuden sukupolven Kangoon ja sen rinnalle edullisemmaksi vaihtoehdoksi Expressin
11.11.2020 16.00PONSSE Palonsammutuslaitteisto kuormatraktoriin
11.11.2020 15.55Pakettiautojen tonniluokka sähköistyy - PSA Yhtymä asetti kehityksen suuntaviitat
11.11.2020 13.30Kuljetusliike L. Kulmala Oy: Alumiinivanteet vakuuttaneet vuosikymmenten käytössä
11.11.2020 8.29Laaja toimijakenttä edistämään autoalan huolto- ja korjaamotoiminnan työturvallisuutta
11.11.2020 8.12Täyssähköautoilla vahva edustus Vuoden Auto Suomessa 2021 -finaalissa
10.11.2020 8.36Suomalaiset ahkeria netin käyttäjiä - medioiden seuranta vahvassa kasvussa
10.11.2020Huonokuntoiset iskunvaimentimet vaihtoon!
09.11.2020 9.04Avaa ja lue: Järvi-Suomen kalatalouspalveluiden Uutisrysä-tiedotuslehden tuorein numero
09.11.2020 8.41Volvon ja Renault Trucksin Maastokoeajot Kuopiossa tänään ja huomenna 9.-10.11.
09.11.2020 8.34Naiset työskentelevät miehiä useammin kriittisillä aloilla - metsätyöntekijät korkeimmalla tasolla
09.11.2020 8.10Päivittyneen Toyota Hiluxin ennakkomyynti vauhtiin
08.11.2020 17.15Iveco Trakker F-Kone ritilällä: Järkivaihtoehto järeiden metsäkoneiden kuljetukseen
08.11.2020 10.11Luke on aloittanut metsänkäsittelymenetelmiä vertailevan tutkimuksen Lapissa
07.11.2020 16.00KP-Harvennus tekee harvennushakkuuta Kanta-Hämeen alueella
06.11.2020 21.40KATSO TÄSTÄ 6.11. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia
06.11.2020 10.25Stihl tuo markkinoille kierrosherkän ketjusaha-uutuuden
06.11.2020 9.12Volkswagen tuo markkinoille Golfista 320 hv tehohirviön
05.11.2020 14.47Ensimmäisen Viafin GAS kaasutankkausasema käyttöön 6.11. Tuusulassa
05.11.2020 13.44Toyota Material Handling Europe jatkaa EU-OSHA-kumppanuutta - Turvallisuus ennen kaikkea
05.11.2020 11.44ELY-Keskus: Erilaiset talvet edellyttävät erilaisia tienhoitotoimia
05.11.2020 9.38Volvo Trucksin sähkökuorma-autot ensi vuonna markkinoille
04.11.2020 16.10Italialaismedia myönsi IVECO S-Way NP 460:lle Sustainable Truck of the Year 2021 -palkinnon
04.11.2020 13.00Volvo Truck Center Jyväskylän uudet tilat käyttöön 9.11.
04.11.2020 8.06Helsingin Messukeskus palaamassa normaaliin - Caravan-messut järjestetään tammikuussa
04.11.2020 8.00Geenimuuntelusta ase kasviviruksia vastaan
03.11.2020 15.18Uusiutuvilla polttoaineilla tuotettiin 2019 ensimmäistä kertaa enemmän kaukolämpöä kuin fossiilisilla polttoaineilla
03.11.2020 13.30Nimitykset: Mikko Kovanen Veljekset Hokkanen Oy:lle operaatioesimieheksi
03.11.2020 11.40Renault tuo uutuuksia henkilökuljetusluokkaan
03.11.2020 11.31Uusi Kemppi Master 315 - tavallista parempaa hitsausta
03.11.2020 9.20Nesteen Suomen polttoainekuljetuksista valtaosa kulkee Neste MY uusiutuvalla dieselillä
03.11.2020 9.00Unimogin ensiesittelystä 70 vuotta
03.11.2020 8.33Puoli vuosisataa turvallisuuden puolesta: Volvon onnettomuustutkimustyöryhmä täyttää 50 vuotta
03.11.2020 8.11ANDRITZ toimittaa lauhtumattomien kaasujen polttojärjestelmän Bracellin uudelle sellutehtaalle Brasiliassa
02.11.2020 15.00Vuoden Auto Suomessa 2021 -ehdokkaat julki - arvonimestä kilpailee tällä kertaa 27 mielenkiintoista uutuusmallia
02.11.2020 14.00Uudet Volvon FH16 ja FMX-kuorma-automallit ensimmäistä kertaa koeajettavissa Tampereella, Lahdessa ja Kuopiossa
02.11.2020 12.40Pakettiautokauppa positiivisessa nosteessa - Henkilöautokaupan ahdinko syvenee entisestään
02.11.2020 12.15Volvo Group ja Daimler Truck AG allekirjoittivat sitovan sopimuksen uudesta polttokennojen yhteisyrityksestä
02.11.2020 9.23Satelliittikuvista ajantasaista tietoa metsävaroista ja metsien sitoman hiilen määrästä
01.11.2020 15.00Konehuolto Kivioja Oy on huoltanut Valmet- ja Komatsu-koneita pian 30 vuotta
31.10.2020 11.00Spike mittaa etäisyyksiä ja pinta-aloja matkapuhelimen kuvista
30.10.2020 23.09KATSO TÄSTÄ 30.10. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia
30.10.2020 9.55Volvo Group ja Isuzu Motors muodostavat strategisen liittoutuman
30.10.2020 9.41Nimitykset: Taavi Heikkilä Metsäliitto Osuuskunnan hallitukseen
29.10.2020 17.00Metsäkonealan Terävät päivät Oulussa nyt perjantaina ja lauantaina 30.-31.10.
29.10.2020 13.00Metsä Groupin osavuosikatsaus Q3 - tammi?syyskuun vertailukelpoinen liiketulos 274 miljoonaa euroa
29.10.2020 9.10Valmet Automotive käynnistää 400 autonrakentajan kiireellisen rekrytoinnin
29.10.2020 8.30Kehä I Mestarintunnelin molemmat tunneliputket suljetaan torstain ja perjantain väliseksi yöksi
29.10.2020 8.21Taloushallintoliitto: Konkurssisuma tulossa - varo takaisinsaantitilanteita
28.10.2020 8.22Metsäteollisuus: Elinkeinoelämän kilpailukyky jää sivurooliin fossiilittoman liikenteen työryhmän raportissa
27.10.2020 14.45Autoliitto jätti eriävän mielipiteen fossiilittoman liikenteen työryhmän loppuraporttiin
27.10.2020 14.15Uusi keksintö muuntaa älypuhelimen kaikuluotaimeksi
27.10.2020 14.10Nokian Renkaat Oyj Osavuosikatsaus Q3: Hyvä suoritus epävakaassa markkinaympäristössä
27.10.2020 13.20Valmetin osavuosikatsaus Q3: Saadut tilaukset laskivat 700 miljoonaan euroon ja vertailukelpoinen tulos ennen rahoituseriä kasvoi 91 miljoonaan euroon.
27.10.2020 12.04Finavia avaa Helsinki-Vantaan pysäköintitalot autojen ja veneiden talvisäilytykseen

Näytä lisää »