Volvon raskaat kuorma-autot uudistuvat kuljettajan ehdoilla

25.04.2020 17.04

volvis12.jpg

Volvo Trucks tuo vielä tämän vuoden kuluessa markkinoille kaikkiaan neljä uudistunutta kuorma-autoa: Volvo FH, FH16, FM ja FMX -mallit. Koko mallistoa yhdistää yhteneväinen muotoilu ja huippuunsa viety kuljettajamukavuus. 

(kuva yllä:  Uuden Volvo FH16:n tunnistaa uudesta pystyrivallisesta etusäleiköstä ja ajovaloista, joissa on nyt entistä vahvemmin esillä valmistajan nimen etukirjaimeen viittaavat päiväajovalot. Uutta on myös se että haluttaessa FH:ssä etumaski voidaan tilata jo tehtaalta auton väriin maalattuna kun se on tähän asti pitänyt maalauttaa erikseen.)

Volvon mukaan kuorma-auto on usein kaukokuljetuksia tekevän kuljettajan toinen koti. Aluekuljetuksissa se toimii usein myös liikkuvana toimistona, kun taas puutavaranajossa tai maansiirtokäytössä olevilta kuorma-autoilta vaaditaan erityistä kestävyyttä ja käytännöllisyyttä. Siksi näkyvyys, mukavuus, ergo- nomia, melutaso, ohjattavuus ja turvallisuus olivat keskeisessä asemassa uusia kuorma-automalleja kehitettäessä. Myös kuorma-autojen ulkopuolta on uusittu vastaamaan uusia ominaisuuksia.

Siloteltu lippulaiva

Uuden FH -malliston hytit ovat uudistuneet. Entiseen verrattuna uutta ovat  mm. ulkoasua korostavat V-malliset ajovalot ja FH16:n pystyrivoitettu säleikkö, joka Volvon mukaan korostaa valmistajan lippulaivamallin vahvaa luonnetta ja perimää. Tarkkasilmäinen huomaa myös puskurien kulmien pyöristyneen, ovien ja luukkujen välisten rakojen pienentyneen ja vilkkujen siirtyneen etupuskurin kulmista oviin. 

volvis32.jpg

(kuva: Raskaiden Volvojen kojelautaan sisältyy jatkossa 12-tuumainen korkearesoluutioinen mittaristo, jonka käyttäjäystävällisen käyttöliittymän avulla kuljettaja näkee ajotilanteen mukaan tarvittavat tärkeät tiedot neljästä eri näkymästä. Volvon uudistuneeseen Infotainment -näyttöön ulottuu vaivattomasti kuljettajan paikalta. Vuorovaikutukseen on monia keinoja: ohjauspyörän intuitiivisesti sijoitetuilla painikkeilla, äänikomennoilla tai suoraan kosketusnäytön ja näytön hallintapaneelin kautta.)

Kuljettajaa ajatellen 

Uuden Volvo FH16:n sisustus on suunniteltu kuljettajia ajatellen. Uudessa kojetaulussa on käytännöllistä säilytystilaa ja täysin digitaalinen, 12-tuumainen korkearesoluutioinen mittaristo, joka on vakiona kaikissa mallivaihtoehdoissa. Kuljettaja voi valita neljästä eri näyttötilasta ajotilanteen ja tarvittavien tietojen mukaan.

Digitaalimittariston tarjoamaa informaatiovirtaa tukee Suomessa vakiovarusteena oleva 9-tuuman sivunäyttö, jossa on infotainment, navigointijärjestelmä, kuljetusten tietojärjestelmä ja kameroiden seuranta. 

Erityisen mielenkiintoiseksi uuden infotainment -järjestelmän tekee se että siihen voidaan kytkeä jopa kahdeksan kameraa. Ja mikä parasta näytöllä voidaan samanaikaisesti katsoa jopa neljän kameran kuvaa.

volvis4.jpg(kuva: Uusien kuorma-autojen I-Shift -vaihteenvalitsin on uudistettu huipputason vakiovarusteeksi. Siinä on nyt valaistut vaihteenvalintasymbolit ja suorituskyvyn optimoivat uudet ajotilat.)

Volvon sähköjärjestelmään on luotu oma huippunopea väylä kameroita varten, mikä takaa häiriöttömän ja viiveettömän katselukokemuksen. Volvon Infotainment -käyttöjärjestelmä on jatkossa Android-pohjainen, mikä mahdollistaa jatkossa esimerkiksi päällerakenteiden ja lisälaitteiden liittämisen suoraan auton järjestelmään.

Toimintoja voidaan ohjata ohjauspyörän painikkeilla, äänikomennoilla tai kosketusnäytön ja näytön hallintapaneelin kautta.

- Uutta on myös kuorma-auton sivua apukuljettajan puolelta kuvaava kamera. Peilin varren alaosaan sovitettu kamera on vakiona Suomen mallistossa ja sen laajakulmakamera antaa kuvaa myös auton keulan edestä, Volvo Finland Ab:n tuotepäällikkö Mikko Aules lisää. 

Huippumukava ohjaamo

Uudessa Volvo FM:ssä ja Volvo FMX:ssä on täysin uusi ohjaamo ja malleihin on tuotu kaikki samat mittaritoiminnot kuin FH -sarjaan. Sisätilaa on lisätty makuuohjaamomallissa kokonainen kuutiometri ja päiväohjaamossakin 800 litran edestä, mikä parantaa käyttömukavuutta ja tuo lisää työtilaa. Näkyvyys on nyt entistäkin parempi suurempien ikkunoiden, madalletun ovilinjan ja uusien peilien ansiosta.

- Volvo FM:ssä on nyt vakiona FH:sta lainatut sivupeilit. Volvo FMX:n peilit jätettiin entiselleen. Ne kun sopivat paremmin raskaisiin ja haastaviin työtehtäviin. Molemmat sivupeilivaihtoehdot ovat saatavilla sekä Volvo FM että FMX malliin, Aules kertoo. 

Uudistuneessa ohjauspyörässä on nyt entistä laajemmat sää- tömahdollisuudet, jotta ajoasentoa voi säätää yhä yksilöllisemmin. Makuuohjaamon alempi vuode on aiempaa ylempänä, mikä parantaa käyttömukavuutta ja lisää vuoteen alla olevaa säilytystilaa. Päiväohjaamossa on uusi 40 litran säilytyslokero ja sisävalaistus takaseinässä. 

Ohjaamon mukavuutta on tehostettu uudella eristyksellä, joka pitää kylmän, lämmön ja melun poissa. Hiilisuodattimella varustettu anturiohjattu ilmastointilaite pitää puolestaan ilmanlaadun hyvänä kaikissa olosuhteissa.

volvis6.jpg

(kuva: Uusi makuuohjaamo on päivittynyt ylös nostettavalla vuoteella ja aiempaa runsaammilla säilytysvaihtoehdoilla, joihin kuuluvat vuoteen alla oleva suuri säilytyslokero ja takaseinällä oleva ylempi säilytystila. Ohjaamon jakolevyissä on myös LED-paneelit.)

Parannetut turvajärjestelmät

Turvallisuutta on parannettu entisestään uusilla led-ajovaloilla, jotka ovat Auleksen mukaan vakiona Suomen mallistossa. Perinteiset halogeenit on saatavilla erikseen pyydettäessä.

Kuorma-autopuolella uutta ovat Volvo FH ja FH16 -malleihin lisähinnasta tarjottavat mukautuvat led-kaukovalot, jollaisia on aikaisemmin ollut tarjolla vain henkilöautomalleihin.  Tuotepäällikkö Mikko Auleksen mukaan adaptiivisessa led-ajovaloumpiossa on kaikkiaan 12 tehokasta led-valoyksikköä.

Kaukovaloa säädetään, kun kamera ja tutka havaitsevat muita ajoneuvoja tai kun kamera havaitsee muutoksia kuorma-autoa ympäröivän valon määrässä.

Ajamista helpottavat myös aiempaa parempi, jopa pysähdykseen saakka toimiva mukautuva vakionopeudensäädin (ACC) ja alamäkiavustin joka aktivoi pyörien jarrut automaattisesti, kun alamäkinopeutta on kontrolloitava lisäjarrutusvoimalla. Raskaissa Volvoissa on jatkossa vakiona elektronisesti ohjattu jarrujärjestelmä (EBS), jota esimerkiksi hätäjarrulla varustettu törmäysvaroitin ja ESC-ajonvakautusjärjestelmä tarvitsevat. Suositut Volvo Dynamic Steering ja kaistallapitoavustin sekä ajonvakautustoiminto ovat entiseen tapaan tarjolla tehdaslisävarusteina. Liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä tunnistaa merkit, kuten ohituskiellot, tietyyppimerkinnät ja nopeusrajoitukset ja näyttää ne mittaristossa.

Edistyksellistä moottoritekniikkaa

Volvo FH ja Volvo FM ovat saatavilla dieselin ohella myös kaasukäyttöisillä moottorivaihtoehtoina. FH16 ja FMX -mallisto nojaa jatkossakin Volvon polttoainetaloudelliseen dieselmoottorivalikoimaan.

Uuteen Volvo FH -autoon voidaan asentaa myös I-Save -pakettiin kuuluva vääntävä ja polttoainetehokas 13-litran Turbo Compoundmoottori. Kaukoliikenteen palvelukseen suunniteltu paketti säästää polttoainetta ja vähentää hiilidioksidipäästöjä merkittävästi. Esimerkiksi kaukoliikenteessä uusi Volvo FH ja I-Save voivat uuden D13TC -moottorin ja ominaisuuspaketin yhdistelmällä säästää polttoainetta jopa 7 prosentilla.

38 tonnin teliakseli

Volvo uutta on myös kaikista raskaimpiin työtehtäviin, kuten kaivosautoiihin ja lavettialustoihin tarkoitettu 38 tonnin teli, jolla auton yhdistelmämassa voi olla jopa 150 tonnia. Nykymallistossa tukevin teli kantaa 32 tonnia ja uusi, yhdessä Volvo CE:n kanssa suunniteltu akselisto on ainoastaan 400 kg nykyistä raskaampi, joten uuden telin myötä kantavuus kasvaa jopa 5,6 tonnilla. 

- Myös etupään ilmajousitus on päivitetty: etuakselipaino voi olla jopa 10 tonnia tai 20 tonnia kahdella etuakselilla varustetuissa kuorma-autoissa, Aules lisää ja jatkaa: kanto- ja pusher-akseleilla varustettujen kuorma-autojen ohjauskulmat ovat nyt aiempaa suuremmat, mikä parantaa ohjattavuutta ja vähentää renkaiden kulumista. Uudistuksilla kasvatetaan maansiirtotehtävien tuottavuutta ja kustannustehokkuutta.

volvis22.jpg

(kuva: Volvo Trucks tuo markkinoille neljä uutta kuorma-autoa, jotka painottavat kuljettajan työympäristöä, turvallisuutta ja tuottavuutta. Volvo Trucksin toimituksista noin kaksi kolmasosaa koostuu neljästä raskaasta kuorma-autosta: Volvo FH, FH16, FM ja FMX.)

 

25.01.2024 16.00Koneosapalvelun Mertala pätevöityi - Nosturitarkastukset nyt myös Lappeenrannan alueella
25.01.2024 13.456-tiellä Korian kohta -hanke käyntiin helmikuussa
25.01.2024 12.35Merialueen kaupallisten kalastajien kokonaissaalis kasvoi edellisvuodesta
25.01.2024 9.44Metsäliitto Osuuskunnan hallituksen puheenjohtajana jatkaa Jussi Linnaranta
25.01.2024 9.00Kirsi Karlamaa Liikenne- ja viestintäviraston teknologia- ja strategiajohtajaksi
24.01.2024 13.22MAN sanoo akkukäyttöisen kaukoliikenneauton lanseerauksen alkaneen menestyksekkäästi
24.01.2024 10.45VW juhlistaa 50-vuotiasta Golfia juhlapäivityksellä - uutuudet Suomeen alkukesäksi
24.01.2024 9.11Tutkijoiden ja metsäteollisuuden yhteistyö tähtää päästöttömän paperimassan valmistukseen
24.01.2024 8.44Opelin uusi täyssähköinen SUV on nimeltään Frontera
24.01.2024 8.00Metka-laki astui voimaan 1.1.2024 - Metsätalouden tukien haku avautuu maaliskuun alussa
23.01.2024 18.00Pentep Oy Parolassa on nyt osa Colmecia
23.01.2024 11.00Puutuhkan hyötykäyttöä edistetään 700 000 eurolla Jamkin, JYU:n ja Metsäkeskuksen yhteishankkeella
23.01.2024 10.10Metsäteollisuuden Lehtomäki mukana pääministereiden tavatessa Ursula Von der Leyenin
23.01.2024 9.22Veneiden hankinnat hiipuivat selvästi vuonna 2023
23.01.2024 8.00Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni vuoden 2023 syys-marraskuussa 17 % vuodentakaisesta
22.01.2024 14.00Vuoden 2023 heinä-syyskuussa toiminnan lopettaneita yrityksiä oli 12% enemmän kuin vuotta aiemmin
22.01.2024 8.10Metsävaratietoja päivitetään nyt hakkuukoneilta saatavilla tiedoilla
21.01.2024 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Ford Ranger Double Cab Platinum 3.0 EcoBlue A10 e-4WD - Markkinajohtajan matkassa
21.01.2024 10.00Suomen lentokenttien kautta lensi 1,8 miljoonaa matkustajaa joulukuussa 2023
19.01.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 19.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.01.2024 17.00Nisula Forest ja Toyota Gazoo Racing WRT:n yhteistyö saa jatkoa myös kaudella 2024
19.01.2024 9.30Janne Mäihäniemi mukaan Aari Rahoituksen tiimiin
18.01.2024 12.15Kuorma-automarkkinassa tasaista vaihtelua eri valmistajien kesken 2015 - 2023
18.01.2024 9.15Sähköauto alle 25 000 eurolla - Totta se on!
18.01.2024 9.00Ponsse-konserniin kuuluva teknologiayhtiö Epec avaa vastuullisen ja älykkään tehtaan
18.01.2024 7.55Metsätuhoja paikannusta tarkkojen satelliittikuvien avulla
17.01.2024 18.12Merkkiuskollisuus voi seurata hautaan saakka
17.01.2024 17.11John Deere Forestry Oy ostaa metsäkoneiden huoltoliiketoiminnan Nastola Forest Huolto Oy:ltä
17.01.2024 13.00Vuosi 2023 oli menestys Mercedes-Benzille
17.01.2024 12.00Tenon lohikannat hälyttävän matalalla
17.01.2024 11.00Valmet Automotiven muutosneuvottelut päätökseen - 115 henkilöä lomautusten ja irtisanomisten piirissä
17.01.2024 10.00Konkursseja enemmän kuin 2009 finanssikriisin aikaan
17.01.2024 9.03Metsäteollisuus ja tiedeyhteisö yhteistyöhön selluntuotannon päästöjen vähentämiseksi
16.01.2024 19.45KATSO VIDEO! Junnikkala Oulun Laanila on Suomen modernein sahalaitos
16.01.2024 16.00Biotalouden yrityskiihdyttämössä ratkotaan alan haasteita - tavoitteena 50 innovaatiohaastetta
16.01.2024 13.40Finnair voitti maakuntakenttien lentoliikenteen kilpailutuksen kaikilla viidellä reitillä
16.01.2024 13.33Stora Enso investoi sahakuivaamoon Ruotsissa
15.01.2024 17.00Hirvivahinkokorvausten määrä laski viime vuodesta
15.01.2024 12.00Teollisuuden liikevaihto väheni 13,5 % vuoden 2023 marraskuussa
15.01.2024 9.45Luonnonvarakeskus päivitti maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman - kehitysennuste kohti vuotta 2035 on osoittautunut liian optimistiseksi
14.01.2024 16.00Komatsu WA475-10 Tool linkage -puomistolla - Suunniteltu sahoille
13.01.2024 9.00Sisävesikuljetusten kehittäminen osana Itä-Suomen puulogistiikkaa
12.01.2024 21.30KATSO TÄSTÄ 12.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
12.01.2024 12.02Nimitykset: Gregor van der Mark DAF Trucksin Pohjoismaiden toimintojen johtajaksi
12.01.2024 11.56Nokian Tyres Tractor King saa kolme uutta kokoa
12.01.2024 9.00SKAL Kuljetusbarometri 1/2024: Kuljetuskustannuksia hillitsevät päätökset kohentavat kuljetusalan kannattavuutta, työvoiman tarve vähenemässä
11.01.2024 11.30Autokannan ikääntyminen kiihtyy - autoala korjaisi tilanteen vanhoilla lääkkeillä
11.01.2024 8.00SKAL polttoainejakelun päästökaupasta: lisää kuljetuskustannuksia - ammattidiesel saatava käyttöön
11.01.2024 7.50Valmet toimittaa avainteknologiaa Shandong Jin Tian He Paperille Kiinaan
10.01.2024 15.55Täysin uusi Mitsubishi Colt esitellään Suomessa tulevana viikonloppuna
10.01.2024 9.45Metsätalouden tukien käyttö kasvoi edellisvuodesta - erityisesti pienpuun keruu lisääntyi
10.01.2024 9.00Valmet toimittaa IQ-vianilmaisujärjestelmän Yueyang Forest & Paper Co., Ltd. -yhtiölle Kiinaan
10.01.2024 8.00Kalmarin hybridikonttilukit vähentämään Katoen Natien laitteiden polttoaineenkulutusta ja päästöjä Montevideon terminaalissa
09.01.2024 18.00Jani Leppä on nimitetty Nisula Forest Oy:n aluemyyntipäälliköksi
09.01.2024 10.30Tampereelle rakenteilla uusiutuvan metaanin tuotantolaitos - hanat avataan 2026
09.01.2024 8.00CES 2024 Las Vegas: Kia käynnistää hyötyajoneuvojen tuotannon 2025
08.01.2024 15.30Merikarvian sahalle lopetuspäätös - liki 80 irtisanomisuhan alla
08.01.2024 11.20Nimitykset: Kalle Virtala Metsätyölle metsäkonealan aluemyyntipäälliköksi
08.01.2024 10.01Kalmar ja Wallenius Wilhelmsen vahvistavat vuosikymmeniä kestänyttä yhteistyötään uudella tilauksella, joka sisältää täyssähköisiä haarukkatrukkeja ja konttikurottajia
08.01.2024 8.00Merikuljetusten määrä väheni 12 % marraskuussa 2023
08.01.2024 7.00Nopea lauhtuminen lisää kiinteistöjen laiterikkojen riskiä
07.01.2024 13.00Risupeto + Hyundai = Tehokas paketti energiapuun korjuuseen
07.01.2024 8.00Meriliikenne osaksi EU:n päästökauppajärjestelmää 1.1.2024 alkaen
06.01.2024 9.00Joulukuussa 2023 ensirekisteröitiin 5 800 uutta henkilöautoa
05.01.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 5.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
05.01.2024 12.00Hollolassa Kosken silta suljetaan 15.1.-1.6.2024 sillan uusimisen vuoksi - liikenne kiertotielle
05.01.2024 8.00Metsäkiinteistömarkkina vuonna 2023: Vuositasolla hintataso piti pintansa, vaikka jälkimmäisellä vuosipuoliskolla kauppaa käytiinkin jo edellisvuotta matalammin hinnoin
04.01.2024 13.39DB Schenker rakentaa uuden terminaalin Seinäjoen Roveksen yritysalueelle
04.01.2024 10.33Rautateillä kuljetetun rahdin määrä laski 20 % vuoden 2023 kolmannella neljänneksellä
04.01.2024 10.00Sisävesikuljetusten kehittäminen osana Itä-Suomen puulogistiikkaa
04.01.2024 8.00Volvo henkilöautoilla ennätyskorkea markkinaosuus Suomessa vuonna 2023
03.01.2024 19.00Peter Sirkka aloitti ProSilva metsäkoneiden myyjänä
03.01.2024 9.25Aari Rahoitus Oy vahvisti tiimiään
03.01.2024 8.30Chile nosti Suomen puurakentamisen mallimaaksi - suomalainen yritysdelegaatio tapasi chileläisen klusterin toimijoita
02.01.2024 14.55Taksivalvonnan karu tulos - laiminlyönnit kasvoivat entisestään
02.01.2024 14.44Volvo säilytti johtopaikkansa kuorma-autojen rekisteröinneissä
02.01.2024 12.33Range Rover kaikkien aikojen ennätykseen Suomessa
02.01.2024 11.00Raskaiden kuorma-autojen ensirekisteröinnit kasvoivat viidenneksellä edellisvuodesta
01.01.2024 15.001 360 456 kertaa kiitos!
01.01.2024 13.00John Deere Forestryn palvelu pelaa pohjoisessa
01.01.2024 12.00Metka-laki voimaan 1.1.2024 - Metsätalouden tukien haku avautuu maaliskuun alussa
01.01.2024 9.00Ahmakanta kasvussa Suomessa
31.12.2023 13.00Uusi päällerakenne vaihtoehto vakuuttanut puutavara-autoilijat
31.12.2023 9.00Kalastonhoitomaksun ikäraja nousee 69 ikävuoteen
30.12.2023 16.00Vimelcolta tehokkaat laitteet energiapuun käsittelyyn
30.12.2023 10.00Teollisuuden liikevaihto väheni 14,1 % vuoden 2023 marraskuussa
29.12.2023 18.00KATSO TÄSTÄ 29.12. VUODENVAIHTEEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
28.12.2023 12.00Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki: Vuosi 2025 on taas kasvun vuosi, jos talous kehittyy odotetusti
28.12.2023 7.00Valmet vahvistaa puunkäsittelyteknologiaansa ja -palveluitaan Etelä-Amerikassa ostamalla Demuthin
27.12.2023 13.40Keskuskauppakamari: Yrityksille ja omistajille tiedossa ennakoitavuutta verovuodelle 2024 - merkittäviä kevennyksiä tai kiristyksiä ei ole tulossa
27.12.2023 13.33Ruukki Construction irtisanoo 182 työntekijää
27.12.2023 10.00Neste kaksinkertaisti prosessoimansa jätemuovin määrän vuonna 2023
27.12.2023 9.33Metsä Group tutkii hiilidioksidin talteenottolaitoksen rakentamista
27.12.2023 8.00Suomi sai EU:lta merkittävän rahoituksen muun muassa raskaan liikenteen sähköistymistä ja biokaasun käyttöä vauhdittavalle hankkeelle
26.12.2023 13.00Jenz HEM 583 Hybrid + Sisu Polar 8x4 + Kesla 1200T: Hyväksi todettu kokonaisuus
25.12.2023 15.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Volkswagen Amarok - Näyttävä paluu lava-automarkkinaan
24.12.2023 12.00Metsähakkeen ajossa vetoauton ominaisuudet punnitaan joka päivä
24.12.2023 9.00Logsetin uusi metsäkoneiden karttaohjelmisto julkaistaan 2024
22.12.2023 21.00KATSO TÄSTÄ - Hyviä uutisia! joululähetys 2023 - mukavia tarinoita kuljetus, maarakennus ja metsäalan alan toimijoilta
22.12.2023 13.00Mikkeliläiselle korjuuyrittäjä Olli-Pekka Vauhkoselle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi

Näytä lisää »