Ponssen osavuosikatsaus: Vuoden 2020 ensimmäinen neljännes onnistui tilanteeseen nähden melko hyvin

21.04.2020 9.01

ponsselogo.jpg

Ponssen osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2020:

- Liikevaihto oli 144,5 (143,1) miljoonaa euroa.
- Liiketulos oli 13,4 (12,9) miljoonaa euroa ja liiketulosprosentti 9,3 (9,0).
- Tulos ennen veroja oli -1,6 (13,2) miljoonaa euroa.
- Liiketoiminnan rahavirta oli -12,2 (2,4) miljoonaa euroa.
- Osakekohtainen tulos oli -0,11 (0,36) euroa.
- Omavaraisuusaste oli 46,5 (53,6) prosenttia.
- Tilauskanta oli 209,2 (367,9) miljoonaa euroa.

TOIMITUSJOHTAJA JUHO NUMMELA:

Ponssen kuluvan vuoden ensimmäinen neljännes onnistui tilanteeseen nähden suhteellisen hyvin. Koronapandemia alkoi kuitenkin selvästi vaikuttaa neljänneksen loppua kohti sekä metsäkoneiden kysyntään että komponenttien saatavuuteen. Vuoden 2019 puolella alkanut metsäkonemarkkinan heikkeneminen ja pandemian aiheuttama lisäshokki hiljensi metsäkoneiden kysyntää voimakkaasti useilla markkinoilla. Yhtiön tilausvirta supistui katsauskauden loppua kohden ja tilauskanta laski 209,2 (367,9) miljoonaan euroon.

Yhtiö reagoi tilanteeseen nopeasti ja johtoryhmä alkoi valmistelemaan vaihtoehtoisia toimintasuunnitelmia muuttuvaan ympäristöön. Rahoituksen osalta Ponssella on tehty kaikki tarvittavat toimenpiteet yhtiön jatkuvuuden varmistamiseksi.

Reagoimme syntyneeseen tilanteeseen nopeasti ja kävimme yhteistoimintaneuvottelut tehtaan toimintojen sopeuttamiseksi johtaen koko henkilöstöä koskeviin määräaikaisiin lomautuksiin. Käytännössä Vieremän tehtaamme toimii tällä hetkellä yhdessä vuorossa ja toimihenkilöillä on toisen neljänneksen aikana toimintokohtaisesti sovitut lomautukset. Tytäryhtiöverkostomme on tehnyt omat suunnitelmansa toiminnan sopeuttamiseksi.

Useat toimittajaverkostomme yritykset Euroopassa ovat joutuneet keskeyttämään toimintansa pandemian takia. Toimintaamme on vaikuttanut erityisesti saksalaistoimittajien alihankintaverkoston tuotantokeskeytykset Pohjois-Italiassa. Odotamme kyseisten tehtaiden käynnistyvän huhtikuun loppuun mennessä. Tilanne ei kuitenkaan ole edelleenkään vakaa ja epävarmuuksia toimittajaverkostomme tehtaiden uudelleen käynnistymisistä on olemassa.

Ensimmäisellä neljänneksellä Ponssen liikevaihto oli 144,5 (143,1) miljoonaa euroa. Pystyimme toimittamaan koneet asiakkaillemme lähes normaalisti ja laskutuksemme oli suunnitellulla tasolla. Asiakkaidemme työtilanne vaihtelee voimakkaasti eri markkina-alueilla. Useilla markkinoilla mekaaninen metsäteollisuus on isoissa haasteissa, kun taas kemiallisen metsäteollisuuden tuotteille riittää kysyntää. Huoltopalveluidemme liikevaihto laski hieman vertailukauteen nähden asiakkaidemme heikomman työtilanteen vuoksi. Samalla kuitenkin vaihtokonemyyntimme oli ilahduttavan aktiivista.

Ponssen liikevoitto kuluneella neljänneksellä oli 13,4 (12,9) miljoonaa euroa. Katsauskauden liiketulosprosentti oli 9,3 (9,0). Valuuttakurssien heilahtelut vaikuttivat voimakkaasti tulokseen, joka oli -1,6 miljoonaa euroa negatiivinen hyvästä liikevoitosta huolimatta. Tase-erien arvostamisesta johtuneet realisoitumattomat rahoituseriin kirjatut kurssitappiot, joita oli noin 9,3 miljoonaa euroa, rasittivat tulosta voimakkaasti. Rahavirta oli ensimmäisellä neljänneksellä -12,2 (2,6) miljoonaa euroa. Hyvästä vaihtokonemyynnistä huolimatta vaihtokonevarastomme oli kasvussa.

Haastavassa toimintaympäristössä jatkamme panostuksia myyntiin, huoltoon ja varaosien saatavuuteen sekä asiakkaidemme palvelemiseen mahdollisimman tehokkaasti. Vieremän tehtaamme on toiminut erinomaisesti koko katsauskauden ajan ja on valmiudessa palaamaan kahteen vuoroon tilanteen niin salliessa. Koronapandemian aiheuttama epävarmuus on muuttanut nopeasti toimintaympäristöä ja vaikuttanut metsäkoneiden kysynnän heikentymiseen.

Tärkeintä on kuitenkin turvata henkilökuntamme, asiakkaidemme ja muiden sidosryhmiemme terveys kaikissa olosuhteissa.

LIIKEVAIHTO

Konsernin liikevaihdoksi muodostui katsauskauden aikana 144,5 (143,1) miljoonaa euroa, joka on 1,0 prosenttia enemmän kuin vertailukaudella. Kansainvälisten liiketoimintojen osuus kokonaisliikevaihdosta oli 69,8 (76,3) prosenttia.

Liikevaihto jakautui alueittain seuraavasti: Pohjois-Eurooppa 49,4 (36,9) prosenttia, Keski- ja Etelä-Eurooppa 20,4 (22,4) prosenttia, Venäjä ja Aasia 7,9 (18,5) prosenttia, Pohjois- ja Etelä-Amerikka 21,5 (22,0) prosenttia sekä muut maat 0,8 (0,2) prosenttia.

TULOSKEHITYS

Liiketulos oli 13,4 (12,9) miljoonaa euroa. Liiketuloksen osuus liikevaihdosta oli katsauskaudella 9,3 (9,0) prosenttiaKonsernin sijoitetun pääoman tuotto (ROCE) oli -0,8 (19,8) prosenttia.

Henkilöstökulut olivat katsauskauden aikana 22,6 (22,1) miljoonaa euroa. Liiketoiminnan muut kulut olivat 13,3 (14,2) miljoonaa euroa. Rahoitustuotot ja -kulut olivat nettomääräisesti -15,0 (0,4) miljoonaa euroa. Rahoituseriin on kirjattu valuuttakurssien muutoksista aiheutuneet kurssivoitot ja -tappiot, joiden nettovaikutus katsauskauden aikana oli -14,2 (0,8) miljoonaa euroaKatsauskauden tulokseksi muodostui -3,2 (10,2) miljoonaa euroa. Laimennettu ja laimentamaton osakekohtainen tulos (EPS) oli -0,11 (0,36) euroa.

TASE JA RAHOITUS

Konsernitaseen loppusumma oli katsauskauden päättyessä 501,3 (404,9) miljoonaa euroa. Vaihto-omaisuuden määrä oli 171,8 (150,5) miljoonaa euroa. Myyntisaamisia oli 42,0 (40,9) miljoonaa euroa sekä likvidejä kassavaroja 114,3 (45,9) miljoonaa euroa. Konsernin oman pääoman määrä oli 230,9 (211,8) miljoonaa euroa ja emoyhtiön oma pääoma (FAS) oli 216,5 (192,1) miljoonaa euroa. Korollisten velkojen määrä oli 163,9 (70,4) miljoonaa euroa. Yhtiö on varmistanut likviditeettiään nostamalla rahoituslimiiteistä lyhytaikaistaa lainaa. Yhtiön rahoituslimiiteistä on käytössä 79 %. Konsernin lainat rahoituslaitoksilta ovat vakuudettomia lainoja ilman rahoituskovenantteja. Emoyhtiön saamiset muilta konserniyhtiöiltä olivat nettomääräisesti 114,3 (84,1) miljoonaa euroa. Emoyhtiön saatavat tytäryhtiöiltä koostuvat pääosin myyntisaamisista. Konsernin nettovelat olivat 49,6 (24,4) miljoonaa euroa ja nettovelkaantumisaste (net gearing) 21,5 (11,5) prosenttia. Omavaraisuusaste oli katsauskauden päättyessä 46,5 (53,6) prosenttia.

Liiketoiminnan rahavirta oli -12,2 (2,4) miljoonaa euroa. Investointien rahavirta oli -5,6 (-4,7) miljoonaa euroa.

SAADUT TILAUKSET JA TILAUSKANTA

Uusia tilauksia saatiin katsauskauden aikana 106,8 (222,8) miljoonan euron arvosta ja tilauskanta oli katsauskauden päättyessä 209,2 (367,9) miljoonaa euroa.

JAKELUVERKOSTO

Ponsse-konserniin kuuluvat tytäryhtiöt ovat Ponsse AB, Ruotsi; Ponsse AS, Norja; Ponssé S.A.S., Ranska; Ponsse UK Ltd, Iso-Britannia; Ponsse Machines Ireland Ltd, Irlanti, Ponsse North America, Inc., Amerikan Yhdysvallat; Ponsse Latin America Ltda, Brasilia; Ponsse Uruguay S.A., Uruguay; OOO Ponsse, Venäjä; Ponsse Asia-Pacific Ltd, Hong Kong; Ponsse China Ltd, Kiina sekä Epec Oy, Suomi. Konserniin kuuluu myös kiinteistöyhtiö Ponsse Centre, Venäjä. Lisäksi konserniin kuuluu osakkuusyhtiö Sunit Oy, Suomi, josta Ponsse Oyj:n omistusosuus on 34 prosenttia.

TUOTEKEHITYS JA INVESTOINNIT

Konsernin tuotekehitysmenot olivat katsauskaudella yhteensä 5,5 (4,8) miljoonaa euroa, joista aktivoitiin 1,9 (1,3) miljoonaa euroa.

Käyttöomaisuusinvestointien määrä oli 5,6 (4,8) miljoonaa euroa. Ne koostuivat tuotekehitysaktivointien lisäksi rakennusinvestoinneista ja tavanomaisista koneiden ja laitteiden ylläpito- ja korvausinvestoinneista.

JOHTO

Yhtiön johtoryhmään kuuluivat seuraavat jäsenet: puheenjohtajana toimiva toimitusjohtaja Juho Nummela, talousjohtaja Petri Härkönen, teknologia- ja tuotekehitysjohtaja Juha Inberg, huoltopalvelujohtaja Tapio Mertanen, henkilöstöjohtaja Paula Oksman, toimitusketjusta vastaava johtaja Tommi Väänänen sekä toimitusjohtajan sijainen, myynti- ja markkinointijohtaja Jarmo Vidgrén. Yhtiön johdolla on tavanomainen johdon vastuuvakuutus.

Myynnin aluejohtajaorganisaation johdossa toimivat konsernin myynti- ja markkinointijohtaja Jarmo Vidgrén ja huoltopalvelujohtaja Tapio Mertanen. Aluejohtajat raportoivat Ponsse Oyj:n jälleenmyyjäverkostosta vastaavalle johtaja Marko Mattilalle. Tytäryhtiöiden toimitusjohtajat ja Marko Mattila raportoivat Ponsse Oyj:n myynti- ja markkinointijohtaja Jarmo Vidgrénille.

Aluejako ja vastuuhenkilöt on esitetty alla:
Pohjois-Eurooppa:
Jani Liukkonen (Suomi),
Carl-Henrik Hammar (Ruotsi ja Tanska sekä Norja) ja
Tarmo Saks (Viro, Latvia ja Liettua).

Keski- ja Etelä-Eurooppa:
Tuomo Moilanen (Saksa ja Itävalta),
Clément Puybaret (Ranska),
Janne Tarvainen (Espanja ja Portugali),
Dean Robson (Iso-Britannia),
Patrick Murphy (Irlanti),
Gary Glendinning (Unkari, Romania, Slovenia, Kroatia ja Serbia) ja
Tarmo Saks (Puola, Tsekki ja Slovakia).

Venäjä ja Aasia:
Jaakko Laurila (Venäjä ja Valko-Venäjä),
Janne Tarvainen (Australia ja Etelä-Afrikka) ja
Risto Kääriäinen (Kiina ja Japani).

Pohjois- ja Etelä-Amerikka:
Pekka Ruuskanen (USA),
Eero Lukkarinen (Kanada),
Fernando Campos (Brasilia) ja
Martin Toledo (Uruguay, Chile ja Argentiina).

HENKILÖSTÖ

Konsernin palveluksessa oli katsauskauden aikana keskimäärin 1 775 (1 729) henkilöä. Katsauskauden päättyessä konsernin palveluksessa oli 1 773 (1 750) henkilöä.

OSAKKEET

Yhtiön rekisteröity osakepääoma koostuu 28 000 000 osakkeesta. Osakkeiden vaihto ajalla 1.1.–31.3.2020 oli 1 110 610 kappaletta, joka on 4,0 prosenttia osakkeiden kokonaismäärästä. Vaihdon arvo oli 29,7 miljoonaa euroa. Katsauskauden alin kurssi oli 19,36 euroa osakkeelta ja ylin 33,00 euroa osakkeelta.

Katsauskauden päätöskurssi oli 20,50 euroa osakkeelta ja koko osakekannan markkina-arvo 574,0 miljoonaa euroa.

Katsauskauden päättyessä yhtiöllä oli hallussaan 227 omaa osaketta.

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

Vuoden 2020 yhtiökokous on koronavirustilanteen vuoksi siirretty pidettäväksi myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

HALLINNOINTI

Yhtiön päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan Suomen osakeyhtiölakia, julkisesti noteerattuja yhtiöitä koskevia muita säädöksiä sekä Yhtiön yhtiöjärjestystä. Yhtiön hallitus on vahvistanut tämän hallinnointikoodin, joka noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n hallituksen hyväksymää Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance). Koodin tarkoituksena on varmistaa, että yhtiötä johdetaan ammattitaitoisesti ja että käytössä ovat eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoiset liiketoimintaperiaatteet ja käytännöt.

Hallinnointikoodi on luettavissa yhtiön internet-sivujen sijoittajaosiossa.

RISKIENHALLINTA

Riskienhallinta perustuu yhtiön arvoihin sekä strategisiin ja taloudellisiin tavoitteisiin. Riskienhallinnan tavoitteena on tukea yhtiön strategiassa määritettyjen tavoitteiden toteutumista sekä turvata yhtiön taloudellista kehitystä ja liiketoiminnan jatkuvuutta.

Riskienhallinnan tehtävänä on tunnistaa, arvioida ja seurata liiketoiminnassa esiintyviä riskejä, joilla voi olla vaikutusta yhtiön strategisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumiseen tai liiketoiminnan jatkuvuuteen. Tämän pohjalta tehdään päätökset tarvittavista toimenpiteistä, joilla riskejä ennaltaehkäistään ja havaittuihin riskeihin reagoidaan.

Riskienhallinta on osa normaalia, päivittäistä liiketoimintaa ja sisällytetty osaksi johtamisjärjestelmää. Riskienhallintaa ohjaa hallituksen hyväksymä riskienhallintapolitiikka.

Riskinä pidetään mitä tahansa tapahtumaa, joka vaarantaa yhtiön tavoitteiden toteutumisen tai uhkaa liiketoiminnan jatkuvuutta. Toisaalta riski voi olla myös positiivinen tapahtuma, jolloin riskiä käsitellään mahdollisuutena. Kukin riski arvioidaan sen vaikutuksen ja toteutumisen todennäköisyyden perusteella. Riskien hallintakeinoja ovat riskin välttäminen, pienentäminen ja siirtäminen. Lisäksi riskejä voidaan hallita kontrolloimalla ja minimoimalla niiden vaikutusta.

LÄHIAJAN RISKIT JA NIIDEN HALLINTA

Maailman talouden epävarmuus saattaa vaikuttaa metsäkoneiden kysynnän heikkenemiseen. Epävarmuutta voi lisätä kehittyvien maiden valuuttamarkkinoiden volatiliteetti. Erityisesti geopoliittinen tilanne lisää epävarmuutta rahoitusmarkkinoiden toimivuuden ja pakotteiden kautta. Vientimaiden vero- ja tullilainsäädännöissä tapahtuvat muutokset voivat vaikeuttaa yhtiön harjoittamaa vientikauppaa tai sen kannattavuutta.

Koronaviruspandemia on aiheuttanut nopeita muutoksia yhtiön toimintaympäristössä. Yhtiön johto on pyrkinyt aktiivisesti seuraamaan ja ennakoimaan pandemian kehittymistä sekä ryhtynyt pandemian vaikutusten ennaltaehkäiseviin ja korjaaviin toimenpiteisiin. Koronapandemian pitkittyminen voi vaikuttaa merkittävästi metsäkoneiden kysyntään sekä komponenttien että rahoituksen saatavuuteen.

Emoyhtiö seuraa konsernin sisäisten ja ulkoisten myyntisaamisten arvon muutoksia sekä niihin liittyvää riskiä arvonalentumisesta.

Yhtiön rahoituksen riskienhallinnan keskeisenä tavoitteena on maksuvalmius-, korko- ja valuuttariskien hallinta. Maksuvalmiuden varmistamiseksi yhtiöllä on käytössään eri rahoittajien kanssa tehtyjä luottolimiittisopimuksia. Haitallisten koronmuutosten vaikutusta minimoidaan käyttämällä erilaisiin viitekorkoihin sidottuja luottoja sekä koronvaihtosopimuksia. Valuuttakurssimuutosten vaikutusta vähennetään johdannaissopimusten avulla.

LÄHIAJAN NÄKYMÄT

Ponsse perui 17.3.2020 antamallaan tulosvaroitustiedotteella aikaisemman tulosohjauksen, jonka mukaan konsernin euromääräisen liikevoiton odotetaan olevan vuonna 2020 samalla tasolla kuin 2019.

Koronaviruspandemian merkitystä ja sen vaikutusta Ponssen liiketoimintaan, taloudelliseen asemaan, toiminnan tuloksiin tai maksuvalmiuteen ei voida tällä hetkellä kohtuudella arvioida tilanteen nopean kehityksen ja epävarmuuden vuoksi.

On edelleen epäselvää, kuinka kauan koronapandemia tulee jatkumaan, joten emme tässä vaiheessa anna tulosohjausta kuluvalle vuodelle.

14.02.2024 10.24Suomen villisikakanta kaventuu entisestään
14.02.2024 8.47Stora Enso tähtää kasvaviin puunhankintamääriin kotimaassa
13.02.2024 12.55Retro Trucks Lahes 4.5.2024
13.02.2024 12.50Uusien hyötyajoneuvojen rekisteröinnit EU 2023: pakettiautot +14,6%, kuorma-autot +16,3%, linja-autot +19,4%
13.02.2024 11.00Talvitiepäivillä suomalaista talvikunnossapidon kalustoa ja tiealan asiantuntijaseminaari 14.2.-15.2.2024
13.02.2024 8.00Neste avaa ensimmäisen, valtatie 3:n varrelle sijoittuvan raskaan liikenteen suurteholatauspalvelunsa Janakkalan Linnatuulen liikenneasemalle
13.02.2024 7.50Kangasalalaiselle metsäasiantuntija Heikki Haralalle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi
12.02.2024 17.10Metsä Group suunnittelee merkittävää investointiohjelmaa pehmopaperitehtaalleen Mänttään
12.02.2024 17.00Kuusenkuoren varastointitapa vaikuttaa niiden sisältämien yhdisteiden hyödynnettävyyteen
12.02.2024 11.00Panssarilaiva Ilmarisen hylyn saneerauksen kilpailutus käynnistyy
12.02.2024 9.11Haminan akkumateriaalitehtaalle myönnettiin ympäristölupa
12.02.2024 8.00Gasum hoitamaan Wasalinen päästöoikeussalkkua
12.02.2024 7.55Vaihtotase oli tasapainossa vuoden 2023 joulukuussa - tavaraviennin arvo laski 19 % vuodentakaisesta
11.02.2024 10.00Kaasu nostaa suosiotaan raskaan kaluston käyttövoimana
10.02.2024 13.00Selvitys vaarallisten aineiden kuljetuksista julkaistu
10.02.2024 11.00Kasvatuskokeiden hoitotoimenpiteitä ja uuden kokeen perustamistöitä Solbölen tutkimusmetsässä
10.02.2024 9.00Teollisuustuotanto väheni joulukuussa 2023 sekä vuodentakaisesta että edellisestä kuukaudesta
09.02.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 9.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.02.2024 16.01Veho luopumassa autovuokrausliiketoiminnasta
09.02.2024 11.00Pankkitunnuksia kalastellaan OmaKanta-palvelun ja suomi.fin nimissä - Älä klikkaa viesteissä olevia linkkejä
08.02.2024 11.40Fiat Professionalin päivitetty hyötyajoneuvomallisto sai Suomen hinnat
08.02.2024 11.30Metsänomistaja! näin erilaiset tulot ilmoitetaan verotuksessa
08.02.2024 11.22Pajero nostettiin Japanin autoteollisuuden Hall of Fameen
08.02.2024 11.00Hakkuut jäivät 69 miljoonaan kuutiometriin - kasvu oli poistumaa suurempi
08.02.2024 8.00MAN kasvatti myyntiä merkittävästi vuonna 2023
07.02.2024 15.15"Pyrypeltihousut" ja "pyrypeltiautot"
07.02.2024 12.00Uudistushakkuissa kaadettu puusto on Etelä-Suomessa aiempaa järeämpää
07.02.2024 11.00Nimitykset: Pasi Nieminen nimitetty Kesla Oyj:n toimitusjohtajaksi
07.02.2024 9.00Oy Kati Ab luottaa Maxilift-nostureihin kairauksen tukitoiminnoissa
06.02.2024 16.00Hyundai toimittaa täysin sähköisen kevyen hyötyajoneuvon Ivecolle
06.02.2024 14.00Koskelainen testasi ensimmäisten joukossa Scanian ProCare -​​palvelua
06.02.2024 9.10Valtioneuvosto kannattaa komission tavoitetta yhdistettyjen kuljetusten lisäämisestä
06.02.2024 8.00Tammikuussa 2024 ensirekisteröitiin 6 589 uutta henkilöautoa
05.02.2024 18.00MP 24 -messut houkutteli nuorisoa paikalle, kaupallisuus kohdillaan
05.02.2024 11.40Valtakunnallinen metsävisa järjestetään 7.2. yli 300 koulussa
05.02.2024 11.30Viime jahtikaudella hirvenmetsästykseen osallistui noin 100 000 metsästäjää
04.02.2024 10.00Kivihiilen kulutus väheni 42 % vuonna 2023
03.02.2024 14.00Tehopäivät Lahden myymälässä ja huoltokorjaamolla 14.2.
03.02.2024 12.00Onko tässä Suomen kansainvälisin jälleenmyyjäkokous?
02.02.2024 23.00KATSO TÄSTÄ 2.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.02.2024 14.55MAN on sähkölinja-autojen markkinajohtaja Euroopassa
01.02.2024 12.00Iveco tuomassa markkinoille täysin uuden sähköpakettiautomallin Dailyn rinnalle
01.02.2024 10.49Autovalmistajien ja asiakkaiden näkemyserot autoilun suuntaviivoista näkyy uusien autojen kaupassa
01.02.2024 9.28Nimitykset: Jari Mennala John Deere Forestry Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi
31.01.2024 16.20Vihreällä kierrätystä - Sennebogen 825E
31.01.2024 10.44EU:n tyyppihyväksyntäsäännöt vaikuttavat myös kuljetusyrittäjiin
31.01.2024 10.17Ponsselta uuden sukupolven digitaalisten palveluiden alusta ja metsäkoneiden hallintajärjestelmä
31.01.2024 10.10Volvolta uusi FM Low Entry - Tarjolla vain sähköautona
31.01.2024 10.02Hiabille merkittäviä kuormausnosturi- ja ajoneuvotrukkitilauksia Yhdysvalloissa
31.01.2024 8.00Metsien muutosten vaikutukset korostuvat Itä- ja Pohjois-Suomessa
30.01.2024 12.00LUE TÄSTÄ! Talven jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt
30.01.2024 9.00SKAL Kuljetusbarometri: Yritykset seuraavat polttoaineen kulutusta, päästöjen raportointi ei kovin yleistä
29.01.2024 17.03Janne Loponen nimitetty Ponsse Latin America Ltda:n toimitusjohtajaksi
29.01.2024 13.52Ponsse toivottaa kaikki tervetulleiksi 31.1. järjestettävään Ponsse Studio ‑verkkotapahtumaan
29.01.2024 13.44Työttömiä työnhakijoita joulukuussa liki 300 000
29.01.2024 11.23Finnair peruu noin 550 lentoa poliittisen lakon vuoksi 1.-2. helmikuuta
29.01.2024 10.01Volvo esittelee uuden FH Aeron kaukoliikennemallin
28.01.2024 15.00Laadukas ritiläauto tehostaa metsäkone urakointia
27.01.2024 10.00Energian tuonnin arvo laski 40 % vuoden 2023 tammi-syyskuussa
26.01.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 26.1. LÄHETYS! Kooste Kuopion Konepäiviltä - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
26.01.2024 14.00Työnantajien selvitys: Perusosaamista sekä panostuksia vientiteollisuuden kriittisiin osaajatarpeisiin on vahvistettava nopeasti
26.01.2024 7.55Japanilainen Marubeni Corporation ja espoolainen Nordic Bioproducts Group Oy solmineet yhteistyösopimuksen ? tarkoituksena edistää biomassan kestävää käyttöä
25.01.2024 16.00Koneosapalvelun Mertala pätevöityi - Nosturitarkastukset nyt myös Lappeenrannan alueella
25.01.2024 13.456-tiellä Korian kohta -hanke käyntiin helmikuussa
25.01.2024 12.35Merialueen kaupallisten kalastajien kokonaissaalis kasvoi edellisvuodesta
25.01.2024 9.44Metsäliitto Osuuskunnan hallituksen puheenjohtajana jatkaa Jussi Linnaranta
25.01.2024 9.00Kirsi Karlamaa Liikenne- ja viestintäviraston teknologia- ja strategiajohtajaksi
24.01.2024 13.22MAN sanoo akkukäyttöisen kaukoliikenneauton lanseerauksen alkaneen menestyksekkäästi
24.01.2024 10.45VW juhlistaa 50-vuotiasta Golfia juhlapäivityksellä - uutuudet Suomeen alkukesäksi
24.01.2024 9.11Tutkijoiden ja metsäteollisuuden yhteistyö tähtää päästöttömän paperimassan valmistukseen
24.01.2024 8.44Opelin uusi täyssähköinen SUV on nimeltään Frontera
24.01.2024 8.00Metka-laki astui voimaan 1.1.2024 - Metsätalouden tukien haku avautuu maaliskuun alussa
23.01.2024 18.00Pentep Oy Parolassa on nyt osa Colmecia
23.01.2024 11.00Puutuhkan hyötykäyttöä edistetään 700 000 eurolla Jamkin, JYU:n ja Metsäkeskuksen yhteishankkeella
23.01.2024 10.10Metsäteollisuuden Lehtomäki mukana pääministereiden tavatessa Ursula Von der Leyenin
23.01.2024 9.22Veneiden hankinnat hiipuivat selvästi vuonna 2023
23.01.2024 8.00Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni vuoden 2023 syys-marraskuussa 17 % vuodentakaisesta
22.01.2024 14.00Vuoden 2023 heinä-syyskuussa toiminnan lopettaneita yrityksiä oli 12% enemmän kuin vuotta aiemmin
22.01.2024 8.10Metsävaratietoja päivitetään nyt hakkuukoneilta saatavilla tiedoilla
21.01.2024 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Ford Ranger Double Cab Platinum 3.0 EcoBlue A10 e-4WD - Markkinajohtajan matkassa
21.01.2024 10.00Suomen lentokenttien kautta lensi 1,8 miljoonaa matkustajaa joulukuussa 2023
19.01.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 19.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.01.2024 17.00Nisula Forest ja Toyota Gazoo Racing WRT:n yhteistyö saa jatkoa myös kaudella 2024
19.01.2024 9.30Janne Mäihäniemi mukaan Aari Rahoituksen tiimiin
18.01.2024 12.15Kuorma-automarkkinassa tasaista vaihtelua eri valmistajien kesken 2015 - 2023
18.01.2024 9.15Sähköauto alle 25 000 eurolla - Totta se on!
18.01.2024 9.00Ponsse-konserniin kuuluva teknologiayhtiö Epec avaa vastuullisen ja älykkään tehtaan
18.01.2024 7.55Metsätuhoja paikannusta tarkkojen satelliittikuvien avulla
17.01.2024 18.12Merkkiuskollisuus voi seurata hautaan saakka
17.01.2024 17.11John Deere Forestry Oy ostaa metsäkoneiden huoltoliiketoiminnan Nastola Forest Huolto Oy:ltä
17.01.2024 13.00Vuosi 2023 oli menestys Mercedes-Benzille
17.01.2024 12.00Tenon lohikannat hälyttävän matalalla
17.01.2024 11.00Valmet Automotiven muutosneuvottelut päätökseen - 115 henkilöä lomautusten ja irtisanomisten piirissä
17.01.2024 10.00Konkursseja enemmän kuin 2009 finanssikriisin aikaan
17.01.2024 9.03Metsäteollisuus ja tiedeyhteisö yhteistyöhön selluntuotannon päästöjen vähentämiseksi
16.01.2024 19.45KATSO VIDEO! Junnikkala Oulun Laanila on Suomen modernein sahalaitos
16.01.2024 16.00Biotalouden yrityskiihdyttämössä ratkotaan alan haasteita - tavoitteena 50 innovaatiohaastetta
16.01.2024 13.40Finnair voitti maakuntakenttien lentoliikenteen kilpailutuksen kaikilla viidellä reitillä
16.01.2024 13.33Stora Enso investoi sahakuivaamoon Ruotsissa
15.01.2024 17.00Hirvivahinkokorvausten määrä laski viime vuodesta

Näytä lisää »